IRC-Galleria

Viime päivien lämmin etelätuuli on tehnyt tehtävänsä. Tämänaamuinen lintujen, etenkin rastaiden, konsertti Käärmelahdessa oli huima. Uusia paluumuuttajia tuntui olevan joka ainoassa puussa ja pensaassa.

Kevät on ottanut kiinni aikaisempien vuosien tuloaan aivan viime päivinä. Vaikka ei vapuksi nyt ihan kaikki lumet varjoisista paikoista vielä sulakaan, niin huima parannus keleissä on kuitenkin tapahtunut. Jäätkin ovat sen näköisiä, että sinne ei paljon enää ole menoa.

Tämä on yksi vuoden parhaimmista ajoista. Nähdä talven katoavan ja kasvun sekä elämän voittavan. Tässä suhteessa olemme tarpeeksi pohjoisessa jotta vuodenaikojen vaihtelut tuntuvat. Toisin kuin joskus pääkaupunkiseudulla eläessä. Silloin ei aina ollut talvea jonka väistymisestä olisi saanut iloita.

Mutta ei tämä täysin armollinen aika ole. Lumen alta löytyy kaikki se tekemätön työ, jota sinne viime syksynä jäi. Ja vielä roppakaupalla talven aikana sinne kertynyttä työtä. Lähinnä roinaa ja rompetta.

Mutta näkeepä kättensä jäljen ja löytää paljon katoamaksi kuvittelemaansa.

Hektinen viikko edessä. Keskellä viikkoa kahdeksi päiväksi Tampereelle Pride-kouluttajakoulutuksen viimeiseen osuuteen. Ja muinakin päivinä ohjelmaa kuin Korkeasaaren paviaaneilla. Mutta eiköhän tästä seuraa rauhallinen ja leppoisa Vappu.

Viikonvaihde meni matkailun ja ulkotöiden merkeissä. Kääpiötkin pääsivät skeittaamaan ekaa päivää täysillä viereiselle parkille. Ja kun ei oltu skeittaamassa, pelattiin temppujalkista pihanurmella. Ja yhdellä Kääpiöllä oli futisjoukkueen kesäkauden avajaiset, toisella rippikoulurumban viimeinen kirkkokäynti. Loppui hetkeksi ne narina kun ei ole mitään tekemistä.

Rakkaan Vaimon kanssa pihassa puurtamista sen minkä kaupunkikuskaamisilta ehdin. Ja jälkeäkin syntyi. Etenkin Rakkaan Vaimon toimesta. Painepesuri on hieno laite, nyt puhtautta hohtavat niin auto kuin parit betoniportaikotkin.
Ja ehdittiinhän sitä yhden Kääpiön kanssa käydä Isoa Äitiäkin katsomassa terkkarin vuodeosastolla. Vaikutti vakaalta. Ja rytmitajukin oli saatu palaamaan. Kun pumppu vielä alkuviikosta iski yli sadan pulssiaa oli nyt palattu normaaleihin lukuihin 60 lyönnin paikkeille. Palautuminen viikon takaisesta black outista jatkuu hitaasti mutta määrätietoisesti.

Voiko kevätamu olla kauniimpi kuin tänään täällä Savonlinnassa. Täysin pilvetön taivas, tyyntä, pakkasyön jälkeen aurinko sulattelemassa linnut laulamaan, muuten täysin hiljaista...

Tämä on taas hetki, jota täältä tulimme kuusi ja puoli vuotta sitten hakemaan. Valtatien varrelta Vihdistä, jossa rekkojen melulta ei kuullut omantunnon ääntäänkään. Ja pakokaasujen hajuilta ei erottanut edes krapulapierun lemua.

Tämän aamuhetken kun saisi purkkiin niin olisi epäilyksen hetkinä jotain millä motivoida itsensä. Kun niitäkin hetkiä tulee kun miettii ihan tosisaan, jotta mitä vittua me täällä oikein teemme. Tuhlataan elämäämme vai mitä?

Mutta tällaisilla hetkillä jaksaa taas kymmenen vastoinkäymistä. Onneksi kevät, kesä ja alkusyksy tuo näitä kymmeniä, satoja, tuhansia...

Pitää pistää ne vaan pankkiin pahojen hetkien varalle.

