Wuhuu, viime aikoina minulle on tullut joko vaihdevuodet tai aivovaurio, mutta käsittämättömiä aaltoja, elämästä nauttimisen hetkiä, onnenpuuskia menee läpi pään. Pelottavaa, koska ne on jotenkin silmittömän intensiivisiä, sitä vaan on ja heiluttelee varpaitaan kun on pelkkää tyytyväisyyttä.
Tänään tuli sellainen, kun olin menossa luokkaan. Yläaulassa näin liikkaopen ja hänen ympärilleen kerääntyneet oppilaat, istuskelemassa, kuuntelemassa. Auringon lämpimänväriset viimeiset säteet saivat tilanteen näyttämään kiireettömältä ja pysähtyneeltä. Se oli niin kaunista. Snif.
Aivovamma, eikö! :D
***
(Näin myös yhdet isot, siniset ja järjettömän surulliset silmät. Voisinpa ymmärtää, vaan en toisen ajatuksiin kutsumatta pääse.)