olen a niinkuin alkoholisti
b niinkuin bongi
c niinkuin canis lupus
d kuin
ja niin edelleen.
kunnes tulen loppuun
ja jossain järjestetään jotakin tai on jo
Uusimmat blogimerkinnät
- liikemies-undulaatti-papaija 29.10.
- heil 12.04.
- [Ei aihetta] 31.03.
- rakkkaus runoja vol 10v3 27.03.
- [Ei aihetta] 23.03.
- Last days 23.02.
- Last days 21.02.
- [Ei aihetta] 21.02.
- Pieni hieman turha tarina 16.02.
- Suunnitelmia 16.02.
Selaa blogimerkintöjä
-
▼
2009 (15)
- ▶ lokakuu 2009 (1)
- ▶ huhtikuu 2009 (1)
- ▶ maaliskuu 2009 (3)
- ▶ helmikuu 2009 (8)
- ▶ tammikuu 2009 (2)
- ▶ 2008 (19)
- ▶ 2007 (25)
Blogi
« Uudemmat
-
Vanhemmat »
liikemies-undulaatti-papaijaTorstai 29.10.2009 19:03
heilSunnuntai 12.04.2009 20:36
(Tässä) maailmassa ei ole mitään hyvää, paitsi niille joille on. Todella paljon kauneutta, paitsi niille joille ei ole. Tehtiin keskiarvo, joku jäi sen ulkopuolelle. Kirjoitettiin postikortti, joku ei sitä saanut.
Nauttikaa silti.
Nauttikaa silti.
[Ei aihetta]Tiistai 31.03.2009 02:41
04:53
....ღღღღღღ......................ღღღღღღ
..ღღღღღღღღღ............ღღღღღღღღღ
ღღღღღღღღღღღღ....ღღღღღღღღღღ
ღღღღღღღღღღღღღ.ღღღღღღღღღღ
..ღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღ
....ღღღღღღღღღღღღღღღღღღღღ
........ღღღღღღღღღღღღღღღღღ
..............ღღღღღღღღღღღღღ
....................ღღღღღღღღღ
........................ღღღღღღ
...........................ღღღღ
............................ღღღ
.............................ღღ
..............................ღ
............................ღ
.........................ღ
......................ღ
..................ღ
.............ღ
.........ღ
......ღ
....ღ
......ღ.......................ღ....ღ
..........ღ..............ღ...............ღ
..............ღ......ღ.....................ღ
...................ღ........................ღ
................ღ.......ღ..............ღ
..............ღ.............ღ....ღ
.............ღ
...........ღ
..........ღ
.........ღ
.........ღ
..........ღ
..............ღ
...................ღ
..........................ღ
...............................ღ
.................................ღ
.................................ღ
..............................ღ
.........................ღ
..................ღ
.............ღ
.........ღ
.....ღ
...ღ
.ღ.............................ღ....ღ
ღ..........................ღ...........ღ
.ღ......................ღ................ღ
..ღ...................ღ..................ღ
...ღ....................................ღ
.....ღ................................ღ
........ღ.........................ღ
...........ღ...................ღ
..............ღ..............ღ
..................ღ.......ღ
.....................ღ..ღ
.......................ღ
Jos kopioit tämän päiväkirjaasi 15 minuutin sisällä, saat suudelman/halin ihastukseltasi perjantaihin mennessä. Jos et kopioi tätä, ihastuksesi alkaa seurustella bestiksesi kanssa ja sinulla on huono rakkausonni koko vuoden 2009. Huom ! Kopioi tämä, sillä tämä todella toimii !
rakkkaus runoja vol 10v3Perjantai 27.03.2009 05:10
minulla on vain yksi rauta tulessa se
sinähän se
otan sinut paksuilla hansikkaillani
ja olen onnellinen
katso, haikarako
eikun sinähän se!
jukulintu
jukupöksy
oho oli siellä haikarakin
haarniskani tarttui ihooni
se on oho se on
jo luissani
toivottavasti tämä ei tarkoita jäähyväisiä vaan! pakottaa
sinut sydämeni seuraksi
ahh, pannukakkuja
vankilassa meil
en ole ollut vankilassa
mutta eipä minulla ole pannukakkujakaan
pannukakun toki ollessa vertauskuva sinulle
vankilassa HEILLÄ ei ollut pannukakkuja
mutta eipä heillä ollut
monopoliakaan
paitsi toki "smäkin" ja teräesineiden suhteen
oletko sattumoisin teräesine? lävistit juuri rintani
söin juuri appelsiinin
jaoin sen neljään osaan
ymmärrätkö?
kahteen kertaan kaksi osaa
ensi kerralla saan vain kaksi osaa, eikö?
rukoilin kerran jumalaa
sitten sinä kerroit että etkö ole muka kuullut uutisia?
jumalaa ei ole
hymyilin sinulle
ja hänen korkeavoipaisuudelleen iskin silmää
minun varvassukissani on paikka
kymmenelle erilaiselle varpaalle
kappas sattumaa!
sydämessäni sijaa tuhannelle erilaiselle sinulle
kappas tosiaan!
