IRC-Galleria

look at the reason.
smash the program -
butterflies demand force

stop artificulation!
relationships must become anarchy
no one survives the otherwise
trust that open omnifeed rewards
allow selves necessary suffering

silence is lethal.

please don't murder any more potential,
suffocation is the execution
of all breath

sodat syttyvät
mutta samaan aikaan karnevaalien
on jatkuttava
ei ristiriitaa
sillä kehityksen olemus on jatkuva
traaginen ja koominen jakavat aina samaa tilaa
riippuvuuksina
vaakapainoina
äärimmilleen pingotettuna
mutta silti niin rentona
säikeenä

ihmis/eliöoikeudet kuoriutuvat esiin raivokkaasti huutaen
paljon on täysin vituillaan
mutta kyllä silti pitänee olla
aika uskomattoman tyhmä/sokea
jos on vaikeuksia havaita
etenevää muutosta

ei staattinen ikinä säily hengissä

runkkasin kerran teininä
kuudesti peräkkäin,
vai seitsemästi
vai kahdeksasti.
tauotta kuitenkin.
viimeisellä kerralla sitä hädin tuskin tunsi,
uloskaan ei tullut oikein mitään.

se oli mahtavaa,
siinä oli jotain äärimmäistä,
pakkomielteenomaista,
nautinnollisen tahmeaa ja tainnuttavaa

tänään se tuntuu jotenkin absurdilta,
täysin etäiseltä,
irralliselta
mutta silloin
se oli suuri salainen saavutukseni,
konkreettinen todiste siitä mihin ihminen voi pystyä!

toistaiseksi olen välttynyt isyydeltä.

ei pysty lähtee
mut se ei johu siitä ettei ite haluis
vaan siitä ettei kukaa ota kyytiin

sillä ois tilaa,
ois rahaa,
ois aikaa
ois mahis auttaa
mut ei.

ei pysty lähtee
jää vaan jumittaa aloilleen
kokeilee eri lähtöpisteitä
joista yksikään ei oikein johda mihinkään

narut kiristyy
tulee purkaumia
jean-pierre tai miguel
auta meitä
mieluiten nyt heti

ei se auta

kun kosteus muuttuu kylmäksi,
silmäluomet turpoavat raskaiksi,
ajatukset alkavat tahmeiksi
ja ihmisyys tuntuu liialta

käämit alkavat sulaa pettäväksi
jos sähköisyydellä olisi vastakohta se olisi tämä
vähitellen mutta varmasti,
kyllästyminen alkaa pitkästyttää
tukirakenteet alkavat hajoilla
väkivaltaisen turhautumisen puristuksessa

hidas hidas homehtuminen kuoliaaksi

ei juma sitä fiilistä
kun tiiät että jos pahikset kiusaa
ni isoveli tulee
vetämään niitä turpaan

isoveli asensi polkupyöräänsä varashälyttimen
ja ampui paskahousuja munarilla
jotta pysyisivät kaukana pienemmistään

isosisko dokasi nuorena,
sammui oven taakse
kerran se istui mun naamalle
ja pieraisi
sitten siitä tuli muslimi
se on silti kultainen

isoveli teki pahaa suklaakiisseliä,
siinä oli klimppejä

isi ja äiti tai joku
osti mulle kanarialinnun
kun lupasin pitää siitä hyvää huolta

erääna aamuna avasin lintuhäkin verhot
ja tuo visertäjä
jonka nimenkin oon jo unohtanut
sojotti varpaitaan kohti kattoa.

siitä kun viimeks olin muistanu ruokkia
oli jo kulunu masentavan pitkä aika

vittu mä itkin
ja vittu mä huusin.

muistaakseni käytiin hautaamassa se humppumetsään
mutta voi kyl olla että se heitettiin roskiinkin
vaikea sanoa,
en oikeesti muista.

lisää ei tullu.

ne sanoi älä välitä,
anna mennä korvasta sisään toisesta ulos
eihän ne voineet ymmärtää
pienen käsitys on niin kovin suoraviivaista

oli aika vaikea uskoa mihinkäänsään
kun oli jatkuvasti maalitauluna
viattomuus osaa olla ihan vitun julmaa -
tarkoittaa kyllä pahaa muttei yksinkertaisesti ole kykeneväinen ymmärtämään vastuusta

niin me sitten hakkasimme
hennot itseluottamuksen siemenet paskaksi
en voinut todella panna vastaan
sillä sellaista varten olisi tullut tietää
että se näyttää voittajalta
joka tajuaa uskoa voimansa.

ajoittain mietin
että kun vain nyt saisin palata sinne...
...mutta ei.
kaikki noi tunteet
teki mut täksi

koulutus meni oikein.

tuoreena lapsena
katselin saippuakuplien ja akvaariolasin läpi heittäytyvää auringonvaloa
joka maalasi leikkikenttäni sateenkaariksi

en oikein muista miltä äiti näytti ollessaan vielä terve
paitsi ehkä hämärästi valokuvista
mutta muistan äänensävyn jolla hän kutsui minua -
se oli videonauhallakin kunnes jyräsin sen teininä,
luultavasti jonkun suht typerän toimintaleffan tieltä.

havahdun silloin tällöin ihmettelemään sitä
kuinka vähän todella muistan
noista puhtauden vuosista
kaivelen kuitenkin aika varovaisesti -
ehkä sen hautautuminen on kuitenkin
jollain tavalla tarkoituksellista

jostainhan minä olen rakentunut.

havahdun monesti siihen kuinka havaintoni,
hahmotelmani,
karttani,
kuvaavat eniten minua
vaikka tarkoittaisin kohdistaa niitä muualle

ensimmäisen kerran tämä raadollisuus
paukkui todella tajuntaani
vuosia sitten sinun kanssasi.

se oli hienoa aikaa,
sattui uskomattoman paljon
ja sitten oppi vähän luopumaan
kun tuli pakko.


kärsimys on niin säälimätön opettaja,
ehkä juuri siksi tosi ystävä.

ihmistä tulee joskus piestä
liika hellyys turruttaa sameaan.

terävä napsahdus