IRC-Galleria

muhku56

muhku56

Kimmo Käärmelahti

Suklaakalenteri vai perheen perinteinenSunnuntai 26.11.2006 11:23

Kas siinäpä kysymys. Johon saatiin eilen kuusi vastausta. Esikoisen vastausta en tiedä, mutta hän ei valitettavasti olekaan täällä avaamassa kalenteria. Olisipa se sitten suklaa- tai perinteinen.

Perheen perinteinen kalenteri voitii äänin 6-0. Vaikka IRV etukäteen muuta epäilikin. Mutta rajansa se on suklaanhimollakin. Jopa lapsilla.

Perhen perinteinen kalenteri on alunperin IRV:n ompelema. Suuri noin 1,5m x 1,5m kangastaulu jossa on 24 ruseteilla solmittua kangaspussia. Tuo seinävaate asetetaan esille muutamaa päivää ennen joulukuun alkua jotta kotitontut saavat täyttää sen pussit. Ja siinä se sitten odottaa ensimmäinen joulukuuta pussit pullollaan avaajia.

Nykyään avaus tapahtuu vasta illansuussa, sillä kouluunlähtöajat ovat niin hajanaiset. Silloin kun kaikki lähtivät vasta kahdeksaksi Moinsalmen koululla avattiin kalenterikin aamulla. Mutta nyt on jouduttu soveltamaan.

Tämä on yksi jouluperinne Käärmelahdessa. Vuosien saatossa perinteeksi noussut niin, että viisitoistavuotiaat teinitkin epäröimättä sanoivat, että perinteinen kalenteri me tahdotaan. Tällaisia perinteitä perheessämme on paljonkin, osa IRV:n ja minun lapsuudestakin tähän ereeseen siirtyneitä, osa tämän perheen itse rakentamia.

Joulun suhten huomaan olevani melkoinen konservatiivi. Se, mihin oloen tottunut, on vaikeata mutettavaa. YKsi tälainen on viime aikoina paljon puhuttanut lahjojen osto rakkaille ihmisille. Ja miksei myös lahjojen saanti samoilta rakkailta.

Nyt tähän on tulossa paha aukko. IRV on nimittäin kieltänyt ostamasta itselleen lahjan lahjaa. Ei siis yhden yhtäkäistäkään. Itsekäs päätös jota on kuitenkin noudatettava. Mutta valehtelisin jos väittäisin, että tuo ratkaisu ei veisi minun joulustani yhtä minulle tärkeää perinteistä hetkeä. En voi tänä jouluna odottaa IRV:n ilmettä, kun hän avaa kovat pakettinsa, joissa usein on ollut kirjoja tai levyjä. Tai pehmeää pakettia, jossa usein on ollut sopimaton yöpuku. Tai parin joulun perinnettä, lattanaa kovaa pakettia, jossa on ollut kaunis grafiikka. Ei edes Erikoisen ostamien punamustien halkiopikkareiden nostattama naurunremahdus ole odotettavissa.Tosin tuosta lahjasta on jo vuosia, ei hän enää yhtä vihjailevia lahjoja ole ostanut.

Saako näin tehdä? Siis kieltäytyä vastanottamasta joululahjoja. Näköjään saa, niin tomerasti asia on ilmaistu. Sen toki ymmärrän, että ihminen ei halua ostaa lahjoja, ei tehdä lahjoja, ei antaa lahjoja. Mutta että ei haua antaa muille antamisen riemua. Se minun on vaikea ymmärtää.

