IRC-Galleria

ErQ

ErQ

Hey baby, give me a chance to show you I'm a good guy.

Selaa blogimerkintöjä

Viimeisen parin viikon aikana tämän teinigaltsupäiväkirjani joihinkin wanhempiin teksteihin on tullut sydämiä / kommentteja, minkä myötä olen päätynyt tutkailemaan näitä kirjoituksiani. Joitakin wanhempia kirjoituksiani lukiessani on tuntunut hankalalta jopa uskoa, että olisin ne itse joskus kirjoittanut - eräs niistä tuntuu keskittyneen aivan epäolennaisiin asioihin ja olevan muutenkin nykyisin kaukana arvomaailmastani, samoin eräs toinen tuntuu sekavalta eikä vastaa täysin nykyisiä ajatuksiani. Nämä tekstit johdattivat minut lukemaan kirjoituksiani tänne rekisteröitymisestäni (syyskuu 2009) aina nykyhetkeen asti. Koskaan aiemmin en ollut niin tehnyt, sillä yleensä en halua "katsoa taaksepäin", mutta kokonaisuudessaan lukeminen sai minut huomaamaan monia mielenkiintoisia asioita.

Eräs mielenkiintoinen huomio on tekstien aiheiden muuttuminen ajan myötä - 2009/2010 tavallisimpia kirjoitusten aiheita näyttivät olevan muun muassa hiusten värjääminen tai flunssan sairastaminen - kohtuu turhia ja ei kovinkaan kiinnostavia kuulumisten kertomisia. Aloin muistella tuota aikaa ja tajusin, että hetkinen, sehän oli vielä tuohon aikaan aivan tavallista - nyt kukaan ei enää tee niin, koska Galtsu on yksinkertaisesti kuollut.

Olen usein valittanut lukion olevan joutavia asioita opettavaa paskaa, mutta merkintöjäni lukiessani voinen todeta, että (luojan kiitos) jonkinlaista henkistä kehitystä sen aikana on tapahtunut. Etenkin yhdeksännellä luokalla kirjoittamani tekstit ovat lähinnä kauheaa hymiö- ja kielioppiraiskausta. Apua, olenko joskus oikeasti ollut noin pinnallinen? Miten olen voinut pitää joitain hiusvärjäyksiä niin tärkeänä asiana, että niistä on pitänyt tehdä oikein päiväkirjamerkintöjä?

Huvittavaa on myös katsella oman aikansa ilmiötä, joka on nykyisin hyvin harvinaista: välien selvittely teinigallerian blogissa. Pari kertaa näytän syyllistyneen tähän asiaan itsekin teinigallerian ensimmäisinä kuukausinani, ja näiden juttujen lukeminen tuntui aika surkuhupaisalta. Onneksi olen tajunnut laittaa ne myöhemmin vain itselleni näkyviksi. Joidenkin kirjoitusten myötähäpeää itseäni kohtaan tuottavuudesta huolimatta olen päättänyt olla poistamatta niitä - on parempi muistaa, ettei arvomaailma ole ollut koko elämän ajan sama kuin nykyisin, eikä harhaudu uskomaan olleensa aina täysin samanlainen.

Sinällään mielenkiintoista on seurata, kuinka hiljalleen satunnaisista ja milloin mitäkin aihetta koskevista jaaritteluistani on tullut jopa jonkinasteinen blogi. Eräs tuttavani sanoi viime vuoden puolella lukevansa joskus "Galtsun blogiani". Tuntui oudolta tajuta, että sellainenhan tämä oikeastikin on.

Niin on vain jossain vaiheessa päässyt käymään - enkä edes pidä blogeista, minkä vuoksi en ole perustanut varsinaista "oikeaa" blogia. Toisaalta, teinigalleria ei ole mikään kauhean uskottava mesta omille kirjoituksille, joten viime aikoina olen jättänyt jaarittelematta monista vakavammista asioista, joihin minulla voisi olla jotain sanottavaa. Ehkäpä joskus löydän näille aivopieruille jonkin galleriaa paremman julkaisualustan...

