En pidä syntymäpäivistä. Harvemmin myöskään vaput, juhannukset ja uudet vuodet ovat jääneet mieleeni erityisen spesiaalikivoina hetkinä. Päivillä joilla on ennakko-oletuksena olla jotenkin parempia kuin toiset on yleensä tapana osoittautua aivan syyttä pettymyksiksi. (Sama tosin pätee myös ihmisiin.) Niillä päivillä on myös hirveä tapa muistuttaa siitä että tämä on ensimmäinen (toinen, kolmas, kymmenes ) se-ja-se- päivä ilman sitä ihmistä jonka läsnäolo sen on ennen leimannut. Aina on joku joka puuttuu, joskus enemmän kuin ennen.
Uusin Bondi oli aika kova jätkä, ulkona oli hirveän kylmä ja tuli vihdoinkin se oikea marraskuinen fiilis kun tupakka palaa juuri siinä oranssin sävyssä kun pitääkin ja ohut lumikerros narisee kenkien alla, kuulokkeissa Morcheeba ja Massive Attack.
Voisin yrittää mennä nukkumaan ennen viittä tänään, ihan vain huomisen kymmentuntisen luentocombon takia.