IRC-Galleria

Hmm. Olen unohtanut miten olla todellinen..

no, mutta huomaan että kevät ja kesä on vierähtänyt pitkälle enkä ole pitkiin aikoihin mainostanut mieltäni tai ainakin jalkojani liikuttaneita kipaleita. Joskus varhaisin keväällä tutustuin Cold War Kidsiin, tällaiseen mukavan rempseätä, mutta silti hieman melankolista indierockia vääntävään poppooseen. Tämä kai lasketaan osaksi post-punkin jälleenherätysoperaatioon, mutta itselle koko liike on jäänyt hieman epämääräiseksi. Ei tässä ainakaan samaa selkeää vielä punk-asenteelta vivahtanutta fiilistä ole kuin aikoinaan Joy Divisionissa tai Bauhausissa, mutta ehkä se onkin vain se periaate miten CWK käsittelee edeltäneitä musiikkivirtoja, tai jotain... (Vähän samaa fiilistä tulee muuten ihan kivasta Arcade Fire:n Neon Bible:stä). Mutta tässä on päähän päiviksi jumittuva Hang me up to dry:

http://www.youtube.com/watch?v=LrrGKR8Xii4

Ja sitten Museen. Olin kuullut heidän Knights of Cydonia biisinsä jo joskus viime vuoden puolella, mutta en ollut kiinnittänyt siihen erityistä huomiota, kunnes.. Keväällä MTV:llä pyöri 300:sta traileri jossa biisi soi taustalla. Ja nyt täytyy sanoa, että biisi oli elementissään. Tähän testosteronia uhkuvaan lihaspullisteluun ja puhtaaseen Conan henkiseen pulp mäiskeeseen se toi aivan uudenlaisen fiiliksen, jopa paremmin kuin virallisen trailerin Nine Inch Nails. Biisi toimi sen verran hyvin, että sitä kaipasi jopa itse filmiin (joka oli muuten surkea..). Nyt se oli löytänyt päässäni oikean kontekstin, sehän on ilmiselvästi tarkoitettu elämää suurempaan fiilistelyyn samoin kuin Queenin Bohemian Rapsody. Itse videokin on mukavan nostalgisia Bravestarr -fiiliksiä nostattava taideteos ja kumarrus kaikille huonoille B-luokan Hong-Kong rainoille. Eihän tämän edessä voi kuin vain hykerrellä innostuksesta. Kylmät väreet menee vieläkin selkäpiissä, joka kerta kun tämän kuuntelee:

http://www.youtube.com/watch?v=jV1bRfLHA3A

Ja viimeiseksi jotain värisyttävän kaunista. Uuteen Björkin tuotokseen tutustuessa levyllä kiinnitti huomiota ehkä levyn parhaimmalla biisillä the Dull Flame of Desire:llä (tämäkin on muuten hyvin kaunis kappale) laulava miesääni. Pienellä salapoliisityöllä selvisi, että ääni kuuluu Antony and the Johnsonsin vokalistille. Antony and the Johnsons soittaa tällaista hyvin melankolista downbeat hyvyyttä. Antonyn ääni saa polvet veltoiksi melkein yhtä tehokkaasti kuin David Sylvianin laulu. Tässä pari Adam Shecterin animaatiota Antony and the Johnsonin biiseihin. Ensimmäinen on etenkin jotain niin.. no kohta menee jo ylisanojen vuodatukseksi, joten annampa biisien itse puhua (jälkimmäinen Mysteries of Love on muuten David Lynchin ja Angelo Badalamentin kynän jäljistä..)

http://www.theworldofadam.com/thelake.html
http://www.theworldofadam.com/mystery.html