Mutta aina sitä oppii kaikenlaista uutta. Eikä tämä minun jouluani kaada. Mutta yhden joulumme perinteen se siirtää ainakin yhdeksi jouluksi syrjään. Se on ollut lahjojen avausperinne. Yksi kerrallaan avaa yhden lahjan, kukin vuorollaan, toisten seuratessa ja jännittäessä liki yhtä paljon kuin avajaan itsensäkin. Aikaahan siinä on kulunut, mutta kun viime jouluksi kysyimme lapsilta, että sopisiko että jokainen avaisi lahjojaan yhtä aikaa, niin he vaativat ehdottomasti tätä vanhaa tapaamme, jossa lahjoja avataan vuorotellen. Muutama tunti, kuten varmaan laskutoimituksesta 8 avaajaa, 15 lahjaa/avaaja, 1 minuuttia/avattava lahja ymmärrätte. Lisäksi kaikki sähläysaika, missä on sakset, missä roskapussi papereile ynnä muuta vastaavaa. Kolmesta neljään tuntiin siinä helposti on pienine karkki- ja glögitaukoineen kulunut.

Vaan ei kulu tänä jouluna.

Marsut on metkojaLauantai 25.11.2006 11:13

Ei, ei ole jutun aiheet vähissä.

Olen vaan tänään seuraillut marsuja tässä työpöydän vieressä. He kun ovat tuossa ihan lähellä. Marsuilemassa.

Normaaleina aamuina ei tule samalla tavalla seurattua. Ruokittua kyllä, mutta sitten he jatkavat omaa elämänsä ja minä omaani. Toinen tietokoneella, toiset heinää pupeltaen.

Tänään pilkoin aamukurkun pieniksi kuutioiksi joten Ticon ja Ringon piti syödä yhdessä kurkunpaloja. Normaalisti molemmat saavat oman kurkunpalan ja häipyvät omiin nurkkiinsa syömään. Ja syövät ääneti kunnes kurkku on loppu. Tänään sen sijaan oli keskustelua koko aamupalan ajan. Välillä tuli pientä riitaakin, mutta siitä selvittiin puhumalla. Eikä minun tarvinnut puuttua riitelyyn kertaakaan. Toisin kun lasten kanssa aamupalapöydässä.

Entäpä sitten heinät? Tänään mättäsin puoli muovikassillista heiniä löysästi heinähäkkipäähän. Ruuoalla ei saisi leikkiä, mutta toisaalta on kiva katsella, miten Tico ja Ringo möyhivät heinäkasassa, möyrivät sen alle, kiipeävät sen huipulle. Ja samalla syödä rouskuttavat. Mitä nyt välillä käyvät juomassa vettä.

Ringo kyllästyikin jo syömiseen ja kaivatui heinäkasan uumenin aamupalan jälkeisille. Sitäkään tiiviisti heinähäkkiin rutattu heinämakkara ei ahdollstaisi.

Elämän riemut ovat pienestä kiinni.

Myös marsuilla.

Tontut liikkeelläPerjantai 24.11.2006 09:18

IRV muistutti eilisessä kommentissaan, että tontut ovat liikkeellä. Niin varmaan, mutta kun ei ole lunta ei huomaa niiden jälkiä. Joten ei ole tullut mieleen, että he olisivat jo liikkeellä. Siis joulutontut.

Saunatonttu toki on muistuttanut olemassaolostaan pitkin vuotta, elukoiden vahtijatonttu on nakerrellut leivän kannikoita Ankkalinnan pussista useaan oteeseen ja aittatonttu sytyttelee viikolla asentamaani puuaitan työvaloa vähän väliä.

Mutta että joulutontut jo keräämässä näiltä ympärivuotisessa vartiointi- ja varjelutyössä uurastavilta ammattiveljiltään tietoa. Uskottava on, sillä tänäänhän on tasan kuukausi jouluaattoon. Yksi kuukausi, 30 päivää, 720 tuntia...

Se on vähän, todella vähän.

Kevät tuli...Torstai 23.11.2006 08:52

...lumi suli, puro pani puli, puli.

Ei ole paljon lunta pihassa. Muutaman viikon takaiset lumityöt olivat turhia. Pian pääse istuttamaan tulppaanin ja krookuksen sipuleja. Niitä saakin nyt halvalla kaupasta. Jos enää saa.

