IRC-Galleria

Jostain syystä olen ollut jo pidempään ikään kuin horteessa. Aikaansaamattomuuteni on harmittanut minua itseänikin. Siihen on tultava muutos.

Olin luvannut käydä läpi ystäväni kirjoittamia larp-hahmoja ja lähettää hänelle niistä arvioita päivittäin ja nyt vihdoin ryhdyin tuumasta toimeen. Olin jo aiemmin ollessani joulun aikaan flunssainen lueskellut hänen hahmojaan suurpiirteisesti, mutta nyt vasta syvennyin ja sain kokea syvän elämyksen.

Tutustun mieluusti muiden kirjoittamiin hahmoihin, sillä päällimmäisenä halunani on kehittyä ja oppia lisää asioita, jotka tekevät minusta paremman kirjoittajan ja ihmisen. Loppujen lopuksi urakka on järjetön: tiedän, etten ikinä tule onnistumaan täydellisesti, mutta paradoksaalisesti juuri se saa minut yrittämään entistä innokkaammin. En halua tulla yli-ihmiseksi tai jumalaksi, en edes voisi kuvitella sen olevan mahdollista. Minulle kehittyminen sinällään on itseisarvo, joka tuottaa suurta mielihyvää. Välillä, opetellessani uusia asioita tiedän joutuvani kohtaamaan takaiskuja, kuten viime kerralla ampuessani jousella.

Olen alkanut epäillä että uuden asian aloittaminen ei kenties olekaan se vaikein asia - vaan arkeen ja takaiskuihin sopeutuminen. Aloittaessaan uutta asiaa ei aloittelija yleensä vaadi itseltään liikoja. Kun oppia ja tietoa alkaa keertyä, alkaa mielikin kuormittua kaikenlaisesta omaksuttavasta tiedosta. Uskon, että omalla kohdallani näin kävi myös larpinkirjoituksen yhteydessä.

Siirtäessäni vanhoja Ryalfor-larppien materiaaleja hiljalleen arkistosivuille laitettaviksi olen huomannut oman kehitykseni kirjoittajana. Ensimmäiset hahmot, joihin olen yhä jotensakin tyytyväinen, kirjoitin vuonna 1997 larppiin nimeltä Meshirla Shar - Haltiametsä. Tuossa larpissa kokonaisuudessaan olisi uskomattoman paljon korjattavaa, mutta silloin aloin ensi kertaa löytää itseäni kertojana.

Haluan löytää itseni. Uskon, että se on päämäärä, johon kannattaa tähdätä.