Lopulta jäljelle kaikesta jää vain ironia. Kyky nauraa itselleen ja wanhoille kirjoituksilleen, kaikkeen suuntautuva kyynisyys, se, ettei osaa ottaa oikeastaan mitään tarpeeksi vakavasti. Haha.

MaalaisjuttujaKeskiviikko 31.07.2013 18:16

Ehdin tänä kesänä viettää aikaa minulle rakkaalla Rautavaaralla poikkeuksellisen vähän työkiireiden takia. Heinäkuun puolivälissä vapauduin laitoshuoltajan duunista ja suuntasin 23. päivä ns. lakkalomalle, jolla oli tarkoitus kääriä tuohta poimimalla Rautsin rämeiltä hillaa ja myydä kerätyt kakunkoristeet yksityisille ostajille. Minun tuurini mukaisesti lakan hinta on hyvän sadon vuoksi alhaisimmillaan vuosiin, mutta omilta soiltani kultamarjat olivat paleltuneet kesäkuussa olleiden neljän asteen yöpakkasten vuoksi.

Joten se siitä.

Joka tapauksessa, viikon pituisella Rautavaara-reissullani sain kokeilla erästä perinteistä maalaisjuttua, jota harva ikäiseni tuskin on päässyt kokeilemaan: heinäntekoa! Sukulaiseni tuli pyytämään minua heinäkasakakseen, ja ainutlaatuisen tilaisuuden avautuessa halusin totta kai päästä kokeilemaan.

Nykyaikainen heinänteko on kaukana Suomi-elokuvissa nähtävästä perinteisestä työstä: siinä missä ennen homma hoidettiin käsin viitakkeella niittämällä ja kasaamalla orret heinäpylvään varteen heinäsuovaksi, nykyisin homma hoituu pitkälti koneistetusti: heinät niitetään niittokoneella, niitä pöyhitään ja ne paalataan traktorin avulla. Sukulaiseni traktorissa heinät paalattiin narulla kiinni neliskanttisiksi, naruilla solmituiksi paaleiksi, ja tämä kaikki hoitui automaattisesti (täytyi vain ajaa traktorissa kiinni olevalla paalauskoneella heinien yli).

Traktorilla ajo itsessään oli todella hauskaa ja helppoa. Ajettuani lyhyen elämäni aikana mopoa, autoa ja moottoripyörää, voinen sanoa traktorin olevan ylivoimaisesti kaikkia näitä helpompi ajettava.

Sanonta "helppoa kuin heinänteko" pitää monimerkityksisyytensä ansiosta paikkansa ja ollen samalla täyttä bullshittiä. Helppoa homma on tavallaan, sillä se ei vaadi erityistä älyllistä ponnistelua, mutta kun heinät pitää siirtää hangolla/käsivoimin hevostalliin sisätiloille, hiki kohoaa kyllä nopeasti otsalle.

Lopulta homma oli hoidettu - noin kello kahdentoista aikaan yöllä. Sukulaisellani on erikoinen tapa aloittaa hommat vasta illalla, osittain siksi, että hän viettää päivät erinäisissä menoissaan (sukuloiden, kyläillen, kylähulluillen), mutta ehkä rankka työ on myös mukavampaa tehdä illan viiletessä. Päästyäni nukkumaan uni tuli hetkessä. Kiitospalkkioksi kolmen tunnin avunannostani sain lasillisen maultaan mansikkaa jäljittelevää kivennäisvettä. Kova työ, kovat huvit.

Heinäkuun ihQutusbiisiTiistai 23.07.2013 03:40

Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi kuuntelemahan kaikota, biisii Erkin popittaman, ihQuviisuu ihannoiman, laatulauluu laulattaman. Sanat sieluuni sattuvat, sävel sontaan sekoittuvi, korvihini kummutessa, tärykalvon turtuessa. Erkki perkele sinä saatana, teitkö sie sen taas toteen! Lopeta jo ihQutukset, turhaa turbaa ol tämäkin, paljon ootettu pettymys, nyrkil ansaitsisit naamaas!

