IRC-Galleria

Viime aikoina koetut uudet kokemukseni ovat olleet lähinnä uusia ammatteja. Siten myös uusia kokemuksiani käsittelevät tekstit ovat pitkälti olleet "mitä minä kokeilin tällä viikolla" -tyylisiä, mutta kerrottakoon alkuvuoden aikana koetusta kahdesta uudesta kokemuksestani oluen suhteen.

Minä pidän oluesta. Sen maltainen maku, sen rentouttava vaikutus, ah! En koskaan kyllästy juomaan olutta. Päinvastoin, jokaisen tuopillisen jälkeen haluan lisää. Kalja on kultaa. Eniten pidän luomuoluista ja maissioluista, tosin joiden oluen ystävien mukaan jälkimmäiset eivät kunnon olutta ole nähneetkään.

Tammikuussa maistoin alkoholitonta olutta. Koska käynnissä oli tipaton tammikuu, mutta oli pakko päästä edes baariin oluthuuruja hengittämään kaveriporukassa, päädyimme ystäväni kanssa ottamaan alkoholittoman oluen. Ykkösolut oli positiivinen yllätys: se maistui vähintään yhtä hyvälle kuin tavallinen olutkin. Jotain jäi kuitenkin puuttumaan, sillä kerrankin käsite kävimme yksillä tarkoitti oikeasti vain yhtä juomaa! Päihdyttävä vaikutus nyt vain on osa olutta ja piste.

Toinen olutkokemus oli maaliskuussa tehty oluthaaste. Kaljahaaste on sosiaalisessa mediassa levinnyt ilmiö, jossa haastetaan toinen juomaan määrätyn verran alkoholia. Jos haastettu epäonnistuu, hän joutuu korvaamaan tappionsa. Suomalaistennuorten keskuudessa kiertäneessä haasteessa kerralla juotavan kaljan määrä on ollut puoli litraa ja haasteessa epäonnistuneen pitäisi tarjota lavallinen kaljaa. Yllätyin positiivisesti, kun sain kiskottua oman olueni alle kahteenkymmeneen sekunttiin! Petyin tosin, kun haastamistani vain yksi suostui tekemään haasteen. Tulen siis saamaan kaksi lavaa kaljaa, can't wait..!

---

http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/03/olutjuttuja.html

Koko maailman puhutuin aihe viime viikkojen aikana on ollut Ukrainan kriisi ja sen tuorein käänne: Venäjän erikoinen sekaantuminen Krimin tilanteeseen. 28. helmikuuta tunnuksettomat sotilaat ottivat haltuunsa lentokenttiä. Myöhemmin on paljastunut, että tunnuksettomat sotilaat ovat Venäjän armeijasta. Tilanne kokonaisuudessaan on sekava: Putin on saanut luvan aseelliseen voimankäyttöön federaationeuvostolta. Venäläisten sotilaiden määrää on lisätty, ja vahvuuden on arveltu olevan 15 000 sotilaan kieppeillä. Kielellisesti venäläisenemmistöisen Krimin alueparlamentti äänesti liittymisestä Venäjään. Asiaan liittyvä kansanäänestys olisi tarkoitus järjestää ensi viikolla.

Kokonaisuudessaan kriisiä seuratessa vallitsevaksi nousee koko touhun sekavuus: mitä Venäjä haluaa? Haluaako maa vain osoittaa, ettei se ole sotilaallisesti vähäteltävä? Halutaanko Ukrainan kriisillä herätellä neuvostoaikaista nostalgiaa, kun ammoinen supervaltio puuttui muiden maiden politiikkaan tuosta vai? Haluaako Venäjä Krimin osaksi federaatiota? Vastaus: kukaan ei oikeastaan tiedä, vaan monet Venäjä-asiantuntijatkin ovat hämmentyneitä.

Eräistä asioista jokainen voi kuitenkin olla varma. Ensimmäinen karu totuus on se, ettei Venäjä ole demokratisoitumassa. Venäjä on edelleen arvaamaton, omien oikkujensa ja intressiensä mukaan toimiva suurvalta. Venäjä osaa tehdä sotilaallisen väliintulon nopeasti, tehokkaasti ja päättäväisesti. Venäjä tekee mitä tahtoo.

Ukrainan kriisi ja Venäjän toiminta saa (tai ainakin pitäisi saada) myös Suomen pohtimaan ulko- ja turvallisuuspolitiikkaansa. Jos Venäjä kohtelee naapurimaataan Ukrainaa vastaavalla tavalla, millainen on Suomen kohtalo? Vastikään on kerrottu Venäjän pitäneen sotilasharjoituksia Karjalan tasavallan alueella ja aikovan lisätä merkittävästi sotilaiden määrää Suomen rajan tuntumassa.

Valitsen sinut Nato

Vieläkö joku pystyy kaivamaan esiin oikeasti päteviä vasta-argumentteja Suomen Nato-jäsenyydelle?

