IRC-Galleria

Minä olen vittumainen mies. Kun sille päälle satun. Kun ärsyteään. Kun pyyhitään yhdessä sovituilla periaatteilla persettä. Kun selkeät pelisäännöt tallataan maahan, hypätään päälle, sotketaan suohon ja vielä kustaan koko kasan päälle.

No nyt minut on ärsytetty. Syynä tupakka. Liian pieni tarjosi tupakat aivan liian pienelle. Mutta nyt se on loppu. Ja alkaa vierihoito.

Jos se on raskasta lapsille niin on se sitä minullekin. Otetaanpa esimerkiksi tämä päivä. Jossa on tietysti muutakin kuin tuota vierihoitoa. Mutta se tuo lisämausteen tähänkin päivään.

Herätys 04.30. Sinä kuorsaat, käännä kylkeä. Ei siinä enää puoleksi tunniksi kannata kylkeä kääntää joten ulos ja Onnin kanssa taloja kiertämään. Ja sitten kahvin keittoon.

Ensimmäinen lapsi hereille 05.00 ja hänen kanssaan aamupala. Laatuaikaa. Sitten lapsi aamutoimilleen ja minulla omaa aikaa vastata pariin sähköpostiin. Ja kierrättää Onni uudelleen talojen ympäri. Kun en ole varma, onko vikinä paskahädästä vai panohaluista johtuvaa.

Toinen lapsi heräsi ihan itse 06.45 ja tuli kanssani aamupalalle. Taas laatuaikaa. Tässä sitä nyt ollaan ja jutellaan.

Jatko onkin suunnitelmaa. Johon voi toki tulla muutoksia.

Neljä seuraavaa lasta hereille ihan pian. Vahtimista, tuomarointia, hoputtamista... samassa hässäkässä Rakkaalta Vaimolta tiedustelu, onko hänestä kaupunkiin lähtijäksi.

Viisi lasta autoon 08.15, kaksi nuorinta Moinsalmen koululle, kaksi vanhinta Mertalan koululle. Vanhin poika saatettuna luokan ovelle saakka. Hyvästi Neste, hyvästi aamutupakat koulun pihanreunassa. Kuudes lapsi Pihlajaveden koululla ja sitten itse (toivottavasti RV:n kanssa) työnohjaukseen Aikiman toimistolle klo 10.00-11.30.

Klo 11.30 pöydän kokoamiseen Ison Äidin kämpille Karpaloon, sitten kauppaan, pikaisesti kotiin kauppakasseja tuomaan ja sitten kokoukseen Moinsalmen koulule. Jossa vanhempainyhdistyksen hallituksen kokous klo 13.30 alkaen. Kokouksen jälkeen pikainen käynti kotona ja taas kohti kaupunkia. Vanhin lapsi haettava Mertalan kotitalousluokasta klo 15.30 ja samalla toinen hyvinkäyttäytyvistä leideistä kyytiin ja omaan ryhmäänsä klo 16.00 mennessä.

Klo 16.10 toisen hyvinkäyttäytyvän leidin haku tanssiharkoista ja OssiBussin nokka kohti Kosolaa, kaksi lasta kotiin, auto ympäri ja takas kohti kaupunkia. Jossa PRIDE valmennuksen perhekäynti kello 17.30-19.30.

Toinen hyväkäytöksinen leidi jalkapalloharjoituksista Heikinpohjan kentälä klo 19.45 ja sitten kotia kohti. Jossa olemme hieman ennen pääutisia. Joita ei tosin ehdi katsomaan. Valitettavasti.

Pääsispä pian sänkyyn Rakkaan Vaimon kanssa. Pari tuntia laatuaikaa lehtien, kirjojen, television ja ehkäpä pienen keskustelunkin puitteissa. Unten maille todennäköisesti noin 23.00. Jotta jaksaa aamulla taas nousta noin 05.00.

