IRC-Galleria

[Ei aihetta]Keskiviikko 26.11.2008 14:07

idolsilla ja laulutaidolla ei ole mitään tekemistä keskenään!
sanompaa vaan vaikkei paljon liikuta kuka kyseisen tittelin pokkaa tänä vuonna.

kikka aakkostettuna x)Keskiviikko 26.11.2008 14:05

Amorin hylkäämä
Bailataan vaan
Cullen edward
Dokkarit
Empatia
Filosofia
Gospel
Hellyyden kipeä
Inhimillisyys
Joustava
Kuuntelen
Lempeä
Molari
Naiselliset vaatteet
Oma koiruus<3
Piikkikorot
Runot
Sanavalmis
Tulevaisuus
Unelmat
Vihaan rasismia
Ystävät

rukoukseni..Keskiviikko 26.11.2008 13:58

Tekisi mieli nurista vaikeuksista, jotka olen 18 vuoden aikana kohdannut, sydän verillä ja rakkuloilla olen niitä sisälläni kantanut kun ei niitä voi muille jakaa, mutta toisaalta kaikki ne ovat olleet tarpeellisia kasvuun ihmisenä ja luovien selviytymis keinojen löytämiseksi vastaisuudessa. Tikkaan vanhat haavat kiinni, unohdan menneet ja annan anteeksi niille ihmisille jotka eivät välttämättä edes tiedosta loukanneensa minua. silti olen heille kantanut kaunaa muutamia vuosia. Hyväksyn myös sen että jotkut ihmiset eivät yksinkertaisesti osaa välittää rakkaudentunnetta ulospäin. Onneksi tiedän sitä olevan olemassa jos jonain kauniina päivänä astelen puolesta tiestä perille solmimaan suhdetta joka läheisillä ihmisillä kuuluu olla. Kumpa minusta näkyisi ulospäin se että tarvitsen ystävää. Aristelen aloitteen tekoa sillä lähestyminen on suuri askel otettavaksi sillä siinä astuu toisen reviirille.Maailmaan tarvitaan lisää rauhaa ja rakkautta:)itselle toivon terveyttä ja onnea löytääkseni rinnalleni ihanan ja luotettavan kumppanin mahdollisimman pian.

[Ei aihetta]Tiistai 25.11.2008 15:01

siispä kämpälle tekeen anatomian tehtäviä..
Mikä porukan tyyppi olet?

TUNTEELLINEN "Ei tää voi olla totta, itkettää taas"
( ) Minut saa helposti itkemään
(x) Saatan ottaa asiat liian raskaasti
( ) Itken heti, jos minulla on riitaa kumppanini kanssa
(x) Läheiset ihmiset ovat minulle tärkeitä
( ) Kerron usein muille, kuinka paljon heistä välitän
(x) Tunnen ihmisiä kohtaan joskus pientä sääliä
(x) Kirjoitan paljon tunteistani
( ) Puhun paljon tunteistani
= 4

KUUNTELIJA "Kyllä se varmaa siitä.."
(x) Kuuntelen mielummin kuin puhun
(x) Minulle kerrotaan paljon luottamuksellisia asioita
(x) Minusta ollaan sanottu, että olen hyvä kuuntelija
(x) Moni ihminen luottaa minuun
(x) En kauheasti puhu muista pahaa, koska olen vähän kaikkien kaveri
(x) Tuen ihmisiä
(x) Autan ja neuvon ihmisiä
(x) Olen usein huolissani ystävistäni
= 8

HILJAINEN/VETÄYTYVÄ "Hmm, nii.."
( ) Perussanasto: "joo, hmm, en tiiä, ei, öö.."
( ) Olen yleensä aika vetäytyvä
(x) En tykkää puhua isossa porukassa
(x) Minusta ei välillä oikein saa mitään selkoa..
( ) En puhu ihmisille, jotka eivät minua kiinnosta
( ) Saatan olla ehkä hiukan ujo..
( ) Sosiaalliset tilanteet tuottavat minulle ongelmia
(x) Jännitän yleensä puhuessani tai kertoessani jotain asiaa.
= 3

VITTUUNTUNUT "Ei perkele, missä mun röökit on?"
(x) Minulla on usein huono päivä(ainakin tällä kertaa elämäntilanne on sellainen)
(/ ) Vituttaa vielä rankemmin kuin eilen..
(/) Aamut ovat minulle hurjan vaikeita
( ) En keksi mitään järkevää syytä aikaisille kouluaamuille
( ) Olen hurjan negatiivinen
( ) En nää yleensä asioissa hyviä puolia
( ) En usko parempaan huomiseen
( ) Tää testiki pisti vituttamaan..
=2

PAHIS "Mulle sä oot yhdentekevä.."
( ) Mitä teen, sen tekevät muut perässä
( ) Poltan ja juon
( ) Minua ollaan sanottu tunteettomaksi
(x) Maailma on kasvattanut minulle erittäin kovan kuoren (ainakin mitä tulee muihin luottamiseen)
(/) Olen ilkeä ihmisiä kohtaan, jotka ovat minua kohdelleet väärin
() Olen ilkeä ihmisiä kohtaan, joita en edes tunne
() En ole kamalan suvaitsevainen..
( ) Olen ehkä pikkuisen itsekäs
=1