Heinäkuun ihQuin biisi on ehdottomasti Austin Mahone - What About Love. Biisi itsessään ei ole ehkä mitään syvällisintä tai omaperäisintä, mutta se on tarttuva. Videolla nähtävät tanssit (oi kuinka kaipaisinkaan niitä lisää nykyajan musiikkivideoihin) ovat tyylikkäitä ja meno on muutenkin mukavan urbaani ja street-henkinen. Uudeksi Justin Bieberiksi kutsuttua Austin Mahonea katsoo paljon mieluummin kuin itse Piiperöistä.

LuQnurkkausSunnuntai 21.07.2013 03:00

En ole viime aikoina ehtinyt lukemaan erityisen paljoa töiden ja muun elämän hektisyyden takia, joten luQnurkkauksiakaan ei ole tullut kirjoiteltua tänne - mikä sinällään on varmasti monille kyllä helpotuskin, sillä teinipoitsun kirjallisuusarviot tuskin ovat näiden kirjoitusteni kiinnostavinta kamaa.

Kirjat ovat omassa kirjahyllyssäni omina, joten jokainen kiinnostunut henkilökohtainen tuttavani voi niitä halutessaan lainaan pyytää.

Yasmina Khadra - Bagdadin kutsu
***

Mohamed Moulessehoul on entinen armenialainen upseeri, joka on kirjoittanut vaimonsa nimellä Yasmina Khadra. Bagdadin kutsu oli aikoinaan hänen ensimmäinen suomennettu kirjansa. Itse löysin tämän kirjan kirpputorilta ja kiinnostuin siitä takakansitekstin perusteella.

Bagdadin kutsu kertoo Irakin sodasta. Huomaamattomassa aavikkokylässä asuva beduiininuori pääsee kokemaan länsimaalaisten julmuuden, kun amerikkalaiset tulevat aseiden kanssa opettamaan maan kansalaisille, mitä on vapaus. Kylän hääjuhliin isketään ohjus, tarinan kertojan perheen ylpeys viedään. Ikiaikainen kulttuuri polkaistaan paskaksi amerikkalaissotilaan maihinnoususaappaalla: päähenkilön ystävän suvussa vuosia kulkenut luuttu (soitin) särjetään amerikkalaisten toimesta. Nuorukainen ei näe lopulta muuta vaihtoehtoa kuin lähteä osallistumaan pyhään sotaan länsimaita vastaan. Hän matkustaa Bagdadiin, missä hänen on määrä osallistua kaikkien aikojen pahimpaan iskuun länsimaita vastaan.

Tarinana itsessään kirja ei ole mitenkään ihmeellinen: vastaavanlaisia kuvauksia on olemassa muitakin, nuoren tarina on jopa kliseinen. Tarina tuntuu poukkoilevalta ja pitkittelevältä: aivan kuin lopun tuloa pitkitettäisiin erilaisilla, hieman turhilta tuntuvilla kohtauksilla. Runollisempaa ja enemmän tunteita herättävää kuvausta länsimaiden itämaihin kohdistamista vääryyksistä on samoin olemassa (esimerkiksi Khaled Hosseinin Afganistaniin sijoittuva kirjallisuus).

Kirjalla on kuitenkin paljon ansioita: se päästää lukijan sisälle beduiinikulttuuriin, sen erilaisiin perinteisiin ja tapoihin, mikä voi auttaa länsimaalaista ymmärtämään arabeja paremmin. Kuvaus arjesta ja tapakulttuurista on ehkä kirjan parasta antia. Tekstissä on myös hienoja vertauskuvia ja tietynlaista runollisuutta - tosin koristellun autokulkueen vertaaminen joulukuusiin tuntuu minusta oudon länsimaalaiselta ilmaisulta.

Bagdadin kutsu on kaunis ja mielenkiintoinen, joskin tarinaltaan hieman kliseinen kuvaus.

