Sokeakin näkee,
sydämellään.
Kuurokin kuulee.
sisäisen äänen joka helpottaa kummasti elämää. Normaalikuuloinen väheksyy sisäisen äänen neuvoja ja luulee toimivansa oikein pelkällä järjellä. metsään menee niin että rytisee. mutta minkäs sille TYHMYYDELLEEN...
Ei siis olisi maailmanloppu olla kumpikin, sokea ja kuuro. Maailman avonainen kirja sulkisi kantensa, mutta sen sisälle on ehtinyt tallentua jo eletty historia.joiden haurautuneita ja kellastuneita sivuja jälkipolvemme selailee herkin sormin. hyvin varovasti. suurella innolla tuntien elämän viisautta kokeneiden arvokkuuden.
älkää siis aliarvioiko sokeita, kuuroja tai liikkumiskyvyttömiä. kaikki me olemme saman arvoisia luojamme edessä.