Tosiasia on, että jos jokin maa Suomeen hyökkäisi, se olisi Venäjä. Ei Ruotsilla, Virolla tai Norjalla ole syitä eikä edes mahdollisuuksia moiseen. Saksa ei suunnittele aloittavansa uudestaan tuhatvuotisen valtakunnan rakentamista. Syy, minkä takia Suomessa edelleen on yleinen asevelvollisuus ja maa on pyrkinyt pitämään yllä jonkinasteista puolustuskykyä, on idässä.

Suomalaiset ovat kautta aikain suhtautuneet Pohjois-Atlantin liittoon eli Natoon kriittisesti. Useimmiten Nato-vastustajat jakaantuvat kahteen leiriin: venäläismyönteisiin/amerikkalaiskriittisiin, jotka kokevat Naton liian amerikkalaismieliseksi, ja niihin, jotka tosissaan luulevat Suomen tulevan toimeen omilla puolustusvoimillaan.

Natossa on ongelmansa. Naton keskeisin vaikuttaja on Yhdysvallat. Osa Naton operaatioista, kuten Yhdysvaltojen johdolla harjoitettu "terrorisminvastainen sota", ovat olleet kyseenalaisia. Yhdysvallat on kuitenkin demokraattisempi ja Suomen arvoja lähempänä oleva valtio kuin Venäjä, jonka ihmisoikeuskysymykset ovat viime vuosina olleet esillä merkittävästi.

Suomen puolustusvoimiin uskominen on yksinkertaisesti turhaa haihattelua. Suomen armeijan koko on murto-osa Venäjän armeijasta. Kalusto ostetaan usein käytettynä (panssarivaunut). Jos Venäjä hyökkäisi, Suomi olisi arvioista riippuen polvillaan parissa päivässä, hyvällä onnella vasta muutamassa viikossa. EU-maille kaavailtuun yhteiseen puolustukseen ei samoin parane luottaa, sillä talousvaikeuksissa rypevän unionin kyky toimia tositilanteessa on kyseenalainen.

Nato toisi Suomelle varman turvan, sillä puolustusliittoon kuuluvaan maahan ei noin vain hyökättäisi. Natoon liittyminen pitäisi lisäksi tehdä silloin, kun se on vielä mahdollista. Kliseinen mutta osuva vertaus kuuluu: palovakuutustakaan ei oteta siinä vaiheessa, kun talo on tulessa. Monet ovat esittäneet, että jos Venäjä hyökkäisi Suomeen, Suomi saisi ehkä Natolta apua. Ehkä. Miksei puolustusliittoon voi saman tien liittyä? Silloin apu ainakin olisi varmaa.

Suomettumisen aika ei ole ohi vieläkään

Suomen ulkopoliitikassa on kautta aikain pyritty puolueettomuuteen, muttei sitä läheskään aina olla ymmärretty muualla. Kylmän sodan aikana Suomi katsottiin länsimaiden näkökulmasta venäläismieliseksi, parhaimmillaan Suomi saatettiin käsittää Neuvostoliiton etupiiriksi. Lisäksi suomalainen "puoluettomuuspoliitikka" johti Neuvostoliittoon päin rähmälläänoloon: suomettumiseen. Pyrkiessään miellyttämään vaikutusvaltaista naapuriaan Suomi loi uuden sanan kansainväliseen politiikkaan: pieni valtio taipui suurvallan edessä pahimmillaan rajoittaen sananvapautta ja sensuroiden suurvaltaa kohtaan esitettyä kritiikkiä. Suomalaiset saattoivat katsoa tasapainoilevansa idän ja lännen välissä, mutta länsimaiden näkökulmasta Suomi jousti periaatteistaan liikaakin ja taipui Neuvostoliiton tahtoon.

Suomettumisen aika ei näytä olevan ohi vieläkään. Suomalaisten poliitikkojen kannanotot ovat olleet yllättävän varovaisia. Pääministeri Katainen on todennut, että "täytyy pitää pää kylmänä". Puolustusministeri Haglund piti yllään Ukrainan lipun värejä mukailevaa kravattia. Aika laimeita kannaottoja? Onneksi sentään presidentti Niinistö on uskaltanut todeta Venäjän rikkovan kansainvälistä oikeutta.

Jo aiemmin Suomi on pysynyt pääasiassa hiljaa Venäjän ihmisoikeusongelmista. Arhimäen sateenkaariliput sekä Tynkkysen sateenkaarikravatit ovat saaneet osakseen paheksuntaa ja "välejä Venäjään ei saa pilata" -hyssyttelyä – meillä, Suomessa, jonka pitäisi olla ihmisoikeuksien mallimaa. Samoin tutkija Mika Aaltola on toivonut Suomelta vahvempaa kannanottoa Ukrainan kriisiin. Hän kuitenkin arvelee, ettei Suomi tule niin tekemään.

Suomen ei tarvitse solmia uutta YYA-sopimusta ja nuolla venäläiseliitin persettä, sillä parempikin vaihtoehto on olemassa. Natoon kuuluminen varmistaisi sananvapauden ja demokratian Suomessa. Suomettuminen jäisi viimein historiaan, kun Naton turvatakuut mahdollistaisivat sen, että Suomi uskaltaisi viimein ottaa asioihin aidosti kantaa.

