Kerran sankari mätkähti
tarinastaan, satukirjasta
arkeen vaan.. Outoja
katseli maisemiaan.. Kun
ei linnaa näy ainuttakaan.
Lohikäärmeitä kreivit ei
ratsastaneen, eivät
neitoja pelastamaan.
minneppä saapuikaan hän
matkaallaan? Näki työtä ja
touhua vaan.. Ihmisten
silmissä tuikkivan sen,
näki lämpöään hehkuvan
innostaen.. Läpi aikuisten
huolten ja haasteiden..
Näki rakkauden.. Ja hän
tunnisti sen.. Yö -
Satukirjan Sankari