Lämmityksen kannalta ihan ok keli mutta muuten todella syvältä. Harmaata, ankeaa, kuraista, tympeää, tylsää... siis ihan aikuisten oikeesti SYVÄLTÄ. Ehkä sielläkin on yhtä pimeää ja tunkkaista. Siis syvällä.

Minä en pidä tästä kelistä. En edes siedä. Inhoan ja vihaan sydämeni kyllydestä. Ja olen väsynyt.

Vuorokauden keski eilenaamuinen lupaukseni, että en valita. Tai siis ei vuorokautta vaan vain 13 tuntia. Kun kilahdin lapsille illalla. Osin aiheesta, osin aiheetta.

Täytyy tänään yrittää uutta ennätystä. Josko vaikka 14 tuntia. Kilahtamatta.

Perkele tätä valittamistaKeskiviikko 22.11.2006 08:18

Miehellä on IRV. Miehellä on seitsemän ihanaa lasta. Mies on suhteellisen terve, tai ainakin lääkityksellä pysyy sairaudet kurissa. Miehellä ja IRV:lla in 500 neliön kartano Savossa Saimaan rantamaisemissa. Miehellä on muutama hyvä ystävä. Miehellä on minipossu Birgit Wagner ja miehen IRV:lla on mäyräkoira Onni. Ja vielä muitakin eläimiä. Miehellä on Transitin OssiBussi. Miehellä on mukavia harrastuksia. Miehellä on mielenkiintoinen työ...

Ja se saatana jaksaa valittaa jotain pikku asioita. Ihan vaan valittamisen riemusta.

Aina täytyy valittaa, siitä hyvän olon saa... Vaan kun ei saa. Olo vaan pahenee vaikka ei olisi syytäkään.

Eiköhän Mies voisi nyt lopettaa tuon valittamisen.

Yleisön pyynnöstä.

SekäettäelämäTiistai 21.11.2006 09:32

- Meneekö teillä hyvin vai huonosti?
- Kiitos kysymästä, sekäettä.
- Jaa miten niin sekä ja että.
- Menee hyvin huonosti.

Rakas Vaimo eilisessä kommentissaan opetti, että elämä ei ole jokotai vaan sekäettä. Ja minä kun olen vuosia opetanut hänelle, että elämä ei ole mustavalkoinen vaan välissä on monenlaisia harmaan sävyjä.

Siis nimenomaan harmaan. Ei kirkkaan punaista, ei helakan keltaista, ei meren sinistä eikä keväisen koivumetsän vihreää. Mustavalkoisen välillä on vain erisävyistä harmaata.

Iso laiva kääntyy hitaasti. Vaikka kaiken osaava luotsi sanookin, että ei noin vaan näin. Tai siis ei lastenkasvatuksen Aurinko suinkaan sanonut, että näin, vain pelkäästään ei noin. Siis tajusin toimineeni väärin. Tai ainakin epäilen niin. Mutta uutta suuntaa en vain saanut.

Eikä kritiikkiin pitäisi aina liittyä myös ohjeistus. Tai onhan se tietysti toisinaan hyvä kuulla, että tekee väärin, mutta jos ei ole sitä itse huomannut, niin tuskin sitä itse keksii uutta suuntaakaan. En ainakaan minä.

Nyt tuntuu, että sotken kuin Myllylä suossa. Paitsi että hänellä oli selvä päämäärä.

Juosta suolla ja antaa julkisuuteen kuva, että huipulle pääsee vain kovalla harjoittelulla. Vaikka terävimpään kärken tarvittiinkin sitten vielä terävämpiä toimia.

Helpottaiskohan oloa jos menisi illalla Heseen ja vetäsis yhden HemoHesBurgerin.

Suoraan suoleen.

Elämisen sietämätön raskausMaanantai 20.11.2006 08:11

Ei en ole raskaana vaikka kuvasta niin voisi päätelläkin. Ei, en ole synnyttämässä norsunpoikasta vaikka kärsä jo näkyykin. Ja ressukalla vielä pussit silmien alla.

