IRC-Galleria

Ihme toive.

Joidenkin mielestä olen jo nyt liian erikoinen. Muutama lapsistakin taitaa hävetä minua. Kuulun samaan kastiin kuin eräs tuttuni Vihdisä aikoinaan. Kun hän oli keskustellut lastensa kanssa osallistumisestaan viikonvaihteen Yöjalka-katutoiminaan, olivat lapset ehdottomasti ensin vastustaneet äidin kadulle saapumista. Lopulta kompromissi oli sorvattu "et sitten tunne jos tullaan kadulla vastakkain" -evästyksellä.

Ulkonäkö tietysti vaikuttaa paljon. Puolitoistasataakiloinen kaljupää on nuorten silmätikku vaikka käyttäytyisi kuinka normaalisti. Kun sitten kuljettaa lastaan valvontasyistä aamuisin kouluun luokan ovelle saakka ja hakee iltapäivällä pois, niin ei ole ihme että lapsen kaverit kuiskuttelevat jälkeeni kaikenlaista. Ja lapsi ressukka häpeää tilanetta. Ja äijän erikoisuutta.

Mutta sitä saa mitä tilaa. Jos rikkoo sopimuksensa minun kanssa, niin saa varautua kaikenlaiseen tyhmään. Jos rikkoo koulumatkan yhdessä sovittuja sääntöjä, niin silloin pitää sopeutua tiukentuneihin käytäntöihin. Tai jos ottaa tavaroita luvatta ja salaa, asettuu yhteisten normiemme ulkopuolelle. Eikä ole oikeutettuu vaatimaan, että vanhempi tarjoaa kaikkea hyvää kuten ennenkin.

Takaisin erikoisuuteen. Jota tuo edellä olevan käyttäytyminenkin kai jossain määrin on. Ystäväpiirissäni ei juurikaan ole itseni kaltaisia gestapokasvattajia.

Siis haluan olla erikoisempi. Nimenomaan myönteisesti erikoinen. Mutta mitä se on? Luin Rakkaan Vaimon päiväkirjasta tarinan yhteiseltä Jyväskylän matkaltamme. Sen tarinan miehen kaltainen minäkin haluaisin olla. Ja ehkä joskus olinkin avatessani ovia, tehdessäni enemmän kotitöitä, valmistaessani ruokaa, yllättäessäni RV:n kukkapuskalla tai levyllä... mutta miksi ja mihin tuo erikoisuus on kadonnut? Arkipäiväistynyt? Kuollut? Piilossa?

Monella muullakin tavalla haluaisin olla erikoinen erityisesti rakkailleni. Mutta myös yleensä ihmisille, jotka merkitsevät minulle paljon. Harvoille jäljellä oleville ystävilleni, kanssani vapaaehtoistyötä koulun vanhempainyhdistyksessä tai paikallisessa sijaisvanhempien yhdistyksessä puurtaville ihmisille.

Mistähän saisi tilata erikoisuuden koulutusohjelmia? Vai olisiko se vaan luotava itse.

Mutta jotain on tehtävä.

Nyt.

Heti.