Tänään keskuudessamme aloitti työnsä myös Suomalainen ystävämme, professori Tapio Varis. Ensimmäinen luento tuntuikin jo heti perinteisen suomalaiselta: kaverihan laukoo luokan edessä taukoamatta ja suoraan asioita minuutista toiseen, puhuen turhankin useasti ohi suunsa sinänsä mielenkiintoisista asioista. Vaikka paikallista opetuskulttuuria ja mentaliteettia ei usein kuule kehuttavankaan, ainakin omat kokemukset kahden viikon ajalta ovat olleet hyvinkin positiivisia. Pieni poikkeus säännöstä toki löytyy aina, ja paikallisen tietojenkäsittelytieteiden luennoitsijamme tyyli on suoraan sanottuna melko Spartalainen. Tämän saimme myös huomata tämän aamuisessa, enemmän buffet-lounasta muistuttavassa tentissämme, jonka sivuista puolet oli täytetty käytännössä knoppitietojen kyselyllä. Lähteminen paikalta ei seisovan pöydän tapaan todellakaan ollut helppoa, mutta pään tyhjentyessä paperille tuli pakkorako vastaan ennen pitkään. Tämä voisikin olla syynä tietoenkäsittelytieteiden opiskelijoiden tavallista suurempaan katoon - ketään tuskin huvittaa kovin pitkään siirrellä dinaareita kukkarosta yliopiston suuntaan saamatta mitään vastinetta. Jokainen kurssi maksaa, ja aika on kirjaimellisesti rahaa näillä leveysasteilla koulutuksen suhteen.
Kokeen jälkeen oli aika marssia lounaalle. Tällä kertaa pääsemmekin sopivasti myös paikallisen take away -ruokakulttuurin pariin, sopivan huteraa aasin siltaa samalla hyödyntäen. Take away ruokakulttuurille löytyy ympäristöstä hyvin selkeä syy: sattuupa näet olemaan niin, että varsinkin yliopistokatumme känkkylät ovat kovin pieniä. Pieni koko yhdistettynä paikallisiin keskipäivän paahteisiin ja ajoittain huonoihin ilmastointiratkasuihin johtaa täällä siihen, että hyvin yleinen tapa lounastaa niin opiskelijoiden kuin muidenkin asukkaiden keskuudessa ovat nämä pienen pienet ravintolat joita on ripoteltu kymmenittäin pitkin kaupungin katuja. Yleisin järjestys tähän aikaan päivästä ruoan hankinnan suhteen tuntuu olevan ruoan tilaaminen, asioiden hoitaminen ja sen jälkeen palaaminen ravintolaan heiluttelemaan kuittia. Käytäntö näyttää olevan yllättävän toimiva, eikä se muutenkaan tunnu laikaan mahdottomalta sovittaa vaikkapa kotimaiseen ravintolakulttuuriimme. Ateriat myös valmistetaan hyvin yksinkertaisiksi, joten tien päällä syöminen on usein perinteistä Suomalais-Turkkilaista kebab-annosta mobiilimpaa puuhaa, joka on osoittautunut jo useampana päivänä varsin näppäräksi. Täytyy silti myöntää, että tuttuja punaisia ja valkoisia kastikkeita täällä jää annoksiinsa silti kovasti kaipaamaan.
Take away sanon nyt myös teille rakkaat ystävät, on aika painua unten maille. Huomenna pitäisi kaiken järjen mukaan olla uusi päivä, vaikka matkalla oleminen alkaa selkeästi jo allekirjoittanutta rasittaakin. Onneksi päivät ovat jo suurimmaksi osaksi luetut, ja tänään kirjoitankin jo matkani kuudettatoista päiväkirjan sivua. Toivottavasti jatkamme matkaa myös huomenna yhdessä, siitä huolimatta että kirjoittajan silmäluomien raskaus kenties tämän päiväisestä tekstistä hieman läpi paistaakin. :)
---
Päivän kuvakimara: Paremmin kotimaisista opiskelijapiireistä tuttu Ei-Turkulainen Osakunta on saanut kiihkeitä kannattajia myös täällä Lähi-idässä. Töhryt seinissä ovat Jordaniassa suhteellisen harvinaisia, mutta suhteellisen yleisiä: yhtä ainoata taidokkaampaa graffitia ei betoneista ole vielä löytynyt. Paikallisille tekisikin ehdottoman hyvää käydä ajatustenvaihtoa vaikkapa Eurooppalaisten taiteenopiskelijoiden kanssa.