[Ei aihetta]Maanantai 23.03.2009 07:38
- Mä en jaksa, mä haluaisin nussia jotakuta muuta, nyt. Tai joskus.
Käänsin kylkeäni ja sekunnin tai jotain halusin nähdä hänen ilmeensä mutta en oikeasti halunnutkaan, se oli tyydyttävää mutta ei sellainenkaan tyydytys kauaa kestä. Kaikkea inhoten käänsin kylkeäni aivan älyttömän paljon ja yritin vain tyhjentää mieleni, se oli helppoa, pari lasia giniä tai sitten ei.
Makasin hiljaa kyljelläni ja olin kuulevinani nyyhkytystä, sitten heristin aistejani enkä kuullut mitään ja sitten alkoi nyyhkytys. Halusin itsekin itkeä mutta miksi itkisin nyt kun en muulloinkaan? En aidosti. Tunsin patjan ja peiton liikehdintää tahattomien kiemurtelujen, epämukavuuden kiemurtelujen liikkeitä patjalla, ja peitolla ja mielessäni. Olin jännittynyt, halusin ilmaista jotakin hänelle ja itselleni, mutta olin jo ilmaissut kaiken ja enemmänkin.
Tunsin hänen kätensä olkapäälläni, se oli siinä kuin pieni pelokas nisäkäs jolla oli nälkä, mutta tuollainen nisäkäs jää aina nälkäiseksi, minun tarjoamani ravinto oli myrkkyomenaa, tai pikemminkin myrkyllistä kokkareista omelettia joka oli bravuurini, sympaattinen osoitukseni siitä että osasin 'minä rakastan sinua' lisäksi jotakin muutakin. Piti hän siitä tai ei. Mutta hänen kätensä sai olla siinä ja rohkaistua, miksi minä olisin ajanut sen pois? Minusta tuntui että voisin oppia siltä jotain, heikkoudestani, itsestäni.
Tunsin hänen kyyneleensä poskillani, hän tuntui äkkiä niin ihmiseltä että nousin nopeasti ylös. Se oli mielestäni laskelmoitua. Vedin housut jalkaani, enkä vahingossakaan vilkaissut häneen mutta laahustaessani pois huoneesta kosketin hänen jalkaansa ja olin itkeä, mutta ei nyt.
Otin hyllystä jonkun kirjan ja menin parvekkeelle, sytytin tupakan ja luin jotakin, teksti oli sellaista joka aukeaa kun lukee yhden virkkeen mutta ei auennut, syljeskelin takilleni ja yskin ja mietin miten minä siinä olin, mitä helvettiä olin tehnyt ja mitä tekisin seuraavaksi. Sitten minä enää mietin mitä olin tehnyt, sytytin toisen röökin ja mielestäni ymmärsin. Sitten en miettinyt enää mitään.
Hän tuli viereeni kahden lasin ja tuhkakupin kanssa. Läsnäolo pakotti minut katsomaan hänen kasvojaan ja hän hymyili ja minä rakastin häntä. Vihasin häntä siitä että hän oli minulle niin arvokas mutta etten voinut tajuta häntä ja sitä miten arvokas hän oli ja miksi hän pelasti minut ja rakastui minuun kun olisin yhtä hyvin voinut kuolla ja mennä muualle ja tehdä jotain oikein.
- Miksi sinä sanoit niin? Minä haluan ymmärtää.
- Me sovittiin tai sanottiin joskus vuosi ja kahdeksan kuukautta sitten että me olisimme toisillemme välittömiä ja ymmärrettäviä ja mitä se nyt onkaan, onko sitä. Minä olin koomassa ja sitten minä halusin sanoa sen, minä tunsin sen ja herätäkseni paiskasin sen kasvoillesi. Ei mitään ole tapahtunut. Minä en tiedä onko se sitä että sinä olet huono, tai me olemme tai että minä olen huono, tai että minä olen ihminen ja osaan puhua ja siten. Kunhan sanoin.
