IRC-Galleria

lisää rintama-tunnelmia..

Hän näki silmissään suojuksen alta esiinvilisevän telaketjun kuvan. -siihen..siihen..
sitten hän heitti.Miinan paino ei antanut suuriakaan mahdollisuuksia tähtäilemiseen, ja jonkinlainen rukouksen tapainen toivo vilahti Hietasen mielessä kun hän heitti. Hän kaapaisi vielä hätäisesti sammalta käteensä ja tuiskaisi sen miinaa kohti,muka jonkinlaiseksi naamioinniksi. taisi siihen pari roskaa sattuakin. Mutta samalla hän näki näyn,joka vavahdutti hänen mieltään. oikeanpuoleisen olisi pakko sattua päälle.se olisu nyt jo varmaa. vasta silloin hänelle tuli hätä omasta säilymisestään. suojaisiko juurakko häntä tarpeeksi paineelta. Hän painautui sen taakse,aukaisi suunsa ja painoi kädet lujasti korvilleen. parin sekunnin kuluttua tuntui koko maailma puristuvan hänen päälleen. Hän ei tajunnut jyrähdystä äänenä vaan puuduttavana ja humahtavana iskuna, ja siihen sekosi hänen tajuntansa. kun se palasi hän näki vaunun pysähtyneen hieman kyljittäin kääntyneenä.

Kariluoto käveli heidän luokseen. hän oli ottanut lakin päästään ja antoi tuulen liehuttaa tukkaansa. muutenkin hän nosti päänsä pystyyn, jäykkään ja ylvääseen asentoon. tietämättään hän tunsi itsensä vaaleatukkaiseksi länsimaalaiseksi valloittajaritariksi, joka nyt täältä vuorelta katsele valloittamaansa kaupunkia. Hän ei huomannut, että oli ottanut kasvoilleenkin "teräkseenvaletun" ilmeen. Hänen elämänsä eräs suurimpia täyttymyksiä oli tapahtunut. Suomalaisen jalkaväkikomppanian päällikkönä hän katseli,miten siniristiliput kohosivat petroskoin korkeimpien rakennusten salkoihin. mitä taakse jäänyt matka sisälsikään, niin tällä hetkellä se oli unohdettu.Siinä hän seisoi, tämän itsenäisen isänmaan kasvattama poika, ristiritari ja nuorukainen, jonka kurkussa nyki omituisesti. Hän oli liikuttunut

Kariluoto hymyili vaisusti. Vaikka hänen täytyi tunnustaa,että Viirilä oli komppanian rohkein mies, tunsi hän sentään vastenmielisyyttä tätä kohtaan.Tuntui jotenkin rienaavalta ajatella tuota isopäistä apinaa tällaisessa yhteydessä. Miehen ulkonäkökin oli vastenmielinen. Köyry varsi,letkahtelevat jalat ja iso pää. Vaatteet olivat aina puolitiessä yllä. Reppua ei miehellä ollut olemassakaan. Nokinen römpsä vain roikkui paljaaltaan vyönlenkissä.Taskut pullottivat täynnä tavaraa, ja saapasvarren suusta pilkotti lusikka. Joskus Kariluoto vakavissaan ajatteli että mies oli mielipuoli. Nytkin tuo naurunhohotus ja lauseet,jotka eivät sisältäneet useinkaan mitään järjellistä. Kunhan möläytti jotakin ja sitten hohotti päätään pyöritellen