IRC-Galleria

semikko

semikko

kooMikko, boheeMikko...

tyhjänpäiväistä.Tiistai 21.03.2006 18:59

eilen oli taas äikän kirjottelua. päätin riskeerata ja kirjoitin novellin aiheesta "toisen silmin". kynä karkasi jossain vaiheessa vähän käsistä ja paperille tuli sellaista tekstiä että meni varmaan ihan aiheen vierestä. no, minulla oli taas kerran hauskaa, kun siellä yksin höhöttelin omille jutuilleni. nyt ei ole enää kuin matikka jäljellä. en ole vaivautunut avaamaan vielä yhtäkään kirjaa. huomenna lupaan aloittaa. mutta toisaalta minulle on sama miten se menee. ylimääräinen kun on. en jaksa ottaa siitä enää stressiä.

"Mutta Ihaa sanoi itsekseen: `Kirjoittaminen´ - hmm... hmm.. Kyniä ja mitä kaikkea. Ylimainostettua, jos minulta kysytte. Tyhmää touhua. Kerrassaan tyhjänpäiväistä."
(Nalle Puh)


viikonloppuna oli siis loiste. ja sielläkin oli ihan loistavaa. ihan mukavia esityksiä ja itsekin oli kiva päästä esiintymään. tollasia pitäis olla useammin!

viikon päästä on tsynttärit :o kauheeta miten vuodet vierii ja sitä vaan vanhenee :D
tuntuu siltä kuin 18-vuotispäivä olisi ollut aivan äskettäin. vuosi menee nopeesti! ja mitä vuodessa onkaan tapahtunut. toisaalta aika paljon kaikkea, toisaalta ei juuri mitään.
mielenkiinnolla odotan mitä 19-vuotisvuosi tuo tullessaan.

sain työpaikankin. yksi stressi vähemmän.