Hän ojensi minulle kätensä ja minä tartuin siihen, ja kuin kruunuksi tumppasin tupakan ja otin ryypyn, mitäs minä siinä, posket lämpiminä.
Käänsin kylkeäni ja sekunnin tai jotain halusin nähdä hänen ilmeensä mutta en oikeasti halunnutkaan, se oli tyydyttävää mutta ei sellainenkaan tyydytys kauaa kestä. Kaikkea inhoten käänsin kylkeäni aivan älyttömän paljon ja yritin vain tyhjentää mieleni, se oli helppoa, pari lasia giniä tai sitten ei.
Makasin hiljaa kyljelläni ja olin kuulevinani nyyhkytystä, sitten heristin aistejani enkä kuullut mitään ja sitten alkoi nyyhkytys. Halusin itsekin itkeä mutta miksi itkisin nyt kun en muulloinkaan? En aidosti. Tunsin patjan ja peiton liikehdintää tahattomien kiemurtelujen, epämukavuuden kiemurtelujen liikkeitä patjalla, ja peitolla ja mielessäni. Olin jännittynyt, halusin ilmaista jotakin hänelle ja itselleni, mutta olin jo ilmaissut kaiken ja enemmänkin.
Tunsin hänen kätensä olkapäälläni, se oli siinä kuin pieni pelokas nisäkäs jolla oli nälkä, mutta tuollainen nisäkäs jää aina nälkäiseksi, minun tarjoamani ravinto oli myrkkyomenaa, tai pikemminkin myrkyllistä kokkareista omelettia joka oli bravuurini, sympaattinen osoitukseni siitä että osasin 'minä rakastan sinua' lisäksi jotakin muutakin. Piti hän siitä tai ei. Mutta hänen kätensä sai olla siinä ja rohkaistua, miksi minä olisin ajanut sen pois? Minusta tuntui että voisin oppia siltä jotain, heikkoudestani, itsestäni.
Tunsin hänen kyyneleensä poskillani, hän tuntui äkkiä niin ihmiseltä että nousin nopeasti ylös. Se oli mielestäni laskelmoitua. Vedin housut jalkaani, enkä vahingossakaan vilkaissut häneen mutta laahustaessani pois huoneesta kosketin hänen jalkaansa ja olin itkeä, mutta ei nyt.
Otin hyllystä jonkun kirjan ja menin parvekkeelle, sytytin tupakan ja luin jotakin, teksti oli sellaista joka aukeaa kun lukee yhden virkkeen mutta ei auennut, syljeskelin takilleni ja yskin ja mietin miten minä siinä olin, mitä helvettiä olin tehnyt ja mitä tekisin seuraavaksi. Sitten minä enää mietin mitä olin tehnyt, sytytin toisen röökin ja mielestäni ymmärsin. Sitten en miettinyt enää mitään.
Hän tuli viereeni kahden lasin ja tuhkakupin kanssa. Läsnäolo pakotti minut katsomaan hänen kasvojaan ja hän hymyili ja minä rakastin häntä. Vihasin häntä siitä että hän oli minulle niin arvokas mutta etten voinut tajuta häntä ja sitä miten arvokas hän oli ja miksi hän pelasti minut ja rakastui minuun kun olisin yhtä hyvin voinut kuolla ja mennä muualle ja tehdä jotain oikein.
- Miksi sinä sanoit niin? Minä haluan ymmärtää.
- Me sovittiin tai sanottiin joskus vuosi ja kahdeksan kuukautta sitten että me olisimme toisillemme välittömiä ja ymmärrettäviä ja mitä se nyt onkaan, onko sitä. Minä olin koomassa ja sitten minä halusin sanoa sen, minä tunsin sen ja herätäkseni paiskasin sen kasvoillesi. Ei mitään ole tapahtunut. Minä en tiedä onko se sitä että sinä olet huono, tai me olemme tai että minä olen huono, tai että minä olen ihminen ja osaan puhua ja siten. Kunhan sanoin.
Hän ojensi minulle kätensä ja minä tartuin siihen, ja kuin kruunuksi tumppasin tupakan ja otin ryypyn, mitäs minä siinä, posket lämpiminä.
Last days Maanantai 23.02.2009 23:36
Last days Lauantai 21.02.2009 20:05
[Ei aihetta]Lauantai 21.02.2009 07:33
Kämppä täynnä. Enemmän kuin koskaan.
Teltta purettiin jo eilen. Rajua tilitystä.