Jäi tänään iltaan tämä kirjoittaminen. Oli meinaten aamulla niin kiire, että ei ehtinyt konetta edes avata. Ylös viiden jälkeen, aamupalan valmistukseen, neljä Kääpiötä ja Rakas Vaimo pystyyn puoli kuudelta, aamupalat ja aamutoimet vauhdilla ja sitten jo ennen puolta seitsemää autoon ja kohti Jyväskylää.

Matkalta vielä mukaan SSSV:n sihteeri ja ja sitten liki kolmen tunnin ajo Jyväskylään. Itse olin matkalla Perhehoitoliiton kevätkokoukseen, Rakas Vaimo ja Kääpiöt aluksi uimaan Aalto Alvariin, sitten pzzalle Rossoon ja shoppailemaan kaupungille. Ja SSSV:N puheenjohtaja ja sihteeri vietti aikaansa kokouksessa aina kello neljään saakka.

Kokouksen jälkeen keräilin väsyneen mutta tyytyväisen joukon kaupungilta kyytiin ja sitten lähdimmekin kotimatkalle kohti Savoa. Jyväskylä sai muuten uusia ystäviä, Rakas Vaimo ja Kääpiöt olivat viihtyneet hyvin niin uimassa kuin kaupungilla shoppailemassa Tuliaisia oli sen verran kuin jaksoivat autoon kantaa. Yksi Kääpiöistä ehdotti jopa muuttoa Jyväskylään.

Meidän kokous oli sensijan melko tasapaksu. Ei huono, mutta ei mitään suuria tunteitakaan. Edessä on kuitenkin suuria haasteita mm. lastensuojelulain ja perhehoitolain uudistuksen. kuntarakenneuudistuksen tai kuntien taloudellisen tilanteen muutosten muodossa. Jotenkin ne vielä jäivät kevätkokousväelle kaukaisiksi eikä juurikaan keskustelusta herunnut ideoita, miten valmistautumista näihin haasteisiin tulisi harrastaa.

Kunhan ei tulisi sitten kiire aikanaan.

Kävin vasta nyt lukemassa Erikoisen päiväkirjan eiliseltä aamulta. Omalla tavallaan hiukan synkkä mutta kuitenkin hyvin toiveikas, luottavainen ja valoisakin. Synkkyyden ymmärän, eptietoisuus omasta tilasta ei varmasti ole mukava. Mutta sittenkin päälimmäiseksi jää se valoisuus omasta elämästä jota on elettävä kuin viimeistä päivää (siis myönteisessä mielessä), Rinsessasta ja hänen korvamattomuudestaan, rakkaista ja ystävistä, joista jopa osa osaa suhtautua tilanteseen juuri niin kuin Erikoinen haluaa. Osa ei ja itse koen joskus kuuluvani tuohon jälkimmäiseen osaan. Sitä kun rakastaa Vaimon lisäksi myös Kääpiöitään niin ei aina osaa olla tarpeeksi kuuli.

Pitääpä opetella.

Säätiedotus Savonlinnasta: täällä sataa vettä. Tekee ihan hyvää lopuille lumille, roudalle ja Saimaan vedenpinnalle. Mutta ei välttämättä mielialalle. Harmaa mikä harmaa. Siis ilma.

Eilinen päivä kului suurelta osalta Kuopion palaverissa. Ei paha palaveri, asiat loksahtelevat kohdalleen, ymmärrystäkin löytyy. Kuukauden päästä taas uudestaan.

Kuopiosta paluun jälkeen ei sitten aikaa jäänytkään paljon muuhun kuin jokapäiväiseen leipään ja lenkkiin. Autossa istumisen jälkeen tuo jälkimmäinen ei maistunut kovin hyvältä. Jo 1,5 kilometrin kohdalla oli perskannikoiden yläpuoli jumissa. Mutta sisulla vaan. Kotiinkin päästiin. Periksi ei anneta.

Piti oikein matkalla pyytää Rakasta Vaimoa kertomaan, kuinka hyvää tämä tekee. Kun tuppasi itseltä välillä unohtumaan. Mutta kertaus on opintojen äiti, joten minäkin muistin taas, miksi me lenkillä ollaan.

Savonlinnan koulutuslautakunta käsitteli eilen vaatimustani korvata linja-autolakon aikaiset vanhempien kuljetuskustannukset. Ja kielteisesti käsitteli. Siis kuntalaisten kannalta kielteisesti.

