IRC-Galleria

Uuh. Kysyin Maikilta toiveita tämänkertaiselle kirjoitukselleni, ja avopuolisoni päätöksellä aiheeni on Suomen lippu.

WTF? Onks olemassa kuivempaa aihetta?

Noh. Meillä liehuu sellainen tuossa parvekkeella ainakin tämän viikon ajan ihan herra Lordin yhtyeen Euroviisu-menestyksen vuoksi.
Meillä käy täällä kolmesti viikossa kiukkuinen siivooja, ja arveltiin lipun olevan poissa partsilta, kun palataan töistä. Mutta siellä se yhä hulmuaa; kenties the Beast sulatti myös kovapintaisen siistijän sisuksen.
Töissäkin työkaverit hehkuttivat Halleluja Soomea, ja mieltä lämmittävästi kertoivat jännänneensä Suomen voittoa ’ofkoos bekoos vii aar relativ neisöns’. Maikki katsoi finaalin täällä Tartossa, ja Viron television selostaja oli kuulemma raportoinut kuin olisi ollut Ylellä töissä laskien Lordin pisteitä ja onnitellen meitä jo pisteiden annon puolessavälissä.
Ihan hullua tällainen villitys. Pari päivää on meidän kämpässä soinut ripiitillä kuumimmat viisubiisut, top ykkösenä soi tietysti Ukrainan hyväpohkeinen Shakira! Maikin suosikki on se Romanian biusa, koska siinä lauletaan sana italiaa :D

Eilen tulin Suomesta takas tänne. Tänään olinkin jo töissä (kiitos rakas ibuprofeiini). Ilmeisesti osastonhoitajamme ei ollut sanonut henkilökunnalle mitään poissaoloni syystä, koska vastaanotto lähes viikon työtauon jälkeen oli vähintäänkin nuiva. Kenties kuvittelivat neidin pitäneen omaa lomaa ihan huvikseen. Vähän on hölmö olo.
Ruokalassa kaksi minua abdominaalikirurgialla lääkinnyttä nuorta hoitsua tuijotti pöytämme suuntaan pitkään, ja asian hoksattuaan he olivat selvästi pudottaa silmät päästään, kun näkivät meidät hoitsupuvuissa syömässä riisipuderia (riisipuuro).

Paluumatka tänne sujui onneksi vähän rauhallisemmin, kuin Suomeen meno…lukuun ottamatta rauhaa rikkovia, huonosti käyttäytyviä, ”kiireisiä” suomalaisia vanhuksia, joiden mielestä heillä on kaikessa etuajo-oikeus, vaikka edessä on selvästi ruuhka. Ruuhkastakin selviää kyynärpäätaktiikalla. Kaikesta selviää käyttämällä kyynärpäitä.

Noh. Paluumatkan kustannukset olivat menoa varmasti joku 1500% pienemmät. Opiskelijakortilla laivamatka maksaa 12 euroa, bussi Tallinnan satamasta bussiasemalle oli 10 kroonia (n. 70 senttiä), bussilippu Tarttoon oli 90 kroonia (6 egee ja kolket senttii) ja bussilippu Tarton keskustasta kotiin Nooruselle 8 kroonia. Koko matka verottaa kukkaroa alle 20 euroa. Aikaa tietysti menee sellaiset kahdeksan-yhdeksän tuntia riippuen siitä mikä on lähtökaupunkinne, mutta on se ystävät sen arvoista. Eli tulkaa nyt tänne hei. Jooko.
P.S. Suosittelen maistamaan Rosellan lihapulla-annosta (6 euroa), oli muuten harvinaisen onnistunut kastike.
P.P.S. Täällä sataa kokoajan, Maikki on ihan ruskea, ja Gemman jättämät voidepurkit on meidän huoneessa. Hähää.

Marjaanan kanssa nyt ihan tosissaan harkitaan, että lähdettäis perjantaina töiden jälkeen Helsinkiin Lordin juhliin. Bailattais till we drop, nukuttais makuupusseissa terminaalissa ja palattais sit heti lauantaina takasin Tallinnaan. Maikki houkuttelee virolaista Eleniä lähtemään mukaamme bileisiin :D
Lauantai bailattais sitten Tallinnan yössä, kun Elenin veljellä on siellä kämppä, jossa voidaan yöpyä. Jihaa!
Ainut aukko suunnitelmassamme on se rahapulajutska, mutta mietittiin että mullahan olis vielä opintolainaa ottamatta…Kääk. Kääk.

