IRC-Galleria

PalmusunnuntaiMaanantai 02.04.2007 02:36

Johtuneeko päivän pyhyydestä, aprillipäivästä vai lieneekö normaali sunnuntaikäytäntö, mutta tänään keskustan pääkadut oli suljettu autoilta kokonaan. Sellaisilla muovisilla esteillä. Oli aikas ihmeellistä köpötellä ihan rauhassa tyhjässä keskustassa, jossa yleensä pitää silmä kovana tarkkailla hulluja autoilijoita.
Oli aika mielenkiintoinen ilta: osallistuttiin katolilaiseen palmusunnuntain messuun. Juhaa nauratti ja oli se munkin mielestä jotenkin huvittava tilanne. Punakaapuinen ukko messuaa vakavamielistä espanjankielistä ulinaa mikrofoniin ja säestää itseään viuhtovilla käsiliikkeillä ja seurakunta mörisee vastauksia. Seurakunta muuten seisoi lähes koko messun ajan lukuun ottamatta polvirukouskohtausta (meinattiin keikauttaa penkki kumoon kun häkellyttiin muiden polvistuessa). Yhdessä kohdassa kaikkien piti hartaasti kätellä vierustovereita, ja mekin saatiin hämmentyneinä jonkun rouvan käsi kouriimme.
Huomasin, että todella monilla oli mukana jotain palmunlehtiä ilmeisesti kuvaamaan Jeesuksen aasilla saapumista?
Sitten oli ehtoollisen vuoro ja pakkohan sekin oli kokea. Kahdessa jonossa edettiin pappien luo alttarille, jossa käteen lyötiin paksunmallinen öylätti, joka juuttui kitalakeen ja maistui ihan sipsiltä. En tajunnut, että se piti heti lykätä suuhun, niin sain papin motkotukset osakseni ja Juha häpesi =( Viiniä ei seurakunnalle tarjottu.
Valitettavasti almuja ei tällä kertaa herunut kuin kirkon portailla kerjänneelle ukolle, ja kirkkoilun vastapainoksi meillä on luvussa Da Vinci-koodi.

Holaaa como estaaas? :DLauantai 31.03.2007 03:05

Kuinka nopeasti onni voikaan kääntyä? Vuorokausi epätoivoa myöhemmin meillä on aivan ihana, vaikkakin hieman kallis koti Sabadellin keskustassa (huone, jossa on parisänky, telkkari +20 kanavaa, suihku, vessa, peilipöytä, parveke, internetyhteys, ja yhteinen keittiö muiden asukkaiden kanssa), aurinkoa kakskyt astetta ja kassillinen ihania uusia hepeneitä! Lisäksi minulla on huhtikuun työvuorolista, joka kertoo ensimmäisen harjoittelun olevan synnytyssalissa, jee! Sain myös hassun työasun, jossa rinnassa on kirjailtu koulun logo ja takana on vyö, joista kaikki varmasti tunnistaa minun olevan har-joit-te-li-ja.

Barcelonassa on siis saman verran asukkaita kuin Suomessa ja Sabadell on tällainen Turun kokoinen Barcelonan ”lähiö”, vähän niin kuin Routio on Lohjan lähiö. Tässä lähiössä sijaitsee myös yksi Espanjan (kuulemma) arvostetuimmista sairaaloista, ja siellä työskentelen seuraavat kolme kuukautta. Ensi viikko on vielä lomailua varten; käydään ehkä Andorrassa tai sitten ei. Juha kylläkin haaveilee, että päästäisiin katsomaan futista Camp Noulle. Voin lähteä mukaan, jos siellä on komeita pelaajia.
Jos olisi järkevä niin menisi lomailun sijasta espanjan tehokurssille, sillä kielitaitoni on hävettävän huonoa. Tai sitten se, etten tajua mitään, johtuu siitä, että ihmiset puhuu täällä katalaania eikä espanjaa...