Mitä me vielä odotamme?

Mitä me suomalaiset vielä odotamme? Nato on vakuutus, joka kannattaa ottaa. On turha lässyttää sitä, että venäläiset ovat ystäviämme. Ystävä ei sijoita tuhansia sotilaita rajamme läheisyyteen. On yksinkertaisesti hölmöä odottaa, että meitä tultaisiin ehkä auttamaan Naton suunnalta Venäjän hyökätessä, kun voimme varmistaa avun saannin liittymällä kyseiseen puolustusliittoon. Lisäksi on noloa, mikäli maamme alkaa suomettua uudestaan.

Venäläismielisiä emme enää ole, yksinämme emme toimeen tahdo tulla, olkaamme siis Naton jäseniä.

---

// blogistani (merkinnässä mukana myös lähdeluettelo) http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/03/olkaamme-siis-naton-jasenia.html

Tänä aamuna katson ulos ikkunasta
Maailmaan sataa taivaan täydeltä onnea
Annan onnenhitusten leijailla kielellein
Ne sulavat pisaroiksi auvoa
Mietin, eikö ole ylärajaa mun onnellein

Emmekö me jokainen rakasta elämänohjeita ihmisiltä, jotka eivät tiedä pätemästään asiasta hölkäsen pöläystäkään? Erään läheiseni hienojen elämänohjeiden innostamana pyysin joukon tunnettuja henkilöitä neuvomaan minua ja muita elämän ja yhteiskunnan eri osa-alueiden suhteen.

Johanna Tukiaisen meikkausvinkit

- Eräs lempparihuulipunistani on Make Up Storen huulipuna, joka on harvinaista, nyt jo lopetettua Comet-sävyä, Tuksu kertoo. - Valitettavasti se on nyt kadonnut jonnekin, kuten myös Victoria's Secret -laukkuni, ja Cometia ei enää valmisteta, eräs tanssijani hommas sen mulle. Aluks lähti Julia, nyt vielä tämä! Tämä tapahtu koiran purtua mua, olen ollut sen jälkeen hoidossa sairaalassa, antibiootitki maksoin itse. Comet on kauniin pinkki sävy, joka sopii huulieni muotoon ja ruskettuneeseen ihooni täydellisesti. Jos joku tietää varkaan niin ilmoittakoon heti mulle! Hankin heti huippujuristin ja laitamme oikeudessa ryöstäjän vankilaan!

Meikkien yhteyteen Tukiainen suosittelee oranssia ihoa.
- Oma ihoni on kauniin kuultavasti päivettynyt. Harva ehkä uskoo, mutta rusketukseni on keinotekoinen, Johanna paljastaa salaisuutensa. - Käytän toisinaan itseruskettavaa. Ihoni on luonnostaan vaalea. Lisäksi rusketun luonnostaan ulkomailla käydessä, vähän aikaa sitten olimme Juhan kanssa Marokossa ja tykkään käydä Maijamissa, missä tapaan usein miljonäärejä. Kerran olimme Julian (rauha sielullesi rakas siskoni Julia rukoilen päivittäin vuoksesi!!!) kanssa Maijamissa ja itse DENNIS ROADMAN pyysi meitä juhlimaan kanssaan!

Georgios Andreas Papandreoun talousneuvot

Kreikan pääministerinä toiminut Papandreou osaa antaa monia käytännön vinkkejä talouden tasapainottamiseen.
- Säästäminen on asia numero yksi. Se tehtiin meillä Kreikassakin. Säästimme kaikesta mahdollisesta IMF:n ohjeiden mukaisesti. Kun säästöt lamauttivat taloudemme kehityksen täydellisesti, otimme menoihimme aivan järjettömästi lainaa. Siis ihan vitusti. Niin saatanasti ettei kukaan voi koskaan maksaa sitä takaisin, oikeesti.

Tuoreeltaan Kreikan velkojen järjestelyä on mietitty uusiksi. On huomattu, ettei Kreikka ehkä voikaan maksaa moninkertaisesti bruttokansantuotteensa ylittäviä velkojaan parissa vuodessa. Osa on ehdottanut velkojen mitätöimistä.
- Tadaa, näin olemme säästäneet rahaa ja talous on taas kunnossa! Papandreou hihkuu tyytyväisenä. - Ota siis vitusti velkaa, kyllä sen joku puolestasi maksaa!

Nokia-pomon neuvot tulevaisuuden suunnitteluun

- Aluksikin minun on todettava, ettei tulevaisuutta voi koskaan ennustaa, yli kymmenen vuotta Nokiassa vaikuttanut, nimettömänä pysyttelevä pomo aloittaa.
- Meillä Nokialla ollaan kehitelty vuosien varrella hyvin paljon monipuolisesti puhelinteknologiaa: olemme kehittelemässä muun muassa äärimmäisen ohutta puhelinta, joka voisi olla liimautuneena ihon pinnalle. Samoin esimerkiksi rannekelloa muistuttava matkapuhelin on mahdollinen, puhumattakaan liike-energialla latautuvasta puhelimesta.

