IRC-Galleria

Torstai-illan episodi jatkaa elämistään. Eilen jo kolmatta päivää. Ja veikkaan, että vauhti kiihtyy huomenna maanantaina, kun lähden kouluun selvittelemään asiaa oman koulumme pomon Miran kanssa. "Mukava" mennä kouluun vanhempainyhdistyksen puheenjohtajana selvittelemään perin paskaa mokaa, jossa oma lapsi on ollut aivan keskeisessä roolissa. Mutta miehen on tehtävä mikä miehen on tehtävä. Ja isän on tehtävä mikä isän on tehtävä.

Toivon sydämestäni, että meidän Kääpiö on kertonut omasta osuudestaan jo kaiken. Olisi ikävä kuulla tässä "virallisemassa" selvittelyvaiheessa asioita, joita ei vielä ole kotikeskusteluissa Kääpiön omasta suusta kuullut. Mutta toki menneen valossa pitää varautua siihenkin, että totuuden sipulin ytimen ympäriltä ei vielä ole kaikkia pilaantuneita kerroksia kuorittu.

Jos näin on, niin olen vielä nykyistä huolestuneempi tyhmyyksissä mukana olleen pienemmän urosKääpiömme omastatunnosta, oikean ja väärän ymmärtämisen kyvystä ja rehellisyydestä. Toivon kuitenkin, että minun ei enää tarvitse pettyä.

Mutta tapahtuu meillä mukavaakin vaikka viimepäivien kirjoitukset eivät ehkä sitä kaikilta osin ole valottaneetkaan. Eilen oli suuri leivontapäivä, kun Rakas Vaimo teki ensimäiset omat, perinteiset ruisleivät. Ja niistä tuli (yllättävän) hyviä. Ja kuten Mikkokin totesi, "nuohan näyttävät ihan oikeilta leiviltä". Valitettavasti en voi vielä nykyisellä tietotekniikalla toimittaa teille tuoksuja ja maistiaisia, mutta katsokaapa edes kuvaa SeijaSofia

Eikö näytäkin hyvältä? Ja maistuu myös.

Toissailtaisen episodin selvittely jatkui eilen. Päivällä keskusteluja Kääpiöiden elämästä vastaavien viranomaistahojen kanssa, yhteisten toimintamallien hahmotusta sekä apujen etsimistä omaan epätietoisuuteen (-toivoisuuteen). Ne keskustelut sujuivatkin ihan hyvin, yhteisiä näkemyksiä syntyi ja ymmärrystäkin tuli. Hyvä näin.

Mutta sitten illemmalla kotona lähti Ibsenin kuuluisa sipuli kuoriutumaan. Vanhin urosKääpiö oli tuskaillut kertomatta jääneiden asioiden kanssa yön ja päivän. Ja kun keskustelimme siitä, mistä hän arvelisi edellisen illan käyttäytymisensä pulppuavan niin pato avautui. Osoittautui, että miehenalulla on olemassa omantunto, joka oli vuorokauden kolkutellut. Hyvä näin.

Totuus alkoi hahmottua uudessa valossa, kuoriutui esiin kuin sipulin sydän, kerros kerrallaan. Ei ehkä vieläkään ihan ytimeen saakka, mutta paljon edellisiltaa syvemmälle. Tempaukseen liittyi uusia osasia, mukaan liittyi uusia osallisia ja roolitkin menivät melkoisesti uusiksi edellisen illan tarinaversioon verrattuna. Totuus alkoi hahmottua tarinoiden takaa. Hyvä näin.

Episodia jouduttiin vielä illalla puimaan yhdessä kahdenkin kaverin vanhempien kanssa, toisen kanssa silmätysten, toisen kanssa usean puhelinsoiton verran. Ja taas löytyi uusia ulottuvuuksia, selityksiä sille, miksi joku on toiminut kuten on toiminut. Ei kovin mukavia ja yleviä selityksiä, mutta selventäviä kylläkin. Hyvä näin.

Toivottavasti me vanhemmat osaamme nyt käyttäytyä ja toimia oikein. Maailmanloppuhan tämä ei ole muttei myöskään vähättelyn paikka. Muutenkin episodi oli oiva osoitus siitä perinteisestä synnistä, johon itsekin tulee langettua eli eihän ne meidän lapset mutta ne muiden kakarat. Nyt ei juuri kannata etsiä rikkaa toisen silmästä kun omassa silmässä hiertää malka. Itse ainakin katson asioita nyt hieman uudessa valossa kuin torstai-iltana. Hyvä näin.

Oi jospa herra olisi antanut järjen kun antoi lapsetkin.