Säkit täynnä, säkkejä täynnä.
Kestävintä mitä aikaan sai, en liikaa ihmettele sitä kai.
Tosiaankaan.
Vieläkö saa rikkoa astioita?
Todellakin. Vieläkö saa olla humalassa? Miksei (luulen).
Missä laulaa että James. Voi vittu.
NÄhdään Helsingissä.
Teltta purettiin jo eilen. Rajua tilitystä.
Säkit täynnä, säkkejä täynnä.
Kestävintä mitä aikaan sai, en liikaa ihmettele sitä kai.
Tosiaankaan.
Vieläkö saa rikkoa astioita?
Todellakin. Vieläkö saa olla humalassa? Miksei (luulen).
Missä laulaa että James. Voi vittu.
NÄhdään Helsingissä.
Pieni hieman turha tarinaMaanantai 16.02.2009 19:00
Kerronpa teille eräästä näistä illoista, pienen tarinan muodossa. Mitään en ole lisännyt ja vähän olen pois jättänyt, sillä tarina on, tämä on:
Lähdin eräänä iltana pienelle kävelylle, tai aluksi se oli vain pieni kävely. En juuri tiennyt minne olin menossa mutta kävelyssä on se mukavaa. Jos eksyykin niin aina voi kääntyä takaisinpäin ja eksyä jonnekin ihan muualle kuin sinne mihin ei halunnut eksyä ja autolla on joskus vaikea sitä paitsi kääntyä ympäri tallomatta toisten pihoja.
Kuljin siinä erään alikulkusillan ali ja sitten edessäni kulkikin pieni poika. Hänellä oli sählymaila kädessään ja reppu selässään, ehkäpä hän olikin juuri sellainen urheilullinen poika joksi hän myöhemmin osoittautui. Tai ehkä hän ei ollutkaan aivan niin urheilullinen poika vaan maila oli jäänyt liikuntatunnilta ja nyt hän talsi pitkäksi venyneen kaverilla olon luota kotiin tai ehkäpä hän jopa oli juuri sinä iltana rohkaistunut osallistumaan luokkansa sählyvuorolle ja tehnyt pari maaliakin.
Hän havaitsi minun tulevan takaansa reipasta liitävää kävelyvauhtiani ja antoi minulle kiltisti tietä.
Olin niin iloissani ja otettu hänen mukavan reippaasta ja huomioivasta käytöksestään että tokaisin:
- Sinäpä oletkin reipas poika juuri tuollaisia lapsia maailma tarvitsee, kiitos paljon ja sinusta tulee kyllä vielä jotakin!
Seuraavana päivänä pojasta tuli koko galaksimme presidentti ja hän johti meidät voittoon suurta pahaa vaikeasti kirjoitettavaa galaksia vastaan ja se oli viimeinen sota ikinä.
Jatkoin matkaani hyvillä mielin, ja pian olinkin eräällä rauhaisan oloisella tiellä jota reunusti joka puolelta hämärässäkin kodikkaita rivi- sun muita taloja. Kuulin vielä enemmän pian kiroilua ja nyyhkytystä ja kaikkein eniten pian eteeni hyppäsi lepattava suuri hahmo joka humalaisella äänellä pyysi minulta matkapuhelintani lainaksi.
- Yyyyks pieni soitto vaan kautta elämän ja kuoleman!
- No mikäs siinä veikkonen vaikka aika monimutkaista linjaa pitkin meneekin, kunpa ei olisi kallista! vastasin mukavasti ja kaivoin puhelimeni taskustani.
Tuo iso partaisa mies naputti numeron tottuneen varmasti useita kertoja väärin ja sitten hän lopultakin sai jonkun vastaamaan ja pääsi itse teoistaan vastaamaan:
- Kulta voi perkele se oli mun elämäni virhe mä olin kännissä, mä olen kännissä ja mä tulen olemaan kännissä jos et ota mua taas, en mä sitä tarkoittanut en rakasta sitä, rakastan sua, hädintuskin koskin... sitä toista tuskin edes koskin paitsi vähän kielellä korvaan mutta vain sanoakseni kuinka mä en halua, mä en halua mä haluan sut kulta en juo enää viikkoihin ilman sua rakas!