Otsikko viittaa henkiseen olotilaan. Rakas Vaimo sen eilen paalutti kun huokailin, murisin, murehdin ja hieman kyynelihdinkin. Kun kaikki tökkii, sellaisetkin asiat, joissa ei ole mitään tökkimistä. Vaikka joissakin olikin.

Jotenkin paluu arkeen kolmen Tampereen päivän jälkeen on ollut takkuinen. Kontrastit ovat liian voimakkaat. Pitäisin loivemmista laskuista. Mutta niitä ei nyt ollut tarjolla.

Viikonvaihdekin kului vielä lauantain osalta Savonlinnan Seudun Sijaisvanhempien kokouksessa ja eilinen sunnuntai illan Moinsalmen Vanhempainyhdistyksen yleisötilaisuuden ja syyskokouksen valmistelussa. Ja lopulta neljä tuntia itse kokouksessa.

Nyt on maanantai eikä laisinkaan viikonvaihteen jälkeinen levänyt olo. Olo on kuin perjantaisin, nyt kaipaisi viikonvaihdetta ja hieman rauhallisempaa aikaa. Vaan sitä ei ole tarjolla.

Ainut lohtu on, että molemmat kokoustiimat sujuivat hyvin ja tuloksellisesti. Ettei tarvitse ainakaan murehtia, kun nekin olisivat menneet persiilleen. Vaan onneksi ei.

Mutta kyllä tämä tästä. Kun pakko on.

KateissaLauantai 18.11.2006 09:30

Olen ollut kateissa liki viikon. Välillä ihan oikeastikin. Kuitenkin vain henkisesti, fyysisesti olen melkein koko ajan tiennyt, missä olen. Paitsi yhtenä hetkenä hotelli Tammerin huoneessa, kun kesken syvien unien heräsin paloauton ääneen. Ja verhojen raosta näkyi valoisa piha. Hyppäsin ikkunaan ja hetken päästä tajusin, että se olikin Koskipuisto. Ei siis Käärmelahden kartanon piha.

Mutta muten fyysiset koordinaatit ovat olleet kohdallaan. Henkiset eivät ihan yhtä tarkasti.
Olimme Rakkaan Vaimon kanssa Perhehoitoliiton valtakunnallisilla neuvottelupäivillä Tampereella. Pitkästä aikaa kahdestaan reisussa. Kääpiöt ripoteltuna kuka minnekin, kaksi suurinta kotona asuvaa naarasKääpiötä kodin ja eläinten hoitajina Käärmelahdessa. Ja kaikki sujui loistavasti. Niin vieraspaikoissa kuin kotona Käärmelahdesskin. On nämä loistavia Kääpiöitä niin halutessaan. Toiki toinenkin käytöspuoli on olemassa, muta nyt jokainen oli heittänyt sen taka-alalle.

Mitä nyt kahdella pienemmällä urosKääpiöllä putkahti normaali koulukäyttäytyminen pintaan Halmeniemen koulussa. Muuta lapset saivat hieman ihmeteltävää, kun meidän Kääpiöt näyttivät, miten meillä osastaan häiritä, kiusata, röyhtäillä ja piereskellä. Oli siinä vapaan kyläkoulun vapaaseen meininkiin tottuneilla lapsilla ihmetelemistä, milaisia taitoja tiukan koulukurin perinteisessä kyläkoulussa opitaan.

Kun nämä kaksi Kääpiötä olivat hoidossa Tampereen reisumme ajan tuon vapaan kyläkoulun rehtorilla, niin saimme lapsia hakiessamme suoran palautteen Kääpiöiden kouluasennoitumisesta. Ehkä hieman turhankin suoran.

