IRC-Galleria

Meidän piti joissain ennakkosuunnitteluissa tunkeutua soittamaan Olavin lämppäriksi tällekin 'toukokuukiertueen' ulkopuoliselle pistokeikalle. Se kuitenkin jäi, lähinnä sen vuoksi, että Heikki oli Provinssissa - emmekä viitsineet ehdottaa mitään akustista vetistelyä yökerhoon. (Se kuulemma ei ollut järkkärin toivelistallakaan. Ihme!)

Olavi oli kuitenkin jo edellisenä iltana (Henry'sin keikan jälkeen) ilmoittanut, että "sähän voit hyvin vetää pari biisiä akustisella huomenna". Ihmettelin kovasti moista ehdotusta, tosin oli se aika Olavia kaikessa yllättävyydessään.

Olin toki menossa mukaan Mikkeliin paitakauppiaaksi ja ihan juopottelemaan. Ja soundchekkaamaan, kun tiesin jotain siitä, että O oli tulossa myöhemmin. (Soundcheckissä meinasi mennä kuulo kun joku saatanan amatöörivuokrafirman 'monitorimiksaaja' päräytti monitorit niin vitun lujalle. että kuuntelisin mieluummin Slayeriä ilman tulppia korva kiinni PA:ssa viikon ajan.)

Perjantaina sain uuden puhelun päivällä, jossa Olavi ilmoitti uudemman kerran, että "voisit ehkä siinä jonkun puol tuntia soittaa kyllä Jirin kanssa". Tässä vaiheessa valkeni, että OU oli selkeästi saapumassa paikalle hiukan aikataulusta myöhässä. Ja tiesi siitä jo edeltä. Loistavaa! Hän tarvitsi venyttävää ohjelmaa ennen omaa aloitustaan, joka tulisi olemaan siis paljon myöhemmin kuin ennakoitu puoliyö.

No, tarkastelimme tilannetta siinä klo 22 aikoihin, jolloin maestro oli lopettamassa kuvauksia. Helsingin keskustassa. Toki hänellä oli kuljettaja & matkustusajoneuvo odottamassa, mutta Kämppy piti vielä poimia tienvarresta Itäkeskuksesta... joka toki oli tavallaan matkan varrella Mikkeliin mennessä. Kuitenkin 240 kilometriä oli edessä. Joskus yhdentoista maissa tulee puhelu, että kuljettaja on pamauttanut tutkaan 166 km/h. Se on Suomen mittareilla riittävä ylinopeus ja aiheuttaa pienen puhuttelun poliisisedän kanssa.

Tämä hidasti herrojen matkaa noin puolella tunnilla. Puhelu tuli jostain Orimattilan kohdilta. "Oisko mitenkään mahdollista..."

Olihan se mahdollista.

Olin jo edeltä keskustellut vuorovastaavien kanssa, että tilanne oli tämä. He sanoivat, että 00.30 olisi aikalailla viimeinen mahdollinen aloitusaika Oltsulle. Ehdotukseni lämmittelyorkesterista tuli hiukan yllätyksenä. "Voidaan vetää pari biisiä akustisella ja koskettimilla ja selittää mikä on tilanne, ettei jengi kuumene". Tämä sovittiin ja ilmoitimme, että puolenyön aikaan esiinnymme Jiri-serkun kanssa duona muutaman laulun verran.

Joku järkkäreistä oli ihan sekavassa tilassa ilmoittaen, että "tähän väliin tulee nyt kai joku 'paitamyyjä-show' ". Hahhaaa. On se varmasti heidän silmissään kohtuullisen erikoinen tilanne ollut. Yritin kyllä selventää, että yhtyeeni on ollut koko kiertueen mukana, ja yleisöstäkin sen ehkäpä aika moni tietää. Menikö perille, on toinen asia.

// Vaeltajasydän //
// Olen tuottanut surua //
// Viimeinen surmanajaja //

Olikohan ne noi? Kai ne oli. Vaeltaja lähti ihan päin helvettiä rytmiltään, kun oli kohtuuhektiset ajatukset niin meni biisitkin sekaisin. Haa! Jiri selvitti mutta oli kohtuullisen ihmeissään mun sekoiluista.