tämmöistä.Maanantai 20.03.2006 22:03

Oletko koskaan

[x] Suudellut naista
[ ] Suudellut miestä
[ ] Ratsastanut kamelilla, (silittänyt kyllä olen, maksullista kamelia!)
[ ] Harjannut kissaa
[x] Ollut jälki-istunnossa
[x] Lyönyt kaveria (ehkä vahingossa)
[ ] Halannut naapuria
[x] Juonut samppanjaa
[ ] Heittänyt televisiota ikkunasta
[ ] Käynyt Amerikassa
[ ] Polskutellut Serenassa
[x] Valehdellut äidilleni (ääks.)
[ ] Ollut musiikkivideossa
[x] Tanssinut napatanssia (ihan niinku noin huvikseen vaan)
[ ] Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita
[x] Valvonut koko yötä
[x] Rikkonut ikkunaa.
[x] Ollut rippileirillä
[x] Nukkunut villasukat jalassa
[ ] Pissinyt yli 8 vuotiaana housuun
[x] Leikannut koiran kynsiä
[ ] Yrittänyt iskea itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä
[x] Purrut kynsiä (koko ajan!)
[x] Soittanut pilapuhelua
[ ] Käyttänyt mikroshortseja
[ ] Ollut moottoripyörän kyydissä
[ ] Soittanut bassoa
[x] Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
[x] Uinut vaatteet päällä
[ ] Ajanut pyörällä laiturilta järveen
[x] Nielaissut jääpalaa
[ ] Tippunut ponin selästä
[x] Haukkunut hevareita
[ ] Lähettänyt viestiä mtv3 chattiin
[x] Soittanut väärään numeroon
[x] Oksentanut ruusupuskaan
[x] Halannut julkkista
[ ] Laskenut pulkalla katolta
[x] Nostanut lippua salkoon
[ ] Kävellyt yli 10cm koroilla
[ ] Karannut kotoa
[ ] Tilannut Mix-lehteä
[x] Saanut 4 kokeesta
[ ] Käynyt eduskuntatalossa
[ ] Pelannut kännykällä kirkossa
[ ] Vastannut seuranhakuilmoitukseen
[x] Nähnyt kaupassa julkkista
[x] Pelännyt hämähäkkejä
[ ] Ihaillut gootteja
[x] Ollut mustikassa
[x] Poistanut punkkia
[ ] Pitänyt stringejä
[x] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[x] Laulanut kun olet ollut kävelyllä ja kuvitellut ettei kukaan kuule...
[ ] Hypännyt 10 metristä pää edellä
[ ] Liftannut
[x] Kerännyt mansikoita
[x] Käynyt navetassa
[ ] Kokeillut vanhusten vaippoja
[ ] Juonut pepsiä ja maitoa sekaisin
[x] Ollut yksin lentokoneessa
[x] Eksynyt kaupungille
[ ] Hävittänyt laukkua Linnanmäellä
[ ] Koulussa tiputtanut terveyssidettä lattialle (en oo xD)
[x] Laulanut mikrofoniin
[x] Laittanut metalliesinettä mikroon tai muuta mitä sinne ei saisi laittaa
[x] Astunut lehmän paskaan
[x] Nielaissut purukumia
[ ] ollut/vieraillut vankilassa
[x] Tykännyt The Rasmuksesta
[x] Täyttänyt 14 vuotta
[ ] Seurustellut yli 23 vuotiaan kanssa
[ ] Käyttänyt narubikineitä
[ ] Keräillyt kaljapullojen korkkeja
[x] Ollut krapulassa
[ ] Fanittanut Antti Tuiskua
[x] Hengittänyt heliumia
[ ] Käyttänyt ripsentaivutinta
[x] Koskettanut käärmettä
[ ] uinut avannossa
[ ] käynyt Lontoossa
[ ] harrastanut balettia
[x] löytänyt kadulta rahaa
[x] värjännyt hiukseni
[x] lintsannut
[x] matkustanut pummilla
[x] ollut yksin leffassa
[x] ollut kielikurssilla
[x] kokeillut nyrkkeilyä
[x] voittanut arvonnassa
[ ] pyörtynyt
[x] menettänyt läheisen ihmisen
[ ] käyttänyt minihametta
[x] jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[x] tuntenut itseni yksinäiseksi
[x] lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[x] neulonut lapasia (joskus ala-asteella, en kyllä osannut :p)
[x] katsonut Stand by me-leffaa
[x] eksynyt
[x] keksinyt aprillipäivänä pilaa jonka joku uskoi
[x] järjestänyt yllätysjuhlia jollekin
[ ] saanut paniikkikohtauksen
[ ] ollut ambulanssin kyydissä
[x] omistanut lemmikkieläintä
[x] ajanut autoa
[ ] ajanut mopoa
[x] nukahtanut koulussa tunnille
[ ] saanut aivotärähdystä
[ ] lukenut salaa toisen päiväkirjaa
[x] ollut tietokoneella yli 5 tuntia putkeen
[ ] ollut yli kuukautta pois kotoa
[x] ollut kesätöissä
[ ] maistanut mustekalaa
[x] unohtanut parhaan kaverini syntymäpäivän (varmaan olen unohtanut monenkin kaverin)
[x] luntannut kokeessa
[ ] saanut ampiaisenpistoa
[ ] saanut murtumaa
[x] antanut rahaa katusoittajalle
[ ] käynyt Irlannissa
[ ] käynyt Ukrainassa
[x] käynyt Ruotsissa
[x] pelannut twisteriä
[x] katsonut Kauniita ja rohkeita kokonaisen jakson verran
[x] hukannut kirjastonkirjan
[ ] ollut galleriassa päivän kuvana
[x] opetellut elvyttämistä
[x] pelannut golfia
[ ] ollut liikenneonnettomuudessa
[ ] ollut sairaalassa yötä
[x] ollut lapissa
[ ] saanut jonkun jäsenen menemään sijoiltaan
[x] pelannut cs:ää
[x] ollut lehdessä
[x] tilannut jotain netistä
[ ] ollut tappelussa
[x] lukenut kirjan ruotsiksi
[ ] käynyt ulkomailla elokuvissa
[ ] ollut lastenkodissa
[x] käyttänyt heijastinta
[x] leikkinyt pikkuautoilla
[x] syönyt viimeisen tunnin sisällä
[x] valvonut yli 48 tuntia putkeen
[x] ollut onkimassa
[x] kuvitellut olevani kala
[ ] kerännyt kolehtia
[x] teipannut suuni kiinni

huh.

loistavaa.Sunnuntai 19.03.2006 00:17

näin mainospalana:

Teatteri Tirsku esiintyy huomenna (su 19.3) loistefestareilla,
Narrin näyttämöllä (hietaniemenkatu 9) klo 14.20.

luvassa tirskuvaa commediointia, suosittelen ;)

"Neiti C ja Ranskanpastilli sekä muita commelluksia!"