Hyvänkin päivän voi päättää katastrofaaliseen iltaan. Kuten minä eilen. Tuli jätettyä luottavaisin mielin kaksi vanhinta urosKääpiötä kotiin kun lähdimme muulla porukalla kaupunkiin.

No Kääpiöthän järjestivät "kunnon" ohjelman kotona, kutsuivat vielä yhden kaverinsakin mukaan. Ei paljon meidän Kääpiöiden päätä pakottanut. Yhdessä sovittujen pelisääntöjen rikkomuksia tuli keralla punaisen kortin verran. Vihreää fairplaykorttia ei juuri nyt tarvita.

Nyt on miettimisen paikka. Miten paljon luottoa on jäljellä? Miten sitä voisi lisätä? Mikä mättää kun yhteisten pelisääntöjen rikkomuksia tulee koko ajan? Menköön osa murrosiän piikkiin, mutta kyllä nyt mättää jokin muukin.

Paljonko on paljon?

Luit ihan oikein. Oli se m eikä suinkaan p.

Vaimo kävi ystävänsä kanssa eilen Parikkalassa myllyssä. Nyt on ruisjauhoja ja venhäjauhoja jauhovarasto pullollaan. Tai jos ei nyt ihan pullollaan niin melkoiset säkit kuitenkin.

Pian saamme ihan aitoa, kotitekoista ruisleipää. Saas nähdä millaista leipää syntyy. Mutta ainakin tiedetään, mitä syödään. Ei meinaan synny sellaista lisäaineleipää, joka säilyy leipäkaapissa pari kuukautta homehtumatta. Kuten jotkut kaupan leivät säilyvät.

Iltamenotkin alkavat aktivoitua. Eilen käynnistyi Mikon breikki, oli Sanskun ripareiden muisteluilta ja Tillin koulun vanhempainilta. Tänään käynnistyy Jannan ryhmä ja Sanskun tanssi. Että tätä rataa tämä lähtee etenemään. Ettei le pian autonkuljettajallakaan vapaa-ajan ongelmia.

Jos ei ole ollut tähän astikaan.

Kun on paljon lemmikkieläimiä, niin aina joskus on kohdattava myös ikävämpi hetki. Eli lemmikin kuolema.

Nyt oli Tiinu Ankan vuoro lähteä Nangijalaan. Jo pidemmän aikaahan Tiinu oli sairastellut vasenta jalkaansa, mutta viime päivinä se äityi yhä pahemmaksi. Tiinu itse vielä pahensi tilannetta nokkimalla ja repimällä jalkaansa. Toki sitä yritettiin hoitaa, mutta haava oli hankalassa paikassa höyhenpeitteen alla. Sidettä siihen ei voinut laittaa, nokkaakaan ei oikein voi sitoa nokkimattomaksi. Joten oli vain puhdistettava, huolehdittava ja ruokittava. Ja toivottava parasta.

Eilen illansuussa Tiinu oli jo perin huonossa kunnossa, väsynyt ja hakeutui piiloon angervopensaaseen. Jotenkin jo silloin arvasin, että tästä Tiinu ei ehkä enää selviä. Yöksi veimme ankan lämpöiseen pannuhuoneeseen heinälaatikkoon nukkumaan ja toivoimme parasta.

Mutta toivo oli turhaa, yön aikana Tiinu Ankka oli nukahtanut heinälaatikossaan lopulliseen uneen ja lähtenyt Nangijalan virralle uimaan.

Siellähän on Käärmelahden porukkaa jo ennestään nauttimassa uudesta elämästä.

Savonlinnan seudulla käynnistyi syyskuun alussa vammaiskuljetusten tilauskeskus. Kun aikaisemmin asiakas tilasi kyytinsä suoraan taksiyrittäjältä, niin nyt tilaukset kulkevat Iisalmessa sijaitsevan tilauskeskuksen kanssa.

Iso Äitikin kokeili keskusta nyt ensimmäisen kerran tullessaan eilen perinteiselle maanantaikeikalle kotiin. Matkakeskuksen toiminta ei oikein vielä vakuuttanut, mutta katsotaan nyt ajan kanssa.

Ensimmäinen epäselvyys syntyi jo perjantaina Ison Äidin tilatessa maanantain kyytiä. Matkakeskuksen tiedostoissa hänen osoitteekseen oli kirjattu Pellossalontie 42 vaikka oikea osoite onkin 402. IÄ yritti oikaista tietoa, mutta matkakeskuksen työntekijä oli selvästi poliisiopiston kasvatteja. Tuossa koulutuksessahan lähdetään siitä, että asiakas on aina väärässä. Näin toimi myös matkakeskuksen työntekijä. IÄ sai käyttää melkoisesti energiaa todistaakseen a) että on täysissä sielun voimissa ja b) tietää missä osoitteessa koti sijaitsee.

