IRC-Galleria

semikko

semikko

kooMikko, boheeMikko...

Vastaan haasteeseen.Keskiviikko 01.02.2006 00:51

Tehtävänanto: paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

En tiedä, mitä ajattelette kun kuulette tämän minusta, mutta ei se mitään kellokosken suljetulla on meille aina tilaa.

Eli viisi asiaa ja/tai kummallista tapaa, tms.

1. Kun olen yksin kotona laitan humpat soimaan ja vedän karaokea niin kovaa kun kurkusta lähtee. Huonolla tuulella makaan lattialla ja annan maija vilkkumaan angstibiisien raikua ja fiilistelen mukana.

2. Kun luen jotain kirjaa, eläydyn ja samaistun johonkin henkilöön aina vahvasti. Elän kirjan henkilön mukana ja se näkyy myös ilmeissäni, kun vääntelen naamaa ajatellessani, miltä henkilö juuri sillä hetkellä näyttää. Näin on usein käynyt julkisilla paikoillakin, esim. junassa, jossa on huomannut että junavaunullinen ihmisiä tuijottaa kulmien alta ja katsoo minua kuin hullua.

3. Hiukset ovat ongelmani. Olen niiden kanssa turhamainen. Mielestäni ne eivät ole ikinä hyvin ja saatan viettää pitkiä tovia peilin edessä niitä muotoillessa, uudelleen ja uudelleen. Eivätkä ne silti ole hyvin.

4. Pelkään soittaa vieraille ihmisille. Usein, jos joudun soittamaan jollekin tuntemattomalle jostain syystä, saatan kirjoittaa "repliikit" valmiiksi paperille.

5. Sudoku-ristikot on uusin villitys. Jos sen täyttämisen aloittaa, ei voi lopettaa, ennen kuin se on ratkennut. Se on huono juttu varsinkin vaikeiden ristikoiden kanssa. Kerran täytin yhtä ristikkoa kolmeen asti yöllä.

Siinäpä ne kummallisuudet...

Haastan mukaan:
Lintukoira
transsitanssi
mindrel
Neweri^
mzie

residenttipeliä.Sunnuntai 29.01.2006 21:23

hoo, kävin just äänestää.
parin tunnin päästä jo varmaan tiedetään uus pressa.
vähäks jännää.

musta tuntuu että poliittikka on hirmu arka keskustelun aihe. enkä oikein ymmärrä miks.
aina joku vetää herneen nenään, jos sanoo kannattavansa jompaa kumpaa.
eikä niistä ehdokkaistakaan ota selvää, kun ne vastannu joka vaaliväittelyssä
melkeen kaikkeen tosi ympäripyöreesti. sanosivat perkele kerrankin, että tää on näin ja tätä mieltä olen. eikä että, "kyllähän periaattessa asia on näin, mutta en silti sano etteikö se voisi olla näinkin. täytyy muistaa, että kansahan tämän asian loppupelissä päättää, että minä en lähde sanomaan täytyisikö asian olla niin tai näin" (esimerkkinä nato. anteeks, mut kertosko joku ees jomman kumman oikeen mielipiteen natosta?)
sitä paitsi, oikeesti sillä pressalla ei oo just mitään vaikutusvaltaa mihinkään
(tai mistä minä tiedän, en oli poliittisesti aktiivinen ihminen),
mut joo, en silti usko että tulipa pressaks sale tai tarski, et mun elämä
hirveesti muuttuis niiden takia seuraavan kuuden vuoden aikana.
että periaatteessa ihan sama.

tulipa tilitys.
tänään on ollut ihan niinkuin kevätpäivä, aurinko paistoi mukavasti ja celsiuksetkin oli plussan puolella. melkeen kuin kesä niitten paukkupakkasten jälkeen. silti, mieli haikailee ulkomaille. ihan minne vaan, mieluiten jonnekin tosi lämpimään, sinne missä palmut hulmuaa pienen tuulen vireen lepattaessa mukavasti ja aurinko paahtaa siniseltä taivaalta, voi maata valkoisella hiekalla ja katsoa turkoosia merta. ah, se se olisi jotain.
olin viikko sitten matkamessuilla ja siellä - kuten arvata saattaa - iski aivan hirvittävä matkakuume. paikkoja joissa haluiaisi käydä on niin miljoona: rio de janeiro, mexico city, aruba, san fransisco, new york, bangkok, tokio, hanoi, delhi, hong kong, peking, shanghai, sydney, etelä-afrikka, gambia, egypti, istanbul, praha, lontoo, amsterdam, rooma, barcelona, madrid, pariisi, krakova, ateena, lissabon, malta, sisilia.... voisin jatkaa listaa loputtomiin.
hmm... olen vähän mietiskellyt, että jos ei opiskelupaikka aukene, niin teen muutaman kuukauden töitä ja lähden sitten valloittamaan maailmaa! en vaan tiedä vielä mihin, mutta eipä sillä olekaan niin väliä, uudet kulttuurit ja maisemat ja ihmiset kiinnostaa aina. matkustelussa on vaan jotain niin kiehtovaa ja kivaa! joskus saattaa vierähtää useampikin tunti tietokoneen ääressä, kun eksyy vaan nettiin etsiskelmään kaikkia halpoja matkoja. se on hauskaa.