Vapaa pääsy. Tervetuloa!

helpottaa.Keskiviikko 15.03.2006 22:40

tänään oli reaali. psykologiaa, psykologiaa.
kysymykset oli semivaikeita, kuvittelin kokeen paljon vaikeammaksi kuin se oikeasti olikaan. nojoo, ei se niin hyvin mennyt, mutta jotain sain sovellettua. ihmettelen, ellei läpi mennyt.
ei pidä silti nuolaista ennen kuin tipahtaa. odotellaan tuloksia.
aika hienoa kun ei enää tarvitse oikeastaan lukea. enää äikän otsikko ja matikka.
matikkaan menen aika huumorilla, katsotaan miten menee. se on sitä paitsi ylimääräinen.
nyt ei siis tarvitse stressata kuin vähän loistetta. se on viikonloppuna. hyvinhän sekin kai menee. ainakin itse uskotaan siihen, että ollaan aivan loistavia. ehkä katsojatkin sen sitten uskovat. jeah. kiva päästä esiintymään.

äsken olin aivan töttöröö, mutta piristyin.

lähden humppaamaan.

piste i:n päälle.Maanantai 13.03.2006 22:19

olipa hupaisat karkelot. äidinkielen ylioppilaskokeet siis.
aivan mielettömän hirveät aiheet. puolet jutuista oli jotain jeesuksen vuorisaarna-juttuja, joista mulla ei oo mitään mielipidettä eikä sanottavaa.
kirjoitinpa sitten suomen kielestä. todellista diipadaapaa kokonaiset viisi sivua. huh.
taisi tavoitteet jäädä saavuttamatta. onneksi on vielä yksi mahdollisuus otsikkoaineen kanssa. odotan innolla että siellä olisi aiheena jotkut geenimanipoloidut porkkanat tai jotkut muut herkulliset ja mieltä kirvoittavat aiheet. jeah.
hykertelin ja pidättelin naurua tämän päivän kirjoituksissa kun koin inspiraation ja keksin aineelleni loistavan otsikon. "piste i:n päälle". kieroa huumoria, jota varmaan kukaan ei ymmärrä. onneksi minulla oli hauskaa. otsikko ei varmaan edes liittynyt millään tavalla tekstiin, mutta pitihän se siihen tunkea. hyvin nää menee.

keskiviikoksi täytyy vähän psyykata psykologiaa.

kauhistuksen kananhäkkyrä.Maanantai 13.03.2006 00:32

voihan hirvitys. huomenna ne sitten alkaa. ylppärit nääs.
ensimmäisenä äikkä. se ei oo niin paha, mutta olisi se silti kiva, että siitä tulisi hyvä.
keskiviikon yli kun selvitään niin ollaan jo voiton puolella. keskiviikkona on reaali eli psyka. öh. tuntuu vaan että olen lukenut aivan liian vähän. vähän pitää vielä kerrata jotain tärkeetä.
keskiviikon jälkeen on enää äikän otsikkoaine ja matikka. mut matikasta en jaksa ottaa paineita.

voihan jännityksen jännitys. toivottavasti tulis jotkut tosi kivat aiheet, että tekstiä voisi vain suoltaa hienosti paperille. saapas sitten nähdä. ostin tänään suklaata evääksi. jos on hirveet aiheet, niin voi sitten syödä ahdistukseen.

hellurei.

