IRC-Galleria

Kesä jatkui viikonvaihteessa ystäväperhen heinätalkoissa. Kahtena päivänä meidän iskuryhmä hääri heinäpaalien kimpussa sellaisella innolla, että ylpeää isää oikein ihmetytti. Sillä työ 25 asteen helteessä paahteisella pellolla ei ollut maailman helpoimpia. Ei ainakaan itselleni. Suonenvedosta on kärsitty kahtena yönä. Ei ilmeisesti tankkaus ihan osunut kohalleen.

Mutta Tiitus, Mikko, Tilli, Musu ja Jussi painoi töitä tavalla josta voin olla vain ylpeä. Ovathan he kotonakin monasti ahkeria, mutta tuossa heinähommassa oli joku ihan oma viehätyksenä. Kun ensimmäisen päivän iltana saunassa jalat ja kädet kirvelivät kovien korsien pistosten jäljiltä, hartiat särkivät ja osalla vielä auringon punoittamat olkavarretkin kiusasivat, niin mitä sanoi meidän lapsiktaras: mennäänhän me huomennakin...

No mentiin. Sunnuntai olikin helpompi päivä, pelto oli vain noin kolmannes lauantaista ja urakasta selvittiin kahteen tuntiin. Mutta pellon pienuudesta huolimatta koimme olevamme apuna ystäville ja se tuntui tuntuvan lapsistakin hyvältä. Kun ystäväperheen äiti oli lauantaina sanonut, että normaalisti tältä pellolta on selvitty vasta ilta seitsemän maissa kotiin ja nyt oltiin kolmisen tuntia nopeampia, niin tämä painui ainakin joidenkin lasteme mieliin. Tillikin totesi, että sittenhän meistä oli kolmen tunnin apu.

Mutta ei sunnuntain työnteko vielä heinäpellolle loppunut. Iltapäivällä suunnistettiin vielä mökille ja iskettiin Rakkaan Vaimon, Sanskun, Jussin ja Mikon kanssa taas pätkä kattoa. Joka onkin nyt jo puolivälissä. Kun tänään haetaan lisää maalia ja huomenna lautoja niin mahdollisesti tämän viikon lopussa katto on naputeltuna.

Että kyllä sekin projekti siitä etenee.

Hitaasti mutta varmasti.