IRC-Galleria

- Mä en jaksa, mä haluaisin nussia jotakuta muuta, nyt. Tai joskus.

Käänsin kylkeäni ja sekunnin tai jotain halusin nähdä hänen ilmeensä mutta en oikeasti halunnutkaan, se oli tyydyttävää mutta ei sellainenkaan tyydytys kauaa kestä. Kaikkea inhoten käänsin kylkeäni aivan älyttömän paljon ja yritin vain tyhjentää mieleni, se oli helppoa, pari lasia giniä tai sitten ei.

Makasin hiljaa kyljelläni ja olin kuulevinani nyyhkytystä, sitten heristin aistejani enkä kuullut mitään ja sitten alkoi nyyhkytys. Halusin itsekin itkeä mutta miksi itkisin nyt kun en muulloinkaan? En aidosti. Tunsin patjan ja peiton liikehdintää tahattomien kiemurtelujen, epämukavuuden kiemurtelujen liikkeitä patjalla, ja peitolla ja mielessäni. Olin jännittynyt, halusin ilmaista jotakin hänelle ja itselleni, mutta olin jo ilmaissut kaiken ja enemmänkin.

Tunsin hänen kätensä olkapäälläni, se oli siinä kuin pieni pelokas nisäkäs jolla oli nälkä, mutta tuollainen nisäkäs jää aina nälkäiseksi, minun tarjoamani ravinto oli myrkkyomenaa, tai pikemminkin myrkyllistä kokkareista omelettia joka oli bravuurini, sympaattinen osoitukseni siitä että osasin 'minä rakastan sinua' lisäksi jotakin muutakin. Piti hän siitä tai ei. Mutta hänen kätensä sai olla siinä ja rohkaistua, miksi minä olisin ajanut sen pois? Minusta tuntui että voisin oppia siltä jotain, heikkoudestani, itsestäni.

Tunsin hänen kyyneleensä poskillani, hän tuntui äkkiä niin ihmiseltä että nousin nopeasti ylös. Se oli mielestäni laskelmoitua. Vedin housut jalkaani, enkä vahingossakaan vilkaissut häneen mutta laahustaessani pois huoneesta kosketin hänen jalkaansa ja olin itkeä, mutta ei nyt.

Otin hyllystä jonkun kirjan ja menin parvekkeelle, sytytin tupakan ja luin jotakin, teksti oli sellaista joka aukeaa kun lukee yhden virkkeen mutta ei auennut, syljeskelin takilleni ja yskin ja mietin miten minä siinä olin, mitä helvettiä olin tehnyt ja mitä tekisin seuraavaksi. Sitten minä enää mietin mitä olin tehnyt, sytytin toisen röökin ja mielestäni ymmärsin. Sitten en miettinyt enää mitään.

Hän tuli viereeni kahden lasin ja tuhkakupin kanssa. Läsnäolo pakotti minut katsomaan hänen kasvojaan ja hän hymyili ja minä rakastin häntä. Vihasin häntä siitä että hän oli minulle niin arvokas mutta etten voinut tajuta häntä ja sitä miten arvokas hän oli ja miksi hän pelasti minut ja rakastui minuun kun olisin yhtä hyvin voinut kuolla ja mennä muualle ja tehdä jotain oikein.

- Miksi sinä sanoit niin? Minä haluan ymmärtää.
- Me sovittiin tai sanottiin joskus vuosi ja kahdeksan kuukautta sitten että me olisimme toisillemme välittömiä ja ymmärrettäviä ja mitä se nyt onkaan, onko sitä. Minä olin koomassa ja sitten minä halusin sanoa sen, minä tunsin sen ja herätäkseni paiskasin sen kasvoillesi. Ei mitään ole tapahtunut. Minä en tiedä onko se sitä että sinä olet huono, tai me olemme tai että minä olen huono, tai että minä olen ihminen ja osaan puhua ja siten. Kunhan sanoin.

Hän ojensi minulle kätensä ja minä tartuin siihen, ja kuin kruunuksi tumppasin tupakan ja otin ryypyn, mitäs minä siinä, posket lämpiminä.