Näin hän puhelimeen jutusteli välillä rauhaisammin välillä innostuneemmin ja oli minulla virneessä ja hymyssä pitelemistä aina välillä, mutta lopulta puhelun surumielinen traagisuus-vakavuus ja toiveiden pilke tarttuivat myös minuun ja minun oli vaikea olla itkemättä tämän surullisen hahmon edessä, minä itkin hänen kaunosieluiselle tilitykselleen melkein yhtä lailla kuin Felix Gaetan kohtalolle ja sitten hänkin itki ja sitten puhelun toisessa päässä itkettiin ja me kaikki itkimme ja minä sanoin miehelle näin kun hän lopulta lopen uupuneena antoi minulle puhelimen takaisin muutamien räkäkokkareiden kera:
- Voi sinua, sinä olet todellinen ihminen, surussasi ja elämänilossasi niin vahva ja murtumaton, vaikkakin niin säröinen ja särjetty! Sinä todellakin tunnet rakkauden ja sen merkityksen yhdelle jos toisellekin, sinulle minä en arvaa luvata mitään muuta kuin että sinä vielä saat kaiken mitä sydämesi halajaa nyt jos toisenakin päivänä!
Hän tuijotti minua hetken huppunsa alta kuin kauneinta näkemäänsä käärmettä tai muuta hämmästyttävää olentoa ja sitten hänen rohtuneille huulilleen nousi niin vallaton hymy että tartuin siihen itsekin ja lähdin hyvin mielin jatkamaan talsimistani.
Seuraavana päivänä tuo veikkonen eli elämänsä onnellisena loppuun ja sai avovaimonsa kanssa kahdeksan lasta ja lainansa anteeksi. Hassua sinällään että kolme noista kahdeksasta syntyi ehkäisyvälineiden pettäessä mutta eihän ihminen aina tiedä mitä oikein haluaa eikä se minun vikani ole muutenkaan.
Pian olinkin tutuilla hoodeilla, olin yliopiston alueella ja oli jo hämärää ja sivistyksen katulamppujen hohteessa näin seinustalla tupakkaa polttelevan ulkkiksen näköisen nuoren miehen joka oli niin synkän näköinen että minä iloistuksissani hänelle jo matkan päästä huilautin että:
- Hei sinä muriaanien kuningas et kai vaan ole pian jo myös mariaanien kuningas!?
Hän loi minuun sellaisen katseen että vähän jo itseäkin synkytti mutta hänkin päästi huulilleen pienen ivallisen hymyn ja olin sydämessäni ja joka paikassa varma ettei hän joulua vietä.
Muutaman sanan vaihdettuamme hän kertoi minulle näin:
- Vituttaa ihan vittu että syletääkin kun minulle yo-kuppilassa sylkitään puuroni sekaan ja minua kutsutaan apinaksi kun tulen vessasta, minun graduani sanoo ohjaaja ja kaikki vähän muutki että paska gradu! susta ei tule ikinä mitään kun tällästä paskaa suollat!
Tiesin itsekin millainen myrkky kateus ja ilkeys ovat ihmisen perusaineille ja sitä katalyyttia himmentääkseni minä lohtuilin häntä kertoen niistä kaikista tenteistä joista hädin tuskin elävältä pääsi ja kuinka tiede on aina rankkaa mutta niin kevyttä kun vain muistaa puhua totta ja kerroin hänelle miten hän näyttääkin vähän apinalta mutta aina yksi tiedeapina voittaa jonkun kreationistin höpinät ja että minä ainakin odotin häneltä ja hänen kulttuuriltaan paljoja, mistä ikinä olikaan kyse.
Hän jätti minulle sellaiset jämät että yskin ja tanssin koko kotimatkani hänen luotaan erottuani ja ennen sitä minun piti rohkaistua monta kertaa ennenkuin saatoin pyytää häntä päästämään hänen kiitollisen otteensa minun niin kalpeasta kätösestäni.
Seuraavana päivänä hän väitteli tohtoriksi vastaväittelijänään koko maailma ja kaikki puhkesivat hurraamaan häntä hänen laitettuaan viimeisen huudahdusmerkkinsä prefeksin argumentin päätteeksi. Hän väitteli tuplatohtoriksi, sosiologia ja loputon energia!
Kotiini saavuttuani huokaisin että olipa se ilta, melkoinen kävely ja että eipä tuollaisia seikkailuja jokainen kävelymatka tarjoakaan. Minä keitin teet ja katsoin taas sen Felix Gaetan kohtalon ja nyt minä itkin enemmän kuin sille Casanovalle ja enemmän kuin koskaan ja ne kyynelet olivat niin iloisia että nekin itkivät ja me koimme niin monet ylpeyden ja surun että myös ilon tunteet että silmäkulmia jo kiristi.