Kaikki visiot ovat mahdollisia, ja kaikkiin mahdollisiin kännykkäteollisuuden trendeihin on varauduttu ennalta. Nokia-pomon mukaan on mahdollista kehittää esimerkiksi matkapuhelin, joka voisi lämmittää pienillä lämpösäteillä ruokaa.
- Menisit vain kauppaan, ostaisit valmispurilaisen ja lämmittäisit sen kotiin kävellessä evääksi!

Nokian maailmassa miltei mikä tahansa kuulostaa mahdolliselta. Miksei kosketusnäytöllistä puhelinta sitten älytty tehdä ennen iPhonea?
- Noh, tuota, eihän kaikkea voi ennustaa... Kun ei kai nyt kosketusnäytöllistä puhelinta kukaan olisi käyttänyt... On nämä pikaisesti kasaan kyhätyt Lumiat silti ihan hyviä, pomo osoittaa työpöydällään lepäävää Lumia-luuriaan ja työntää housujen taskusta pilkistävän Samsung Galaxyn piiloon.

Päivi Räsäsen hervottomat homoseksivinkit

Kristillidemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen antaa mielellään neuvoja seksuaalisuuden suhteen.
- Suuseksiä en voi suositella terveydellisistä syistä. Papilloomavirukset ovat yleistyneet suiden limakalvoilla juuri suuseksin lisääntyneen määrän takia. Tämä on todennäköisesti yhteydessä yhteiskunnassa valloillaan olevaan homosaatioon, Räsänen esittää arvelunsa.

Entäs wanha kunnon persepano?
- Heterosuhteissa kakkoseen kairautuminen on minusta ihan luonteva ja hauskakin vaihtoehto, jos paikat ovat puutuneet ykköspesältä. Silloin suosittelen etenemään sisään hiljalleen venyttäen ja liukuvoidetta käyttäen. Homosuhteisiin en kuitenkaan voi tautista anaaliseksiä suositella.

Millaista seksiä homot sitten saavat harrastaa?
- Jokaisen homoutensa kanssa painivan, herkässä iässä olevan nuoren kannattaa ehdottomasti tulla erilaisten kristillisten järjestöjen ylläpitämille eheytymisleireille. Siellä pojat pääsevät tutustumaan toisiin, joilla on sama sairaus. Rukoilemalla, masturbointia välttelemällä ja nunnapornoa (vain yksi nunna, ei kahta, sehän olisi jo lesboa!) katsomalla heistä tulee kunnollisia, tasapainoisia kansalaisia.

Matti Nykäsen niksit raittiiseen elämään

Matti kertoo, että hänelle paras keino absolutismiin on ollut maltti. Maltti on valttia. Mikäli alkaa tehdä mieli viinaa, täytyy vain keksiä jotakin muuta tekemistä. Hyvä tekeminen on vaikkapa uuden eukon hankkiminen: Susannaa, Piaa tai Merviä, uusi nainen, uudet huvit. Uutuudenviehätys auttaa ainakin jonkin aikaa viinanhimoon.
- Sitten kun alkaa taas janottaa ja vituttaa kun ei saa juoda, voi vaikka vähän motata, Matti neuvoo. - Mervin kanssa pitkitettiin uutuudenviehätystä jättämällä erohakemukset ja palaamalla sitten yhteen. Suhteessa pysyi sillä tavoin sopivasti jännitystä.

Cheekin ohjeet hyviin laulunsanoituksiin

Kuka muu muka voisi neuvoa meille jotain räppäämisestä kuin Suomen suosituin räppäri Cheek?
- Kuka muu muka no kuka muu muka? Cheek riimittelee. - Jos sä et mun tyylii tajuu, se meinaa että sulla ei oo tyylitajuu. Ah!

Cheekin mukaan tärkeintä on riimittelyn jouhevuus.

- Ei se oo paha / jos motiivina on mulla raha / mä kyl tiedän miten riimitellä / on mulla hienot kledjut itellä / mä en oo postimies tai Itella / mun kaa on turha räppäämises mitellä, Cheek vetelee kekseliäitä riimejään hatusta. Miten hän pystyy vetämään niitä noin vain lonkalta?
- Ah! Kun tarpeeks kauan räppää / ei siihen tarvii apuun isää tai äippää / täytyy opetella ja tehdä paljon työtä / niin ne sanoo ei kipua ei hyötyä / mä oon kovin jätkä koko Suomessa / ykkönen Lärvikirjas Twitteris ja muussa somessa / mä räppään viel Arhinmäenkin suohon / ei kukaan kysy musta et kuka tuo on.

Näkeekö Cheek minkäänlaisia ongelmia nykymusiikin sanoituksissa?
- Ah! Puolet räppäreist ei tajuu rimmaamisest mitää / ennen mikkiin päästämistä pitäis kirjalliset pitää / mä sanon niille et ota ota mallia / mun ego täyttää monta sataman varastohallia / älkää yrittäkö liikaa biiseihin järkee laittaa / ei kukaan sen kuunteluun käytä aikkaa / riittää et mukana on rahaa autoi mimmei / siitä saa jo tarpeeks paljon kasaa rimmei.