Eläköön vapaus. Eläköön kalenteriton, kelloton ja kännykätön elämä.

Mutta missä se on?

Kolmannessa elämässäkö?

Olemme Helsingissä. Kahdestaan Rakkaan Vaimon kanssa.

Tää on jotain suurta. Kerrankin järjestetty kahdenkeskeistä aikaa. Kiitos Jannan ja Sanskun jotka jäivät hoitamaan kotia. Kiitos myös Jussin mummon joka otti Jussin kylään pariksi päiväksi. Ja erityinen kiitos Juusolle joka otti Tiituksen, Mikon ja Tillin hoitoon kotiinsa ja koulutukseen Halmeniemen koululle.

Erikoista herkkua meille molemmille. Huomenna kaupungille hummaamaan, illalla Vihdin kunnan 500-vuotisjuhlavuoden juhlavaltuuston kokoukseen. Veteraanin ominaisuudessa. Että niin vanha ja kunnioitettu sitä ollaan. Mutta kyllä senkin kestää tään kaiken mukavan voimin.

Juuri käytiin kaupungilla kävelyllä, Memphisissä syömässä ja juuri viimeiseksi könysin ylös vaahtokylvystä hotellihuoneen ammeesta. Olin kuin virtahepo posliinilavuaarissa. Neljällä asennolla koko äijä märäksi ja vaahdotetuksi. Ensin selällään jalat ja perse altaassa, sitten selälään jalat seinällä, perse ammeen renalla ja selkä ammeessa. Ja sitten sama kölipuoli alaspäin. Lopuksi polvilleen ja pystyy suihkuttamaan. Olisi siinä ollut yhden luontodokumentin ainekset.

Huomenna Vihtiin Erikoisen ja Risto I luokse. Ja tietysti Rinsessa Aavaa tapaamaan jota en taas ole pariin kuukauteen nähnytkään.

On tämä reissu.

Ykkösaikaa.

Uskalsin arvostella pari päivää sitten sarkastisesti Suomen tiedotusvälineiden mielenkiintoa Itä-Timorin presidentin vaaleja kohtaan. Ajateltuani nyt asiaa, totean julkisesti, että arvostelu oli väärin ja Suomen virallisen ulkopoliittisen linjan vastaista.

Ajattelussani minua auttaa maamme Suuren ja Viisaan, Kaikkitietävän Ulkoministeriön ohje, tai oikeammin nootti, jonka sain vastaanottaa typerien lausuntojeni johdosta. Tässä nootissa pahoitellaan, että pilkkaan maata, jossa 25 vuotta kestäneen indonesialaismiehityksen aikana kuoli eri arvioiden mukaan 100 000 - 300 000 itätimorilaista (10-30 prosenttia väestöstä). Tämä on väestön lukumäärään suhtautettuna suurin kansanmurha toisen maailmansodan jälkeen. 30. elokuuta 1999 pidetyssä kansanäänestyksessä itätimorilaiset äänestivät ylivoimaisesti itsenäisyyden puolesta, joka YK:n tuella saavutettiinkin 20. toukokuuta 2002.

Nootissa kiinnitetään ansaitusti huomiota siihen, miten kirjoituksellani vähättelen tämän urhean saarivaltion kansan vaellusta demokratian valoisalla ja ihanalla tiellä. Samalla nootissa kannetaan huolta, että tällainen rasistinen kiihoitus, jota harrastan Suomen kanssa rauhanomaisessa yhteistyössä kehitysyhteistyövaroja vastaanottavan valtion kansaa kohtaan voi vaikuttaa kielteisesti Suomen asemaan kansainvälisessä yhteisössä.

Nootin loppuun on liitetty myös Tölö Unga Sosialisterna-totuuskomitean lausunto siitä, että kirjoituksillani on sosialidemokraattista puoluetta vahingoittava vaikutus ja ne ovat osaltaan aiheuttamassa sen, että maailman pätevin ulkoministeri Erkki Tuomioja joutuu ensi viikolla luopumaan ulkoministerin pallista.