Ja kun menin nukkumaan niin jalkojani ja käsiäni koski niin kuin vain voi koskea kun on oikein tyytyväinen itseensä ja lähes kaikkeen mitä on, ja mitä on tehnyt, se on kipua mutta kohdatessaan tyytyväisyyden se on vain kihelmöintiä joka kutkuttaa aamuun asti niin että voi luottaa kaikkeen mitä jatkossakin on.
Toisin sanoen minä nukuin oikein hyvin.
Kun siitä heräsin oli jo iltapäivä meneillään ja vaikken muistanut unieni yksityiskohtia saatoin yhä tuntea niiden onnellisuuden ja kaipauksen ja mikäs sen mieluisampi herääminen. Tartuin näppikseeni ja siinä näpyttelin, kaikkea kivaa, jos ilkeää niin vain hassun ilkeää niin että lopulta jaksoin sängystäkin nousta ja keittää kahvit, ja siinä kun joi neljättä kuppia niin jo hiukoi. Lämmitin mikrossa ja söin vähän toissailtaista makaronilaatikkoa tabascon ja ketsupin peittäessä kaikki sivumaut ja sitten söin vahingossa karvankin ja sitä yskiessäni se toi mieleeni jonkin hauskan déjà vûn, ehkä viime yön unistani tai joltakin illalta vuosia sitten. En antanut sen viedä mieltäni kokonaan mennessään vaan hymyilin sille ja itselleni ja katsahdin kelloa ja lämpömittaria. Oli ehkä jo vähän myöhä, vähän kolea, tänään en jaksaisi enää kävelylle mennäkään.
Ehkä sitten seuraavana päivänä.
Lähdin eräänä iltana pienelle kävelylle, tai aluksi se oli vain pieni kävely. En juuri tiennyt minne olin menossa mutta kävelyssä on se mukavaa. Jos eksyykin niin aina voi kääntyä takaisinpäin ja eksyä jonnekin ihan muualle kuin sinne mihin ei halunnut eksyä ja autolla on joskus vaikea sitä paitsi kääntyä ympäri tallomatta toisten pihoja.
Kuljin siinä erään alikulkusillan ali ja sitten edessäni kulkikin pieni poika. Hänellä oli sählymaila kädessään ja reppu selässään, ehkäpä hän olikin juuri sellainen urheilullinen poika joksi hän myöhemmin osoittautui. Tai ehkä hän ei ollutkaan aivan niin urheilullinen poika vaan maila oli jäänyt liikuntatunnilta ja nyt hän talsi pitkäksi venyneen kaverilla olon luota kotiin tai ehkäpä hän jopa oli juuri sinä iltana rohkaistunut osallistumaan luokkansa sählyvuorolle ja tehnyt pari maaliakin.
Hän havaitsi minun tulevan takaansa reipasta liitävää kävelyvauhtiani ja antoi minulle kiltisti tietä.
Olin niin iloissani ja otettu hänen mukavan reippaasta ja huomioivasta käytöksestään että tokaisin:
- Sinäpä oletkin reipas poika juuri tuollaisia lapsia maailma tarvitsee, kiitos paljon ja sinusta tulee kyllä vielä jotakin!
Seuraavana päivänä pojasta tuli koko galaksimme presidentti ja hän johti meidät voittoon suurta pahaa vaikeasti kirjoitettavaa galaksia vastaan ja se oli viimeinen sota ikinä.
Jatkoin matkaani hyvillä mielin, ja pian olinkin eräällä rauhaisan oloisella tiellä jota reunusti joka puolelta hämärässäkin kodikkaita rivi- sun muita taloja. Kuulin vielä enemmän pian kiroilua ja nyyhkytystä ja kaikkein eniten pian eteeni hyppäsi lepattava suuri hahmo joka humalaisella äänellä pyysi minulta matkapuhelintani lainaksi.
- Yyyyks pieni soitto vaan kautta elämän ja kuoleman!
- No mikäs siinä veikkonen vaikka aika monimutkaista linjaa pitkin meneekin, kunpa ei olisi kallista! vastasin mukavasti ja kaivoin puhelimeni taskustani.
Tuo iso partaisa mies naputti numeron tottuneen varmasti useita kertoja väärin ja sitten hän lopultakin sai jonkun vastaamaan ja pääsi itse teoistaan vastaamaan:
- Kulta voi perkele se oli mun elämäni virhe mä olin kännissä, mä olen kännissä ja mä tulen olemaan kännissä jos et ota mua taas, en mä sitä tarkoittanut en rakasta sitä, rakastan sua, hädintuskin koskin... sitä toista tuskin edes koskin paitsi vähän kielellä korvaan mutta vain sanoakseni kuinka mä en halua, mä en halua mä haluan sut kulta en juo enää viikkoihin ilman sua rakas!