Mutta tämä kaikki oli pientä maanantaihin verrattuna. IÄ odotteli sovittuun aikaan eli klo 12 terveyskeskuksen vuodeosastolla kyytiä kotiin. Kuten niin usein ennenkin. Nyt vaan sillä edellytyksellä, että kun Juutin Palvelutaksit olivat aina ennen palvelleet ja hakeneet IÄ:n osastolta niin nyt ei kuulunut ketään.

Hieman ennen yhtä IÄ pyysi henkilökuntaa soittamaan tilauskeskukseen ja selvittämään, missä auto viipyy. Ja tuolloin selvisikin, että vuodeosaston henkilökunta luuli IÄ:n jo lähteneen reisuun, sillä taksin takavalot olivat häipyneet vuodeosaston ovelta kahdentoista aikoihin. Nyt henkilökunnallekin selvisi, että auto lähti mutta mamma jäi. Vuodeosaston hoitajat soitivat matkakeskukseen, josta luvattiin hankkia uusi auto mahdollisimman nopeasti terveyskeskukseen.

Seuraava näytös näyteltiinkin sitten Käärmelahdessa. Pihaan kaarsi nimittäin 13.40 palvelutaksi ja ennenkuin ehdin sitä vastaan, oli taksin kuljettaja ampaissut IÄ:n asuntoon. Ihmettelin kuinka nopeasti hän sai IÄ:n sisään, mutta ulko-ovella hän tulikin vastaan ja ihmetteli, että missäs se Sirkka-Liisa on. Kun hänen pitäisi kuulema kuskata mamma terveyskeskuksen vuodeosastolle.

Pian selvisi, että tämä oli se taksi kakkonen, joka matkakeskuksesta oli hälytetty paikkaamaan taksi ykkösen mokaa. Mutta matkakeskuksesta oli anettu reitti nurinperin eli kotoa terveyskeskuksen vuodeosastolle eikä vuodeosastolta kotiin. Taivasteltiin kuskin kanssa uutta järjestelmää ja hän lähti ajamaan kohti kaupunkia seuraavalle keikalle.

Kaksi taksia oli siis jo ollut liikenteessä mutta mamma oli edelleen lähtöruudussa pakaasit pakattuna. Ja aikaa alkuperäisestä lähtöajasta oli kulunut jo kaksi tuntia. Nyt vuodeosastolla käynnistyi kolmannen taksin metsästys. Joka sitten matkakeskuksen toimesta osattiin ajattaa oikeaan osoitteeseen, hakemaan mamma sisältä ja toimittamaan Käärmelahteen.

Ja niin oli mamma kotikäynnillä liki kolme tuntia alkuperäistä aikataulua myöhemmin. Mutta montaa kokemusta rikkaampana. Ja me kaikki useaa naurua vauraampana. Ja nauraminenhan on kuin panisi rahaa eliniän pankkiin.

Loppu illansuu sujuikin sitten mukavasti Ison Äidin tämänpäiväistä 83-vuotipäivää juhliessa. Vaikka hän vähän mieltään osoittikin, kun emme saavu tänään osastolle häntä onnittelemaan. Mutta kun kerran eilen oli kotioloissa mahdollisuus koko porukan juhlahetkeen, niin miksi sitä ei olisi käytetty hyödyksi.

Vain lapset ja vanhukset osaavat olla joskus näin kohtuuttomia.

Sunnuntain kunniaksi päätimme lämmittää saunan. Olisipa siten mukava rentouttaa itseään alkavaan viikkoon. Ja kun kaikki Kääpiötkään eivät lauantaina olleet Pikku Saimaassa, nii saisihan heidät puhtaiksi.

Kaikki alkoi hyvin, kuivaa koivua pesä puolillen ja palamaan. Lähti vetämäänkin niin, että humina vaan kuului. Mutta, mutta...

Vartin päästä Sansku meni saunalta hakemaan vanhaa pesusientä Tiinun haavoittuneen jalan pesuun mutta eihän saunalle ollut menoa. Jo eteiseen tulvi sellainen harmaa savumuuri joka pysäytti Kääpiönkin.