MASENTUNUT/ALAKULOINEN "En jaksa enää ees huutaa.."
( ) Minulla on todettu masennus
( ) Minulla on masennus, vaikkei sitä ole todettu
( ) Minulla on lukihäiriö tai jokin muu häiriö, esim. pakkoliikkeitä tai tiettyjä sanoja joita käytän.
( ) Olen usein surullinen
(x) Kuuntelen surullista musiikkia
(x) Menneisyydessäni on paljon ikäviä asioita
(x) Joku on satuttanut minua todella pahasti
( /) Masennukseni johtuu asiasta, mistä en ole kaikille muille edes uskaltanut puhua(paremminkin alakulo)
= 3½

POSITIIVINEN "Koitetaa piristyy, ei maailma tähä kaadu"
(x) Olen hurjan positiivinen
(x) Ajattelen asioiden positiivisiä puolia
(x) Muita ehkä jopa hiukan ärsyttää positiivisuus
(/) Kun ystävältäni kysytään millainen olen, he sanovat että positiivinen
(/) Vaikka maailma olisi väärinpäin, kaikki sodat käynnissä ja jotkin muut asiat pielessä, yrittäsin ajatella positiivisesti
( ) Minusta negatiivisuus on yliarvostettua..
(x) Olen aina kamalan pahoillani asioista
(x) Yritän ehkä peittää positiivisuudellani jotain..
= 6

PERIAATETYYPPI/SUORAANSANOJA "Saanko sanoo suoraan.."
(x) Minulla on paljon periaatteita
(x) En poikkea periaatteistani
(x) Minulla on ollut jo aika kauan samat periaatteet
( ) Anteeks, mut jonkun tarvii puhua suoraan..
(x) Inhoan ihmisiä, jotka eivät voi tulla sanomaan asioita päin naamaa
( ) Inhoan matkimista
( ) Minulla on vankat mielipiteet asiasta, enkä pelkää ilmaista niitä
(x) Yritän silti olla sovussa muiden kanssa ja sopia riidat
= 5

TEESKENTELIJÄ/VIHATTU "Mikä teillä on mua vastaan?"
( ) Olen joskus valehdellut ystävälleni ja joudun kärsimään siitä vieläkin..
(x) Minusta puhutaan paljon pahaa
( ) Minua saatetaan hiukan kiusata
(x) Ihmiset katsovat minua usein ilkeästi
( ) Olen silti itsekin ilkeä ja juonitteleva
(x) Ihmiset luulevat etten ole herkkä, mutta minussa on oikeasti herkkä puoli
(/) En välitä, jos joku vihaa minua/puhuu pahaa minusta
() Satuta mua, saat tuplana takaisin.. Kosto elää.
= 3½

jep jepTiistai 25.11.2008 14:47

Mitä me naiset ajatellaan miehistä?

Mikä on miehen käsitys Helvetistä?
- Siellä on tuhansittain tuoppeja ja ihania naisia, tuopeissa on reikä, naisissa ei.

Miehille on vihdoinkin keksitty tehokas ehkäisykeino:
- Urheiluruutu ympäri vuorokauden.

Mikä on miehen käsitys romanttisesta illasta?
- Kynttilöin valaistu jäähalli.

Mikä on miehen viiden A:n kriisi?
- Kun hän haluaa vaihtaa samaan aikaan akan, auton, asunnon, ammatin ja alushousut.

Mitä sanoo mies istuessaan vedessä niin, että vesi yltää vyötärön yläpuolelle?
- Tämä menee yli minun ymmärrykseni.

Milloin mies on 1 euron arvoinen?
- Työntäessään ostoskärryjä.

Mitä tekee nainen, kun mies juoksee sik-sakkia puutarhassa?
- Jatkaa ampumista.

Miksi kätilöt läpsäyttävät vastasyntyneitä pepulle?
- Älykkäiltä tipahtaa tappi pois.

Mitä eroa on Chappi-koiranruoalla ja miehellä?
- Chapissa on enemmän aivoja.

[Ei aihetta]Maanantai 24.11.2008 11:35


kaikki menee poskelleen,vaihteeksi..

[Ei aihetta]Tiistai 18.11.2008 12:43

7.11.-08

viimeiseen tiimaan
päättyy paljon hyvää,
paljon kaunista...

4."putkiaivoisuus"Maanantai 17.11.2008 20:48


Sen minkä sian kapea-alainen aivosurkiainen selittää, sen naisen vastaava ajatteluelin selättää.
sian logiikka tähtää lähes poikkeuksetta oman edun ja mukavuuden maksimoimiseen helpoimmalla tavalla. onnistumisprosentti vaihtelee.

osa 3 egotripitMaanantai 17.11.2008 20:45


Tässä luvussa kierrätämme.Samassa siannahassa yhtyvät inhorealistinen haaveilija ja herkkä kyynikko.Vaikka nainen yleisimmin kantaa huolta ympäristön tilasta , saattaa sika tälle teemalle herkistyessään tuhlata siihen sekä omansa että kaikkien muidenkin ajan

esim. hikoileva wagner metallilaatikon äärellä:
lehdessä on niittejä!
pitääkö nekin lajitella?
tässä menee ikä ja terveys