Stephen King - Pimeä yö, tähdetön taivas
*****

Kingin tuore novellikokoelma Pimeä yö, tähdetön taivas kertoo neljjä erilaista tarinaa kostamisesta. Novellissa 1922 maatilan isäntä murhaa emäntänsä maatilan tulevaisuudesta eroavien näkökulmien takia. Jollain tasolla kaivoon haudattu emäntä alkaa kuitenkin kummitella miehen elämässä aina hänen viimeisiin vuosiinsa asti. Onnistunut avioliitto kertoo tarinansa (nimensä mukaisesti) onnistuneesta avioliitosta, joka saa eräänlaisen kulmapisteensä vaimon saadessa tietää miehestään jotain hyvin raskauttavaa.

Kingin kirjoittamat tarinat ja niiden sisältämät kostot ovat kaikki erilaisia ja omalla tavallaan "herkullisia". Ne eivät anna lukijan päästää irti kirjasta ennen kuin novelli on kahlattu läpi. Hahmot ovat Kingin tyylille ominaisesti eläviä. Joitain samankaltaisuuksia Kingin muihin teoksiin on havaittavissa juonenkäänteissä ja tarinan lähtökohdissa, muttei tämä ainakaan itseäni haitannut.

Kokonaisuudessaan Pimeä yö, tähdetön taivas on erinomainen ja uskottava kokoelma modernia, päänsisäistä kauhua/jännitystä.

Robin Cook - Mutantti
**

Robin Cookin kirjassa tohtori Victor Frank ja hänen vaimonsa eivät voi saada lapsia. Geeniteknologian parissa työskentelevä Victor kokeilee hedelmöittää vaimonsa munasolun keinotekoisesti spermallaan. Geneettisesti muunnellusta pojasta kasvaa keskimääräistä älykkäämpi, mutta pian näyttääkin siltä, että jokin on mennyt pieleen...

Robin Cookilla olisi kirjailijana ja lääkärinä mahtavat lähtökohdat romaaneihinsa - sellaisia olisi myös geeniteknologian vaaroista kertovaan Mutanttiin, mutta loppujen lopuksi tarina tuntuu kokonaisuudessaan hieman liioittelevalta ja epäuskottavalta. Aiemmissakin Robin Cookin teoksissa minua jäi häiritsemään tietynlainen epäuskottavuus ja epätyydyttävä loppuratkaisu. Lääketieteellinen osio on kirjassa hyvinkin mielenkiintoinen - mitenkään kovin syvälle geenitekniikan kiemuroihin ei mennä, sen ymmärtämiseen riittää jo ihan hyvin lukiobiologiakin.

Kolmen Robin Cookin jälkeen olen kohtuullisen varma, etten tule kirjailijan tuotantoa enää lukemaan: mielenkiintoiset mahdollisuudet, mutta jokaisessa kirjassa on ollut vain jotain epäuskottavaa ja epätyydyttävää.

Ilkka Remes - Uhrilento
***+

Innostuin pitkästä aikaa lukemaan kotimaisen jännityskirjallisuuden kärkinimen, Ilkka Remeksen, tuotantoa. Uhrilennossa suomalainen neurologi Antti Kaira odottaa morsiantaan saapuvaksi Helsinkiin, mutta naisen lentokone ajautuukin reitiltään ja katoaa Balkanin alueelle. Lentokoneen mereen pudonnut hylky löydetään, ja siinä sivussa löydetään jotain muutakin: tapaukseen liittyy jotain hämärää, josta Antti joutuu ottamaan selvää oman henkensäkin uhalla.

Remes on kirjoittajana taitava: hän osaa koota mysteeristä rakentuvan, lopulta kokonaisena kuvana täysin selkeän tarinan, joka rakentuu pala palalta lukijaa koukuttavalla tavalla. Lukujen loppuun mahtuu yllättäviä käänteitä.

