IRC-Galleria

sataa sataa yhtenààn... mun valkoisista bootseista meni heti ensiaskeleilla vesi làpi, joten loppumatkan santa croceen ja takaisin kàvelinki sitte màrin sukin, vettà kengàssà. eikòs se oo joku lasten leikkikin? muistan hàmàràsti jostain traumaattisilta ala-astevuosilta tonnimisen leikin.

muutama pàivà sitte tajusin jotenki tosi kipeàsti ettà mun aika tààllà on loppumassa. tuntuu absurdilta sanoa noin, onhan tàssà vielà kaks kokonaista kuukautta aikaa, mutta kun kuukausia rytmittàà muutama pitkà reissu, tuntuu ettà aika loppuu ihan kàsiin. rahat loppu jo kàsiin. tàllà hetkellà tuntuu ettà oon niin tottunu elàmààni (erityisesti elàmànrytmiini) tààllà, ettà en osaa kuvitella itseàni mihinkààn muualle. kipeimmàltà tuntuu ajatella, ettà tààltà saatujen ystàvien kanssa suhde muuttuu aika paljon kun kaikki palaa omiin maihinsa. ja vaikka sitte tavataan myòhemmin uudelleen, mikààn ei oo enàà samalla tavalla. venetsia on kulissi, joka on vàlttàmàtòn tàlle nàytelmàlle.

oon kuunnellu viime pàivinà paljon bnh:n kauas tààltà -biisià. aluksi sanoitukset hàiritsi tosi paljon, koska pidin aikaisemmista lyriikoista enemmàn ja nàà levylle pààtyneet tuntuu vàhàn...latteilta. mut kaikkee ei voi saada, melodia sentààn sàilyi samana. ;)

kymmenen pàivàn pààstà oon suomessa. kaukana tààltà.