Kysymys on retorinen. Vastausta ei kaivata sillä se voi satuttaa. Tai en minä itse koe olevani idiootti. Mutta jotkut Kääpiöt pitävät minua sellaisena.
Olenhan minä vuosien saatossa kouluttajan, puhujan, konsultin, työnohjaajan yms. rooleissa puhunut varmaankin satoja kertoja siitä, että murrosiän tietyssä vaiheessa murkulla on maailman tyhmimmät vanhemmat. Kaikilla muilla on fiksummat vanhemmat, mutta miksi juuri minulle on siunaantunut ne kaikkein idioottimaisimmat vanhemmat? Näin miettii murkku. Ja se kuuluu kuvioon.
Mutta miten se sitten sattuukaan, kun oma Kääpiö pitää sinua juuri niin iditoottina kuin idiootti vain voi olla. Sattuu se ihan saatanasti, voin kokemuksesta sanoa.
Vanhin urosKääpiö oli launtaina telttailemassa kavereiden kanssa tuolla muutaman kilometrin päässä niemessä. Lähtiessä kaikki tunuti melko hyvältä, kaveritkin olivat niitä tuttuja kylän poikia joten ei kun Kääpiö matkaan. Evästyksenä, että pidä hauskaa ja ole varovainen. Tosin jakomielitautinen toivotus ajattele varmasti 15-vuotias urosKääpiö. Miten voi samaan aikaan pitää hauskaa ja olla varovainen. Kääpiön mielestä ei varmaan mitenkään.
Jostain syystä Kääpiöltä jäi kertomatta, että telttailemaan tulee myös yksi autoikäinen pojankloppi. Ja että tuohon autoon oli jo pakattu kaljat ja viinat. Eihän tuota kannattanut kertoa, niuhottajavanhemmat vielä kieltävät lähdön.
No sunnuntaina palattiin sitten hyvissä ajoin, perinteiseen vanhemman kyselyyn, miten meni vastattiin että hyvin meni ja hauskaa oli. No ketäs teitä siellä oli? Ja vastaukseksi saatiin luettelo, johdonmukaisesti se sama kuin oli lähtiessä kerrottu. Edelleen unohtui se viinatrokarin nimi listasta.
Juttu olisi jäänyt siihen ellei telttapaikka olisi ollut se sama kuin perinteinen uimapaikkamme. Olimme käynneet uimassa lauantaina ennen kuin oli tietoakaan Kääpiön telttaretkestä ja menimme uimaan taas sunnuntaina. Ei salapoliisifiiliksellä vaan kuten kymmeniä kertoja ennenkin.
Mutta paikanpäällä oli asiota ja tavaroita, jotka herättivät mielenkiinnon. Oman Kääpiön eväspussit ja makkarapaketin kuoret liehuivat hietikolla vienossa kesätuulessa. Kaljapullon etikettejä oli liotettu rantavedessä pulloista. Tai ilmeisesti pullot oli heitelty lllalla veteen, etiketit oli lionnut yön aikana irti ja aamulla ei oltu jaksettu kerätä kuin pullot, ei enää etikettejä. Onneksi yksikään pullo ei ollut rikkoutunut ihanan pehmeään hiekkarantaan. Pullonkorkkeja oli sen sijaan törröllään hiekassa eikä niihinkään kovin mukava ole astua. Nuotiopaikan äärestä löytyi vielä Leijona-viinaleka, tosin tyhjä sellainen. Mopolla oli krossattu pitkin hiekkarantaa, tyhjiä kertakäyttöisiä vesipulloja lojui hietikolla liki puoli tusinaa. Ei ollut kovin ylevä näky Kultaranikolla josta koko perhe olemme vuosikausia nauttineet. Näinkö hyvin me olemme oman Kääpiön kasvattamisessa onnistuneet. Mutta ei tässä vielä kaikki.
Toivoin, että asian selvttely kotona on helppo. Mutta olin totaalisen väärässä. Kun Kääpiö tuli iltapäivällä taas mopoilemasta kotiin syömään, kysäisin salakavalan kierosti (sellainen minä olen ja pärjään vielä jonkin aikaa siinä taidossa Kääpiöillekin), että "arvaa mitä sellaista näin niemessä johon kaipaisin sinulta selvitystä?" Raksutus käynnistyi Kääpiön päässä, katse hakeutui pitkin seiniä, vieno puna nousi kasvoille. Ensimmäinen vastaus oli: "en mä vaan tiedä". Mutta kun jatkoin, valitsi Kääpiö pienimmän pahan reitin eli arveli asian koskevan eväsroskia. Johon minä: " väärin arvattu". Tuskaisen mietinnän jälkeen hän tarjosi kaljatölkkejä. Joista minulla ei ollut niemessä mitään havaintoa. Joten vastasin jälleen: "väärin". Seurava tarjous oli kalpapullot johon minä: "ensimmäinen oikein, jatka vaan". Seuraavaksi tuli jostain syystä kokispullo joka kääpiöllä oli mukana. Mutta tuokaan vastaus ei kelvannut minulle vaan annoin kahden pisteen vihjeen: "ei kokispulo vaan jotain mitä siihen on sekoitettu". Ja tässä vaiheessa Kääpiö oli vielä ihan tiedoton tuosta Leijona-pullosta. Tosin huonosti näytellen.
En jaksa jatkaa tätä tarinaa sillä tässä oli vasta alku. Valheiden verkko osoittautui valtavaksi ja siitä Kääpiö raotti totuutta aina juuri sen verran kuin hän luuli selviämisen kannalta olevan tarpeellista. Mutta minäpä tiesin enemmän kuin hän luulikaan. Ja sen lisäksi osasin tehdä paljon parempia päätelmiä ja arvauksia kuin hän osasi ikonä kuvitellakaan. Liki kaksikymmentä vuotta nuorisotyössä, katutyössä, erityisnuorisotyösä ja nuorisokahviloissa eim ole mennyt hukkaan. Kääpiö(i)llä on nyt kunnon vastus.
Selvitystyössä oli oma etunsa myös pienen kylän vanhempien keskinäisestä keskusteluyhteydestä. Etenkin kun ystäväperheessä on rehellisempiä ja suorapuheisempia lapsia kuin tämä Kääpiömme. Olenkin aina inhonnut sitä ajattelua, että ei meidän lapset mutta ne muiden kakarat. Ja jälleen kerran se osoittautui juuri nurinkuriseksi. Ystäväperheen lapsi kertoo totuuden vanhemmalleen, meidän yrittää valheen jos toisenkin kautta purjehtia turvaan.
Nuo varsinaiset mokat (kalja, tupakka, viina) suututtavat toki nekin eivätkä vielä kuulu 15-vuotiaan telttaretkeen. Ainakaan minun mielestäni. Mutta jos nuo asiat herättävät suuttumusta niin tuo patologinen valehteleminen saa minut raivoon. Lisäksi huolestuttaa se asenne, että miehenalku ihannoi viinanhuuruista ja tupakansavuista elämää. Luulisi hänen nyt nähneen, mihin se pahimmillaan johtaa. Vasta muutama kesä takaperin hän kirosi viinan keksijät ja itki tuon aineen aikaansaannoksia. Joka satutti tätä kaikesta huolimatta perin rakasta Kääpiötä tosi läheltä.
Lähempää kuin lasta ehkä koskaan voi satuttaa.