Minut haettiin apuun savusukeltajaksi. Ja kun avasin saunan oven, oli maailmaa savua tulvillaan. Ei muuta kuin pikaisesti savumuurin edellä pihalle yskimään. Silmät vuosivat vettä kuin Vuoksi ja kurkussa tuntui olevan piikkilankaa ja rohdinkangasta. Mutta selvittiinhän siitä.

Jonkin ajan kuluttua savun sekaan pääsi jo sen verran, että sai tempaistua kiukaan lulun auki ja hylystä jonkin pehmeän, otaksuttavasti pesusienen, matkaansa.

Vartin päästä saunalle pääsi jo tarkastamaan tilannetta ja jopa lisäämään puita kiukaaseen. Veto oli moitteeton ja pahin savu oli hävinnyt oven ja kiukaan kautta taivaalle. Mutta tuoksu oli melkoinen.

Päästiinhän me lopulta saunaan, savusaunan aromit olivat melkoiset, pyyhkeet ja kylpytakit haisevat seuraavaan pesuun saakka savulle. Mutta löylyt olivat ihan hyvät. Vaikka e se kyllä oikealle savusaunalle vertoja vedä.

Mutta olihan köyhän miehen vaihtoehto.

-Kun sulla on nälkä niin sä oot turhaan äreä lapsille.
No niinhän se on. Olenhan minä sen itsekin huomannut. Eilen illalla oli taas nälkä. Ei toki niin nälkä, että mikä vaan olisi kelvannut. Mutta sen verran nälkä, että olisi halunnut juuri sitä, mitä jääkaapissa ei ollut. Ja minäkö muka vaikea ihminen.

Nälkä-äkäpäissäni tiuskin pienet Kääpiöt nukkumaan "kun kellokin on jo vaikka mitä". Siis se oli puolen kymmenen paikkeilla. Pienin olisi halunnut lukea, toiseksi pienin katsoa Julia Roberts elokuvaa yhdessä ison siskon kanssa. Mutta ei kun sänkyyn. Isompi pienistä Kääpiöistä uhkasi vielä itsemurhalla, kun elämä on niin tylsää. Vaikka tiesin sen vitsiksi, niin hermostuin. Ehkä osin siksi, että vanhoina erikoisnuorisotyöaikoina minulta on pari tuttua nuorta tuon uhkauksen toteuttanut.

No sitte Rakas Vaimo sanoi nuo järjen sanat äreydestäni. Ja kun olin jo hetken itseänikin harmittanut tiuskimiseni, niin käännyin takaisin ja annoin uudet ohjeet. "Mene nyt sitten katsomaan Musun kanssa se elokuva" ja "Saat lukea niin pikään kun nukahdat".

Minä nukahdin ennen elokuvan loppumista ja kun kävin vielä ennen nahkaläpyköiden ala-asentoon asentamista kusella, niin pienin Kääpiö luki akuankkoja sängyssään. Taisin siis eilen olla ensimmäinen meidän perheen nukkuja. Ja kello oli tuolloin kuitenkin jo yli yhdentoista. Katsotaan nyt, kuinka pirteää porukkaa on aamiaispöydässä. Ja mihin aikaan. Väsyneitä mutta onnellisia. Toivottavasti.

Eilen oli kuitenkin hyvä päivä. Olimme Pikku Saimaassa uimassa RV:n ja neljän Kääpiön kanssa. Jannalla oli peli, joten hän ei päässyt matkaan. Mutta todennäköisesti hän nautti pelistä enemmän kuin altaassa pulikoinnista. Niin on jalkapallo vienyt yhden Kääpiön. Muta meillä kuudella oli hauskaa, Kääpiötkin olivat hienosti ja kaikki antoi uskoa siihen, että tätä voi tehdä toistekin.

Eilinen oli myös Hyvän Idean päivä. Kun lähestyvien viiskymppisten osalta ongelma on ollut aikataulujen yhteensovittaminen serkkuni Jarmon kanssa. Hän kun täyttää viisikymmentä tasan viikkoa enne minua. Mutta nyt siihen löytyi ratkaisu. Jota jo ehdittiin testaamaan kahdella kolmesta Bonabarte-serkustani. Eli järjestämme neljän Bonabarte-serkuksen 200-vuotisjuhlat Käärmelahdessa loka-marraskuussa.

Me olemme RV:n kanssa saamarin innostuneita tästä 200-vuotisjuhlaseminaarista, ensimmäisten kommenttien valossa Matin ja Jarmonkin valtasi innostus. Karin kommentteja eilisen illan sähköpostiin vielä odottelen ja jos ne ovat läheskään yhtä innostuneita kuin meidän muiden, niin ei kun valmistelut liikkeelle.

Tästä tulee hauskaa.