Putinin neuvot ihmisoikeuksien toteuttamiseksi

Venäjän presidentti Vladimir Putin on tunnettu ihmisoikeustaisteilija. Länsimaissa ihmisoikeudet eivät ole läheskään yhtä hyvällä tolalla kuin Venäjällä. Siinä missä Yhdysvallat olisi todennäköisesti saattanut määrätä jopa kuolemantuomion tietovuotaja Edward Snowdenille, Venäjä antoi hänelle turvapaikan.
- Venäjällä tietovuotajia ei ole, koska asiat ovat täällä niin hyvin, Putin selittää.

Sotshin olympialaiset olivat monilta osin Venäjälle näytön paikka. Osa urheilijoista oli huolissaan Venäjän ihmisoikeustilanteesta, mutta Putinin mukaan se oli täysin turhaa.
- Aina vain hätäillään niistä homoista. Homot ovat Venäjälle tervetulleita. Tsaikovskikin oli aluksi homo, mutta ei enää, Putin sanoo hymyillen.

Toisin kuin luullaan, Venäjä on itse asiassa seksuaalivähemmistöjen suojelija.
- Sateenkaarikansa on aina venäläisille ystäväkansaa. Nyt olemmekin kuulleet, että eräässä naapurimaassamme sateenkaarikansa voi huonosti. Kyse on siis Ukrainasta. Krimin autonomisessa tasavallassa homot ovat kohdanneet syrjintää, joten harkitsemme tässä nyt vakavasti menemistä sinne veljiämme auttamaan, Putin pohdiskelee.


Erkin neuvot naisen iskemiseen
Sen lisäksi, että tämän blogin jutut ovat ajoittain rasittavaa pätemistä ja huonon itsetunnon kohentelua omalla näsäviisaudella, olen osannut antaa kymmenen kuolematonta vinkkiä naisen pokaamiseen. ErQ

---

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/03/tassa-teille-neuvoja-elamaan.html

Mikään biisi ei ole ihQutusbiisi syntyessään.

Helmikuun ihQutusbiisi on Patsy Cline - I Fall to Pieces.

Patsy Cline oli 1950-luvun lopulla ja 60-luvun alussa suosittu kantrimusiikko, joka kuoli traagisesti lento-onnettomuudessa uransa lähtiessä nousuun. Hänen kappaleissaan voi kuulla todellista äänenkäyttöä. Monet hänen kappaleensa kertovat epäonnisista rakkaustarinoista. Haikeaa, koskettavaa ja kaunista.

IhQutusbiisien idea olisi esitellä uutta musiikkia, mutta I Fall to Pieces on vuodelta 1961. Yli 50-vuotias kappale on kuitenkin varmasti monille entuudestaan tuntematon, ja myös minulle se on varsin uusi tuttavuus. Oi tuota aikaa, jolloin maailma vielä oli viaton.



Aiemmin wanhimpana ihQutusbiisiksi valittu kappale oli The Red Jump Suit Apparatuksen Face Down, joka oli heinäkuun 2009 ihQutukseksi valittaessa kolme vuotta wanha viisu.

Dean Koontz - Taivaan porteilla
***½
Michelle on nainen, joka ei ole saanut elämässään aikaan käytännössä mitään. Elämä on kuitenkin kohdellut häntä edes yhdellä tavoin hyvin: vaikka se on ollut tyhjää, hän on säilynyt hyvännäköisenä erinomaisen aineenvaihduntansa ansiosta. Michellen elämä saa uuden merkityksen, kun hänen naapuriinsa muuttaa epämääräinen perhe. Leilani Klonk on vammautunut tyttö, jonka äiti Sinsemilla on sekava, huumeet tunteva hippi. Hänen isäpuolensa on ufouskovainen bioeetikko. Leilani kertoo Michellelle, että hänen isäpuolensa uskoo Leilanin nousevan taivaaseen ufon mukana 10-vuotispäivänään. Leilanin veli on jo niin tehnytkin. Kun Leilanin perhe yllättäen katoaa ja tytön 10-vuotissyntymäpäivä lähestyy, Michelle huolestuu. Suhtautuiko hän liian huolettomasti tytön tarinoihin?

Taivaan porteilla on kieleltään taidokas teos, joka rakentuu kolmesta tarinasta, jotka nivoutuvat lopussa yhteen. Michellen ja Leilanin tarina on yksi niistä, joskin siihen keskitytään eniten. Kirjassa sivutaan bioetiikan ääriradikaalia laitaa ja ufouskovaisuutta. Koontzin suurimpia etuja ovat mielenkiintoiset hahmot, joita nähdään tässäkin. Sinsemilla, joka lukee toistuvasti samaa romaania ja asettaa pieniä nukkeja pyörimään asuntoauton jokaiseen huoneeseen, on suorastaan huutonaurua huvittavuudessaaan aiheuttava hahmo. Preston Maddoc, Leilanin isäpuoli, on samoin julmuudessaan, säälimättömyydessään ja naiivissa ufouskovaisuudessaan kiintoisa hahmo. Samoin Michellen täti Geneva, joka muistaa klassikkoelokuvien kohtaukset osana omaa elämäänsä, on viehättävä ja sympaattinen.