Yleisö oli kummissaan, toki. Lopulta se oli ehkä tapahtuman kannalta ihan kelvollinen idea. Kaikille selkisi asia, ja ihan hyvässä hengessä. Aika luonnollistahan on, että tuollaisia tulee kun kyseessä on O.

Artisti saapui paikalle hiukan ennen yhtä ja oli lavalla yhdeltä. Homma eteni. Hyvä keikka - etenkin olosuhteisiin nähden.

Kummallista oli se, että jouduimme luopumaan OU-yhtyeestä ja kasaamaan itse kaikki kamamme. (Ne mitä meillä edes sattuu olemaan.) Se aiheutti hyvin erikoisia tunteita. Onnistuimme silti.

Viime hetkellä sain ilmoituksen, että yhtyettämme saapuu supportaamaan The Kerkotz -salanimellä esiintyvä yhtye, joka paremmin nimellä Bloodpit tunnetaan. Edellinen laulaja ei oikein pysynyt ruodussa festivaalilavalla, Henry's Pubin lavalla esiintynyt laulusolisti ei kaatunut tietääkseni kertaakaan. En toki katsonut keikkaa, olihan desibelimäärä noin 140 ja kompressori kaikessa punaisella. Kiitämme herroja bassokamojen lainasta. Liekö rumpukamojenkin.

Oma konserttimme alkoi toki myöhässä, koska aikataulut eivät koskaan ole luotettavia.

Valojen kanssa hiukan hämmennystä, kun ei spotteja paikassa ole, ja katossa on jotkut loisteputkia vastaavat... Niitä vähän vissiin himmenneltiin.

Alku oli hämärä, olihan yleisön puolella kaksin kappalein nykyisiä yhtyeen jäseniä. Entisistä puhumattakaan. No, molemmat pääsivät (joutuivat) suorittamaan soittotehtäviä myös tänä iltana. Olavi parkkeerasi lopulta lavan vierelle ja asteli sieltä lauleskelemaan stemmoja ja soittamaan tambua aina tarvittaessa. Olavi oli vapaalla. Hahaa.

(settilista sisälsi ainakin öö... hollywood, rakkaus on jättänyt maan, radio suomi soi, kummitusjuttuja, vaeltajasydän, olen tuottanut surua, kultainen palomino, kaanaan vesitornilla, päiväni jumalana, kosketus, vaiheita, ei ole kysymyksiä, viimeinen surmanajaja. encoret saattoivat olla: olenko koskaan kertonut? ja ilta huvipuistossa.)

Pauli ei ollut soittanut mukanamme noin kuukauteen, ja oli hiukan hukassa Vesitornissa (maailman hienoin soolonaloitussävel...) ja etenkin Surussa. Siinä ois hiukan ollut parannettavaa. Intro meni ihan vituilleen. Jussi ei tainnut soittaa yhtään väärää säveltä. Eikä pahemmin luntannut enää papereistakaan. Olemme edistyneet.

Loppupuolta lähestyttäessä meininki kuitenkin voitti tekniset heikkoutemme. Tosin tekniikkaan liittyen, bassorummun osastolla tapahtui jotain kummallista. Jouduimme kiertämään muutaman extra-kierroksen Olenko koskaan -bridgeä. Hahaa. Heikki huuteli vaan, että 'vielä yks kerta.... vielä yks kerta'. Niin just.

Oli mahtavaa, kun yleisö oli oma ja jaksoi seurata koko reilun tunnin, eikä ollut kännihuutelua. Loppuun vielä takuuvarmat 'Olenko koskaan kertonut?' ja 'Ilta huvipuistossa' (Henkka bassossa kutsuvieraana hih). Encore-huudatuksessa Wallu on kyllä aika loistava. Samoin ihan alkuspiikissäkin, hehkutus oli hiukan jopa ylimitoitettua.

Oikein hyvä tapahtuma, mukavaa oli kun kaikki hahmot pääsivät lavalle. Etukäteen oli tullut hiukan sekaannuksia siitä asiasta. Haa. Doublebooking-väärinkäsitys.

