Tämän päivän merkinnät meinaan. Aamulla oli lähtö kuuden kurmakoilla Miehikkälään Tilliä leiriltä hakemaan. Ja minutilleen yhdeksältä olin perillä kuten pitikin. Ja takaspäin helteessä parin poikkeaman kautta hieman ennen kahta kotiin. Mukavan kuuma joten poistuttiin melkein saman tien Niemeen uimaan. Onneksi vesi edelleen on piristävää. Sanoisin melkeinpä kylmää.
Kääpiöt ovat taas koossa. Meinaan nämä kotimallit. Vihti-versiohan lähti eilen Risto I:n sekä Aava Rinsessan ja Hovineito Suvin kanssa omaan kotiinsa. Niin valitettavasti päättyi se vierailu juuri kun päästiin vauhtiin. Mutta hyvä edes näin pitkä visiitti. Ja toivottavasti vielä kesän aikana uusiksi.
Mutta nyt alkaa uni painaa silmää, sauna taitaa tehdä tepposensa. Joten ei muta kuin lukemaan päivän lehdet sänkyyn ja unten maille.
Nukkumatti kutsuu.