Jos Remeksen kirjallisuus on jollekulle entuudestaan tuntematonta, romaanin saamaan arvosanaan voi lisätä hyvin vielä yhden tähden lisää. Kolme tähteä tuntuu itsestäni oikealta siksi, että kertomus on kyllä hyvä, mutta samalla siinä on Remekselle tyypillisiä kliseitä, jotka tuntuvat toistuvan kirjasta toiseen lähes samanlaisina. Samoin kirjan hahmot eivät ole kovinkaan syvällisiä, vaan jäävät pintaraapaisuiksi, kaksiulotteisiksi pahvifiguureiksi. Kirjasta voidaan vängäten löytää jonkinlaisia teemoja (esimerkiksi tosirakkaus, pohdinta siitä, kuka kukin oikeasti on, identiteetti, menneisyyden traumat), muttei mitään niistä käsitellä niin paljoa, että se johtaisi kirjaa lukiessa tai sen jälkeen mihinkään syvällisempään pohdiskeluun.

Toiminnan ja jännityksen ystäville Remeksen Uhrilento on varmasti lukemisen arvoinen kirja, mutta itse kaipaisin kirjailijan tuotantoon myös jotain syvällisempää.

Amanda Stevens - Nukketyttö
*½

Tämä kirja löytyi kirpputorilta, ja kiinnostuin siitä takakansitekstin perusteella. Onnekseni kirjalla taisi olla hintaa 50 senttiä, joten paljoa en rahaa tähän roskaan käyttänyt.

Ruby-niminen tyttö katosi New Orleansin lähiöstä jäljettömiin. Tytön äiti Claire on elänyt tyttärensä katoamisesta lähtien kuilun partaalla - hän näkee tytön kaikkialla ja suhtautuu pakkomielteisesti tähän. Epätietoisuus tytön kohtalosta raastaa häntä. Rubyn isälläkään, entisellä, nyt alkoholisoituneella poliisimies Dave Creasylla ei mene paljoakaan sen paremmin.

Claire uskoo päässeensä uudestaan Rubyn katoamisen jäljille, kun hän näkee erään kaupan ikkunassa syntymämerkkejä myöten Rubyn kaltaisen nuken. Ennen kuin Claire ehtii tehdä mitään, nukke varastetaan ja liikeen omistaja löytyy murhattuna. Claire ja Dave alkavat puida johtolankoja ja menneisyyttään, mikä johtaa karmaiseviin paljastuksiin miljoonakaupungin pinnan alta.

Tarina osaa olla paikoin mielenkiintoinenkin, mutta kokonaisuudessaan käänteet ovat ennalta-arvattavia (minulle oli alusta asti selvää, kuka katoamiseen oli syyllinen) ja kerronta on ajoittain hyvinkin kökköä. Tytön sieppaajan vinoutunut suhde isäänsä jää käsittelemättä niin nykyiseltä kuin menneeltä osaltaan, samoin sieppaajan äidin kohtalo jää pimentoon. Sieppaajan mielenterveysongelmat tuntuvat liioitellun epäuskottavilta. Hahmot tuntuvat milloin missäkin vaiheessa tietävän ja aavistavan asioita, joita heidän ei pitäisi vielä tietää. Kerrontaan pudotellut fraasit New Orleansin karuudesta/julmuudesta/viettelevyydestä alkavat toistaa itseään kirjan puolivälin jälkeen.

Kiinnostavasta takakansitekstistä huolimatta Nukketyttö osoittautuu pettymykseksi, enkä suosittelisi kirjaa kenellekään.

Pahempi kuin Päivi RäsänenTiistai 16.07.2013 22:43

Monet suomalaiset vihaavat sisäministeriään. Sinällään minua jaksaa aina vain huvittaa, kuinka kristillidemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen pääsee yhä uudestaan otsikoihin mielipiteillään - ne ovat itse asiassa hyvin harvoin oikeasti ristiriidassa kirkon pohjimmaisten periaatteiden kanssa, eikä kenellekään luulisi enää tulevan yllätyksenä, millainen arvomaailma hänellä on.

En halua puolustaa Päiviä (minusta hän on itse asiassa monilta osin aika urpo), mutta haluan huomauttaa, että häntä ja hänen puoluettaan äänesti viimeisimmissä, täysin laillisissa eduskuntavaaleissa 118 453 äänioikeutettua henkilöitä. Päivi ei ole arvojensa kanssa yksin.