(ja jos jollakulla on kuvia keikalta, niin lähettäkää minulle)

Minua ei oltu varoitettu. Tulin paikalle tietoisena, että 'Nelivitonen' on yksi valtakunnan tunnetuimmista rokkiluolista. Sitä minulle ei oltu kerrottu, että paikassa oli alusta loppuun asti hyvin epämiellyttävä klangi. Joka suhteessa oli pientä vääntöä ja naljailua asioista.

Vieraslistaa toimittaessani portieeri ilmoitti suorasanaisesti minulle "ei mitään listoja, pari nimeä... jos siinä on yli kymmenen nimeä niin revin sen!". Tämä kaikki tapahtui hyvin huonossa, jopa pelottavassa hengessä. Normaaliahan on, että yhtyeillä on esim. 20-50 nimen vieraslistat Helsingin klubikeikoilla. Heikki tuli pelastamaan tilanteen 'julkkispisteillään', yhtäkkiä alkoi portsarin silmät loistaa - kas kun ei pyytänyt nimmaria lastenlapsille (lue: itselleen).

Sama meininki oli ruokailun kanssa. Vuoropäällikkö aloitti tyyliin "voitte mennä syömään IHAN MIHIN TAHANSA... (hiljaisuus)... ja tuotte kuitin takaisin, niin mä hyvitän siitä viisviiskyt. Jos menee yli, niin maksatte itse." Whaaat? Kyllähän reilulla vitosella Oulussa syö, ei siitä kyse olekaan. Kyse on lähinnä siitä, miten näitä asioita ilmaistaan, artistille ei jäänyt kovin hyvä tunne. (Mies todella maksoi kolmen hengen laskustamme 16.50e. Ei ylimennyttä juomien osuutta, joka oli 1.5e. Hahahaha. Mahtavan epämiellyttävää.)

Tämä kaikki lisänä sille, että meille ei ollut tarjottu majoitusta, eikä penninkään liksaa koko keikasta. Puhumattakaan takahuonetarjoiluista. Yhtyeemme vierailu maksoi siis 45 Specialille 15,50e, koska Heikki maksoi ruokansa itse. (Ei halunnut alentua moiseen pelleilyyn.) Soma-yhtye maksoi siis vedetkin itse. Jes. Ei ole tarvetta mennä uudestaan vettä Ouluun asti ostamaan. No, ei kai pitäisi valittaa, tämä on vaan kertomusta homman varjopuolista.

Keikalle mennessä meininki oli (suurelta osin tästä johtuen) melko lattea. Pitäis pystyä voittamaan tuollaiset ulkoiset jutut, mutta kun mikään ympärillä ei kannusta soittamaan, puhumattakaan toivottaisi tervetulleeksi, niin vaikeaa se on. Takahuonekin alkoi ahdistaa.

Ei kauheasti siis kiinnostanut soittaa, mutta onneksi paikalle kertyi keikan loppua kohti sentään useampi kymmenen ihmistä, jotta tunsi olevansa keikalla. Sunnuntaikrapulaiset toki lavalla ja katsomossa eivät saa aikaan ihan samaa metakkaa kuin perjantain nousussa olevat. Ja ehkä Rovaniemen hyvä meininki sai odottamaan lisää samanlaista, tipautus tuli yllättävän pian. Haa! Pojathan (Jussi ja Juha) soittivat oikeinkin hyvin. Heikin kiertueen vika filli oli paska. Surmanajajasta tuli aikamoinen susi. Haha, ei vaan. Noin sen pitikin päättyä.

/ Radio Suomi soi /
/ Hollywood /
/ Rakkaus on jättänyt Maan /
/ Kaanaan vesitornilla /
/ Vaeltajasydän /
/ Kultainen palomino /
/ Olen tuottanut surua /
/ Vaiheita /
/ Kosketus /
/ Ei ole kysymyksiä /
/ Viimeinen surmanajaja /

Mulla on jotenkin sellainen kuva, että skippasimme jonkun biisin yli. Liekö ollut Vesitorni vai Suru. Hmm. Varmaankin Suru, koska jotenkin ois sellainen fiilis, että Vesitorni olisi ollut tavallista rockimpi versio ehkä juuri tällä keikalla. Ja että Juha olisi soittanut erityisen omituisen soolon.