Olen pahoillani perheeni puolesta. Kadun sitä häpeää, jota olen lausunnoillani heille aiheuttanut. Pyydän myös anteeksi kaikilta suomalaislta käytöstäni ja toivon, että se ei aiheuta teille yleisempää vastenmielisyyttä sosialidemokraatista puoluetta kohtaan. Vaikka puolueen yksi jäsen hairahtuukin, ei teidän pidä rankaista koko puoluetta.

Vakuutan että sen lisäksi, että lausuntoni Itä-Timorin presidentin vaalien merkityksestä oli vain henkilökohtainen näkemykseni se myös perustui täydelliseen asioiden ymärtämättömyyteen.

Toivotan ystäväni ja etenkin vihamieheni Ulkoministeriön rappujen pieleen seuraamaan häpeäpaalurangaistustani, joka toteutetaan Ulmininisteri Erkki Tuomiojan viimeisenä virkapäivänä. Ruoskijoina toimivat Arja Alho ja Liisa Jaakonsaari ja suolaa haavoihin heittää Itsevaltias Osku Pajamäki.

Saan mitä ansaitsenkin.

Kuten olemme saaneet lehdistä lukea, televisiouutisista nähdä ja radiosta kuulla, ovat Itä-Timorin jännittävät presidentinvaalit menneet toiselle kierrokselle.

Tuota uutista olen pelännyt pitkään. Olisin toivonut, että köyhä kansa olisi osannut valita preidenttinsä jo ensimmäisellä kierroksella. Turhia pateja kuluu nyt toisen kierroksen järjestämiseen.

Itä-Timorin preidentinvaleja on rummutettu Suomen tiedotusvälineissä jo usean päivän ajan. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä Itä-Timorin uutisissa, lehdissä ja televisiossakerrottiin hieman yli vuosi sitten Suomen presidentin vaaleista. Elettiinköhän tuolloin Itä-Timorissa yhtä jännittävissä tunnelmissa kuin me nyt täällä Suomessa Itä-Timorin vaalien suhteen.

Tokkopa.

Tuskin Itä-Timorissa uutisoitiin sanaakaan Suomen presidentin vaaleista.

Kummassakohan maassa uutistarjonta on mennyt hakoteille?

Jos minulta kysytte niin Suomessa.

Ja oikein kunnolla.

Tänään oli iloinen asia herätä kello 4.15. Tuolloin nimittäin Lapista kotiutuvat tytöt soittivat olevansa noin tunnin kuluttua Savonlinnan keskustassa.

Joten ei muuta kuin Onnin kanssa talokierrokselle. Kerrankin pääsin herättämään koiran ja patistamaan pissalle. Yleensä roolit ovat olleet juuri toisin päin. Olipa hauva hieman hämmästynyt.

Sitten koira isään ja itse autoa raaputtamaan. Ja kohti kaupunkia. Jonne ehdinkin hyvissä ajoin, puolisen tuntia sain jopa odotella tyttöjen bussin saapumista. Kaksi nukkuneen rukousta valui muun porukan matkassa linja-autosta, tavaroiden määrästä ja sijainnista ei oikein saanut järkevää vastausta. Hetki aamuraikkaassa ilmassa piristi kuitenkin sen verran, että kaikki tavarat saatiin lastatuksi Ossibussiin. Joten ei muuta kuin keula kohti Käärmelahtea.

Aamuauringon noustessa saavuimme kotipihaan ja neitokaiset hiipivät aamutoimille ja sen jälkeen omiin vuoteisiinsa. Joista pian kuului kotoisa tuhina. Ihanaa kun porukka on taas kasassa. Koulupäivä tosin jää tytöiltä vielä väliin, heidän pääsisäislomansa piteni molemmista päistä yhdellä ylimääräisellä päivällä. Jonka he kyllä ovat ansainneet.