Btw. Tällä hetkellä työn alla on Dan Brownin Angels and demons. Ei ehkä ihan Da Vinci-koodin veroinen, mutta tässä yksi mahtavan viisauden sisältävä kohta kirjasta:

The young priest spoke the single line with pain in his voice. ‘God, grant me strength to accept those things I cannot change.’

Ei ihme, että vähän vihloi. Neiti K:lla nääs diagnosoitiin cysta ruptura ovaria, suomeksi revennyt kysta. Tosin välillä diagnoosi vaihteli umpilisäkkeen tulehduksesta vatsaontelon sisäiseen verenvuotoon.
Katsokaas kun virtsarakon voi ihan oikeasti sekoittaa vatsaonteloon, ja vatsaontelossa voi olla niin paljon ylimääräistä nestettä, ettei umpilisäke näy kaiken nesteen keskeltä. Jah.

Pari viime vuorokautta potilas Elinaa on kärrätty aika haipakkaa osastolta toiselle sillä seurauksella, että olen päätynyt hyvin nesteytettynä Jyväskylään. Rakas ystäväni, avopuolisoni, tukihenkilöni ja sairaanhoitajani Marjaana (bless her!) järjesteli vakuutusyhtiön kanssa asiat siten, että meikäläinen kärrättiin tänne ambulanssikyydillä kuin prinsessa konsanaan. Ajatelkaas, ajettiin Helsingistä Jyväskylään kuulemma alle kahdessa tunnissa.

Rakkaat ystävät, älkää kysykö yksityiskohtia kyydityksestä. Tiedän lähinnä vain sen, että Tramadol on hassu lääke. Ja etten ole ennen mennyt passintarkastuksen läpi paareilla maaten.

Aluksi olin ”hoidossa” siinä samassa sairaalassa Tarttossa, jossa meillä on työharjoittelu. Abdominaalikirurgian osastolla tosin. Jaoin huoneeni kolmen vanhan mummon kanssa, jotka kaikki sekosivat yön pimeinä tunteina. Hullua menoa oli kyllä.
Yhdeltä mummolta poistettiin kiviä munuaisista, ja se sai ne purkkiin muistoksi. Sitä puolillaan olevaa purkkia se heilutteli kuin helistintä ja esitteli kiviään kaikille, jotka ovesta sattuivat sisään astumaan. Yökkö.
Voi pojat ja veljenpojat. Ne aikoivat tosissaan avata mun vatsan.
Kestää ehkä päivän pari selvitä tästä traumaattisesta kokemuksesta.

Sen samaisen sairaalan ensiavussa tulohaastatteluni pidettiin kaiken kansan keskellä aulassa, jossa lääkäri tivasi kuuluvalla äänellä: wen juu hääd jur piriod? Jur piriod? Waas iit abnormaal? Ja vessaan hoiperrellessani ystävällinen hoitaja huhuili käytävän toisesta päästä: menettekö te pissille? Mida? Menettekö pissille?

Ensiavussa maatessani mietiskelin enkkulaisten ainutlaatuista kohteliaisuutta. Esimerkiksi Gemman ja Adamin aamukuulumisten vaihtoon kuluu 10 minuuttia, kun kaikki huomaavaiset rimpsut on lausuttava sen sijaan, että sanoisi vain huomenta.
Suomalaiset potilaat ovat usein kipeinä kärttyisiä, äksyjä ja väsyneitä, ja itsenikin teki mieli huutaa pari tuntia odotettuani, että tuokaa vittu sitä lääkettä jo. Kuinka englantilainen potilas asian ilmaisisi? Excuse me, are you in hurry? I am really sorry to bother you but..well.. you know I feel a bit ill...actually I am very ill..and I wonder if there is a possibility you could give me some pain medication...please?

Kyllä pääsi helpotuksen huokaus jos toinenkin, kun pääsin Jyväskylän keskussairaalan osaavien hoitsujen käsiin. Vaivaisessa tunnissa mulla oli lääkitykset päällä, tutkimukset tehty ja diagnoosi valmiina. Nyt olen jo kotiutettuna ja varasin sunnuntaiksi laivamatkan takaisin Viroon.