Ensi viikko on myös pääsiäisviikko, ja tapahtuman arvostus on täällä vähän eri mittasuhteissa kuin Suomessa. Ensi viikolla kaikki lomailevat ja siksi en voinut vielä aloittaa harjoitteluakaan. Kaupoissa on kaikenmaailman pääsiäistilpehööriä ja leipomot täynnä suklaakanoja ja pupuja ja sitten kadunvarsilla myydään sellaisia parimetrisiä puukoristeita, joita ihmiset raahaa koteihinsa, tiedä sitten mikä niiden käyttötarkoitus on.

Täällä tuskin tulee lopetettua tupakanpolttoa, sillä ihan KAIKKI polttaa täällä tupakkaa, ihan joka paikassa. Tupakan hintakaan ei päätä huimaa, aski sinistä äl-ämmää oli 2,4 euroa.
Kahviloita täällä on satoja, ja miten nautinnollista onkaan istua siestaa kuppilassa ja juoda kaakaota tai teetä (Juha juo cafe con lecheä) ja poltella pitkiä henkosia tupakkaa. Eikä ole kiire minnekään, ehkä sitten mañana.

Terkkuja kaikille meiltä molemmilta ja ekstraenkelit Henkalle ja Miialle.
Sabadell vaikenee <3

Blogi is back!Torstai 29.03.2007 18:41

Hola vaan taalta Barcelonasta tai siis Sabadellissa me nyt ollaan. Te ette kuulkaa usko miten epatoivoisesti ollaan jahdattu kattoa paamme paalle nama pari paivaa. Pelkastaan se, etta taalla valimatkat on pitkia eika tunneta paikkakuntaa aiheuttaa jo tietynlaista stressia, kun ei ton typeran suomalaisen matkaoppaan kartoista ole mitaan apua. No, meidan budjetti riittaa just ja just huoneen vuokraamiseen, eli kokonaista asuntoa voi vaan haikailla. Kaytiin katsomassa niin yksi huone oli suhthalpa mutta siina ei ollut ikkunaa - eli oli ihan pimeeta- ja tyomatka olis kestanyt melkein tunnin suuntaansa, sitten kaytiin katsomassa asuntoa jossa ei ollut muun muassa jaakaappia. Meidan budjetilla ei tunnu loytyvan mitaan jarkevaa, eika auta ollenkaan asunnonetsimista minun ruosteinen espanjankielentaito (eilen tilasin Juhalle kasan sulatettua juustoa ja kinkkua kun luulin tilaavani lettuja!) ja vastapuolen englannintaitamattomuus. Pienena lisana voidaan myos mainita, etta Elinan 15,4 kiloa painavaa rinkkaa on mukava raahata kaupunginosasta toiseen. Kun voisi iltaisin edes levata, mutta ei - hostelli on kuin joku vitun pelikentta aina oisin: musa soi taysilla, jengi dokailee kympilla ja eilen porukka pelasi jotain pallopelia meidan seinaa vasten aamuyolle asti.

Niin ollaan ehka molemmat tai sitten vain mina tulossa kipeiksi, koska pakattiin mukaan tietty kesahepenia kun oltiin Espanjaan tulossa! No sen verran voin paljastaa, etta taalla on kylmempi kuin Suomessa oli lahtiessa, eika vitunmoinen luihin asti pistava tuuli helpota asiaa.


Hyvat ihmiset, kun haluatte muuttaa ulkomaille niin
1) ostakaa Lonely Planet!
2) varmistukaa majoituksesta hyvissa ajoin
3) pakatkaa eri saihin sopivia vaatteita mukaan
4) treenatkaa kielitaitoa jo lentokoneessa ellei aiemmin

Niin, etta asuntojahti jatkukoon. Hasta luego cariños!

P.S. Oikeesti taalla on ihan mukavaa, leikin vaan negatiivista :D

BRITISH AIRWAYSMaanantai 12.02.2007 15:35

This scene took place on a BA flight between Johannesburg, South Africa
and London, England.
A white woman, about 50 years old, was seated next to a black man.
Obviously disturbed by this, she called the air hostess. "You obviously
do not see it then?" she responded. "You placed me next to a black man.
I do not agree to sit next to someone from such a repugnant group. Give
me an alternative seat."

"Be calm please," the hostess replied. "Almost all the places on this
flight are taken. I will go to see if another place is available."

