IRC-Galleria

osa 2Maanantai 17.11.2008 20:39


naisen logiikka

Naiselliseen ajattelutapaan vaikuttavaa vasenta ja oikeaa aivopuoliskoa yhdistävän aivokurkiaisen huomattava leveys.Tämä jokanaisen tiedon valtatie käsittelee silmänräpäyksessä niin suuren määrän informaatiota,että sialle prosessin seuraaminen tuottaa vaikeuksia.

Kommunikointi

Naisella on tapana esittää tärkeitä välikysymyksiä,joiden voimalla kaadetaan vaikka kokonaisisa hallituksia.Näitä kysymyksiä sika ei tavallisesti kuule,noteeraa eikä ymmärrä.Naisen mielestä sian korvat ovat useimmiten käyttökelpoisimmillaan eläintarvikeliikkeistä saatavina koirien puruleluina.

[Ei aihetta]Maanantai 17.11.2008 16:57

Sain tämän ystävältäni, joka sai valita kahden asian väliltä. Minä sain myös valita samoin. Olen valinnut. Nyt on sinun vuorosi valita.

Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5 vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.

Seuraavana aamuna tyttö antoi askin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä
vaivautuneensa muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hän ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen; "Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän vastasi; "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"

Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään samaa rasiaa yöpöydällään koko loppuelämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.

Vaihtoehtoja on kaksi

1. Ole hyvä ja kopioi tämä päiväkirjaasi

tai

2. Ole niinkuin tämä ei koskettaisi sinua!


tylsääkö? ei toki..Maanantai 17.11.2008 16:52

Tyhmyys testi
kerro rastien määrä viidellä niin saat tyhmyysprosenttisi...

1. [ ] Olet meinannut tukehtunua veteen.
2. [x] Olet kompastunut alas portaita.
3. [x] Olet kävellyt päin ovea.
4. [x] Olet työntänyt ovea väärään suuntaan.
5. [ ] Olet kävellyt seinää päin.
6. [ ] Olet kaatunut kävellessäsi portaita ylös.
7. [x] Olet hypännyt jostakin pois.
8. [ ] Olet ollut shokissa.
9. [ ] Olet laittanut metallia/alumiinia mikroon. (foliot) :D
10.[ ] Olet joskus mainosten jälkeen unohtanut mitä ohjelmaa olit katsonut ennen mainoksia.
11. [x] olet unohtanut mitä toinen on sanonut.
12. [/] Perheesi/kaverisi kutsuvat sinua blondiksi.
13. [/] Et aina ymmärrä vitsejä tai sinulla kestää pitkään ymmärtää ne.
14. [x]Olet vuotanut verta etkä ole itse huomannut asiaa.
15. [ ] Olet pitänyt jotakin vaatetta koko päivän väärinpäin etkä ole huomannut asiaa.
16. [x] Olet työntänyt veitsen paahtimeen. (silloin tällöin sörkkinu leivät ulos)
17. [ ] Olet leikkinyt tulella.
18. [ ] Olet jättänyt uuniin ruoan ja sait sen palamaan sillä unohdit että ruoka on uunissa.
19. [ ] Olet astunut hiustensuoristimen taikka kihartimen päälle sen ollessa päällä.
20. [ ] Sinun piti käyttää laskinta, taikka sormiasi laskiessasi alla olevaa vastausta

tyhmyys prosentti 40%


mikä fossiili xDMaanantai 17.11.2008 16:45

Testaa mikä vuosikymmen sinä olisit.

50-luku
[x ] Autot ovat kivoja.
[/ ] Seuraan urheilua, etenkin olympialaisia.
[X] Olen lukenut Tuntemattoman sotilaan.
[ ] Chevrolet on paras!
[ ] Jollakin perheestäni on moottoripyörä.
[ ] Minulla on nahkatakki.
[ ] Omistan poolopaidan.
[X] Minulla on koululaukku repun tilalta.
[/ ] Rock'n roll on parasta!
TOTAL:4

60-luku
[x] Mekot ovat ihania.
[/] Pidän paljon mustaa ja valkoista.
[/] Kuviolliset vaatteet ovat hienompia, kuin yksiväriset.
[ ] Käytän hiuspantoja.
[ ] Käytän ripsaria.
[ ] Käytän mieluiten matalia kenkiä.
[ ] Levyraati on/oli hyvä ohjelma.
[ ] Lemon on/oli hyvä yhtye.
[ ] Käytän tai olen käyttänyt LSD:tä.
[ ] Olut on hyvää.
TOTAL: 2

70-luku
[ ] Omistan pillifarkut.
[/ ] Minulla on pitkät hiukset.
[ ] Käytän usein urheiluvaatteita arkivaatteina.
[x ] Korkeakorkoiset kengät on hot!
[ ] Taskustani löytyy aina kampa.
[ ] Omistan Marimekon pallopaidan.
[ ] Hiukseni ovat usein kiinni.
[ ] Vakosamettivaatteet ovat suosikkejani.
[ ] Minulla on ollut/ on permanentti.
[ ] Omistan myös todella leveälahkeiset housut.
TOTAL: 1½

