IRC-Galleria

James Brown (oik. James Joseph Brown Jr., 3. toukokuuta 1933, Barnwell, Etelä-Carolina – 25. joulukuuta 2006, Atlanta, Georgia) oli yhdysvaltalainen afroamerikkalaisen populaarimusiikin parissa toimiva laulaja, yhtyejohtaja ja lauluntekijä. Häntä pidetään yhtenä vaikutusvaltaisimmista 1900-luvun populaarimusiikin edustajista.

James Brown aloitti uransa 1950-luvun lopussa tuon ajan rhythm and blues -musiikin nousevana tähtenä, ja hän nousi 1960-luvun alkupuolella soul-musiikin kärkihahmoksi muokaten soulia edelleen funkiksi. 1970-luvulla hän jatkoi funk-tyylin parissa luoden samalla pohjaa sitä seuranneelle hip hopille.

Sisällysluettelo
1 Elämä ja ura
1.1 Uran alkuajat
1.2 Soulin kummisetä, funkin perustaja
1.3 1970-luvun funk-levytykset
1.4 Myöhemmät vaiheet
2 Levytyksistä
2.1 Top ten -singlet
3 Aiheesta muualla

Elämä ja ura

Uran alkuajat
Brown työskenteli nuoruudessaan kengänkiillottajana. Hän onnistui kuitenkin musiikillisten avujensa ansioista pääsemään Little Richardin taustalaulajaksi. Brownilla oli suuri halu nousta Little Richardin tavoin suureksi tähdeksi. Hän pääsi levyttämään vuonna 1956, ja hänen kappaleensa "Please, Please, Please" nousi R&B -singlelistalla sijalle viisi yltäen samalla korkeisiin myyntilukuihin.

Tämän jälkeen lisää hittejä ei kuitenkaan aluksi meinannut syntyä. Yhdeksän epäonnistuneen singlen jälkeen Brown oli jo saada potkut levy-yhtiöltään, kunnes hän sai lopulta aikaan R&B-singlelistan ykköseksi nousseen balladin "Try Me" (1958). Lisää menestyneitä kappaleita seurasi, ja Brown kuului jo 1960-luvun alussa R&B -musiikin keskeisiin nimiin. Vuonna 1962 Brown teki nyttemmin erittäin arvostetuksi nousseen live-levyn nimeltä Live at the Apollo.


Soulin kummisetä, funkin perustaja
Brown otti uuden soul -musiikkina tunnetun tyylin omakseen, ja häntä kutsutaan yhä usein "soulin kummisedäksi". Tämän ajan kuuluisimpia kappaleita olivat "Out of Sight" (1964), "It's a Man's, Man's, Man's World" (1964) sekä "I Got You (I Feel Good)" (1965). Toinen vuoden 1965 suuri hitti, "Papa's got a Brand New Bag", oli rytmiltään yhä intensiivisempi, ennakoiden afroamerikkalaisen musiikin tulevia suuntauksia. Tätä linjaa vei eteenpäin vuonna 1967 levytetty merkittävä single "Cold Sweat".

Brownin musiikki oli nyt etääntynyt jo kovasti tyypillisestä soulista. Kappaleet muodostuivat yhden tai kahden mutkikkaan riffin ympärille, ja yhtye keskittyi basistin ja rumpalin johdolla muodostamaan mahdollisimman intensiivisen rytmin. Lisäksi Brown oli omaksunut uudenlaisen laulutyylin, joka koostui pitkälle erilaisista huudahduksista, jotka tukivat musiikin perkussiivista painotusta. Brownin musiikki oli siis siirtymässä hyvää vauhtia kohti funkia. Live-esiintymisistään Brown teki omalaatuista show'ta, joissa hän ohjaili yhtyettään huudoilla ja esitteli yleisölle tanssiliikkeitä. Brownin lavashow't olivat yleisölle uudenlainen kokemus. Varsinkaan mustilta artisteilta ei oltu nähty ennen mitään vastaavaa. Brownin yhtyeessä soittivat tuohon aikaan monet R&B:n kärkinimet kuten pasunisti Fred Wesley, saksofonisti Maceo Parker ja kitaristi Jimmy Nolen.


1970-luvun funk-levytykset
1960-luvun lopussa Brownin vanha taustayhtye lähti matkoihinsa, ja tilalle tuli nuoria muusikoita, kuten Collinsin veljekset Bootsy (basso) ja Catfish (kitara). Uuden yhtyeen kanssa vuonna 1970 levytetyt singlet "Get up I Feel like Being a Sex Machine", "Super Bad" ja "Soul Power" muodostuivat funkin ehdottomiksi klassikoiksi. 1970-luvun alkupuoliskolla Brown teki yhtyeineen vielä lukuisia hittejä ollen funk -tyylin kenties tärkein edustaja. Siinä missä useimmat muut funk -artistit levyttivät myös paljon hitaita balladeja, ei Brown poikennut juuri hikisestä ja intensiivisestä tyylistään. Brownin musiikki ennakoi myös myöhempää hip hopia, kuten voi kuulla esimerkiksi vuonna 1974 julkaistuista singleistä "Payback" ja "Papa don't take no mess".


Myöhemmät vaiheet
Brownia oli luonnehdittu "show-bisneksen koviten töitä paiskivaksi mieheksi" ("the hardest working man in show business"), mutta 1970-luvun puolivälin jälkeen hänen 20 vuotta kestänyt puhtinsa alkoi olla poissa, minkä hän myönsi itsekin. Vuoden 1976 Bodyheat -levyn kappaleet olivat hänen kolmen tyttärensä säveltämiä (mikä myöhemmin johti tekijänoikeuskiistoihin). Brown sai 1970-luvun puolivälin jälkeen vielä muutamia hittejä listojen kärkikymmenikköön (esimerkiksi kuuluisa "Living in America", 1985), mutta hän ei enää säveltänyt kappaleitaan itse, vaan käytti apuvoimia.

