IRC-Galleria

Voi noita 30- ja 40-luvulla syntyneitä pullamössövanhuksia! Niiden ei tarvinnut sodissa taistella, vaan saatiin rauhassa elellä arkielämää. Monet saivat viettää nuoruutta sodanjälkeisessä Suomessa, jälleenrakentamisen ansiosta kiihtyvästi kasvavassa kansantaloudessa. Eläkkeelle päästiin reilusti ennen 60 ikävuotta. Koska lääketiede ehti kehittyä ja elintaso parantua reilusti elämän alkuvuosista, monet ovat eläneet paljon odotettua pidempään. Niin ne vain nykyajan hemmotellut vanhukset makaavat kotona/hoitolaitoksessa ja antavat eläkkeiden kerääntyä lottopotiksi pankkitileilleen, tai sitten nämä kaiken saaneet mummelit ja papparat matkustelevat ja humputtelevat rahojaan kuin mitkäkin tyhjäpäät. Eikö ne vain voisi suostua kuolemaan kuten wanhoina hyvinä aikoina?

Ovat nuo 40-luvun lopulla ja 50-luvulla syntyneet myöhäiskeski-ikäiset onnekkaita tapauksia! Nuoruus vietettiin huolettoman jälleenrakentamisen aikana. Töitä sai kuka tahansa, ja 60- ja 70-lukujen korkea inflaatio söi asuntolainat, korkotilannekin oli inhimillinen. Omaisuus kasvoi kohisten. Eläkkeille hankittiin kaiken maailman superkarttumat, joita aiemmat sukupolvet eivät saaneet, ja jotka vedettiin tulevilta sukupolvilta pois. Eläkkeitä tullaan saamaan enemmän mitä ollaan maksettu, nuorempien kustannuksella tietty.

Voi noita 60- ja 70-luvulla syntyneitä pullamössösukupolvia! Nuoruus saatiin viettää rauhaisana aikana, jolloin Neuvostoliittoa ei enää tarvinnut pelätä. Elintaso oli kohonnut jo valmiiksi aiempiin sukupolviin verrattuna: tuoreet kansalaiset pääsivät valmiiksi katettuun juhlapöytään. 70- ja 80-luvun nousukausina työpaikkoja oli tarjolla työvoimapulaksi saakka ja musiikkikin oli niin elämäniloista, ettei bileille näkynyt koskaan loppua. Suuri osa sai jostain julkisen puolen syövereistä itselleen suojatyöpaikan, ja 90-luvun alussa nähty lama meni parissa vuodessa ohi viedäkseen Suomen vain uuteen nousuun Nokian ja muun elektroniikkahuuman myötä.

Sääliksi käy 80- ja 90-luvun lapsia. Opiskelupaikoista on kovempi taisteilu kuin koskaan, eikä akateemisella koulutuksellakaan saa vuorenvarmasti työtä. Oma asunto vaatii koko elämän ajan lyhennettävän velan. Nuoret ovat eläneet lamasta toiseen ja saaneet toivottomina seurata, kuinka heitä koskeviin palveluihin lähtien lapsilisistä mielenterveysohjelmiin on tehty leikkauksia keski-ikäisten poliitikkojen toimesta. Neljällä laudaturilla valmistunut ylioppilas pääsee lukion jälkeen viettämään välivuotta K-kaupan kassalle, puhelinmyyjäksi tai siivoojaksi – määräaikaisin pätkätyösopimuksin, tietenkin. Jos irtisanomisia tarvitsee tehdä, ne kohdistetaan ensiksi totta kai nuoriin, etteivät kiintiösairaslomiaan nauttivat vanhemmat joutuisi luopumaan yltiöhyvin palkatuista suojatyöpaikoistaan. Tulevaisuudessa tikittää vinoutuvasta huoltosuhteesta, taantuvasta kansantaloudesta ja epävarmasta urasta koostuva aikapommi. Pian "ansaituille" eläkkeilleen vanhemmat sukupolvet osaavat antaa hyviä neuvoja: "ajat ovat erilaiset, nyt tarvitaan luovuutta. Lykkyä tykö!"

Voi voi.

Jäätyäni ilman työpalveluspaikkaa syksyllä 2013, siviilipalvelukseen varattu aika muuttui välivuodeksi. Työnteko maistui, joten päätin pitää toisen. Kuluneen puolentoista vuoden aikana olen toiminut potilaskuljettajana/sairaalasiivoajana, alastonmallina, postityöntekijänä, lukion lehtorin sijaisena, järjestötyöntekijänä, henkilökohtaisena avustajana ja baarityöntekijänä. Vain yksi työ on ollut kokoaikainen, ja vain yksi toistaiseksi voimassa oleva. Olen ollut monia muita ikätovereitani onnekkaampi: jotain työtä on ollut aina tarjolla, eikä yhtään viikkoa ole tarvinnut viettää toimettomana. Omaan työhistoriaan verraten omien vanhempien ansioluettelot tuntuvat kummallisilta: kaksikymppisinä he olivat tehneet vain paria duunia, jotka olivat tarjonneet täydet työviikot ja kestäneet pitkään. Tämä on saanut minut pohtimaan monin tavoin maailman muutosta.

Monesti saa kuulla vanhempien sukupolvien valitusta nykynuorista: laiskasta pullamössösukupolvesta, joka sai kaiken valmiina eikä ole valmis kantamaan korteaan kekoon. Usein unohdetaan, että vanhemmat sukupolvet pääsevät itsekin nyt nauttimaan kohonneesta elintasosta. He voivat olla varmoja, että he saavat ylipäätään eläkettä vanhuuden päivinään.

Puoli vuosisataa sitten olisi ollut ennen kuulumatonta, että 80-vuotias haluaa kokeilla uutta ja nauttia elämästä tai 60-vuotias voi olla virkeä ja yhä työelämässä – saati sitten se, ettei 20-vuotiaille ole tarjolla töitä.

Nuorten maailma on hyvin erilainen muihin sukupolviin verrattuna: työtä on tarjolla vähän, pätkissä ja useimmiten vain osa-aikaisena. Vaikka me nuoret olemmekin päässeet nauttimaan valmiista yhteiskunnasta, ilman omaa ponnisteluamme meitä jo ennen syntymäämme odottaneesta korkeasta elintasosta, tulevaisuus näyttää epävarmalta: kouluttautuipa sitten opettajaksi, hoitajaksi tai teollisuustyöläiseksi, työpaikan saaminen ei koskaan ole täysin varmaa. Ehkei nykynuoriakaan pitäisi niin usein syyllistää laiskuudesta ja pullamössöilystä: tälläkään sukupolvella kaikki ei ole ollut helppoa, eikä ainakaan tule olemaan. Tulevaisuuden suhteen vain epävarmuus on varmaa.

---

http://www.hs.fi/talous/a1397730826362

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/12/pullamossosukupolvet.html