Eli matka jatkuu. Nägemiseni! <3

Lieneekö tämä sitten se vanha ystäväni stressivatsa, vai miksi heräsin aamulla piinalliseen, joka puolelle säteilevään vatsakipuun? Hetken aikaa asiaa punnittuani päätin suosiolla luopua töihinmenosta ja painua takas pehkuihin (tosi vaikea valinta).
Heräsin vasta päivällä siivoojan kiekuessa tervistä ovensuussa. Hän katkaisi makean uneni, josta muistan sen verran, että isälläni oli Mikko Alatalon piirteet.

Äsken tein netissä sellaisen syntitestin (http://www.yle.fi/pyhatjapahat/testi_intro.html), ja olen kieltämättä vähän eri mieltä näistä tuloksista. Vai mitä tykkäätte hyveistäni:

Rakkaus: 15, KOHTUULLISUUS: 13,SUHTEELLISUUDEN TAJU: 13, Oikeudenmukaisuus: 11, Pyhä huolettomuus: 9, Anteeksiantavaisuus: 8, Lojaalisuus: 8, Urhoollisuus: 6, Viisaus: 6, Hiljainen tieto: 3, Jalo joutilaisuus: 2

Pisteiden määrä kertoo ihmisen omaamasta määrästä kyseistä ominaisuutta. Eli: Kohtuullisuus? Suhteellisuudentaju? Miksi viisaudessa on niin vähän pisteitä?

Syntejä:
Murehtiminen: 11, Hengen velttous: 10, AHNEUS: 8, Huumorintajuttomuus: 7, Ylpeys: 7, Vihamielisyys: 6, Hekumallisuus: 5, Kateus: 5, Tietämättömyys: 3, VATSAN PALVONTA: 0,
Välinpitämättömyys: 0.

Toivoin olevani enemmän antelias kuin ahne, mutta syntestaattori on puhunut. Sitä paitsi tyhmä kone ei vaan ehkä tajua mun huumorintajua.

Kylläkyllä. Huuliharppu on viroksi suupill. Ja on ihan paskaa, kun Anteron vasemman reiden lähentäjälihas revähti. Onneks riveissä on teräksisiä Tepsin kasvatteja Niittymäkeä paikkaamassa.

Ostettiin Maikin kanssa laivalta sellaisia isoja suklaalevyjä osastoille tuliaisiksi. Valitettavasti yksi niistä katkesi heti alkumatkasta (ei sellaista kehtaa antaa, joten se oli syötävä) ja jotenkin ne muutkin on tullut tuhottua sillä seuraamuksella, että jäljellä on enää yksi. Tästä huolimatta ei olla pahasti jäljessä tavoitteista, koska Maikki on selvästi laihtunut vatsataudin aikana. Mullekaan ei nyt oikein ruoka maistu, niin pyysin Adamia tuomaan kaupasta levyn Geishaa ja valkkaria.

Tulipa mieleeni sellainen juttu, kun osastolla käy lähes päivittäin lääkäriopiskelijoita muutaman tunnin ”harjoittelussa”, ja jostain syystä suuri osa heistä on ollut suomalaisia. Perjantaina harjoittelussa oli puoliksi suomalainen Mari-Liis, jonka kanssa saatiin mielenkiintoinen vastuutehtävä:
Osaston prosetsuuripalatsissa tehdään kaikenlaisia toimenpiteitä, joissa käytetään tietysti steriilejä veitsiä, saksia, pinsettejä jne. Varsin äimistynyt olin, kun käteeni lyötiin pullo Vimiä (citrus flavor) ja parhaat päivänsä nähnyt juuriharja, ja käskettiin tiskata instrumentit.
Huolellisen vimi-pesun aikana raaputtelin pinseteistä irti kudosmössöjä ja ties mitä ihonpalasia, jonka jälkeen välineitä lilluteltiin steriilissä vedessä. Seuraavaksi instrumentit aseteltiin kuivumaan ikkunalaudalle pyyhkeen päälle.

Kuivumista odotellessa vuorossa oli sopivien sädetyspussien mittaaminen ja leikkaaminen irti valtavasta rullasta, ja lopulta pakkasimme puhtaat instrumentit niihin. Pussien kulmat tarkasti taiteltuamme kirjoitimme pakettien päälle vielä osaston nimen ja päivämäärän, jonka jälkeen põetaja (suom. sairaala-apulainen) kiikutti kääröt sterilisointiosastolle. Siellä ne heitetään johonkin sädetyskoneeseen, joka tekee pakettien sisällöstä steriiliä.
Tällainen työ kuuluu hoitsujen normaaliin päivärutiiniin siinä kuin lääkkeidenjakokin. Ohe (huokaus).