Kirja on mieluista luettavaa, mutta huonona puolena mm Koontzille ominainen, lässähtävä loppu.

Khaled Hosseini - Ja vuoret kaikuivat
***½
Khaled Hosseini on eräs viime vuosien suurimpia tarinankertojia. Afganistalaislähtöinen kirjailija on kirjoittanut kaksi kuolematonta, koskettavaa kertomusta, Leijapoika ja Tuhat loistavaa aurinkoa. Ja vuoret kaikuivat kertoo adoptiosta Afganistanin tapaan, kun kaksi toisistaan erottamatonta sisarusta, Pari ja Abdullah, erotetaan toisistaan. Abdullah jää isänsä ja äitipuolensa kanssa kotikyläänsä, Pari siirtyy hienostorouvan lapseksi Kabuliin. Abdullah jää kaipaamaan sisartaan, mutta Pari unhtaa ikänsä takia veljensä – joskin hän kokee sisällään olevan tietynlaisen aukon.

Ja vuoret kaikuivat on rakenteeltaan novellikokoelman omainen: lähtökohtana toimiva Abdullahin ja Parin erotus sysää alulle joukon erilaisia tarinoita. Samoin Parin ja Abdullahin kanssa tekemisissä olleiden henkilöiden tarinoita kerrotaan, vaikkeivät ne päätarinaan liitykään. Novellityylisyyden toimivuudesta voi olla montaa mieltä: samalla tarinoilla on vetovoimaisuutensa, mutta toisaalta ongelmaksi muodostuu kokonaisuuden pirstaloituminen. Jos vertaa Hosseinia aikatasojen käytössä suomalaiskirjialija Sofi Oksaseen, hän päihittää Oksasen mennen tullen. Välillä aikatasolta toiselle liikkuminen on hyvinkin nautinnollista. Hahmot ehtivät usein saada syvyyttä ja tarina voi koskettaa.

Lopulta kirjan edetessä kohti loppua tuntuu, ettei varsinainen päätarina etene miltei ollenkaan. Se ratkaistaan vähän liiankin pikaisesti viimeisillä sivuilla. Jää myös epäselväksi, mikä on teoksen punainen lanka, kun liki neljänsadan sivun aikana esiin marssitetaan yhä lisää ja lisää henkilöhahmoja, joiden kohtalot ja taustat jäävät enemmän tai vähemmän avonaisiksi. Harmilliselta myös tuntuu, kun Afganistan jää tällä kertaa vain yhdeksi tapahtumapaikaksi, siinä missä aiemmat teokset antoivat kasvot afganistanilaisten kärsimyksille.

Ja vuoret kaikuivat on hieno tarina juurien menettämisestä ja sisällään vellovasta tyhjyydestä ja yrityksestä täyttää se. Tämä on Hosseinin huonoin kirja ja se oli itselleni pienoinen pettymys, mutta se on silti hieno ja lukemisen arvoinen teos. Hosseinin aiempi tuotanto on vain niin vaikuttavaa, että uusi kirja näyttää niiden varjossa laimealta.

Margaret Atwood - Oryx ja Crake
***½
Margaret Atwoodin synkkään lähitulevaisuuteen sijoittuvassa kirjassa Lumimies heräilee puusta ilmastonmuutoksen runtelemalla rannalla. Lumimies on nähtävästi viimeinen ihminen maailmassa. Seuranaan hänellä on vain joukko geneettisesti muokattuja ihmisiä, jotka palvovat jumalinaan Oryxia ja Crakea. Lumimies itse esiintyy uusille aatameille ja eevoille Craken profeettana.

Tarina etenee kahdella aikatasolla: toisessa Lumimies vaeltelee ihmiskunnan raunioilla. Toisella aikatasolla ihmiskunnan ajautumista kohti tuhoaan käsitellään Jimmyn (josta tuli myöhemmin Lumimies) näkökulmasta. Pala palalta koko kuva rakentuu lukijan eteen: ympäristökriisit, ihmisten eriarvoistuminen, moraalinen rappio, uuden ihmisrodun muokkaaminen ja lopullinen ihmisrodun tuho. Välillä Atwood pyrkii jopa ällöttämään lukijaansa kuvaamalla lapsipornoa, ihmiskauppaa ja enemmän tai vähemmän arveluttavia geeniteknologian saavutuksia.

Huonoja puolia tarinassa voi olla joidenkin kohtien epäuskottavuudet ja lopun jääminen kesken. Tarinassa on nähdään myös malliesimerkki eräästä dystopiakirjallisuuden kompastuskivistä: tarinoidessaan tulevasta ei voi tietää, mihin teknologinen kehitys on kirjoitushetken ja tarinan sijoittumisajankohdan välillä ehtinyt. Kirjoja ei tarinan mukaan olisi tulevaisuudessa olemassa, vaan kaikki on siirretty CD-rompuille ja DVD-levyille. CD-rompuille? DVD-levyille?