Vuosikymmenien aikana Brown teki useita levyjä sekä kiertueita ja hänen tyylinsä säilyi intensiivistä funkia painottavana. Brown nousi lehtien otsikoihin myös esimerkiksi marijuanan hallussapidon, rahasotkujen ja ahdistelusyytösten takia. Hän esiintyi viimeisen kerran Suomessa vuoden 2006 marraskuussa. Seuraavana jouluaattona Brown joutui sairaalaan keuhkokuumeen vuoksi ja menehtyi joulupäivänä 73-vuotiaana. Hänet haudattiin 30. joulukuuta 2006 Augustassa, Georgiassa.


Levytyksistä
Studio-albumeilla Brown ei koskaan varsinaisesti loistanut, vaan hänen merkittävät julkaisunsa ovat singlejä tai live-levyjä. Keskeiset singlet on nykyään saatavilla esimerkiksi Startime-nimisenä neljän CD:n laatikkona sekä tupla-CD:nä nimellä JB40 - 40th Anniversary Collection.

Myöhemmin hip hopin tekijät ovat käyttäneet paljon Brownin levyistä nauhoitettuja sampleja. Epäillään että Brown olisi maailman samplatuin artisti. Brownin yhtyeen kurinalainen ja rytmikäs soitto sopii hyvin samplattavaksi.


Top ten -singlet
Seuraavat James Brownin singlet nousivat kärkikymmenikköön joko R&B- tai POP-singlelistalla

1956: "Please, Please, Please" (R&B #5)
1959: "Try Me" (R&B #1, US #48)
1960: "Think" (R&B #7, US #33)
1961: "Baby, You're Right" (R&B #2, US #49)
1961: "Bewildered" (R&B #8, US #40)
1961: "I Don't Mind" (R&B #4, US #47)
1962: "Lost Someone" (R&B #2, US #48)
1962: "Night Train" (R&B #5, US #35)
1963: "Every Beat of My Heart" (US #99)
1963: "Prisoner of Love" (R&B #6, US #18)
1965: "Papa's Got a Brand New Bag" - Part I (R&B #1, US #8)
1965: "I Got You (I Feel Good)" (R&B #1, US #3)
1966: "Ain't That a Groove" Pts. 1 & 2 (R&B #6, US #42)
1966: "Don't Be A Drop-Out" (R&B #4, US #50)
1966: "It's A Man's Man's Man's World" (R&B #1, US #8)
1966: "Sweet Little Baby Boy" - Part 1 (US #8)
1967: "Cold Sweat" - Part 1 (R&B #1, US #7)
1967: "Let Yourself Go" (R&B #5, US #46)
1968: "I Can't Stand Myself (When You Touch Me)" (R&B #4, US #28)
1968: "I Got The Feelin'" (R&B #1, US #6)
1968: "Licking Stick - Licking Stick" - Part 1 (R&B #2, US #14)
1968: "Say it Loud - I'm Black and I'm Proud" - Part 1 (R&B #1, US #10)
1968: "There Was A Time" (R&B #3, US #36)
1969: "Ain't It Funky Now" (R&B #3, US #24)
1969: "Give It Up Or Turnit A Loose" (R&B #1, US #15)
1969: "I Don't Want Nobody To Give Me Nothing (Open Up The Door, I'll Get It Myself)" (R&B #3, US #20)
1969: "Let A Man Come In And Do The Popcorn" - Part One (R&B #2, US #21)
1969: "Mother Popcorn (You Got To Have A Mother For Me)" Part 1(R&B #1, US #11)
1970: "Get Up (I Feel Like Being Like A) Sex Machine" (Part 1)" (R&B #2, US #15)
1970: "Santa Claus Is Definitely Here To Stay" (US #7)
1970: "Super Bad" - Part 1 & Part 2 (R&B #1, US #13)
1971: "Escape-ism" - Part 1 (R&B #6, US #35)
1971: "Get Up, Get Into It, Get Involved" - Pt. 1 (R&B #4, US #34)
1971: "Hot Pants (She Got To Use What She Got To Get What She Wants)" – Part 1 (R&B #1, US #15)
1971: "I'm A Greedy Man" - Part I (R&B #7, US #35)
1971: "Make It Funky" - Part 1 (R&B #1, US #22)
1971: "Soul Power" - Pt. 1 (R&B #3, US #29)
1972: "Get On The Good Foot" - Part 1 (R&B #1, US #18)
1972: "King Heroin" (R&B #6, US #40)
1972: "Talking Loud And Saying Nothing" - Part I (R&B #1, US #27)
1973: "Down And Out In New York City" (R&B #13, US #50)
1973: "I Got A Bag Of My Own" (R&B #3)
1973: "Sexy, Sexy, Sexy" (R&B #6, US #50)
1974: "Funky President" (People It's Bad)" (R&B #4, US #44)
1974: "My Thang" (R&B #1, US #29)
1974: "Papa Don't Take No Mess" - Part I (R&B #1, US #31)
1974: "Stoned To The Bone" - Part 1 (R&B #4, US #58)
1974: "The Payback" - Part I (R&B #1, US #26)
1976: "Get Up Offa That Thing" (R&B #4, US #45)
1985: "Living in America (R&B #10, US #4)
1987: "How Do You Stop" (R&B #10)
1988: "I'm Real" (R&B #2)
1988: "Static, Pts. 1 & 2" (with Full Force) (R&B #5)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.