IRC-Galleria

Kun tänään huomasin että enään 5 viikkoa laskettuun aikaan, aloin miettimään että pianhan minustakin tulee äiti. Sitten ajatukset siirtyi viime kesään. Mitä tein viime kesänä? Kyllä olin raskaana ja elokuussa en sitten enään yhtäkkiä ollutkaan. "No eipä täällä kyllä enään sydän lyö" totesti lääkäri antoi lääkket kipuihin ja lähetti kotiin. Asia jäi sikseen en halunnut puhua siitä kenellekkään.
Muistan hyvin kuinka pirun kipeää teki kun kaikki tuntui ympäriltä raskautuvan ja paidat oli edelleen yhtä sopivia siitä kohdin missä olisi maha kuulunut jo kasvaa.

Kihloihin elokuussa ja kovaa vauhtia alettiin suunnitella häitä. Ostettiin puvut, varattiin juhlapiakka, kirkko ja melkein pitopalvelukin. Sitten vasta tuli kysymys mieleen: "Missäs on muuten mun menkat?" Panullekin siitä mainitsin ja sieltä tuli sama lause mitä ajattelin jo ittekkin "sen elokuun jälkeen sun kierrot on ollu ihan sekasin, joku häiriö taas varmaan. Tuskin sen kummenpaa". Illan mittaan aloinkin sitten asiaa ajateltuani bongailemaan jos mitä raskausoireita; Oli lämmöt koholla, vilutti vähä ja oli vähän sellainen olo. Sellaisen olon vain tuleva äiti voi tunnistaa. Tissitkin oli ihmeen kipeet. Mielessä kyllä kävi että ÄH no tuskin tässä mitään on kierrot vaan heittää. Mutta joku sisälläni sanoi että nyt jotain on erilailla.

Aamulla nousin yhdeksältä ylös jo ennen kelloa ja annoin panulle pusun ja kuiskasin korvaan: "Käyn hakemassa ärrältä sellaisen halvan raskaustesti paketin, tuun kohta takaisin". Käytännössä katsoen juoksin melkeen sinne ärrälle sydän pamppaillen ja takaisin kotiin. Panukin heräsi kun kolistellen tulin sisälle ja syöksyin vessaan tikun kanssa. Sitten vaan testailemaan.

Luin ohjeet huolellisesti , vaikka osasin ne tohon aikaan jo varmaan ulkoa edellisen kerran ja miljoonan negatiivisen testin myötä. Sitten dipattiin sitä tikkua virtsaan ja samantien tuli kaksi hailakkaa viivaa. "no toi toinen varmaan tosta häviää niinkuin aina ennenkin" ajattelin ja menin koneelle. Jotenkin kyllä sydän pamppaili ja kahden minuutin päästä juoksin takaisin. 2 VIIVAA ja rubiinin punaisia! "Eihän?!" Sanoin ääneen ja juoksin panun kaulaan ja puhkesinkin hysteeriseen itkuun. Vasta siinä vaiheessa kun tajusin että Panu säikähti että joku on tyyliin kuollut tajusin näyttää tikkua sillekin. Voi sitä hymyä. 2 lisätestin jälkeen se oli edelleen positiivinen. Ja kun yksityisellä tehty varhaisultassa Lääkäri sanoi että "No juuri ja juuri sydän lyö, on kyllä tosi heikon oloinen alkio ja ihan kohdun suulla roikkumassa. En kyllä hirveän paljon toiveita asettelisi. Taitaa olla vain päivistä kiini että tuo syke lyö". Tuntui että maa olisi hävinnyt jalkojen alta ja ensimmäinen ajatus oli "EI taas"

Meni viikkoja ei vuotoa. Mutta oli kipuja ollut. Oli niska poimu ultra ja down seula. Kätilö sanoi että "katsotaas millainen pieni sieltä löytyy" totesin kylmästi vain että: "no tuskimpa mitään" ja katsoin muualle. En edes halunnut tietää ,en kuulla samaa uutista taas. Mutta sitten: "No onpas vilkas kaveri ja ei kyllä yhtään turvotusta niskassa!". TOtta se oli. Sielä pieni sydän pumppas 170 lyöntiä minuutissa ja oli hyvin vilkas vauvan alku. Itku pääsi niin multa kun Panultakin. Saatiin monta kuvaa.

Meni taas viikkoja ja sitten oli naistenpäivän aamu. Panu piti kättä mun mahalla ja yhtäkkiä sen ilme kirkastui: "SE POTKII" Isikin tunsi vihdoin. Pian oli rakenneultran aika.

Rakenneultrassa oltiin käytännössä katsoen jo varmoja että tulee poika. Monet kyllä väitti tyttöä. Panun suvussa kun tyttöä eio ole ollu esikoisena 57 vuoteen. AINA tullut 2 poikaa vähintään ensin. Kätilö sitten sanoikin että "kyllä se näyttäis siltä että teille tulee esikois tyttö" Ja Juuli itki taas :) Saatiin epäselviä kuvia taas paljon. Lapsi kun oli vähän vilkas.

Nyt on Kulunut jo viikkoja monta ja tuo meidän pieni ihmeemme jo kohta syntyykin. Äiti ja isi ei malta odottaa. :) Viis siitä että on raskauden aikainen verenpaineen nousu ja olo ei ole kovin kehuttava aina kun turvotusta on 2 plussaa,mutta maha on pieni niinkuin vauvakin ja huimaa. Mitä vain pienen eteen. :)

Kiitos jos luit. :)