Eli ei korvaa, koska lakko on heidän mielestään sellainen este, johon ei voi vaikuttaa. Ja kesti niin lyhyen aikaakin, että ei siitä suuria ongelmia perheille muodostunut. No tämä perustelu on kuin se kuuluisa raiskausoikeudenkäynnin perustelu, jossa lieventävä asianhaara oli se, että raiskaus kesti niin lyhyen aikaa.

Minua tietysti harmittaa. Ei suinkaan se 160 euroa vaan periaate. Eniten tietysti kotikaupunkini perusasenne. Kun monissa muissa kunnissa lakon uhan ilmetessä lähdettiin seltivvämään, miten lasten koulunkäynti voitaisiin turvata niin Savonlinnan sivistysviraston ensimmäinen tehtävä oli selvittää Kuntaliiton lakimieheltä, että eihän kunnan tarvitse järjestää korvaavaa kuljetusta kun se on niin vaikeaa. Tuntuu, että kotikunta ei olekaan kuntalaisia varten vaan byrokratiaa.

Pattiin ottaa myös lain tulkinta. Kun lapsilla on oikeus lainmukaiseen koulukuljetukseen, niin kyllä minusta silloin pitäisi toimia tuon lain kirjaimen ja hengen mukaisesti. Savonlinnan ei todellakaan toiminut, ei täällä mietitty miten korvaavat kuljetukset olisi voinut järjestää. Ei täällä edes tiedetty, kuinka montaa oppilasta korvaava kuljetustarve olisi koskenut. Sen huomasi koulutuslautakunnalle valmistellusta vastineesta jossa oli roppakaupalla virheellistä/tahallaan väritettyä tietoa.

Kai nämä kortit on katsottava valitusteitse loppuun asti. Jotta tiedetään, toimiko kotikaupunkini laillisesti oikein. Mutta vaikka toiminta todettaisiinkin laittomaksi, ei se minua paljon lohduta. Sillä sitä ei edes oikeuden päätös miksikään muta, että Savonlinna ei tässäkään asiassa toimi kuntalaisiaan palvellen. Valitettava tosiasia kunnassa, joka kärsii koko ajan muuttotappiosta. Miksiköhän?

Sanon sen heti, että ei täällä mitään riettautta ole harastettu. Kyllä nivuset ovat muusina ihan muusta hikoilusta. Eilen nimittäin kävelylenkki pidennettiin neljään kilometriin. Ja kun pari viikkoa sitten kilometrin lenkkikin sai minut kuoleman porteille, niin arvaatte varmaan missä kunnossa olen neljän kilsan lenkin jälkeen.

Yöllä veti suonta jalasta ja aamulla ei meinannut päästä sängystä pystyyn. Ja nyt on kävelty pari tuntia kuin puujaloilla. Mutta niinhän se on, että kaikki mikä ei tapa vahvistaa. Minä tosin en vielä tiedä, kumpaan ryhmään tää kävelyinnostus johtaa.

Mutta tavoite pyhittää keinot. Kun ajatus olisi viettää vielä täysipainoisia eläkepäivitä 15 vuoden päästä, niin nyt siihen on panostettava. Painosta olisi saatava pois 1,5 sementtisäkillistä. Ei toki ihan hetkessä mutta jos parissa vuodessa. Että rantakuntoon vuodelle 2008 tässä tähdätään.

Jos joku nyt haluaisi minut mainokseen teemalla "suosittelen tätä sinullekin", niin minä vaan totean, että eihän sitä muutakaan valhellista mainontaa ole onnistuttu vielä kitkemään. Eli jos rahasummasta sovitaan, voisin vaikka poseerata tuollaisessa mainoksessa. Mutta en ilmaiseksi.

Mutta on tässä kävelyssä ainakin yksi hyvä puoli. Neljän kilsan lenkki on hyvää yhteistä keskusteluaikaa Rakkaan Vaimon kanssa. Nykykunnossa tosin enimmäkseen niin, että Hän puhuu ja minä kuuntelen. Mutta kun kunto nousee niin puhe lisääntyy. Näin ainakin uskon. Mutta sitten Rakas Vaimo varmaankin joko pidentää matkaa tai tihentää tahtia.

Ans kattoo nyt.

On vaikeaa ylösnousu kaikilla. Kuka ei ole nukkunut yhtään koko yönä, kuka on murheissaan siitä, että on häirinnyt toisia yöllä, kuka on muuten vaan väsyksissä pääsiäisen jälkeen. Kyllä tämä aamu kulkee kaikilla aivan klimpissä.