Oryx ja Crake on hyytävä dystopia geeniteknologian vaaroista. Se on lohduton teksti kaikin puolin. Takauma-aikatason kuvauksessa, jossa ihmisten ahneus ja säälimättömyys ajaa lajia väistämättömästi kohti tuhoaan, on synkkä. Voidaanko mitään tehdä? Kirjan nykyhetki (Lumimies yksin maailmassa epämääräisten mutantti-ihmisten kanssa) on samoin toivoton. Mitään ei voi enää tehdä, tämä oli tässä.

Moraalista rappiota, ihmisen ahneutta ja tulevaisuuden toivottomuutta pohtivilta teemoiltaan Oryx ja Crake on hieno kirja. Se saa lukijansa pohtimaan elämän merkityksettömyyttä ja sitä, mihin maailmamme on menossa. Tarina heijastelee monia aikakautemme ongelmia erilaiseen kontekstiin vietynä: näkisikö lukija näitä ongelmia omassa maailmassaan, ellei törmäisi niihin toisenlaisessa ympäristössä? Tämä onkin tieteellisen fiktion parhaimpia puolia.
(ps. kannattaa googlailla kirjan fanitaidetta esimerkiksi sanoilla "Oryx and Crake art" – kirjan synkkä maailma näyttää inspiroineen hyvin monia, ja inspiraation tulokset ovat kertakaikkisen kaunista katseltavaa)

Johanna Sinisalo - Lasisilmä
****

Johanna Sinisalon teos Lasisilmä kertoo helsinkiläistyneestä Tarusta, joka on päässyt käsikirjoittamaan epäilyttävän paljon Salatut elämät -sarjaa muistuttavaa kotimaista saippuaoopperaa, Lähiötä. Taru pääsee luomaan sarjaan uuden hahmon, Sadun. Oudosti sarjaan kirjoitettavat tapahtumat sattuvat pian myös Tarulle itselleen. Aluksi kyse on vain itsensä nolaamisista ym, mutta entä kun tv-sarjaan päätetään sijoittaa mukaan onnettomuuksia ja kuolemaa?

Lasisilmä on hykerryttävän hauska ja samalla karmiva teos. Yhtä aikaa Taru tuntuu epäonnistumisissaan huvittavalta hahmolta, mutta hahmon muuttuminen kirjan myötä aggressiiviseksi ja kontrolloivaksi on jollain tasolla jopa pelottavaa seurattavaa. Kirjan todellisuus on hämmentävä: onko kertojana toimiva Taru luotettava kertoja?

Kirjassa puidaan myös ryhmädynamiikkaa: tv-sarjan käsikirjoittajan pitäisi samalla yltää luovuuteen, kun hänen kuitenkin täytyy alistua noudattamaan pääkäsikirjoittajan ohjeita. Mielenkiintoisen Lasisilmästä tekee myös Lähiön yhteneväisyydet Salatut elämät -saippuasarjaan, jota Sinisalo on itsekin aikoinaan käsikirjoittanut. Varsinaisesti tekstissä vihjataan eräässä vaiheessa hyvinkin suoraan, ettei tämä vastaa todellisuutta, ja samoin Sinisalo on korostanut, ettei kyseessä ole omaelämäkerrallinen teos, mutta ehkä tarinassa on sen verran ripaus todellisuuttakin, että se opettaa lukijalleen jotain jatkuvajuonisen sarjan käsikirjoittamisesta.

Johanna Sinisalo osoittaa jälleen kerran olevan kirjailija, joka ei petä.

Leo Tolstoi - Anna Karenina
Venäläisen Leo Tolstoin Anna Karenina on eräs maailmankirjallisuuden klassikoita. Lähes tuhatsivuinen kirjajärkäle kertoo kaksi rakkaustarinaa: Anna Kareninan ja kreivi Vronskin onnettoman löövstöörin, jossa jo naimisissa oleva Anna rakastuu tulisesti Vronskiin, ja lisäksi lähintään yhtä merkittävä osa kirjaa on Levinin ihastus kauniiseen Kittyyn.

Klassikolle lienee mahdotonta antaa minkäänlaisia tähtiä, mutta voinen sanoa Anna Kareninan olevan eräs parhaimmista lukukokemuksistani. Venäjän 1800-luvun eliitin elämää ja joutenoloa kuvaava teos on sitä, mitä kirjan juuri kuuluisikin olla: se kuljettaa lukijansa pois tästä maailmasta, saa uppoutumaan kuvailemaansa miljööseen ja on yksinkertaisesti mielettömän hyvä ajanviete. Hahmot tuntuvat usein toimivilta ja uskottavilta, ja esimerkiksi haikeamielinen Annan ja Vronskin tarina kosketti ainakin minua. Jos ärsyttäviä puolia miettii, niin joskus kirjassa on toistoa, esimerkiksi mustasukkaisuutensa kanssa kamppaileva Levin saattaa suuttua samoista jutuista montakin kertaa muutaman kymmenen sivun sisällä. Eräs minua vaivaamaan jäänyt yksityiskohta oli myös erään päähenkilön sisaruussuhteet: aluksi hänellä mainittiin olevan vain kaksi veljeä, mutta 700 sivua kirjan jälkeen hänellä mainitaan yllättäen ohimennen olevan siskokin.

