Haudan rauhaan
Sinne jäi koti lämmön ja huolet, kuolleet vain herätti
nyt jo raunioina maantasalla, sammuneiden liekkien rakasteltavina
hetken kohti tyyntä vei, tuo näky veren-punaisen jumalaisen
rankasti katsontakielletyn omenapuun,
takaperin leijonanluolassa tanssien,
aallonharjalla liian ylpeänä ratsastaen.
Ei sokkona kykene ratsastamaan,
Ei sokea kykene rakastamaan
uskon mut tunne en, enää edes viiltoja,
jotka tuuli iholleni hymyillen piirsi, ja aurinko
hengettömät soinnut mulle lauloit.
Illaksi taas unohdin, vaan en enää mukana lennäkkään.
Usko en keijuihin, ainakaan, kunnes neitsyen luostarista löydän,
mieleni mullasta uudelleen, eloon voisimme herättää,
entistä kieromman, vain varjoissa kukkivan
liian pitkälle jalostetun.
Suusta sun suudelman, jälleen kuolleeksi julistetaan
haudan rauhaan lasketaan, ilovirren laulat-laulamme.
Sanotaan Tervetuloa ja Näkemiin.
Ei ruumis vaan puhkea kukkaan
Sanoimme Tervetuloa ja Näkemiin
ainoastaan ääriviivattomille varjoillemme
Sinne jäi koti lämmön ja huolet, kuolleet vain herätti
nyt jo raunioina maantasalla, sammuneiden liekkien rakasteltavina
hetken kohti tyyntä vei, tuo näky veren-punaisen jumalaisen
rankasti katsontakielletyn omenapuun,
takaperin leijonanluolassa tanssien,
aallonharjalla liian ylpeänä ratsastaen.
Ei sokkona kykene ratsastamaan,
Ei sokea kykene rakastamaan
uskon mut tunne en, enää edes viiltoja,
jotka tuuli iholleni hymyillen piirsi, ja aurinko
hengettömät soinnut mulle lauloit.
Illaksi taas unohdin, vaan en enää mukana lennäkkään.
Usko en keijuihin, ainakaan, kunnes neitsyen luostarista löydän,
mieleni mullasta uudelleen, eloon voisimme herättää,
entistä kieromman, vain varjoissa kukkivan
liian pitkälle jalostetun.
Suusta sun suudelman, jälleen kuolleeksi julistetaan
haudan rauhaan lasketaan, ilovirren laulat-laulamme.
Sanotaan Tervetuloa ja Näkemiin.
Ei ruumis vaan puhkea kukkaan
Sanoimme Tervetuloa ja Näkemiin
ainoastaan ääriviivattomille varjoillemme
________________________________________________________________
Haudan rauhaan
Sinne jäi koti, ja huolet, kuolleet vain herätti
vei kohti tyyntä, näky veren-punaisen
omenapuun, tanssi leijonanluolan,
uskon mut tunne en, enää edes viiltoja,
jotka tuuli iholleni hymyillen piirsi, ja aurinko
hengettömät soinnut mulle lauloit.
Illaksi taas unohdin, vaan en enää mukana lennäkkään.
Usko en keijuihin, ainakaan, kunnes neitsyen luostarista löydän,
mieleni mullasta uudelleen eloon voisi vielä herättää,
entistä kieromman, vain varjoissa kukkivan,
liian pitkälle jalostetun. Suusta sun suudelman
jälleen kuolleeksi julistetaan, haudan rauhaan, virren laulat-laulamme.
Sanotaan Tervetuloa ja Näkemiin.