Lava oli ahdas, kummallinen rautakaide edessä, lavasoundi kohtuullisen ahdistava. Kaikkineen yksi heikoimmista tilaisuuksista ever. Olavi sai jengin mukaan jo paremmin (toki) ja veti ihan kiitettävän keikan, vaikka tila olikin hiukan kirkassoundinen ja korviakin sattui monen päivän tykitys. Nainen joka soitti melodiasoolon, ja meni sen jälkeen takahuoneeseen, joi Jaloviinapullon tyhjäksi ja löytyi sammuneena takahuoneesta. Nainen kannettiin niskaperseotteella bussiin ja vietiin Helsinkiin. Halusi tai ei. Krääk.

Jussi ja Juha luottivat VR:n palveluihin, me muut lähdimme yötä vasten kotiin bussilla. Aika helvetin raskas matka kuljettajille, mutta myös minulle, joka en tokikaan saanut sänkypaikkaa.

Meni viikko toipuessa. Erityiskiitos piti antaa tekniikalle ja OU:n bändille, jotka suhtautuivat meihin täydellisesti, vaikka tavallaan olemme riesa.

Jalkapallo-ottelut saivat jatkoa, tänään hiukan väsyneemmällä meiningillä. Vesa ei jaksa.

Saunahämmennys, taukotilaksi kelpasi hissiaula. Olavi toki oli kovalla tohinalla menossa häätämään suuremmasta saunatilasta ihmisiä pois. Siellä oli kuulemma "jotkut firmabileet", joissa olisi korkeintaan neljä vanhaa miestä. Totuus oli joku juniorijalkapallojoukkueen kesäkauden avajaiset. 25 hyväkuntoista jalkapalloilijaa vs. darrapäiväinen rocksirkus. Olis ollut rumaa katsottavaa.

Rovaniemen Tivolia oli edeltä kehuttu kovasti yhdeksi koko valtakunnan parhaista esiintymispaikoista (ainakin puitteiden puolesta), ja sitä se todella oli. Upea venue, paljon tilaa ja hyvä meininki järjestäjien puolesta.

Sen sijaan konsertointi oli täydellisyyttä hipova suoritus. Noh. Kuitenkin melko hyvä. Ylioppilasjengiä oli paikalla paljon, muttei läheskään odotetunlaisesti. Paikallinen Onnela vei voiton, vaikka Tivoli tarjosi tuoreille ylioppilaille ilmaisen sisäänpääsyn. Liekö Sedukin? Reilusti satapäinen joukkio sai kuitenkin mestoille hyvän tunnelman. Olavin keikalla yleisöä jälleen hiukan enemmän, suhdeluku tuttu.

(settilista jossain joskus)

Oksu joi kaikki Leijonat, järkkäri sanoi, että "ei täällä koskaan näin paljoa viinaa ole esiintyjille annettu". No ei ne esiintyjille mennytkään, monitorimiksaajalle vain. Hahaa. Olavin Visalla loput. Tyypillistä. Alkoholi ei loppunut kesken taaskaan.

* * *

Seuraavana päivänä matkan ollessa jatkumassa kohti Oulua, ei auto startannut. (Tällä kertaa ei siis kyseessä meidän automme vaan ihan itse artistin vuokraama linja-auto.) Tunnin säädön jälkeen paikalle tilataan Tivolin tekniikkamies joka virittää bussin liikkeelle hetkessä. Hämmentävää, kuinka helposti auton saa startattua ilman avainta.

Näin pohjoiseen Soma-yhtyettä ei aja mikään muu kuin OU-yhtye. Torstaisen Tavastian Risto-keikan jälkeen suunta käy yöreissuna kohti Torniota. Huh. Paitsi Heikillä joka lentää toki Maikkarin laskuun. Haa!

Keikkamesta on paikallinen yökerho/tanssiravintola/rokkimesta/ravintola/tilaussauna. Aivan joen rannassa sijaitseva sisälle ja ulos levittäytynyt viihdekeskus pelotti hiukan, olihan näistä pohjoisen seuduista puhuttu monta vuotta edeltä.