Nyt viimeiset lapset kouloutielle ja sitten minäkin sukellan takaisin Rakkaan Vaimon viereen nukkumaan muutamaksi tunniksi.

Ei paha rasti.

Viime yö meni taas kuten meni. Alkuyöstä sentään nukuin, kolmesta lähtien kukuin. Saatana kun hieno riimi.

Mutta kello kolmen keski-ikäisen miehen kusiretken jälkeen pyöri päässä eilisen illan sakat. Ei tullut uni, kun olin niin pettynyt erääseen ihmiseen. Itseeni. Mikään ei ole sen turhempaa kuin aamuöinen itsetutkistelu. Vaan minkäs teet, kun asiat pyörii kehää pienessä päässä.

No nukahdin sentään jossain vaiheessa herätäkseni puoli viideltä Onnin kutsuun. Hauva halusi ulos, joten ei muuta kuin ulkovaateet päälle ja kierrokselle. Onni Urosta kun ei voi tällä hetkellä päästää yksi ulos, livahtaa heti naapuriin pornoilemaan. Tai jos naapurin typy ei ole ulkona, niin ainakin paskantamaan naapurin rappusille. Siinä meille ihmisuroksille malli. Aina kun tulee pakit niin ei muuta kuin tortut ovenpieleen.

Oli tuossa Onnin kanssa Käärmelahden mäkeä kiertelyssä omat hienotkin puolensa. Liki täysi, syvänpunainen kuu mollotti etelätaivaalla, teeret pitivät peliään lähimetsässä, kyyhkystenkin soidinkuhertelut kuulin ensimmäistä kertaa tänä keväänä. On se vaan kumma kuinka luonto on täynnä seksiä näin keväisin. Kaikki tuntuvat kuhertelevan, Onni tosin on enemmänkin suuntautunut suoraan toimintaan ilman se kummempaa kuhertelua. Itse kai pitäisi enempi ottaa mallia teeristä ja kyyhkysistä.

Kun talot oli kierretty, parit löysät tortut väännetty ja ainakin 46 pensasta, kiveä, talonkulmaa, autonrengasta, mopoa, peräkärryn aisaa ja omenapuuta merkattu, oli Onni valmis tulemaan sisään. Ja minä pääsin kömpimään sänkyyn saadakseni Rakkaalta Vaimolta vähemmän ystävällissävyisen tuiskahduksen, jotta "missä sä nyt taas olet ollut?" Piti vastaamani että kusettamassa ja paskattamassa sun koiraasi, mutta väärihän se olisi ollut. Tärkä se on Onni minullekin, niin koirana kuin mielentilanakin. Joten vastasin kauniimmin. Ja könysin lämpöisten peittojen alle.

Herätäkseni viittä yli kuuden RV:n kysymykseen, että miten Onni on päässyt meidän makkarin oven taakse, miksi se ei ole eteisessä. Mistä ihmeestä minä sen tietäisin, mutta kysymys piti sisällään selkeän sanattoman ohjeen: voisitko hoitaa asian.

Ja ei kun vaatteet päälle ja koiran kanssa taas uusille kierroksille. Jolloin onnistuin jo näkemäänkin kuusi teertä lennossa auringon nousussa. Kannatti herätä. Muutenkin aamukonsertti oli jo melkoinen vaikka vasta pieni osa muuttolinnuista on Käärmelahden korkeudelle saakka ehtinyt.

Nyt on nautittu pannullinen kahvia, luettu tärkeimmät uudet sähköpostit ja selattu täällä muutamt yhteisöt.

Ei paha päivän aloitus.

Taivaan tulet oli eilen pettymys. Mitäänsanomaton ja sekava jakso. Turha kiire, ikäänkuin loppu tulisi liian nopeasti ja moni juonen juoksu pitäisi saada päättymään ennen viimeisen osan lopputekstejä.