The hostess went away and then came back a few minutes later.
"Madam,just as I thought, there are no other available seats in the
EconomyClass. I spoke to the captain and he informed me that there is
also no seat in the Business Class. All the same, we still have one
place in the First Class."

Before the woman could say anything, the hostess continued. "It is not
usual for our company to permit someone from the Economy Class to sit in
the First Class. However, given the circumstances, the captain feels
that it would be scandalous to make someone sit next to someone sooooo
disgusting. "

She turned to the black guy, and said, "Therefore, Sir, if you would
like to, please collect your hand luggage, a seat awaits you in First
Class."

At that moment, the other passengers, who'd been shocked by what they
had just witnessed, stood up and applauded.

This is a true story. If you are a non-racist - for equal rights and
opportunities, please send this message to all your friends; please do
not delete it without sending it to at least one person.

WELL DONE, British Airways!

Miten olisMaanantai 11.12.2006 20:18

Appi (apua)!Torstai 25.05.2006 23:18

Ollaan Maikin kanssa aika innoissamme retkestämme Helsinkiin ja Tallinnaan. Lordin juhliin odotetaan Ilta-Sanomien mukaan kymmeniä tuhansia ihmisiä, joten meininki kaiketi on aika hurjaa. Kun vielä lisäksi pääsemme pörräämään Tallinnan yöhön, niin sunnuntaina kotiin saattaa raahautua kaksi kaikkensa antanutta raatoa…ja on sit turha yrittää pölliä Maikin Suomenlippua, siinä on DNA:ta.

Lordista puheen ollen. Olkaa hyvät ja käykää lisäämässä oma panoksenne tänne http://www.adressit.com/ansku69 , jotta voimme auttaa seiskan sunnuntaireporttereita palauttamaan mieleen sellaiset konseptit kuin hyvä lehtimiestapa, kunnioitus jne. Muistaakseni seiskan toimittajiin lukeutuu tai on ainakin joskus lukeutunut sellaisia taivaanlahjoja kuin Carmen Mäkinen ja Saimi Nousiainen, jotka tuskin ovat opiskelleet journalistiikkaa riviäkään (hitsi jos olen väärässä…). Mitä muuta voi siis odottaakaan moiselta roskatoimitukselta. Unohtamatta hämeen sanomien (ei ansaitse tulla kirjoitetuksi isolla) pohjanoteerausta. Pystyn ymmärtämään sen, että joku Aftonbladet julkaisee Lordin siviilikuvia, mutta että suomalainen lehti. Uutislehti vielä. Kiittämättömyys se on maailman palkka.
Excuse my French. Kaukaa haettuja ovat perustelut purkaukselleni, mutta ärsyttää. Hirvittävästi.
Jos kiinnostusta riittää (pitäisi riittää), niin käväiskääpä täälläkin: http://boikotoikaaseiskaa.tk/ Loppuunkäsitelty.

On muuten ihmeellistä miten kieroutuneeksi voidaan ruokailukin tehdä. Eilen näin kaupassa creme bonjouria, jonka makuna oli suolakurkku. Ei ruoasta yleensä saisi näin sanoa, mutta hyi helvata.

No. Väliin kivoja uutisia. Sain eilen informaatiomateriaalit sitä SPR:n koulutusta koskien, ja hyvältä näyttää! Osallistujalista nimittäin kertoo, että koulutukseen saapuu aktiiveja Ecuadorista ja Nepalista saakka. Ihanaa (tore)!

Angels and demons on nyt sitten luettu. Se oli niin pelottava, etten uskaltanut mennä yöllä edes vessaan, kun hirviöt huohottivat joka nurkassa. Olin saada sätkyn töissä, kun yhden potilaan äidin kaulassa roikkui pentagrammi ja muita epätavallisia, ei 35-vuotiaan naisen koristeena yleensä nähtyjä koruja.

Tänään töissä selvisi, että toisellakin lapsella on MRSA (tuttavallisemmin ihan Marsa vaan); tämäkin tapaus tuli tietoisuuteen itse asiaa kysymällä. Tiedustelin jälleen perusteluja sille, ettei me suojauduta millään tavalla heitä hoitaessamme. Hoitsu valisti, että näillä potilailla kun on MRSA veressä, niin meidän ei tarvitse suojautua kuin verikosketukselta.

