On ollut mukavaa huomata että uuden kielen hätäinen oppiminen ei ole tässä maassa pakollista. Englannilla on saanut ruokaa suuhunsa ja palvelua kaupoissa, vaikka ihan joka päivä ei juuri sitä mitä oli alun perin hakemassa. Suurella osalla maan kansalaisista on kuitenkin varsin hyvä käsitys puhutusta kielestä, ja kommunikointi onnistuu tyydyttävästi viimeistään huitomalla. Silti muutamilta ärsykkeiltä - niin huvittavilta kuin vähemmän huvittaviltakin - ei ole voinut matkan aikana välttyä.
Yksikieliset ruokalistat ovat varsin yleinen näky joka puolella maata ja sen pääkaupunkia Ammania. Vaikka kadut ovatkin täynnä jos jonkinmoista ravitsemusliikettä, käytännön valintoja turistin elämässä yleensä ohjaa vahvasti jopa vaatimaton osoitus yhteisestä kielestä. Hyvin harvalla liikkeellä on kuitenkaan kadulle asti kylttiä sisällä kelpuutetuista kielistä, vaan asiakkaan pitää arpoa, minkälaisilla kikkuroilla varustettuun liikkeeseen sitä tänään rahansa ohjaisi. Kultaisen keskitien luulevat varmaankin löytäneensä liikkeet, jotka kutsuvat asiakkaita sisään "Wel Come" -kylteillä, mutta todellisuudessa turistin kukkarolle useimmin pääsevät liikkeet, joiden tuotteista on ulos asti esimerkkilista hintoineen.
Muutama esimerkillinen liike on jo toki kävellyt vastaan. Näihin lukeutuvat kaikki kirjakaupat erittäin asiantuntevine myyjineen, kaupungin elokuvateatterit setkä nuorekkaat, löyhästi ketjutetut pikaruokaravintolat. Paikoissa asioituaan yleensä on saanut vähintäänkin mielenrauhaa, ja joissakin tapauksissa eteenpäin on kävelty myös vatsa täynnä. Maa kaipaisi ehkä kuitenkin pientä rohkaisua vielä tämän rakkaan ja universaalimman kielen käyttöönotossa, ja pieni neuvonta esimerkiksi ruokalistojen kieliasusta olisi usealle yrittäjälle kohdallaan.
Kotinurkilta pidemmälle lähdettyä ja siitä johtuen taksikuskien kanssa kaupungissa jo useampana iltana arvottuaan sitä on oppinut aivan erilailla arvostamaan paikallisia, joiden kärsivällisyys riittää yrittämään kommunikointia muukalaisten kanssa. Vaikka ihan täydellisesti ei englanti kaikilta taivukaan, jo pelkkä yrittäminen tuo sentään hyvän mielen. Usein vastavuoroisesti tulee varsin mielellään kommunikoitua takaisin paikallisten kielellä, ja tärkeä hyvän tahdon ele on jaettu molemmin puolin. Koulutustaso ei tässä maassa kerro kielen osaamisesta, tai varsinkaan sen käytöstä koko totuutta. Parhaiten asia selviää uskaliaasti kysymällä kielien osaamisesta suoraan. Monikin paremman oloinen ihminen on jättänyt asiakkaalle luun kouraan, vaikka toisin olisi voinut tilanteessa monesti odottaa käyvän.
Kaiken kaikkiaan on ilokseen saanut huomata, kuinka maan englannin osaamisen rakenne on melko samanlainen kuin kotosuomessamme. Vaikka suomen kansaa yleensä kehutaan hyvästä englannin osaamisesta, ei tule unohtaa sitä suurta osaa tuulipukukansastamme joka lievästi ilmaistuna vieroksuu toisen kielen käyttöä. Kenties sitä ei myös omilla kotikaduillansa edes huomaa, kuinka harvoin vaikkapa ravintoloidemme listat ovatkaan ulkomaalaisystävällisiä. Suurimpina eroina Suomen ja Jordanian välillä tuntuukin olevan kielikukkasten ja yrittämisen määrä. Molemmissa tapauksessa vähyydessä mitatun palkinnon vie kirkkaasti rakas kotimaamme.
Joitakin suoria syitä tähän kohtuullisen samanlaiseen kieliosaamiseen on myös tullut ilmi. Koulutusjärjestelmämme ovat melko vastaavia, ainakin jos mitataan parin kymmenen vuoden säteellä ajassa: kummassakin maassa arvostetaan koulutusta, ei vieroksuta ulkomaalaista mediaa, tuotteita eikä kulttuuria, ja dubbauksen sijaan käytetään huomattavasti sivistävämpää tekstitystä. Vanhoja matkamuostoja kaiveltuani mieleni valtasi tyhjentävä konsensus: onneksi en ole Saksassa.
---
Päivän kuvakimara: Vaikka paikallista englannin kielen osaamista etukäteen jonkin verran mainostettiinkin, jopa kaupungin yliopistokadun liikkeistä löytyy jos jonkinlaista kielikukkasta tai muuten vain huvittavaa kielen käyttöä.