IRC-Galleria

tässä pätkiä sensuroimattomasta tuntemattomasta sotilaasta eli sotaromaanista.(tuleepa ilmi mun lempihahmotkin).

Hietanen tuntui olevan kuohuksissaan.Häntä oli järkyttänyt tuo epätoivoinen huuto, ja koska hän oikeastaan koki vaikutelmat kaikkein välittömimmin,oli vangin anova hymy ehtinyt jo koskettaa häntä. Mies oli todellakin hänelle ihminen eikä vain olento,joka oli muutettu käsitteeksi, niin että hänen surmaamisensa kävisi ilman omantunnon tuskia.

Tapaus ja sen repostelu oli herättänyt Koskelan mielessä muistoja, jotka hän oli kuvitellut haudanneensa talvisodan pakkasiin.Hän oli pyrkinyt unohtamaan kuoleman,omansa ja toisten, pysyäkseen levollisena.
Sitä rauhaa hän vaali,ja sen kohdan törkkimisestä hän oli vihainenTuon maalaispojan sielussa löytyi niin suuri henkisen elämän määrä, että sota ja tappaminen ei käynyt hänelle luontojaan.Mikään ei ollut päässyt raaistamaan häntä niin,ettei hän olisi sielunsa pohjalla tuntenut sodan suurta mielettömyyttä.Hän taisteli ja paremmin kuin lukemattomat muut, mutta jokainen halpamainen teko ja tappamisella ylpeileminen herätti hänessä tuomarin.Hän oli pyrkinyt täyttämään tehtävänsä ja unohtamaan sen mielettömyyden ja nyt tuota rauhaa oli häiritty.

-opetelkaa kävelemään oikeen, oli hän valistanut miehiä
-älkää astuko jäykästi ja jännittäen. askeleen täytyy olla semmoinen rento ja taloudellinen niinkuin sälleillä.
semmonen vetelän ja hulttiomman näköinen kävely on kaikkein säästävin. Jalan täytyy tehdä matkaa lantiosta saakka.

Tultuaan ensimmäisen kerran Lehto ehti vain havaita sen, että hänellä oli ankarat tuskat. Sitten armahti pimeys häntä uudelleen. Mutta hänen luja elinvoimansa ja sitkeytensä ei antautunut niin helpolla. vaan herätti hänet uudelleen. Aluksi hän ei muistanut mitään, ei tiennyt missä oli tai mitä hänelle oli tapahtunut.
Raatelevan ja polttavan kivun hän tunsi jossakin rinnan ja vatsan kohdalla. sitten hän muisti ,että oli kävellyt polkua myöten ,ja sitä mukaa pääsi selville, missä hän oli.samalla polulla. Kovien tuskien hinnalla hän siveli itseään. rinnanalus oli veressä, samaten tuntui selkä märältä ja lämpimältä. kun hän liikutteli itseään,tuntui kuin joku olisi kierrellyt veistä hänen sisuksissaan. jalat olivat aivan tunnottomat, ja koko alaruumis kieltäytyi liikkumasta.vähitellen hän älysi, että selkäranka oli vioittunut ja jalat halvaantuneet.
Nyt alkoi tuskallinen vaellus. Se edistyi vain senttimetrin kerrallaan,kun hän rapaa kynsien veti halvaantunutta ruumistaan eteenpäin. kynnet kääntyivät kaksinkerroin ja huulet olivat riekailena, kun hän tuskissaan pureskeli niitä. pari kertaa hän pyörtyi,joskin sitä kesti vain jonkin sekunnin kerrallaan.ajatuksia ei ollut yhtä enempää. se oli vain tuo lähellä ja kuitenkin niin kaukana kiiltävä kiväärin lukko.sitä kohti hän ponnisteli, ja lopulta hän piteli kuin pitelikin kiväärinhihnaa kädessään. sitten hän veti aseen viereensä.ensin hän nosti kiväärin piippua ja asetti suuhunsa.hampaat narskuen hän puri kylmää metallia, niinkuin peläten että joku vielä riistäisi sen hänen suustaan. sitten hän käänsi päätään niin että piipun suu osoitti kitalakea kohti.hiljaa hän hivutti kätensä kädensijalle ja sormen liipaisimelle. ilman mitään tilityksiä, ilman pelon hiventäkään hän painoi liipaisinta.

jatkuu...