Näin hän puhelimeen jutusteli välillä rauhaisammin välillä innostuneemmin ja oli minulla virneessä ja hymyssä pitelemistä aina välillä, mutta lopulta puhelun surumielinen traagisuus-vakavuus ja toiveiden pilke tarttuivat myös minuun ja minun oli vaikea olla itkemättä tämän surullisen hahmon edessä, minä itkin hänen kaunosieluiselle tilitykselleen melkein yhtä lailla kuin Felix Gaetan kohtalolle ja sitten hänkin itki ja sitten puhelun toisessa päässä itkettiin ja me kaikki itkimme ja minä sanoin miehelle näin kun hän lopulta lopen uupuneena antoi minulle puhelimen takaisin muutamien räkäkokkareiden kera:
- Voi sinua, sinä olet todellinen ihminen, surussasi ja elämänilossasi niin vahva ja murtumaton, vaikkakin niin säröinen ja särjetty! Sinä todellakin tunnet rakkauden ja sen merkityksen yhdelle jos toisellekin, sinulle minä en arvaa luvata mitään muuta kuin että sinä vielä saat kaiken mitä sydämesi halajaa nyt jos toisenakin päivänä!
Hän tuijotti minua hetken huppunsa alta kuin kauneinta näkemäänsä käärmettä tai muuta hämmästyttävää olentoa ja sitten hänen rohtuneille huulilleen nousi niin vallaton hymy että tartuin siihen itsekin ja lähdin hyvin mielin jatkamaan talsimistani.
Seuraavana päivänä tuo veikkonen eli elämänsä onnellisena loppuun ja sai avovaimonsa kanssa kahdeksan lasta ja lainansa anteeksi. Hassua sinällään että kolme noista kahdeksasta syntyi ehkäisyvälineiden pettäessä mutta eihän ihminen aina tiedä mitä oikein haluaa eikä se minun vikani ole muutenkaan.
Pian olinkin tutuilla hoodeilla, olin yliopiston alueella ja oli jo hämärää ja sivistyksen katulamppujen hohteessa näin seinustalla tupakkaa polttelevan ulkkiksen näköisen nuoren miehen joka oli niin synkän näköinen että minä iloistuksissani hänelle jo matkan päästä huilautin että:
- Hei sinä muriaanien kuningas et kai vaan ole pian jo myös mariaanien kuningas!?
Hän loi minuun sellaisen katseen että vähän jo itseäkin synkytti mutta hänkin päästi huulilleen pienen ivallisen hymyn ja olin sydämessäni ja joka paikassa varma ettei hän joulua vietä.
Muutaman sanan vaihdettuamme hän kertoi minulle näin:
- Vituttaa ihan vittu että syletääkin kun minulle yo-kuppilassa sylkitään puuroni sekaan ja minua kutsutaan apinaksi kun tulen vessasta, minun graduani sanoo ohjaaja ja kaikki vähän muutki että paska gradu! susta ei tule ikinä mitään kun tällästä paskaa suollat!
Tiesin itsekin millainen myrkky kateus ja ilkeys ovat ihmisen perusaineille ja sitä katalyyttia himmentääkseni minä lohtuilin häntä kertoen niistä kaikista tenteistä joista hädin tuskin elävältä pääsi ja kuinka tiede on aina rankkaa mutta niin kevyttä kun vain muistaa puhua totta ja kerroin hänelle miten hän näyttääkin vähän apinalta mutta aina yksi tiedeapina voittaa jonkun kreationistin höpinät ja että minä ainakin odotin häneltä ja hänen kulttuuriltaan paljoja, mistä ikinä olikaan kyse.
Hän jätti minulle sellaiset jämät että yskin ja tanssin koko kotimatkani hänen luotaan erottuani ja ennen sitä minun piti rohkaistua monta kertaa ennenkuin saatoin pyytää häntä päästämään hänen kiitollisen otteensa minun niin kalpeasta kätösestäni.
Seuraavana päivänä hän väitteli tohtoriksi vastaväittelijänään koko maailma ja kaikki puhkesivat hurraamaan häntä hänen laitettuaan viimeisen huudahdusmerkkinsä prefeksin argumentin päätteeksi. Hän väitteli tuplatohtoriksi, sosiologia ja loputon energia!