Me olemme asettuneet Kääpiöidemme koulukysymyksissä väärälle puolelle, emme ole tukeneet Kääpiöitämme, olemme aiheuttaneet heille kouluasenneongelman ja muutenkin olemme melko paskoja kasvattajia.

Onhan sitä tottunut samaan ystäviltä joskus melko kovaakin kritiikkiä, mutta mekei aina sitä on pyytäessään saanut sitten myös ohjeet, että miten sitten pitäisi toimia. Nyt ei sitä osuutta vielä tullut tai ainakaan minä en sitä osannut mielenpahoitukseltani enää ottaa vastaan.

Ja Kääpiötkin olivat kuin vieraita lapsia. Tai me olimme heille kuin vieraita, joita tervehdtään hiljaisen kohteliaasti ja kadotaan sitten omiin leikkeihin.

Olen luullut, että lasten koulutyön tukemista parhaimmillaan on myös opettajan työn tukeminen. Tämä on kai aiheuttanut myös sellaista roolien lähentymistä, joka ei ole ollut hyväksi. Mutta ku on kuunneellut niitä puheita, joissa perheet vetävät täysin maton opettajan jalkojen alta niin on halunnut toimia toisin. Mahdollisesti kuitenkin väärin, lapsia arvostellen, painostaen ja syylistäen.

Olkoon se jatkossa koulun tehtävä.

Yhtä saatanan säätöäSunnuntai 12.11.2006 10:48

Melkein joka viikonvaihde IRC-tietokantaa "säädetään" niin, että kommentoiti ei onnistu eivätkä edes vanhat kommentit ole luettavissa. "Säätäkää" se nyt keralla sellaiseen kuntoon, että ei tarvitse joka viikonvaihde "säätää".

Enkä minä edes mihinkään "säätämiseen" usko. Kyse on vain siitä, että viikonvaihteessa kommentteja tulvii yli äyräiden, gallerian laatikot täyttyvät ja siten koneet tilttaavat. Mutta kukapa sitä kehtaisi avoimesti kertoa, että "sori vaan, meiltä loppui taas kapasiteetti. Kuten viime viikonvaihteessakin".

Erityisesti tää mättää silloin, kun huomaamatta tuota vikaa tuuppaa kuvansa maksulisena etusivulle muiden ihmeteltäväksi. En minä ainakaan sitä minkään muun syyn vuoksi tee kuin saadakseni kommentteja. Näistä kommenteista on löytynyt monia mielenkiintoisia ihmisiä joiden kanssa kirjoitellaan edelleen. Mtta kun äijät "säätää" sunnuntaiaamuna seitsemän aikaan kommentointia, niin silloinhan ei kommentit kulje.

Anteeksi vaan, mutta tuossa ylläpidon porukkakuvassa ei ole kovin montaa tyyppiä, jonka noin ulkonäön perusteella arvioisin olevan sunnuntai aamuna setsemän aikaan töissä "säätämässä" tietokantaa. Mutta toki voin olla väärässäkin.

Kaikenlaisia sankareita on maailma pulollaan. On Spiderman, Batman ja Heman.

Minun suojelijani näistä satuhahmoista taitaa olla Wituksmään.

Kokemus opettaaLauantai 11.11.2006 10:53

On tässä viime aikoina Rakkaan Vaimon kanssa jouduttu miettimään Kääpiöiden käyttäytymistä oikein olan takaa. Saatu muutama tiukka tilannekin aikaiseksi. Ei nyt ihan riitaa, mutta riidan rappusilla on käyty. UrosKääpiöiden viimeaikainen asennevamma kun on rassannut molempia, joten pinna on ollut piukassa.

Viime yönä ajattelin asiaa pelkästään omasta kokemusmaailmastani käsin. Ja omista tekemisistäni muistoja kaivellen. Tulin tulokseen, että kukaan kolmesta uroskääpiöstä ei ole tainut vielä tehdä mitään sellaista, jota minä en olisi tuon ikäisenä tehnyt. Toisaalta näyttää siltä, että heistä kukaan ei myöskään ole tehnyt vielä kaikkea sitä, mitä minä tuon ikäisenä olin tehnyt. Ja toivottavasti ei teekään.