lukuloma my ass.Tiistai 07.03.2006 00:23

tässähän lukuloma surisee. kirjat maistuu puulta, eikä oikein inspaa.
mut hei, kirjotuksiin on enää viikko. sit on ohi. vähän kuolen nauruun jos reputan.
noei, oikeesti mä oon jo tosi haka psykologiassa. mä tiedän vaik mitä. et jos jollain on jotain ongelmia, nii mulle voi tilittää. mä voin antaa sit vinkkejä, miten minäkäsityksen saa eheämmäksi tai kertoo mikä kehitystehtävä sulla on epäonnistunut (erik h. eriksonin teoria) ja mikä freudin psykoanalyysissa kiikastaa. voin kertoo myös hermoston toiminnasta. ai ei kiinnosta? wtf.
tänään saatiin hyvää huumoria abiverkkareista. hahhah. naurattaa vieläkin.
huumorinkukat kukkivat myöhemmin myös lauttasaaressa. hei, kokeilkaa joskus ohjaamista!
tää bussilakko on myös kovin kiva. mukavaa seisoskella pakkasessa bussipysäkillä odottamassa bussia jota ei tule, kantsii joskus kokeilla.

huomenna keksin jotain kivaa, etten tule höperöksi.

haastetta pukkasi jälleen.Torstai 02.03.2006 16:18

Eli viisi ihme pelkoani ovat:

1. Hammaslääkäri. En pelkää mitään maailmassa niin paljoa kuin hammaslääkäriä. Lykkään hammaslääkäriin menemistä jatkuvasti, vaikka hammasta kuinka kolottaisi. Olen jo varmaan kolmen vuoden ajan päättänyt, että "okei, varaan ajan hammaslääkärille sitten ku kesäloma loppuu tai sitten ku tämä proggis on ohi." Tällä hetkellä olen päättänyt, että varaan ajan hammaslääkärille heti kun kirjoitukset on ohi. Joo, niin vissiin.

2. Poliisi. Aina kun ajan autolla ja näen poliisin menen ihan paniikkiin, koska siinä vaiheessa olen varma, että olen varmasti vaarantanut liikennettä ja poliisit tulevat viemään ajokorttini pois. Vaikka yleensä kyllä siis ajan ihan liikennesääntöjen mukaisesti ;)

3. Pelkään soittaa vieraille ihmisille, varsinkin jos pitää hoitaa jotain virallista asiaa. On paljon helpompaa mennä hoitamaan asiat kasvokkain, kun yrittää selittää asiaa puhelimessa.

4. Ikkunattomat hissit. Ahtaat paikat ahdistaa, enkä mielelläni mene hissiin, jos portaat löytyvät (hyötyliikuntaa!). Nykyään yritän kuitenkin parhaimman mukaan päästä tästä eroon. Vieraassa paikassa ja varsinkaan ulkomailla en kuitenkaan hisseihin astu. Ihan varmuuden vuoksi.

5. Pankkiautomaatit. Pelkään aina, että automaatti imaisee korttini. Tämä ei kuitenkaan rajoita pankkiautomaatin käyttöä, koska rahaa täytyy aina välillä nostaa. Aina on kuitenkin se pieni pelko, että kortti jää jumiin ja joudun soittelemaan virallisille tahoille kortin perässä ^^. Kun olin syksyllä Berliinissä, siellä pankkiautomaatti imaisi korttini ja kukaan ei osannut auttaa. Annettiin vaan joku puhelinnumero mihin piti soittaa, siinäpä sitten soittamaan ja huonolla englanninkielen taidollani sönköttäen, että "we are in very hurry, i need my card, please help me, perkele! xD Hirveä tilanne. Lopulta soitin Suomeen ja kuoletin korttini. Onneksi oltiin juuri lähdössä kotiin, enkä oikeastaan tarvinnut rahaa mihinkään, mutta jos noin kävisi, kun on vaikkapa yksin jossain maailman toisella puolella, sielläpä sitten hengailet ilman rahaa. Huhhuh.

Jokainen haastakoon itsensä jos siltä tuntuu.

perkele.Sunnuntai 26.02.2006 19:44

hemmetin ruotsi minkä teitte.

murr.

jos sun lysti on.Keskiviikko 22.02.2006 01:03

jos sun lysti on jo tiedät sen niin varmaan myöskin näytät sen,
jos sun lysti on niin sano tottakai!
TOTTAKAI!

kaikki biisit soi vaan päässä.