Niin kauan kuin jotain ruumiinosaa ei särje, sen olemassaoloa tuskin huomaa. Useimmiten sitä ei tule edes ajatelleeksi, että omaa moisia ulokkeita, kunhan niitä silloin tällöin vähän rapsuttelee. Oiva esimerkki tästä on tietysti nenä - tuo armas tuulenhalkoja keskellä pärstää. Omalla kohdallani se kelpaisi tällä hetkellä joulukuusen koristeeksi, niin soveliaan punainen ja pyöreä se on.
Koska en voi olla tiedostamatta tällä hetkellä sitä, että a) minulla on nenä ja b) se ei toimi niin kuin sen kuuluisi, uhraanpa sillekin ajatuksen. Miksi esimerkiksi näsäviisaudesta käytetään nimitystä "nenäkkyys"? Mitä tekemistä sillä ylipäätään on nenän kanssa? Tuskin mitään. Onko suurinenäinen ihminen jotenkin nenäkkäämpi kuin pieninenäinen?
Normaaliolotilassan nenäni lienee kohtalaisen sopusuhtainen, ellei peräti pieni. Silti minua toisinaan luonnehditaan henkisessä mielessä nenäkkääksi. Varmasti sitä olenkin, sen tunnustan auliisti.
Ehkäpä henkinen nenäni on suuri. Fyysinen nenäni ei ainakaan ole. Ei ollenkaan tarpeeksi suuri - ja se on tukossa.
Uusimmat blogimerkinnät
- Tuntematon 02.04.
- Odottamaton 23.03.
- Kotikutoista 20.03.
- Ohjelma ei vastaa 18.03.
- Take a bow 06.03.
- Kauneuden kauheudesta 06.03.
- Pusukuutio 06.03.
- Feeling orange 06.03.
- Erittelyjä 04.03.
- Makaaberin kauneudesta 02.03.