Kunnollinen aikuinen mies minusta on kuitenkin kasvanut. Mutta olisiko siihen osaltaan vaikuttanut myös kasvatus, jota kotoani sain. Otetaanpa muuta esimerkki:

1. UrosKääpiö jää kiinni tupakanpoltosta, käymme pitkiä keskusteluja polton vaarallisudesta, ilmoitamme, että me emme sitä rahoita eli jos hän jatkaa polttamista, hankkii hän rahat siihen kotityöllä. Ja hän jatkaa polttamista. Vastaavasti kun minä jäin kiinni ekan kerran tupakanpoltosta sain selkääni.

2. UrosKääpiö (kukiin vuorollaan) jää kiinni kotoa varastamisesta. Käymme pitkiä keskusteluja asiasta, yritämme perustella asian vääryyttä, annamme rangaistukseksi parin viikon karkkikiellon. Kuitenkin ainakin yksi UrosKääpiö jatkaa edelleen varastamista. Vastaavasti kun minä jäin kiinni ekan kerran kotoa varastamisesta sain selkääni.

3. UrosKääpiö jää kiinni koulukaverin nimittelystä ja kiusaamisesta. Taas puhumme pitkään suvaitsevaisuudesta, miltä itsestäsi tuntuisi jos sinua kiusattaisiin, rajoitamme pahimpien kiusaajien yhdessäoloa ja velvoitamme Kääpiötä pyytämään kiusatulta anteeksi. Mutta kiusaaminen jatkuu. Vastaavasti kun minä jäin alakoulussa kiinni kiusaamisesta sain selkääni.

Puhukoon nyt nämä kolme esimerkkiä puolestaan. Sain minä useamminkin selkääni vaikka se viimeinen kerta jäikin vain uhkaukseksi. Pitäisiköhän se asia hoitaa kuntoon ennen IsonÄidin kuolemaa, että ei jäisi jälkeenpäin vaivaamaan. Veisin hänelle koivuvitsan sairaalaan ja paljastaisin pyllyni? Katsotaan nyt.

En minä aio aloittaa Kääpiöiden piiskausta, se on vastoin periaatteitani kuten myös lakia. Mutta mietin vaan, että mistä kertoo se, että Rakkaan Vaimoni ja minun kasvatuskeinot eivät tunnu purevan. Vai purevatko ne vasta pitkässä juoksussa, sillä en minäkään lopettanut tupakanpolttoa tai kaverin kiusaamista siihen kun sain selkääni. Kotoa varastaminen taisi kyllä loppua siihen selkäsaunaan, oli se sen verran perusteellinen.

Muistan myös, kuinka tuon episodin jälkeen vuolaasti itkien uhkasin äidilleni hypätä junan alle kun olen niin surkea, epäluotettava ja muutenkin paska lapsi. Nää meidän Kääpiöt haluaa vaan muuttaa pois kotoa.

Ainoana lapsena on vaikea ymmärtää, mitä merkitsee ison veljen esimerkki. Meillä se näyttää tällä hetkellä olevan todella voimakas. Ja valitettavasti huonoon suuntaan. Koulunkäynnin väheksymisessä pienempi seuraa suurempaa, asennevammaisuus laajemminkin siirtyy isommasta askel askeleelta pienempään.

Kähinä ja kuhina UrosKääpiöiden keskuudessa on sellainen, että ei siellä kovin yleviä meistä aikuisista ajatella eikä puhuta. Vammaisuus tarttuu kun se on asennevammaisuutta. Olen aina halunnut olla suvaitsevainen eivätkä vammaiset ole minulle olleet mitään kummajaisia. Mutta nyt tökkii, tökkii todella pahasti.

Onneksi meillä on neljä tyttöä.