aurinkorannoista unelmoidessa...

tiistai-illan turinointia.Keskiviikko 18.01.2006 01:54

nenätauti jatkuu edelleen. diagnosoin itselläni poskiontelontulehduksen ja kaikkien peloittelun saattelemana (luusahat, aivokalvontulehdukset yms yms.) päätin käydä tarkistuttamassa asian oikealla tohtorilla, miltei naapuriin kun on tullut jokunen aika sitten terveyskeskus.
oli aika jännää olla lääkärissä, ensimmäinen kerta ehkä viiteen vuoteen (?), en muista milloin viimeksi kävin. no joka tapauksessa terveyskeskuksen aulatäti ilmoitti heti alkajaisiksi että aika olisi pitänyt varata "mieluiten jo muutama päivä sitten". hyvä terveystäti, olen pahoillani, mutten vielä "muutama päivä sitten" tiennyt että tulisin tarvitsemaan uutukaisen terveysasemanne palvelujanne. pitänee ruveta kuulostelemaan terveyttä oikein olan takaa.
"minusta tuntuu että korvatulehdus puhkeaa kolmen päivän kuluttua"
"voi olla että viiden päivän päästä saan hirveän ripulin" varaanpa siis ajan lääkärille jo hyvissä ajoin. kiitos nyt kuitenkin, kun eräältä tohtorilta löytyi kymmenen minuutin vapaa aika. ja miltei heti, minulle luvattiin. Luettuani kaikki terveysaseman naistenlehdet (muita ei ollut) kolmeen kertaan, aikaa oli kulunut reilu tunti ja minut huudettiin sisään. mutta en valita, sainhan kuitenkin palvelua. kiitos.
tohtori oli tehokas ja palvelu kävi nopeasti. kolmessa minuutissa minut oli tutkittu, kirjoitettu lääkemääräys ja heitetty ulos. varsin tehokasta asiakaspalvelua. siis oikeestaan aika hyvä juttu. en minä sinne lääkäriin asumaankaan olisi halunnut jäädä.

hölkyn kölkyn.

flunssa.Sunnuntai 15.01.2006 18:30

nyt on kyllä semmonen flunssa että voihan nenä.
nenä on niin tukossa että pitää hengittää suun kautta.
(kiitti kun kerroin, kiinnostaa varmaan kaikkia).

kohta pitäs lähtee äänestää! siistii. eka kertaa saa käyttää äänioikeuttaan. ja kyllähän se täytyy käyttää. en vaan vielä oo varma ketä äänestän. aku ankka vois olla aika hyvä.

öh. on niin paljon hommaa että stressaa eikä mihinkään jaksa panostaa täysillä. ylppärit, pääsykokeet, viimeset kurssit, kesätyön hakeminen... niin just. kesätyökin vielä. nyt on tammikuu ja kohta on jo kesätöiden hakemisessa pahasti myöhässä. ihan cacccaa. rahaa kummiskin tarviis.

mut hei, koulupäiviä on jäljellä enää 13! plus koeviikko. se on aika vänkää. sitten alkaa lukuloma. jei. no mutta sitä ennen penkkarit ja abiristeily. siis ihan törkeen isot pileet!

niitä odotellessa. niistän nenääni.

töttöröö.Sunnuntai 08.01.2006 03:11

ja whiu pang pong.
whohoo.

leppoisaa.Torstai 22.12.2005 21:09

nyt on niinku loma. ihan kiva. ei tarvii ainakaan pariin viikkoon stressata mistään, ainakaan hirveesti. tänään sain loputkin lahjat ostettua, nyt ei tarvitse juosta enää tukkaputkella kaupungillakaan.

eilen oli tirskulla kiva keikka oikein isolla lavalla. oli aika coolii.

huomenna nokka kääntyy kohti varkautta. sitten voikin rauhoittua täysin joulun viettoon. syödä suklaata ja lauantaiaamuna herätä katsomaan joulupukin kuumaa linjaa. jeah. vielä en edes tiedä millon olen tulossa kotiin sieltä. saapas nyt nähdä.