Paitsi kai Isolla Äidillä joka soitti juuri äsken ja ilmoitti, että terveyskeskuksessa kaikki hyvin. Ja kuulostikin ihan aidosti siltä. Ainakin pirteämmältä kuin eilen.

Mutta kai tämäkin päivä tästä uomilleen solahtaa. Kääpiöt pääsevät kouluun yhtä potilasta lukuunottamatta. Ja ehkä minäkin herään jossain vaiheessa, toivotaan.

Eilisen aamun härdelli syntyi munan metsästyksestä. Kääpiöt kirmailivat ympäri huushollia etsien pääsiäsipupun piilottamia suklaamunia ja muita makoisia syötäviä. Tällaisessa tilanteessa huomaa Kääpiöistä heidän ominaispiirteitään. Kuka ottaa rauhallisesti vaikka kasassa on vasta kaksi makoista munaa, kenelle syntyy paniikki kun ei löydä sitä yhdeksättä makeista.

Saimme tästä Rakkaan Vaimon kanssa myös pähkäilyn aihetta. Että oliko meille tärkeämpää etsiminen vai löytäminen. Itselläni ei tosin pääsiäispupu vieraillut vaan minä kiersin pääsiäissunnuntaina edellisen pyhän virpomispaikat keräämässä palkkiomunat. Eli niitä piti odotaa viikko palmusunnuntaista pääsiäiseen. Nykyäänhän käytäntö (paiti Isolla Äidillä) on se, että palkat saa heti palmusunnuntaina käteen (ja monasti saman tien myös mahaan).

Vaikka pääsiäismunien kätköjä en päässytkään etsimään tekivät vanhempani minulle toisinaan kätkemisleikkejä joissa oli oikein Isän tekemät aarrekartat ja vinkkilistat. Ja kyllä minusta mukavampaa oli se etsiminen, arvoitusten ratkaiseminen ja lopulta löytäminen. Siis koko prosessi. Mikäli herkut olisivat olleet niin helpossa paikassa, että ne olisi löytänyt ensimmäisellä silmäyksellä niin ilosta olisi uupunut suuri osa.

Niin siis me Rakkaan Vaimon kanssa pohdittiin sitä, että vaikka ne pääsiäismunat olivatkin tärkeitä niin ei niiden löytymisen vaikeus sentään suututtanut, aiheuttanut "tyhmä juttu, en sitten etsi enäää mitään"-reagtiota tai saanut kyyneltä silmään.

Olen sitä mieltä, että eilisen kaltainen munien etsimisleikki on kuitenkin hyödyllinen. Ja nähdäkseni myös useiden Kääpiöiden mielestä mukava. Kasvattavakin se on siltä osin, että herkkujen eteen on tehtävä hieman työtä ja jaksettava olla kärsivällinen.

Toki on sanottava, että vanhempana pääsisi helpommalla antamalla pääsiäismunapussin lapselle kouraan, mutta eihän tämän elämän, etenkään vanhempana olemisen, tarkoitus ole olla helppoa.

Eilen sitten kuulin Erikoisestakin jotain. Tai siis tarkemmin sanoen puhuin pikaisesti puhelimessa kun nappasin kapulan Rakkaalta Vaimlta hänen puhuessa Erikoisen kanssa. Vaikka mitään järkevää ei tullut sanottuakaan, niin oli ihan kiva kuulla hänen ääntään. Vaikka ei se ikävää Erikoiseen ja Rinsessaan mitenkään vähentänyt, päinvastoin.

Eilen sitten Iso Äitikin jatkoi matkaa kohti parempia päiviä. Toivotavasti. Hän nimittäin siirtyi "kotipesäksi" kutsumaansa paikkaan eli terveyskeskuksen vuodeosasto kakkoselle "omaan sänkyynsä". Toivotavasti kaikki nyt sujuu hyvin, vähän toki kauhistaa näin nopea tahti keskussairaalan sydänteholta terveyskeskuksen vuodeosastolle. Mietityttää, että onko kunto todellakin parantunut niin nopeasti että siirto on turvallinen. Mutta haluan uskoa lääkäreihin.

Kun kävimme illan suussa häntä tapaamssa koko porukalla niin toki hän näytti taas huomattavasti edellistä päivää virkeämmältä. Ja toi oman lisänsä pääsiäismunapesään antamalla Tiitukselle virpomispalkaksi jättimunan ja muille "rakkauden munan" eli hieman pienemmän suklaamunan.