Vai olisiko vika sittenkin katsojassa? Kun eilen oli hieman normaalia arkea sisällöllisempi päivä Mikkelin sijaishuoltotyöryhmän kokouksineen, niin tuntuiko normaali Taivaan tulien jakso siksi pliisulta? Onko niin, että tavallisina kotona puurtamisen päivinä Taivaan tulet ovat olleet päivän suuri kohokohta, illan loistava televisiohetki. Mutta heti kun pävässä oli oikeasti utta sisältöä, tuntui televisiosarjan jakso pliisulta.

Pitäisköhän liittyä takaisin Taivaan tulien yhteisöön ja käydä kysymässä muiltakin, miten he eilisen jakson ovat kokeneet. Niin teenkin, katsotaan sitten olenko yksin ajatuksineni eilisen jakson tasosta. Tai en minä yksin ole, Rakas Vaimokin oli samaa mieltä. Mutta hänkin pääsi eilen Mikkeliin shoppailemaan, joten teoriani voi päteä myös häneen.

Ja sitten surullisiin uutisiin. Isot tytöt lähtivät eilen liki viikoksi Lappiin laskettelemaan. Seurakunnan reisulle Leville ja Ylläkselle. Vasta eka yö takana ja minulla on jo kaamea ikävä. He kun ovat normaalisti ehdoton piristys tässä aamukahvipöydässä, jossa nyt istuskelen yksikseni. Ja odotan ensimmäisiä lapsia aamupalalle. Mutta Jannan ja Sanskun poissalo latistaa aammun.

Mutta kestettävä on.

Sillä tytöt ovat reisunsa ansainneet.

Meillä tehdään eläinkokeita. Tosin ihan vahingossa. Mutta koetulokset ovat silti täysin vedenpitäviä.

Tällä kertaa olemme tutkineet uroksen naimahaluja. Jotka on todistettu valtaviksi. Onni sen on taas todistanut.

Viime viikon lopulla Onni loukkasi tassunsa. Yksi kynsi taittui 90 asteen kulmaan jalkaan nähden. Hyvä kun kävelemään pystyy, sohvalle tai sänkyyn ei voi hypätä ja jos joku vaan koskeekin jalkaan, ulahtaa Onni kuin suurtehohälytin.

Samaan aikaan naapurin Ritalla alkoi juoksu. Meidän Onni on pihalla kuono, häntä ja hieman jotain muutakin pystyssä, kuopii maata (myös sillä kipeällä etujalallaan) ja kun silmä vältää, karkaa naapuriin naimareissulle.

Tänä aamunakin kun oli pakko päästää Onni ilman valvontaa pitkän yön jälkeen ulos, karkasi se ryökäle naapuriin puoleksi tuntia. Mikäli Rita ei ollut ulkona, jätti Onni varmasti taas haisevan vastalauseen naapurin portaille. On se rontti ennenkin vastaavassa tilanteessa vääntänyt torttuna naapurin portaalle.

Toissa illan hämärässä Onni yritti olla ovela. Kuulin miten se hölkötti vartin huudon jälkeen talomma alapuolen kuivassa heinikossa, kiersi talomme, tuli pihaan juuri vastakkaisesta päästä taloamme ja oli niin hämmästyneen, niin hämmästyneen näköinen. Huudettiinko minua, kysyi koko koiran olemus.

Ei haittaa kynnen kipeys viriilin uroksen naimatouhuja.

Olisi siinä keski-ikäisellä miehellä mallioppimista.

Ihan kotioloihinkin.

Meni meinaan hetken kunnes tajusin, mikä päivä tänään on. Että Ruåtsiin myyty. Ei niille voi myydä kuin Ahvenanmaan, ei Irkeniä. Moneen vuoteen karmaisevin aprillipila, jonka kohteeksi olen joutunut. Huomaan vaan, että nuorempi sukupolvi ei kaikin osin ymmärrä, mikä aprillipäivä on. Rauhoittukaa, kaikki palaa uomilleen huomenna.