Kotiini saavuttuani huokaisin että olipa se ilta, melkoinen kävely ja että eipä tuollaisia seikkailuja jokainen kävelymatka tarjoakaan. Minä keitin teet ja katsoin taas sen Felix Gaetan kohtalon ja nyt minä itkin enemmän kuin sille Casanovalle ja enemmän kuin koskaan ja ne kyynelet olivat niin iloisia että nekin itkivät ja me koimme niin monet ylpeyden ja surun että myös ilon tunteet että silmäkulmia jo kiristi.
Ja kun menin nukkumaan niin jalkojani ja käsiäni koski niin kuin vain voi koskea kun on oikein tyytyväinen itseensä ja lähes kaikkeen mitä on, ja mitä on tehnyt, se on kipua mutta kohdatessaan tyytyväisyyden se on vain kihelmöintiä joka kutkuttaa aamuun asti niin että voi luottaa kaikkeen mitä jatkossakin on.
Toisin sanoen minä nukuin oikein hyvin.
Kun siitä heräsin oli jo iltapäivä meneillään ja vaikken muistanut unieni yksityiskohtia saatoin yhä tuntea niiden onnellisuuden ja kaipauksen ja mikäs sen mieluisampi herääminen. Tartuin näppikseeni ja siinä näpyttelin, kaikkea kivaa, jos ilkeää niin vain hassun ilkeää niin että lopulta jaksoin sängystäkin nousta ja keittää kahvit, ja siinä kun joi neljättä kuppia niin jo hiukoi. Lämmitin mikrossa ja söin vähän toissailtaista makaronilaatikkoa tabascon ja ketsupin peittäessä kaikki sivumaut ja sitten söin vahingossa karvankin ja sitä yskiessäni se toi mieleeni jonkin hauskan déjà vûn, ehkä viime yön unistani tai joltakin illalta vuosia sitten. En antanut sen viedä mieltäni kokonaan mennessään vaan hymyilin sille ja itselleni ja katsahdin kelloa ja lämpömittaria. Oli ehkä jo vähän myöhä, vähän kolea, tänään en jaksaisi enää kävelylle mennäkään.
Ehkä sitten seuraavana päivänä.
SuunnitelmiaMaanantai 16.02.2009 15:39
Alan keräilemään esineitä. Periaatteessa mitä vaan esineitä, en kuitenkaan niitä kaikkia. Mitä vain esineitä milloinkin kiinnostaa kokoelmaan ottaa mukaan.
Asetan esineet pöydälleni ja kaappeihini, väärin päin. Näin tunnustan, että eri esineillä on olemassa omat funktionsa ja tavat ja asemat ja asennot, joille en voi mitään. Samalla kuitenkin myös osoitan etten välitä näistä lainalaisuuksista, vaan kiellän ne rikkomalla räikeästi niitä vastaan.
Eikö se olekin anarkiaa?
Aion myös mennä baarissa kauniin tytön luo ja kertoa hänelle, ystävällisesti, ettei hän tee minkäänlaista vaikutusta minuun, ettei hän sytytä.
(Eikö näin saa rispektiä?)
Jos esineet ovat vielä käyttökelpoisia, käytän niitä väärin.
Ihmisiä en aio käyttää. Tietääkseni ihmisiä voi käyttää vain väärin, mutta sitä en aio kenellekään tehdä.
Ihmisiä aion kohdella. Lähinnä oikein.
Tats!
Asetan esineet pöydälleni ja kaappeihini, väärin päin. Näin tunnustan, että eri esineillä on olemassa omat funktionsa ja tavat ja asemat ja asennot, joille en voi mitään. Samalla kuitenkin myös osoitan etten välitä näistä lainalaisuuksista, vaan kiellän ne rikkomalla räikeästi niitä vastaan.
Eikö se olekin anarkiaa?
Aion myös mennä baarissa kauniin tytön luo ja kertoa hänelle, ystävällisesti, ettei hän tee minkäänlaista vaikutusta minuun, ettei hän sytytä.
(Eikö näin saa rispektiä?)
Jos esineet ovat vielä käyttökelpoisia, käytän niitä väärin.
Ihmisiä en aio käyttää. Tietääkseni ihmisiä voi käyttää vain väärin, mutta sitä en aio kenellekään tehdä.
Ihmisiä aion kohdella. Lähinnä oikein.
Tats!
« Uudemmat
-
Vanhemmat »