IRC-Galleria

Olen tänään hereillä aamulla, mikä on hämmentävää pitkään kestäneen kuumeilun jälkeen. Vaikka mieleni on uudelleen löydetystä vuorokausirytmistä hyvä, tunnen oloni silti hieman apeaksi. Ollessani sairaana - ja aiemminkin - ehdin tottua keskustelemaan ystävieni kanssa syvällisiä, ajatuksia herättäviä ihania keskusteluja. Nyt, kun tiedän, etten voi enää jatkaa öiden valvomista, tunnen jo etukäteen surua siitä, että tiedän keskustelujen jäävän vähemmälle. Rakastan uusia ajatuksia; sitä että pääsen tarkastelemaan omia arvojani ja ajatusmallejani yhdessä minulle rakkaiden ihmisten kanssa; että he hienovaraisesti sanoillaan ja esimerkillään ohjaava minua. Tiedän tulevani siten onnellisemmaksi ja ehyemmäksi.

Ihailen ihmisiä, joilla on rohkeutta tarttua uusiin ja vaikeisiin haasteisiin. Haluaisin tulla samanlaiseksi kuin he. Toisinaan pelkään kyllästyttäväni heitä, näitä hienoja, minulle niin tärkeitä ihmisiä. Elämäni vaikuttaa varmasti tasaiselta ja harmaalta, enkä tiedä, muuttuisiko se siitä sen värikkäämmäksi, teksinpä mitä tahansa. Pienen lapsen vanhemmuus sanelee omat ehtonsa aamuherätyksineen, hoivahetkineen ja kurinpitoineen. Toisinaan en tiedä, arvostavatko ystäväni tätä tasaista elämää. Olenko heidän mielestään tylsä?

Elämäni värikkäin osa on pääni sisäpuolella - ainakin toistaiseksi: ajatuksissani ja siinä, mitä luon. Kunpa se riittäisi.