IRC-Galleria

Mä niitä pakoon pääse en, nuo karut kasvot ihmisen
Mua seuraa aina matkallain
Nuo silmät iloon väsyneet, niin moneen lähtöön tottuneet
Ne jostain uneeni taas sain

Kun tuuli kasvoihini lyö, hän jostain nousee niin kuin yö
Hän joka harvoin hymyilee
Hän musiikin tuo mukanaan ja ryöstää ajan katseellaan
Ja vaatii silmiin kyyneleet

Nuo kädet liian voimakkaat ja huulet julman halukkaat
Mä näen jälleen edessäin
Niin maistan veren huulillain, hän otti parhaan suudelmain
Ja silti janoiseksi jäin

Hän sulkee portit edessäin, hän tulee aina yllättäin
Hän joka harvoin hymyilee
Hän tekee tästä novellin, mä kuinka häntä halusin
Hän vaati silmiin kyyneleet

Hän varastaa sen minkä saa, ja kallioihin istuttaa
Hän viinipuun tai kaktuksen
Hän löytää tyhjän sydämen ja siihen kylvää siemenen
Hän lopun jälkeen aloittaa

Hän kulkee itse edellään, tuo onko hän mä jonka nään
Hän joka harvoin hymyilee
Sen hymyn kerran nähdä sain, kun veren maistoin huulillain
Nyt maistan menneet kyyneleet

En häntä mielestäni saa
Voin tästä laulun kirjoittaa
Hän sille varmaan naurahtaa...