Jalkapallo-ottelu indieyhtyeen (Vesa, Juha, Jussi) ja mainstream-paskojen (Olavi, Jiri, Olli/Jaakko/Saara) välillä päättyi Krogeruksen haavoittumiseen sekä lähestulkoon tasapeliin.

Keikka-aika oli about puoliltaöin. Ulkona oli niin pirun valoisaa (tyhmä etelästä), että muovikaton läpi tuntui, kun olisi ollut iltapäivä. Kaikkea sitä. Soitimme aika hyvin, yleisö oli levittäytynyt monaalle, mutta varmasti vajaa 100 seuralaista saimme.

Huutelulta emme toki voineet välttyä. Heikki sai jotain osakseen, samoin siniset kenkäni. Ne kuulemma olivat samanlaiset kuin erällä yleisön miehellä oli ollut kaksi vuotta sitten. Ilmoitin nuorukaiselle, että "meille Helsinkiin muoti tulee tätä kautta". Keikan jälkeen asiaa selviteltiin vielä uudemman kerran, ja selvisikin, että herran kengät olivat täysin erimerkkiset ja erinäköiset. Että sellaista.

Heikki ilahdutti myös yleisöä kertomalla sisäsiittoisista kaupungeista, joissa serkut lisääntyvät keskenään... rinnastaen Torniotakin samaan ryhmään. Aikamoista. Röningin, Riston ja OU-pändiläisten ilmeet olivat näkemisen arvoisia.

Backstage oli kenties yksi parhaista ikinä, saunat, sohvat ja näköala joelle. Jatkot omien joukkojen kanssa jokirannassa ilman akustista kitaraa myöskin laatua. Paikallinen Pullo-Erkki (tms.) kunnioitti meitä myös läsnäolollaan. Hän oli paikallisjulkkis, selvisi meille aamulla. Maailman isoin kebap-annos on myös nähty. Siitä olisi syönyt keskikokoinen eritrealaiskylä.

Rovaniemi--->

Mukavaa, että välillä rokkimesta. Kuopion torilla samaan aikaan aloittaessamme lopettaa Indica. Televisio tarjoaa Eurovision laulukilpailujen finaalin. Kilpailevat tapahtumat vähentävät toki yleisöä, mutta Soma-yhtyettä katselee silti runsas 50 katselijaa.

Olin jo monesti pyytänyt, että aloittaisimme akustisella osuudella, ja täällä se tahto meni vihdoin lävitse Heikille.

/ Vaeltajasydän / Kultainen palomino / Olen tuottanut surua / Radio Suomi soi / Hollywood / Rakkaus on jättänyt Maan / Kosketus / Vaiheita / Ei ole kysymyksiä / Viimeinen surmanajaja /

Olavi istuskeli lavalla rumpujen vieressä, ja kilisteli tambua 'Vaeltajaan' ja 'Palominoon'. Jiri oli jossain suihkussa, joten Olavi tuli vetämään 'Surun' kiipparit. Keikan lopuksi Jirikin saapui suihkusta, ja ilmaisi 'Surmanajajaan' hyvät viulumatot. 'Vesitornin' olisi voinut soittaa. Muttei.

Juhan piti päästä aamujunalla Tampereelle, ja hänen ei ollut viisasta lähteä hotellille (6 km) keikan jälkeen. Keikan aikana sain hyvin upotettua välispiikkiin Juhan tarpeen majoitukselle keskusta-alueella. Hahaa. Paikka löytyi jostain sohvalta.

Itse eksyin nukkumaan Cumuluksen lattialle. Sentään huoneen sisäpuolelle. Hah. Kaikkeen on syynsä. Aamulla tuli hiukan kiire ehtiä sinne, missä muut olivat.

Lähikeikka lähes. Paikallinen Amis täytti 3 (KOL-ME) vuotta, ja sitä juhlittiin OU:n ja Soman voimin. Yleisöä odotettiin paikalle runsaastikin, mutta totuus oli meidän aikanamme melkoisesti alle sadan, Olavin soittaessa ehkä juuri ja juuri yli. Tai ei.