-Kun sulla on nälkä niin sä oot turhaan äreä lapsille.
No niinhän se on. Olenhan minä sen itsekin huomannut. Eilen illalla oli taas nälkä. Ei toki niin nälkä, että mikä vaan olisi kelvannut. Mutta sen verran nälkä, että olisi halunnut juuri sitä, mitä jääkaapissa ei ollut. Ja minäkö muka vaikea ihminen.

Nälkä-äkäpäissäni tiuskin pienet Kääpiöt nukkumaan "kun kellokin on jo vaikka mitä". Siis se oli puolen kymmenen paikkeilla. Pienin olisi halunnut lukea, toiseksi pienin katsoa Julia Roberts elokuvaa yhdessä ison siskon kanssa. Mutta ei kun sänkyyn. Isompi pienistä Kääpiöistä uhkasi vielä itsemurhalla, kun elämä on niin tylsää. Vaikka tiesin sen vitsiksi, niin hermostuin. Ehkä osin siksi, että vanhoina erikoisnuorisotyöaikoina minulta on pari tuttua nuorta tuon uhkauksen toteuttanut.

No sitte Rakas Vaimo sanoi nuo järjen sanat äreydestäni. Ja kun oli jo hetken itseänikin harmittanut tiuskimiseni, niin käännyin takaisin ja annoi uudet ohjeet. "Mene nyt sitten katsomaan Musun kanssa se elokuva" ja "Saat lukea niin pikään kun nukahdat".

Minä nukahdin ennen elokuvan loppumista ja kun kävin vielä ennen nahkaläpyköiden ala-asentoon asentamista kusella, niin pienin Kääpiö luki akuankkoja sängyssään. Taisin siis eilen olla ensimmäinen meidän perheen nukkuja. Ja kello oli tuolloin kuitenkin jo yli yhdentoista. Katsotaan nyt, kuinka pirteää porukkaa on aamiaispöydässä. Ja mihin aikaan. Väsyneitä mutta onnellisia. Toivottavasti.

Eilen oli kuitenkin hyvä päivä. Olimme Pikku Saimaassa uimassa RV:n ja neljän Kääpiön kanssa. Janalla oli peli, joten hän ei päässyt matkaan, mutta todennäköisesti hän nautti pelistä enemmän kuin altaassa pulikoinnista. Niin on jalkapallo vienyt yhden Kääpiön. Muta meillä kuudella oli hauskaa, Kääpiötkin olivat hienosti ja kaikki antoi uskoa siihen, että tätä voi tehdä toistekin.

Eilinen oli myös Hyvän Idean päivä. Kun lähestyvien viiskymppisten osalta ongelma on ollut aikataulujen yhteensovittaminen sen serkkuni kanssa, joka täyttää viisikymmentä tasan viikkoa enne minua. Mutta nyt siihen löytyi ratkaisu.Jota jo ehdittii testaamaan kahdella kolmesta Bonabarte-serkustani. Eli järjestämme neljän Bonabarte-serkuksen 200-vuotisjuhlat Käärmelahdessa loka-marraskuussa.

Me olemme RV:n kanssa saamarin innostuneita tästä 200-vuotisjuhlaseminaarista, ensimmäisten kommenttien valossa Matin ja Jarmonkin valtasi innostus. Karin kommentteja eilisen illan sähköpostiin vielä odttelen ja jos ne ovat läheskään yhtä innostuneita uin meidän muiden, niin ei kun valmistelut liikkeelle.

Tästä tulee hauskaa.

Saamari kun olisi ollut aamu jolloin saisi nukkua mutta Onnille on jäänyt jo uusi syysrytmi päälle. Eli koira oli puoli kuuden aikan ihmeissään, kun talossa ei kukaan liiku. Joten hän päätti aloittaa herättämiseni.

Luulin ensin, että Onni haluaa ulos ja vääntäydyin sängystä pystyyn. Mutta kun tarjosin haukulle ulko-ovea niin se vaan katsoi minua silmiin ja osoitti, että tuonne aamukasteiseen nurmikkoon hän ei auringonnousun aikaan lähde. Eikä lähtenyt.

No minä olin jo kuitenkin pystyssä ja riittävästi heräillä jotta uutta unta oli turha lähteä esimään. Joten ei kun kahvinkeittoon.

Mitenköhän Onnin saisi oppimaan kalenterin. Että lauantai ja sunnuntai ovat lepopäiviä. Tai ainakin sellaisia aamuja, jolloin ei ryhdytä ennen kuutta mellakoimaan.

Minäkin haluaisin nukkua.