Kommunikointikurssimme vetovastuuseen on nousi tämän viikon alusta aito suomalainen yliopistopersoona. Luentojen luonne muuttui kerralla. Tahti tiukkeni eikä armoa annettu, mutta toisaalta materiaalikin on varsin antoisaa. Vaikka muistiinpanojen tekeminen luennoilta muuttuikin puolimahdottomaksi, tunneista saa silti irti varsin hyviä pointtereita. Tällaista kotimaista tietotaitoa ei nimittäin muualta ole helpolla saatavilla. Niin kuin tohtorimme asian sanoin: "The last time when I spoke to our president...".
Mutta mitä muuta tuli opittua päivästä? Ainakin paikallisten kokeiden arvostelu ei ole mitenkään murskaava. Vaikka en omaa paperiani ehtinyt takaisin saamaankaan, muiden grafiikkakurssin oppilaiden riemu paistoi naamoilta Naantaliin asti. Ja syystä. Ilmeisesti kukaan ei alkuvaikeuksista huolimatta epäonnistunut välikokeessa, ja siitä syystä tänään olikin transnationaalinen kansallispäivä. Yhteenkuuluvuuden tunne päivän laboratoriotyöskentelyssä oli lähes käsittämättömän vahva, siitä huolimatta että yliopiston verkko toimi heikosti ja tulostinpalvelin oli rikki.
Mutta entäs ne saksalaiset? Ahkeran leppoisaa porukkaa, sanoisin. Samalla kun toisen kokeemme kysymyspaperit alkoivat hitaasti saada vastauksista, nautimme ensimmäistä kertaa paikallisesta kulttuurista asunnoillamme. Ohrapirtelön, sishan ja tietenkin hurtin huumorin parissa ilta sujui kotoisammin kun koskaan aikaisemmin näillä leveysasteilla. Ja päivällä syödyt pullatkin maistuivat taas pitkästä aikaa astetta paremmalta.
---
Päivän kuvakimara: Tällä Nokian ihmeellä päiväkirjaa on koostettu koko matkan ajan. Vaikka tätä päivää lukuunottamatta lopullisia versioita tarinoistani en suinkaan ole Internet tabletilla kirjoittanut, olen matkan aikana löytänyt uudestaan muistiinpanojen kirjoittamisen jalon taidon.