/ Radio Suomi soi / Hollywood / Rakkaus on jättänyt Maan / Vaeltajasydän / Kultainen palomino / Olen tuottanut surua / Vaiheita / Kosketus / Ei ole kysymyksiä / Viimeinen surmanajaja /

Melko tyypillinen keikka, lavalla kohtuullisen kova meteli. Juha ja Jussi kehissä, mutta 'Surmanajaja' soitettiin siltikin. Juhalla oli hyvää aikaa opetella sitä. Samoin Jiri nähtiin lavalla, tänään jo kahden biisin aikana. Oma kitara toimi kerrankin kunnolla.

Kotiin suoraan. (Osa tosin nukkui bussissa, jotta aamulla oli paremmin mukana Kuopionreissuun lähtiessä.)

Edellisestä kerrasta Imatralla onkin kulunut jo varmaan neljä vuotta. Huh. Mesta on muuttunut ihan erinäköiseksi. Ehkä hiukan hevimmäksi, mutta myös suuremmaksi.

Mukava meininki heti alkuun, paikallinen omistaja majoitti meidät vapaa-ehtoisesti lähihotelliin, ilmoittaen, että 'ettehän te missään bussissa asu'. Olisimmehan me sielläkin voineet asua toki, mutta meni se näinkin. Täällä on hyvä olla soittajan jälleen.

Ja tietenkin tärkeää oli se, että pääsimme pelaamaan palloa uima-allasosastolle.

Muutenkin meininki oli todella leppoisa, lähinnä yleisön puolesta. Erityisen hyvä keikka, aktiivinen yleisö. Paikalla ehkä saman verran porukkaa kuin Kouvolassa, reilusti alle sadan.

Eturivissä oli jonkinlaista heilumista lappeenrantalaisvähemmistön toimesta. Hyvä on todeta se lisäys, että joillain keikoilla paikalla on miesyleisöä enemmän kuin yksittäinen paikalle pakotettu poikaystävä.

/ Radio Suomi soi / Hollywood / Rakkaus on jättänyt Maan / Kosketus / Vaeltajasydän / Kultainen palomino / Olen tuottanut surua / Vaiheita / Ei ole kysymyksiä / Viimeinen surmanajaja /

Hauskaa oli soittaa 'Surmanajaja' pitkästä aikaa. Jassu pyysi sitä Kouvolassa, ja nyt se ehdittiin sitten soundcheckissä hyvin treenata. Olavihan ei omaa tsekkiään edes tehnyt, kun oli jälleen jossain juoksulla. Jussi osasi laulun toki hyvin, soittaahan hän kappaleen äänitetyssä versiossa alttoviulua, nyt siis bassoa. Haa.

Jiri vieraili ensimmäistä kertaa Soma-yhtyeen mukana lavalla, soittaen 'Surun' kiipparimelodian jollain Rhodes-henkisellä. Soolo-osiossa joutui hiukan huutelemaan pohjasointuja, mutta hienostihan se meni. Jirikin oli tyytyväinen toimitukseen.

Jatkoilla saattoi olla, että joku meni nukkumaan käytävään, vaikka huoneessaankin olisi ollut tilaa. Kummaa touhua. Ihme, että muistimme hakea hänet sieltä pois. Oliko se se kerta?

Itsekin nukahdin täysin yllättäen.


JA JOS JOLLAIN ON KUVIA IMATRAN KEIKALTA, VOISIN MIELELLÄNI HALUTA SELLAISIA.

Alkuun saimme kunnian tehdä Olavin soundcheckin, koska Krogerus ja Kämppy olivat huorauskeikalla Suutarilassa, sekä Ola itse jossain elokuvayhteyksissä. No, eipä siinä paljoa aikaa jäänyt kenellekään tsekata kun screeniä revitään alas kesken biisin, jotta saisi katsoa Suomen ja Neuvostoliiton välistä jääkiekko-ottelua Quebecistä. Se päättyi huonosti.