Minusta on sinällään hassua, ettei esimerkiksi Kuopion torin nurkilla Jumalan ilosanomaa kailottavaa Jeesus-naista, sammakkoennustajaa, skientologeja tai ufotutkija Rauni-Leena Luukonen-Kildettä siteerata mediassa läheskään yhtä usein kuin Räsästä, vaikka minusta näiden jutut ovat useimmiten samanlaista huuhaata. Ehkä Räsänen on heitä vaikutusvaltaisemmassa asemassa.

Toisaalta on lohduttavaa (tai sitten juuri päinvastoin, hyvin huolestuttavaa), että maailmalla on itse asiassa Räsästä paljon konservatiivisempia pahvipäitä paljon vaikutusvaltaisemmissa viroissa.

Hyvä esimerkki on George W. Bush - Yhdysvaltain presidenttinä kaksi nelivuotiskautta toiminut Bush lupasi hallita maataan kuin Jeesus sitä hallitsisi. Bushin kaudella maa ajautui maan kansalaisten oikeuksia ja yksityisyyttä polkeneeseen terrorismin vastaiseen sotaan ja velkaantui ennätyksellisesti. Bush loi kaudellaan ennakkoluuloja niin muita uskonnollisia ryhmiä kuin seksuaalivähemmistöjäkin kohtaan.

Yhdysvallat on maana mielenkiintoinen vastakohta Suomen politiikalle - meillä äänekästä uskovaista pidetään hulluna fundamentalistina, kun taas Amerikan mantereella paljastuminen ateistiksi tietää poliittisen uran loppua. Presidentti saa olla ruma, epäpätevä, kansalle entuudestaan lähes tuntematon, epäkarismaattinen ja vaikka tummaihoinenkin, kunhan maan ensimmäinen mies ei vain mene möläyttämään, ettei hän usko Jumalaan.

Minusta jokaisen maailmankatsomus on oma asia, muttei sitä kuuluisi sotkea politiikkaan, jonka pitäisi perustua varmennettuihin faktoihin. On ymmärrettävää, että Päivi Räsäsen "Raamatulla päähän" -argumentit herättävät useissa ihmisissä ärsytystä. Päivi Räsästä kohtaan antipatioita tunteville henkilöille haluan sanoa, että asiat voisivat kuitenkin olla paljon huonomminkin.

KriisiMaanantai 15.07.2013 00:20

En yleensä erityisesti välitä kirjoittaa henkilökohtaisista asioistani nettiin, mutta nyt koen, että minun on se tehtävä. Olen kokenut elämässäni suurta vääryyttä vuosien saatossa, lähtien kaljuuntumisesta koulukiusaamiseen ja talousongelmista tyylitajuttomuuteen, mutta tällä hetkellä saatan olla elämäni suurimman kriisin ja huolenaiheen äärellä.

Uusissa Coca Cola -pulloissa ei ole minun nimeäni.

Okay, pystyn ymmärtämään sen, ettei Erikiä ole siellä. Eihän se ole tietty kauhean yleinen nimi Suomessa verrattuna muihin pullojen nimiin, mutta entäpäs Erkki? Ei näy vain sitäkään Cokisten etiketeissä.

SAATANA! Erkkejä on Suomessa noin 73 000! Esimerkiksi kylläpähän tuo perhanan Daniel (12 000) tai Miska (vajaa 2800) ovat saaneet nimensä pulloon, vaikka niitä on paljon vähemmän! Erkkejä ja Erikejä löytyy - Suomessa on itse asiassa jopa kolme Erik-nimistä naista! Miettikää sitä! (siihen en ota kantaa, olenko yksi näistä kolmesta)

Siitä, miten nimet päätyvät pulloihin, ei ota selvää Erkkikään. En nimittäin ota ainakaan minä. Ehkäpä Robin (2600) tietää!

Olen lisäksi huomannut pulloissa sellaiset "nimet" kuin Äiti ja Sisko. Sanonpa vain, KUINKAKOHAN MONTAA ÄITIÄ TAI SISKOA SUOMESSA ON?