Mutta vaivaa on ylläpidossa nähty. Skriva mamman, synttärin, pimpa din pråfil, dagbög... Ja se on aina hauska havaita, että jotkut jaksavat tehdä töitä hyvän kepposen onnistumiseksi. Kiitos siitä sinne Esbosen. Jotain pohdittavahaan teillä viime yönä piti olla, kun blueskin soi niin alavireisesti.

Mutta asiaan. Olisi synttäripäiväjuhlat tiedossa. Uskaltaisiko lähteä kun matkaakin on yli 200 kilometriä. Jos Halmeniemen koulun ovessa onkin aprillia-kyltti. No on meitä siellä sitten muitakin, keksitään jotain hauskaa yhdessä.

Vaan eiköhän siellä Matin viiskymppiset ole ihan oikeasti. Käymme ainakin katsomassa. Ja onnitelemassa vanha akamua jo Vihdin ajoilta. Meidän pääkaupunkiseudulta Savoon muuttaneiden on pidettävä yhtä. Muuten meidät sorretaan suohon.

Rakas Vaimo kirjoittelee tuolla omassa päiväkirjassaan niin viisaita ja korkealentoisia, että minunkin on pantava parastani vastatakseni edes jotenkin haasteseen. Muutehan kaikki lukijamme luulevat, että RV on valinnut minut mieheksen vain komeuteni vuoksi. Etenkin kun kosinta tapahtui karkauspäivänä helmikuussa 1992.

Joten kirjoitan tänne yhden viisaan tarinan, jonka aikoinaan koulutuksissani minulle opetti melkoinen opettajani Lindin Olli. Jolta olen oppinut paljon muutakin viisasta.

Siis näin se meni.

Nuori vaimo paistoi paahtopaistia. Ennen paistin uuniin pistämistä hän leikkasi paistin molemmista päistä noin viiden sentin palat pois. Mies tiedusteli syytä moiseen tekoon eikä naisella ollut muuta vastausta kuin se, että näin hän on aina nähnyt oman äitinä tekevän.

Asia jäi vaivaamaan nuorta paria sen verran, että he päättivät soittaa naisen äidille. Jolla hänelläkään ei ollut käytäntöön muuta selitystä kuin se, että niin hänen äitinsäkin aina teki.

Mutta onneksi suvun grand old lady oli edelleen hyvissä ruumiin ja hengen voimissa joten asiaa oli mahdollista tiedustella häneltä. Yksi puhelinsoitto ja suvun vanhin oli langan päässä.

Tyttären tytär kysymään, että vieläkö isoäiti leikkaa paahtopaistista päät pois ennen paistin uuniin laittoa. Johon isoäiti vastasi, että ei tietenkään. Hämmentynyt tyttären tytär tiedusteli, että miksi hänen äitinsä muistaa isoäidin aikoinaan leikanneen paahtopaistin ennen paistamista. Johon isoäiti naurahti, että silloin heidän perheen kaasu-uuni oli niin lyhyt, että jollei paahtopaistista olisi leikannut palaa pois, olisi se paistaessa palanut uunin takaseinään ja luukkuun.

Näin saattavat perinteet kulkea suvussa väärällä tavalla vuosikymmenestä toiseen. Tai perheessä, työyhteisössä, puolueosastossa, urheiuseurassa, koulussa... Jos kukaan ei kyseenalaista, miksi näin tehdään, saatetaan toistaa toimintaa joka ei ole enää tämän päivän tarpeiden mukainen. Lekataan hyvää lihaa vaikka se mahtuisi kokonaisena nykyuuniin.

Mitä tästä opimme? Todennäköisesti emme mitään.

Vaikka pitäisikin oppia, että ne lapset jotka koko ajan kysyvät miksi ovat kehityksen kannalta tärkeitä.