Siihen nähden oli hyvä, ettei tavaraa lennellyt lavalle. En puhunut jääkiekosta lainkaan, olin viisas. Sen sijaan puhuimme taas Heikin hevosiin kohdistuvasta fiksaatiosta... ja kuolleista eläimistä.

Täällähän olis siis ilmaiskeikka, joku juhla kai Amarillolla. No, ainakin porukkaa riitti. Toinen totuus on se, että suurinta osaa paikalla olleista kiinnosti enemmän seinän takana kuulunut jumputus. Sitä nuorison tanssimusiikkia. Hih. Ehkä meihinkin kohdisti katseensa 60-80 ihmistä aktiivisesti.

Soitimme ensimmäistä kertaa kokoonpanolla, jossa mukana olivat Pauli ja Jussi. Olavikin kävi heilumassa lavalla jonkin aikaa. Liekö soittanut 'Kosketuksen' rummuilla (yhyy, Heikki soitti tyhjää kaljapulloa helistimenä ja lauloi taustoja). Lisäksi Olavi veti kiipparit 'Suruun'. Jirin piti tulla tekemään se, mutta Imatralla sitten.

Settilistasta ei olisi mitään muistikuvaa, jos ei olisi todistusaineistoa.

/ Hollywood / Rakkaus on jättänyt Maan / Vaeltajasydän / Kultainen palomino / Kummitusjuttuja / Olen tuottanut surua / Radio Suomi soi / Vaiheita / Kosketus / Ei ole kysymyksiä /

Show meni yllättävän raivokkaasti, vaikka kokoonpanolla onkin ollut tapana elää aikalailla. 'Suru' ei oikein tahdo avautua keikoilla. Jos yleisöä voi yhtään lukea. 'Hollywood' ei toiminut alkuun kovinkaan hyvin tällä kertaa, 'Kosketus' oli kohtuuhyvin hallussa. Olavilla on siihen hyvä ote.

Maailman hiljaisimmat jatkot on nähty. Vesa herätettiin aamiaiselle omituisella hypyllä. En ole antanut sitä anteeksi! Hysteerista oli aamiaisella..

Kummallinen paikka. Järven rannalle rakennettu tunnelmallinen lomakeskus ei alkuun näyttänyt potentiaaliselta rockmusiikin esittämiselle, mutta niin se siitä muuntui. Suoraan saunan lauteilta esittämään todella omituinen soolo/duosetti. Olisi ehkä voinut vähän suunnitella asioita, mutta kun piti pelata jalkapalloakin rannalla.

Vedin ensin 'Kummitusjutut' yksin. Sen jälkeen 'Vaeltajasydämen', jossa rakas ystävämme Linda oli lupautunut säestämään marakasseilla. Homma meni ensiluokkaisesti. Uusis iskeytyy stagelle kesken 'Vaeltajan' c-osan, kysyen paisutuksessa suoraan, 'mitä on jo soitettu?'. Täydellinen sisääntulo! Hahaa. Olavi tulee mukaan paisutukseen ja pysyy lavalla kiltisti loppuun asti.

Lisäksi soitimme ainakin kappaleet 'Olen tuottanut surua', 'Ei ole kysymyksiä' (Olavi koskettimissa), sekä 'Kultainen palomino', 'Kosketus' ja 'Rakkaus on jättänyt Maan' (Olavi rummuissa/perkussioissa). Settilistaahan ei virallisesti ollut. Toki oli Ainon (Jenni-Pauliinan) ja Annan tekemä, mutta se oli mahdottomuus.

Miksaajamme Jannen ilme oli järkyttynyt, ja hän kertoikin tahtoneensa kovasti tulla vetämään bassoa, kun soundi oli kuulemma hiukan ohut. Tästäkin huolimatta Viitasaarella meni kumman paljon Soma-tavaraa kaupaksi. Keikka oli siis riittävän hyvä! Hahaa.

Ja Virtas-Topin kuuluisa 'Pikkutalli' on nyt hyväksi koettu. Hahaa! Mahtavaa. (Ja kuten Riikka sanoikin, piirileikit ulkopuolella olivat todella omituiset... talon emäntäkään ei niitä kannattanut.)

(...en ole kuin kuukauden myöhässä...)