IRC-Galleria

Päätin nyt aloittaa jo torstaina ns Jeesus-viikonlopun. Eli nyt viikonlopun aikaisissa, tulevissa, mahtavissa ja muutenkin uber-suosituissa (sarkasmiako?) blogimerkinnöissäni käsittelen uskontoon liittyviä juttuja, joita olen miettinyt viime aikoina. Hmm. Saa nähdä mitä tuleman pitää vai pitääkö mitään.

Aloitan "sarjan" viime päivinä kohua herättäneellä kirkon nuortenmedian Älä alistu -sarjan puimisella. Kyseinen Älä alistu on siis Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (SLEY) Nuorisotyön, Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen (SEKL) Nuorten maailman, Opiskelija- ja Koululaislähetyksen (OPKO), Suomen Luther-säätiön, Suomen Raamattuopiston (SRO) Nuorisotynö sekä Patmos Lähetyssäätiön yhteistyössä Nuotta-nuortenmedian kanssa tekemä kristillinen kristillinen mediakampanja, joka sen tekijöiden mukaan on " tarkoitus on kannustaa nuoria rakentamaan arvomaailmansa Raamatun mukaisesti ja vastustamaan yhteiskunnallista painostusta."

Eräällä kampanjan videoista kerrotaan kaksikymppisen Annin (nimi muutettu) tarina, jossa teini-ikäisenä biseksuaaliksi itsensä tajunnut nuori nainen kertoo kääntyneensä heteroksi kristinuskon avulla.
"Rukoilin, että Jumala parantaisi minut tästä", Anni kertoo videolla.
"Jos joku murhaajakin pystyy tekee parannusta niin miksei joku homokin", hän toteaa videon loppupuolella.

Yleisestikin ottaen videon jälkeen jää kuva, että homous olisi synti, josta Jumala voi parantaa. Anni on yksi näistä, sillä hän ei ole enää vuosiin tuntenut vetoa naisiin rukoiltuaan parannusta Jumalalta. Kampanjan idea olisi kannustaa nuoria vastustamaan yhteiskunnallista painostusta. Varsinaisesti suoraan ei kuitenkaan sanota, mihin, mutta käy hyvin ilmi, että yhteiskunnallisella painostuksella tarkoitetaan esimerkiksi itsensä vapaata seksuaalista ilmaisua. Kaikki huipentuu homon rinnastus murhaajaan.

Suomi on tunnettu homofobisena maana lähes aina ja vasta viime vuosina homous on alkanut näkymään oikeasti hyväksyttävänä esimerkiksi keskusteluina homojen oikeuksista. Monille nuorille kaapista ulos tuleminen on yksi nuoruuden rankimmista kokemuksista, sillä siltikään Suomi ei ole (ainakaan vielä) suvaitsevaisuuden kärkimaita. Olisin aikoinaan jättänyt itsekin kertomatta omasta biseksuaalisuudestani jos olisin tiennyt, millaisen hälinän kertominen saa aikaan.

Hetkinen? Eikö juuri esimerkkitapaus Anni ole kieltänyt oman seksuaalisuutensa? Eikö juuri tämä ole yhteiskunnan paineeseen alistumista? "En olekaan bi, olen hetero kuten kaikki muutkin."

On suorastaan kummallista, että tuollaisia mielipiteitä esitetään vielä tänäkin päivänä. Eikö lokakuinen YLEn Homoilta opettanut mitään? Vai toisaalta pitäisikö koko kampanja jättää omaan arvoonsa, sillä valtiollinen evankelis-luterilainen kirkko on videon mielipiteistä irtisanoutunut? Ehkä Luther-säätiöt, Päivi Räsäset ynnä muut hihhulit pitäisi jättää omaan arvoonsa.