Erkit ovat hienoja miehiä. He ansaitsevat saada tunnustuksen ja saada nimensä Coca Cola -pulloon. Minä en lepää, ennen kuin tämä virhe korjataan.

Erkit, liittykäämme yhteen ja taistelkaamme suuren, globaalin yhtiön mielivaltaa vastaan.

Ps. Tiesittekö, että Kymenlaaksossa toimii Erkkien etunimiyhdistys? Tiedänpähän, minne ottaa yhteyttä, jotta ihmisoikeuteni toteutuisivat.

LyhyetKeskiviikko 10.07.2013 21:02

Ennen edes tiesin
Mistä päin mä tulin
Tarpeeks kun harhailin
Unohdin jo senkin

Tarviin suunnan kulkea
Pisteen jota seurata
Olen ollut tuuliajolla
Tiellä tuntemattomalla

Liian yksin liian kauan
Ja kun lennän yli laidan
En pelkää yhtään aaltoa
En myrskytuulta kammoa

Sillä kun syöksyn alas
En halua ylös takas
Vaikken tiedä minne menen
En tiennyt sitäkään ennen
(marraskuu 2012)

***

Kun sää on ollut aina aurinkoista
Pienetkin pilvet näyttää tummilta taivaalla.
Kun elämä on alusta asti ollut poutaista
Tihkusateessakin tarvii sateenvarjoa.
(toukokuu 2013)


***

Kauniita cocktail-drinkkejä, sauhuavaa tupakkaa
Upeita vartaloita ja kiihkeää suudelmaa
Tää on jatkuvan nautinnon maa

Jokainen ateria on elämys, ainoaa laatuaan
Jotain huumaavaa joka kaupasta saa
Se on tapa loputtoman nautinnon maan

Ja kas, onko ihme, no ei ollenkaan
Jos mikään ei tunnu miltään laisinkaan
Paitsi kun suolaa haavoihinsa saa
Onhan tää ikuisen nautinnon maa
(kesäkuu 2013)

Ketä vakoilu yllättää?Maanantai 08.07.2013 01:41

Edward Snowden paljasti parisen viikkoa sitten vuotamissaan asiakirjoissa Yhdysvaltojen tehneen laajaa yksityishenkilöihin ja myös esimerkiksi Euroopan unioniin kohdistuvaa vakoilua. Yksityishenkilöitä on vakoiltu esimerkiksi erilaisten internetsivujen, kuten Facebookin, Yahoo!:n, Googlen, Twitterin ynnä muiden niin sanottujen sosiaalisen median välineiden avulla. Eurooppaa on vakoiltu tietojärjestelmien lisäksi myös perinteisemmällä tavalla - toimistoihin on asennettuja salakuuntelulaitteita.

Olen seurannut huvittuneena Snowdenin tekemien vuotojen ympärillä vellovaa skandaalia - ketä tämä oikeasti yllättää? Monia, niin kun ei pitäisi olla. Vähänkään näistä asioista perillä oleville vakoilu ei ole tullut yllätyksenä.

Jos ihmiset tutustuisivat esimerkiksi Facebookin käyttöehtoihin eivätkä hyväksyisi niitä lukematta, valtavan tekstivyyhdin seasta löytyisi maininta, jossa todetaan, että hyväksyessään käyttöehdot palvelun käyttäjä hyväksyy sen, että hänen tietojaan voidaan jakaa eteenpäin Yhdysvaltain lakien mukaisesti USA:n tiedusteluviranomaisille. Ongelma tietty on, ettei Facebookin ja Googlen kaltaisiin, arkipäiväisiin sivustoihin kohdisteta epäilyksiä - niiden odotetaan olevan tuttuudessaan myös turvallisia.

Kenellekään tietoturva-asiantuntijoille kohu ei ole tullut yllätyksenä. Edes mikään suuri asiantuntijakaan ei tarvitse olla, sillä jopa minun kaltaiseni foliohattu on pitänyt asiaa varmana vuodet - sen takia viivytin aikoinaan jopa Lärvikirjaankin tuloani, kunnes jouduin alistumaan sosiaalisen paineen alla.

