IRC-Galleria

Astuessani sisään ja katsoessani häntä silmiin näin oman tumman hahmoni vasten oven takaa tulevaa valoa; aivan kuin olisin katsonut pimeässä olevan sammutetun television ruutua. Olin jo pitkään ollut vakuuttunut siitä, että sanonta "seura tekee kaltaisekseen" on aivan totta. Teoriani on, että ne pienet ukot ovat yön tuoman pimeyden turvin hypänneet ulos siitä saatanan laatikosta ja menneet suoraan nukkuvan ystäväni mieleen syömään hänen uniaan. Miten mielenkiintoinen ajatus.

Seison edelleen hiljaa ovensuussa uppoutuneena teorioihini, eikä ystäväni - ennen niin hyvä ystäväni - kiinnitä minuun minkäänlaista huomiota. Katsoo vain niillä tyhjillä silmillään. Ne kirotut pienet ukot ja se saatanan laatikko. Jos ennen ystäväni silmät kertoivat suruista ja iloista, niin nyt niistä ei voinut nähdä mitään. Ehkä hänen elämänsä oli sammutettu. Ristin käteni, mutta en odota mitään yliluonnollista enkä toivo mitään.

Tunnen kuinka avoimesta ovesta selkäni takaa tulee viileää ilmaa asuntoon, sellainen pieni viileä mutta samalla aistillinen kosketus, joka saa ihokarvani nousemaan pystyyn. Huomaan, että huoneessa on myös avonainen ikkuna ja samalla hetkellä äkillinen rajumpi ilmavirta tempaisee takanani olevan oven kiinni niin, että hätkähdän siitä lähtevää pamahdusta. Ystäväni ei tunnu edelleenkään reagoivan mitenkään. Yht'äkkiä hänen päänsä alkaa kallistumaan vasemmalle - ensin hyvin hitaasti mutta painopisteen ylitettyään hänen ylävartalonsa lyhistyy tuolin käsinojaa vasten. Otan nopeasti askeleen eteenpäin mutta seisahdun niille sijoilleni: aivan kuin ystäväni korvasta tippuisi jotain!

Näin aivan oikein: pian lattialla entisen ystäväni alla, korvan kohdalla, on kasa kuihtuneita ajatuksia. Enää en näe edes itseäni hänen silmistään.

Tämä tarina ei perustu tositapahtumiin.