tänään pitää vielä miettiä miten pakkaan nuo rotat mukaan. ei niitä jouluksi yksinkään voi jättää. höm. toivottavasti ne ei palellu automatkalla.

joulurauhaa.

vessapaperirullaporoja ja muuta mukavaa.Sunnuntai 11.12.2005 22:09

joulu sen kun tulee. joka vuosi tuntuu että se tulee kuin varkain ja aina aivan yllättäen. vasta pikkuhiljaa olen alkanut havahtumaan siihen, että jouluun ei ole enää edes kahta viikkoa. en ole ostanut vielä yhtään joululahjaa.

joululahjojen ostaminen onkin rankkaa hommaa. viime viikolla kiersin kaksi tuntia keskustan kaupoissa, enkä löytänyt kenellekään mitään. kaupat täynnä ihmisiä ja joka paikassa myynnissä ties minkälaista krääsää. painajaista. kyllä siinä lahjassa aina joku ideakin pitää olla. enpä tiedä. viime jouluna uhkailin, että annan kaikille vessapaperirullaporot ja tänä jouluna näyttää että tämä uhkaukseni (taikka lupaukseni) saattaa toteutua. ällöttää vaan kun pitää väkisin juosta jossain kaupoissa ostamassa jotain päätöntä. vaikka ei sillä, on lahjojen antaminen kivaa.

tänään on ollut taas aika perinteinen sunnuntai. nukuin puolikahteen. sitten oli taas yhdet pikkujoulut.

eilen oli tarkoituksena opetella juhlimaan sivistyneesti, mutta kallio ei taida olla siihen paras mahdollinen paikka. pacificossa humpattiin ja minä lähdin kotiin jo yhden jälkeen, mutta myöhästyin vikasta ratikasta ja jouduin juoksemaan pasilaan, että ehdin junaan. kannattaa joskus kokeilla tuollaista kolmen kilometrin lenkkiä pienessä sievässä ja samalla kun syö joka-baari-illan-jälkeisiä-pakollisia-snägäriranskalaisia. oli hyvä lenkki. en hallinut oikein ajantulkintaa joten olin sittenkin vartin ennen junan lähtöä asemalla. luin aurinkomatkojen lomaopasta ja minulla oli kylmä. sitten tuli juna. kotona olin puoli kolmelta ja koin järkytyksen. ensimmäinen kerta kun kotiin tullessani koira ei tullut ovelle vastaan iloisena häntä heiluen. aina on tullut, oli vuorokauden aika mikä tahansa. siellä se nukkui minun huoneessa ja vähän raotti vaan silmiään, käänsi kyljettä ja jatkoi unia, kun menin huoneeseeni. allusta on tullut vanha.

huomenna ei ole koulua juuri lainkaan. pitää vaan keksiä mitä teen puhiksen lopputyönä.

illanjatkoja.

elämän hyviä hetkiä.Torstai 08.12.2005 00:49

kädet täynnä työtä.

olen koko illan pakertanut kirjoittaa erästä kirjoitusjuttua, jonka deadline on huomenna. onneksi on keksitty tietokoneet, joilla saa nopeampaa ja siistimpää jälkeä aikaan. onneksi tässä koneessa on myös paljon nappeja, joilla kone voi mennä juntturaan ja hävittää kaikki äsken ahertamasi työt. onneksi. muuten elämästä voisi tulla liian helppoa. en ymmärrä miten uusavuton onnistun olemaan räpläämällä näitä nappuloita niin, että olen vähintään joka toinen kuukausi tälläisessa legendaarisessa tilanteessa, että joku melkein valmiiksi saamani työ katoaa yhtäkkiä koneelta.

odotan että jonain päivänä löydän jostain tiedostojen takaa kadonneiden tiedostojeni taivaan, missä kaikki kadonneet "mestariteokseni" ovat piilossa. nyt ei vaan jaksaisi leikkiä mitään piilosta.

eikun kirjoittamaan alusta. hävitä nyt vielä tämäkin teksti.

onko minun vika jos tietokoneella on huono päivä vai tietokoneen vika jos minulla on huono päivä? täh. en ymmärrä itsekään.

onneksi yö on inspiraation kukkimisaikaa. onneksi.
sehän tästä enää puuttuisikin.

elämää darralasien takaa.Sunnuntai 04.12.2005 19:39

voi ei. margariini kyllä.

minä olen naurettava. tyhmäkin vielä.
hävettää.

tänään ei syödä kevätkääryleitä.