Huomenna (mikäli olemme terveitä) mennään kaikki kämppikset yhdessä kaupunginteatterille katsomaan Cats-musikaali. Varmaan aika hienoa. Sen jälkeen saatetaan joutua menemään baariin. Loppuviikosta Adam ja Gemma lähtevät takaisin Enkkulaan, ja ollaankin jo mietiskelty millaiset kämppikset mahdetaan seuraavaksi saada seuraksemme.

Vaikka ei meillä kyllä seurasta sinänsä ole pulaa:
vko 23: Imppu tulee kylään
vko 24: Miia ja Henkka tulevat kylään
vko 26: Rakkaani tulee luokseni (toivottavasti)
vko 27: Ania ja Alex tulevat kylään

Hyvältä näyttää kalenteri! Näiden kyläilijöiden lisäksi odotan tänne ainakin Kaisaa ja Villeä..kenties muitakin? Pistäkää harkintaan, armaat.

Osastollamme oli tänään kolmiviikkoinen tyttövauva, jolla on jonkin sortin muunnelma Hirschsprungin taudista. Taudinkuva on sellainen, että geenivirheen vuoksi vauvan paksusuoli on aivan liian pitkä ja osittain hermostoltaan toimimaton, minkä takia ulostaminen ei onnistu. No, tällä muuten niin täydellisen kauniilla vauvalla ei syntyessään ollut edes anusaukkoa, vaan hänelle tehtiin sellainen jälkikäteen. Vauva on siis kotiutettu, mutta kerran viikossa hän tulee osastolle tarkastukseen, ja ”aukon laajennukseen”. Meinasi lentää useammat kaariyrjöt, kun seurasin tapahtumaa.
Ohjaajani sanoi, että vauvalle tehdään ”buzeeramine”, mitä ikinä se mahtaa suomeksi ollakaan. Vauva riisuttiin, ja sinne reikään työnnettiin sentin paksu ja 10 senttiä pitkä metallinen anustappi. Lääkärit käskivät vauvan äitiä pitämään tappia paikallaan 20 minuuttia, jonka jälkeen perhe voi lähteä kotiin. Nähdään taas viikon kuluttua.

Henkilökunta jätti huoneen, ja seurasimme äidin kanssa kahden kuinka vauvan hento kroppa kouristeli ja kramppaili, ja kuinka hän itki tuskaista huutoaan taukoamatta sen 20 minuuttia, joka jostain syystä venyikin puoleksi tunniksi. Järkyttyneenä kyselin äidiltä mahdollisesta kipulääkityksestä, mutta lääkärit olivat sanoneet äidille tapahtuman olevan tuskaton.

Äidin ja vauvan lähdettyä menin Suomessa opiskelleen nuoren lääkärin juttusille, ja kysyin hänen perustelujaan moiselle alkukantaiselle kohtelulle. Lääkäri sanoi kunnioittavansa tapaamme lääkitä pienintäkin kipua, mutta heidän osastollaan kipulääkettä annetaan yleensä vain hoidettaessa pahoja palovammoja.
Koska lääkäri työskentelee osan kuukaudesta Suomessa, niin ihmettelin eikö häntä ahdista nähdä näitä yllättävänkin suuria eroja toimintatavoissa. ”Ei, kun tätä työtä tekee tarpeeksi kauan, niin ei sellaiseen enää kiinnitä huomiota.”
Tässä vaiheessa yököttävä kuvotus tuntui todellakin täyttävän jokaisen soluni, ja niinpä pakkasin kamani ja painuin kotiin. Riittää tältä päivältä.

Oikeesti, mitä vittua (viroksi: mida häbe)?

P.S. Olen pahoillani, jos liian yksityiskohtainen kuvailu sai jonkun voimaan pahoin. Andke andeks.

Koulumme kokisautomaatin hintoja on JÄLLEEN nostettu. Alunperin puoli litraa kokista maksoi 1.20 euroa, sitten se nousi kuin huomaamatta 1.40 euroon, ja nyt sama pullollinen maksaa jo 1.50! Kääkkis, pakko varmaan kohta keksiä uusi aamunavaus, kun tähän ei pian ole enää varaa.
Ehdotuksia?