Oli erittäin virkistävää, vaikkakin samalla erittäin hämmentävää törmätä Jordaniassa tähän iloiseen mieheen - varsinkaan kun en olisi olettanut että alle minuutin juttelun jälkeen ihminen uskaltautuu vielä olemaan hyvin avoin asiasta. Yllätyksen astetta lisäsi myös sellainen todellisuutta taivuttava tosiseikka että olen nyt ollut luvuin sata ja nolla useammin miehen kuin naisen iskuyrityksen kohteena täällä suhteellisen homofibisessa ympäristössä.
Miehen kanssa jutteleminen oli hyvin helppoa ja luontevaa, sillä hän oli avoin kommunikoimaan ja omasi suhteellisen hyvän englannin kielen taidon. Siitä huolimatta varsinaisesta aiheesta tai sen ympäriltä ei tullut keskusteltua, sillä sekä kielimuuri että hiljaisuuden muuri olivat informaation saamisen esteenä, kun aihetta yritettiin lähestyä turhan analyyttisesti. Epäonnistuneista tutkimusyrityksistä huolimatta taksissa huokui selvästi tunnelma, joka kertoi omaa totuuttaan ympäristön suhtautumisesta näihin poikkeusyksilöihin. Siitäpä syystä ja asiasta rohkaistuneena osallistuinkin keskusteluun seuralaiseni kanssa ehkäpä jopa hieman tavallista aktiivisemmin. Keskustelu lähtikin käyntiin taksiin astuessani melko nopeasti, ja suurin piirtein seuraavasti:
- How are you?
- Fine, thanks.
- Were are you from?
- From Finland.
- Nice. I like your hair. May I touch it?
- It's all right.
- It's so funny... and your skin also, so white!
- Heh, that's true. It's very easy for me to get burned in here, you know...
- Yes yes... you're really beautiful!
- Uh, oh... thanks
- Do you have a girlfriend?
- No
- Do you like girls?
- Yes, very much.
- Oh. I like boys...
. . . et cetera.
Päivän kokemus herätti muistivasteen joka kertoi, että vastaavia hetkiä on tullut puskan takaa kyllä suomessakin. Kotimaassamme ihmiset tosin ovat usein sen verran ujoja että kommentteja saa kuulla lähinnä välikäsien kautta. Ja eipä siinä, kohteliaisuuksiahan nämä aina ovat. Silti näin oudossa ympäristössä ja yksin tilanne tuntui hetken aikaa jopa kevyen uhkaavalta, mutta koska mies oli todella mukava ja iloinen, en ehtinyt matkan aikana oikeastaan paljoakaan asiaan kiinnittämään ajatustani. Asia palasi ajoittain mieleeni kun mies halusi tietää missä asun ja olisi halunnut vaihtaa puhelinnumeroita, jotta voisi myöhemmin ajattaa minua ympäri kaupunkia. Kieltäydyin kohteliaasti ja vetäydyin tilanteesta herrasmiehen tavoin takavasemmalle yhtä kädenpuristusta rikkaampana. Sen lisäksi sain kyydittelystä vielä sievoisen 30% alennuksenkin.
Mitä miehen ammatilliseen osaamiseen tulee, voin ainoastaan kehua. Ajelun aikana vierailimme parissa kaupunginosassa yrittämässä etsiä musiikkiliikettä josta olisin saanut ostettua mikrofonin. Mies teki todella kaikkensa jotta olin saavuttanut päämääräni, mutta valitettavasti sekä aika että neuvot loppuivat kesken. Toimivaa, auki olevaa musiikkikauppaa on täältä kylästä aivan uskomattoman vaikea löytää, mutta pidän silti lippua edelleen korkealla asian tiimoilta. Musiikkiliikkeen lisäksi kävin antamassa paholaiselle pikkusormea ja syömässä elämäni ensimmäistä - ja luultavasti myös viimeistä - kertaa Kentucky Fried Chicken -ravintolassa. Tämä sinänsä täysin syömäkelpoinen eines oli todella maineensa veroinen, enkä muista syöneeni koko elämäni aikana mitään niin härskisti rasvattua pikaruokaa kuin miten nämä kuolleen kanan kehonosat olivat valmistettu. Suoraan sanottuna syömissäni puikuloissa ei oikein tuntunut olevan enää jäljellä sitä kanaisaa koostumusta, mitä tältä linnulta on tottunut odottamaan. Ehkäpä kuitenkin tämän rasva-annoksen syöminen ennen taksiajelulle lähtöä oli ihan hyvä idea; ainakin olin valmiiksi rasvattu niin fyysisesti kuin henkisestikin kohtaamaan tämän maanteidemme ritarin kellertävässä sateenkaariautossaan.
---
Päivän kuvakimara: Ystäviä tulee monessa muodossa. Nämä paikalliset, uudet tuttavani eivät kuitenkaan ole taksikuskin veroisia pelaimiehiä, vaan aivan tavallisia heteroita. Vasemmalla Yousef, oikealla Hussein.