Hmm. I can’t bite it. Siispä kotona googlettamaan.

TOTTA: kaikista potilaista erityisesti kirurgisilla potilailla on taipumus kehittää MRSA:sta veri-infektio.
HUOLESTUTTAVAA: missään ei sanota, etteikö potilas veri-infektion kehitettyä levittäisi Marsaa ihan normaalisti ihokosketuksessa, peti – ja päällysvaatteiden välityksellä jne. Silti emme ole koskaan nähneet tämän kyseisen potilaan haavanhoitajan (lääkäri) käyttävän edes hanskoja, saati maskia tai essua. Käyttäisivät edes käsidesiä sitte!
HÄIRITSEVÄÄ: Jos ajatellaan, että olen kantaja, melko varmasti olen ehtinyt välittää pöpön eteenpäin myös S.O.:lle (andeks, inside). Entäpä hoitojaksoni Jyskylässä, kun niistin itseltäni lähes tajun kankaalle osastolla ollessani. Mikä onkaan tehokkaampi tapa levittää Marsaa kuin Räkä. Apuva.

Pyysin osastonhoitajalta, että joku ottaisi meiltä testit. Jostain syystä hän vaikutti vähän loukkaantuneelta, ja sanoi harkitsevansa asiaa. Just just?

No. Sain tänään töissä kiitosta. Tyttö, joka oli ohjaajanamme viimeksi pari viikkoa sitten, ihmetteli tänään suureen ääneen: ”It is amazing how much you have learned during these weeks! You can do everything here!” Juu kiitoskiitos. Kyllä tässä vaiheessa opintoja pitäisikin pystyä suorittamaan sellaiset asiat kuin EMLA:n laittaminen, infuusion letkutus ja NaCl:n vetäminen ruiskuun :E
P.S. Osaan muitakin temppujaÂ…

ValekesäTorstai 25.05.2006 00:49

Tarviin mun toppatakin! Ikkunan läpi katsottaessa näyttäisi olevan ihanainen kesä: aurinko paistaa ja on vihreetä, mutta avaapa ovi niin valhe paljastuu. The virolainen valhe. Pannaan se näyttämään kesältä, vaikka todellisuudessa auringonpaistekin on kylmä kuin hell ja tuulee niin, että puut taittuvat kaksinkerroin.
Ja mikä ihmeen puulajike tämä edes on? Tällaisia puita muualla ole. Levittävät jotain supersiitepölyä ja immunoglobulin E hoitaa hommansa turhankin hyvin. Vaikka vetäis kuinka monta Zyrtekiä niin helpotusta tunnu ei. Lähinnä päinvastoin.

Syötiin äsken Maikki-Mamman paistamia lettuja ja nyt juodaan viiniä. Johan tunnen Helpotuksen. Ja. Laivamatkat Tallinna-Helsinki-Tallinna on nyt sitten maksettu, ja mennään perjantaina Lordin bileisiin. Ja vittu noita seiskan reporttereja, ne pitäis ampua.
Ken on bileisiin aikeissa mennä ilmoittautukoon ystävällisesti meille niin juhlitaan yhdessä? Kenties myös tuomme laivalta tuliaisia pyynnöstänne.

Tänään bongattiin pesukone naapuritalosta, ja kävin siellä vähän pyykkäilemässä. Hyvä idea oliko se, en osaa sanoa, koska vaatteet haisivat pahemmalle pestyinä kuin likaisena. Ruoste on tehnyt tehtävänsä niillekin (ei pelkästään Maikin masulle). No. Hyviä pyykeistä tulee varmasti, kun heiluvat hetken tuolla myrskyssä.
Pesuköökissä (pesuhuone) oli vain yksi kone toiminnassa, muut oli menneet rikki. Kun menin hakemaan pyykkejä niin, ovenvartijamummo viittoi kyökkiä päin ja sanoi, että ”seel on töömees parantammas toist masinna”.
Niinhän se olikin.