80-luku
[ ] Pallokuvio on hienoa.
[x] Kotonani on tietokone.
[ ] Olen käynyt kuntosalilla.
[ ] Minulla on jotakin seuraavista vaatemerkeistä: Kappa, Lacoste, Levi's, Benetton, Hugo Boss.
[ ] Minulla on/on ollut permanentti.
[/] Pidän värikkäistä vaatteista.
[ ] Neonvärit ovat hienoja.
[ ] Omistan Michael Jacksonin levyn/vinyylin.
[x] Olen nähnyt Hohdon.
[x] Olen tilannut pizzaa kotiin.
TOTAL: 3½

90-luku
[ ] Kannatan EU:ta.
[x] Olen ollut ensiapukurssilla tai luovuttanut verta.
[x] Pidän Apulannasta.
[X] Pidän Zen Cafesta.
[ ] Läskipohjaiset kengät ovat jotain.
[ ] Omistan jojon.
[ ] Olen joskus leikkinyt jojolla.
[ ] Prinsessa Dianan kuolema koskettaa yhä minua.
[ ] Kotonani on tietokone ja internet.
TOTAL: 3

2000-luku
[ ] Kuuntelen enimmäkseen rock-musiikkia.
[x] Haaveilen trimmatusta vartalosta.
[ ] Vaatetyylini vaihtelee usein.
[ ] Meikkaan.
[ ] Olen käynyt plastiikkakirurgilla.
[ ] Voisin mennä plastiikkakirurgille.
[ ] Minulla on/on ollut syömishäiriö.
[x] Tilaan/olen tilannut kotiini jotakin naistenlehteä.
[x] Olen sitä mieltä, että lihavuus on itsehillinnän puutetta.
[ ] Käyttäydyn yleensä huonosti.
TOTAL: 3

[Ei aihetta]Maanantai 17.11.2008 16:32

Ei katumusta vaan muisto
tuskasta joka ei toistu
Sukupolvien kierre loppuu tähä
me tiedetään paremmi ja nähdään koko kuva
Ei olla myrskynsilmässä
tantereella makaa syyttömiä
Rikkinäisissä linsseissä
niin syyllisiä.

[Ei aihetta]Maanantai 17.11.2008 16:28


Taisteluni

Sun ristis luo johtaa askeleeni.
Käsin sidotuin kaipaan vapauteen.
Eessäs pieneksi kasvaa saan, tuntea uudestaan.
Jälleen rakkaus parantaa.

Miks vaikeaa on tulla eteen puisen ristin.
se todistaa:epäonnistunut oon.
En voi sanoa enempää, elämäni käsiis jää.
Tyhjänä ei osaa rakastaa.

Sun jälkesi johtakoon mun askeleeni.
Alla ristin painan alas pään.
sydämen syviin rämeisiin, kokemuksiin kipeisiin
valos vielä loistakoon.

Herra johda, vaikka mun tieni johtais minne.
Johda silloinkin kun en jaksa yrittää.
Silloin kun mä heikko oon,johdatukses jatkukoon.
Koko elämän sun käsiisi jätän.

Sun ristis luo johtaa askeleeni.
Käsin sidotuin kaipaan vapauteen.
Eessäs pieneksi kasvaa saan, tuntea uudestaan.
Jälleen rakkaus parantaa.

[Ei aihetta]Maanantai 17.11.2008 16:21

Turvapaikka

Hiljaisuuden tuulet hyväilevät kasvojani.
tulet syttyvät jo yöhön pimenevään.
Kulkuetta seuraan, joukkoon liitän askeleeni.
Hämmästyn, kun huomaan, tähän iloiten jään

Turvapaikkani, linnani,korkein
sinun eteesi tulla näin saan.
Turvapaikkani,linnani, korkein
eteen polvistun kuninkaan.

Kuulua saan joukkoon,
jossa kädet yhteen liittyy.
Hymni nousee kirkon holviin ja laajenee.
Särkyneiden sydämien toiveet kodin löytää.
Armahduksen sana uuden tien aukaisee.

Turvapaikkani, linnani,korkein
sinun eteesi tulla näin saan.
Turvapaikkani,linnani, korkein
eteen polvistun kuninkaan

Laulu vaimenee ja hiljaisuuden tuulet jälleen
kasvojani koskettavat, se puhdistaa.
Kyrie eleison huulilleni jostain nousee.
Jumalamme läsnä on, Hän sen vaikuttaa.

MN-tunnari 07Maanantai 17.11.2008 15:20

Ikuisesti

Kun aika on, kesän saapuvan nään.
Kun ajallaan luonto herätetään.
Kun aika on syksy sateensa tuo,
ja ennen kuin huomaatkaan, hiipii talvi jo luo

Kun aika on, talo rakennetaan
ja uskoen uutta unelmoidaan.
Kun aika on vanha, revitään pois
ja minne vie huominen ,kuka kertoa vois?

Vain yksi jää, ei löydy muuta kestävää
vain risti kantaa ikuisesti.
Vain yksi jää on muu ohi kiitävää,
vain risti kuolemankin kesti.
Vain yksi jää!

kun aika on, kyynel kastelee maan
ja itkun tie meille lahjoitetaan.
Kun aika on, ilo ihmeellinen
meidät valtaa ja vie maahan lohdutuksen

[Ei aihetta]Sunnuntai 16.11.2008 22:28

laitan tänne huomenna enemmän ku teen yhen koulutehtävän..