Tämän aamun suuri kysymys on, kävikö pääsisäispupu. Pari Kääpiötä on jo ollut hereillä vaikka pääsivätkin nukkumaan Tuomas-messun jälkeen vasta tuossa 01.30 aikoihin. Lyhyistä unista huolimatta heillä on siis jo silmä virkeä ja odotus suuri pääsiäispupun tuomien munien etsintään. Ja kävihän se, tiedän sen varmaksi siitä kun kuulin yöllä pupun pulisevan makuuhuoneemme sängyn vieressä Rakkaalle Vaimolle vinkkejä siitä, mihin tämänvuotiset pääsiäismunat ja muut makeat on jemmattu.

Viime yön suuri juttu oli pääsiäisen Tuomas-messu Savonlinnan Tuomiokirkossa. Kaikkeen sitä ateisti joutuukin. Mutta kun perheessä on vain yksi kuljettaja, niin ajettava on. Huomasin mesun tekevän osaan lapsista ihan oikeasti vaikutuksen. Melkeinpä voin sanoa, että ne joiden pelkäsin pitkästyvän messussa pahiten seurasivatkin suurimmalla mielenkiinnolla puolitoistatuntista tapahtumaa.

Minua messussa jäi vaivaamaan esirukousosuus. Toivon todellakin, että ne ihmset jotka aiheitaan esirukoukseen kävivät lapulle kirjamassa eivät jätä ongelmien ratkaisua vain tuon esirukouksen varaan. Siellä pyydettiin esirukousta nimittäin asiohin, joihin ihmisten pitäisi pikaisesti hakea ammattilaisen, esimerkiksi lääkärin, apua. Mutta jos he jäävät kuukausiksi odotamaan vastausta rukouksiinsa niin tila saattaa pahentua niin, että lääkäreilläkään ei ole enää mahdollisuuksia asian korjaamiseen.

Ja kyllä minusta on kornia myös se, että ihmiset pyytävät kirkkokansaa rukoilemaan parisuhtensa paranemisen puolesta. Kyllä siinä hommassa pitäisi tehdä jotain muuta kuin rukoiluttaa kirkollista messuväkeä ja jäädä odottamaan ihmeen tapahtumista.

Tiedättekö muuten mikä on ilmestyksen ja ihmeen ero. No ilmestys on se, että Jeesus tule maan päälle, ilmestyy Savonlinnan torille ja ratkaisee kaupungin talousongelmat. Ihme on puolestaan se, että Savonlinnan kaupunginvaltuusto tekee sen.

Jos ei nyt aivan ilmestykseen tai ihmeeseen niin ainakin mahtavaan ammattitekoon ovat syyllistyneet lääkäri Matti Huttunen ja hänen hoitajajoukkonsa Savonlinnan keskussairaalassa. Eile Iso Äiti poistettiin letkuista ja siirrettiin sydänteholta keskussairaalan tavalliselle osastolle. Ruokakin maistoi, ajatus ja puhe kulki. Toki vielä hieman klimpeissä, mutta kuitenkin. Siis ajatus ja puhe. Melkoinen muutos muutamassa päivässä. Torstai-iltana luulin vielä menettäväni Äitini mutta nyt näyttäisi siltä, että kiitos hyvän hoidon saimme lisäaikaa. Se aika on vaan nyt osattava käyttää hyväksi, paljon historiaa on siirtämättä sukupolvelta toiselle. Mutta annetaan nyt Isolle Äidille vahvistumisaikaa.

Erikoinen on pian pantava oikean netti- ja puhelinterrorin kohteeksi. Hän kun oli Rakkaalle Vaimolle todennut, tosin leikkimielellä, että minä painostan häntä tässä vierailuasiassa. Kuulepas nyt Erikoinen, sinä et vielä edes tiedä, mllaista se oikeasti on kun minä painostan;o)

Minulla on ikävä Häntä ja Rinsessaa, mutta ei heitä vaan täällä Käärmelahdessa näy. Ymmärrän sen, että kun perheen kunkku Risto I painaa töitä tukka putkella niin koko porukan lähtö lyhyinä vapaina tänne Savoon ei ole oikein onnistunut idea. Mutta jospa Erikoinen ja Rinsessa voisivat karata joksikin aikaa tänne Muhkulaan.

Toivossa on hyvä elää. Monenkin asian suhteen.