Seuraava vastaavanlainen "yllätys" voi olla, että samanlaista vakoilua harrastaa Yhdysvaltojen lisäksi myös Eurooppa ja jotkin Aasian maat. Internet on mahdollisuuksien loppumaton keidas, josta kaikki haluavat osansa. Valtioille kyseessä on erinomainen keino kerätä laajasti tietoa ja urkkia vihollista. Tulevaisuuden sodat saatetaankin käydä sotatantereiden sijasta internet-todellisuudessa - pommit ja sotilaat vaihtuvat ykkösiin, nolliin ja nörtteihin.

Ja kun en keksinyt luovempaakaan tapaa päättää tätä tekstiä, lainattakoon erästä laulunsanoitusta:
"Head-bone connects to the headphones
Headphones connect to the iPhone
IPhone connected to the internet
Connected to the Google
Connected to the government"

M.I.A. - The Message

KasvistoaMaanantai 01.07.2013 01:16

Näähän mun ihQ-d44 kasvijutut ei kyllä kiinnosta ketään (joskus mietin, mikä mun jutuissa yleensäkään kiinnostaa kun silti näitä luetaan), mutta pitäähän näistä taas kesän myötä kuvia laittaa. Kasvit ovat siis puutarhastani Rautavaaralta, jossa minulla on vapaat kädet mummolani wanhaan pihaan.


Siperianunikko
Papaver croceum
Oranssi on näistä lempparini - lisäksi itselläni on siperianunikkoa rosan, persikan, keltaisen ja valkoisen väreissä. Kasvia pitäisi olla olemassa myös kirkkaanpunaisena, mutta sellaista ei omasta kasvistostani löydy.


Keltakurjenmiekka
Iris pseudacorus
Kukki ensimmäistä kertaa tänä kesänä! <3 Siirretty wanhasta ruohikon sekaisesta paikasta kunnolliseen maahan.



Lehtoakileija
Aquilegia vulgaris
Kauneudessaan ja herkkyydessään akileijat ovat ainaisia suosikkejani. Alemman kuvan sinertävän valkoinen on uusi väri, johon en ole aiemmin törmännyt. Akileijaa on saatavana sinertävän, punertavan ja valkoisen eri sävyissä, ja sävyt voivat risteytyä mielenkiintoisesti keskenään.



Raunioyrtti
Symphytum officinale

Kesäkuun ihQutusbiisiSunnuntai 23.06.2013 19:15

"Kaikki hyvät kappaleet ovat toistensa kaltaisia, jokainen ihQutusbiisi on onneton omalla tavallaan."

Kesäkuussa kuunnellaan suomalaista kamaa - junttidiskon kuningas Frederikin uusi kappale Missä on jatkot on vain jotain ihQuinta maailmassa.

Ystäväni Anu valitti viime huhtikuun ihQutusbiisistä, ettei se ollut Reetua. Nyt virhe korjataan, sillä tämä on. Reetu on aidosti kova jätkä: 68-vuotias iskelmäveteraani ei jaksa jäädä eläkkeelle vieläkään. Olin eräs niistä valituista lapsista, jotka kuulivat tämän biisin ensimmäisten joukossa maailmassa: vappukeikallaan Kuopion Rauhalahdessa Reetu veti uuden biisinsä ensimmäistä kertaa livenä. Oletteko kateellisia, häh? Myönnettävä on tosin, että olin keikalla sen verran ottanut, etten olisi aamulla edes muistanut uuden biisin esittämistä, ellei joku olisi siitä sanonut.

Myönnettäköön, etten kuuntele tätä kauhean tosissani, mutta hei, vakavalla naamalla voin sanoa biisin olevan ainakin tarttuva, ja videokin on itse asiassa suomalaismusiikkivideoksi visuaalisesti korkeatasoinen. Visuaalisuudella tosin tarkoitan kuvan korkeaa laatua sekä suuren maailman meininkiä enkä niinkään Reetun kroppaa (noh siis eihän siinä mitään vikaa ole toki!).

Long life for the king