Anna Karenina on kirjana mielenkiintoinen myös siksi, että se kuvaa niin laajasti 1800-luvun loppupuolen elämää Venäjällä. Pääasiassa kuvailtu elämä koskettaa vain hyväosaisia, mutta myös tavallisen kansan arkea (esimerkiksi heinäntekoa) selostetaan hyvinkin tarkasti. 1800-luvun suuria asioita, kuten teollistumista, panslavismia ja naisten oikeuksia, käydään läpi elävästi henkilöhahmojen välisissä keskusteluissa. Kirjan kerronnasta oma lempikohtani oli loppupuolella tapahtunut Annan katkeroitunut pohdinta elämän julmuudesta ja turhuudesta.

Tämä kirja on tiiliskivi ja sen lukemiseen menee aikaa, mutta suosittelen sitä lämpimästi jokaiselle.

Ystävänpäivän kunniaksi kerron pari tarinaa ystävyydestä!

1. Ystäväni Kaappi ei ole mikään lukion tunnollisin oppilas. Hän myöhästelee, hänellä ei ole opiskeluvälineitä, hän tykkää toisinaan provosoida opettajaa erilaisilla kysymyksillään. Hän aloittelee historian kolmatta lukiokurssia, kunnes opettaja yllättäen ilmoittaa, että jos Kaapilla ei ole ensi tunnilla oppikirjaa, hän lentää kurssilta pihalle. Hän tuskailee asiaa minulle, kaipa se kallis kurssikirja on sitten pakko käydä ilmahintojen paratiisistä, Infosta ostamassa. Yllättäen minä keksinkin jotain: hei, minulla pitäisi olla sen kurssin kirja, tuon sen vain huomenna kouluun Kaapille ennen tunnin alkua. Illalla rupean penkomaan kirjakasaani, mutta ikäväksi yllätyksekseni huomaankin omistavani ainoastaan yhteiskuntaopin kolmannen kirjan – kummassakin aineessa kirjasarja ovat lukiollamme Forum. Kirjaa ei siis ole eikä kaverini ehdi käydä sitä ostamassa, joten hän lentää ulos kurssilta.

2. Ystäväni Sem on toisinaan hieman sottapytty. Eräällä kerralla hänen luona käydessäni siivouskärpänen puraisee minua, ja alan siivota hänen kämppäänsä. Siivous onkin yllättävän vaikeaa, sillä Sem ei muun muassa suostu luopumaan Hesburgerin kuitistaan, se on muisto Pieksämäen matkalta. Joka tapauksessa, täytän astianpesukoneen ja heitän joitakin turhan oloisia lappuja roskikseen. Myöhemmin saan kuulla astioiden homehtuneen suljettuun astianpesukoneeseen ja roskikseen heitettyjen lappujen seassa olleen muun muassa Semin verkkopankin tunnusluvut. Hupsista keikkaa.

3. Ystäväni R on Facebookin mukaan eronnut pitkäaikaisesta poikaystävästään. Monet oppilaat lukiollamme tuntuvat puhuvan asiasta ja katselevan hieman hämillään kohti Ärrää. Minä päätän kuitenkin olla reilu ja menen lohduttamaan. Halaan Ärrää ja soperran "voi kun ikävä kuulla teistä te olitte niin kiva pari ja minä luulin että kaikki teillä oli hyvin mutta kyllä se siitä kyllä asiat vielä paranevat älä itke älä itke ÄLÄ ITKE R PIENI". Kappas vain, lässytykseni myötä R rupeaa itkemään.

4.Ystäväni Cia lähtee ala-asteella kanssani paikalliselle ABC-myymälle. Tarjoan hänelle jäätelön ja muun muassa Dumle-tikkarin. Jäätelö maistuu hyvälle, Dumle-tikkarista Cian hammas taasen lohkeaa puoliksi. Olen silloin lisäksi hieman ihastunutkin häneen.

5. Ystäväni Krisu juhlii 18-vuotisiaan. Koska tätä täytyy juhlia, kannustan häntä juomaan yhä nopeammalla tahdilla yhä enemmän. C'mon, 18 vuotta täyttää vain kerran! Humalainen kaverini huojuu baarin edustalla, ja portsari epäilee, lieneekö tuo jo liian kovassa kunnossa baariin. Totean "mä olen kokenut juoppo kyl mää nää tiedän" -tyylilläni, että kyl tuo tuosta, ei se oo juonu kuin 6 mojitolonkkua. Samassa hän yrjöää portsarin kengille.

---

Hyvää ystävänpäivää! (joka meni jo mut kuiteski!)


// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/02/viisi-tarinaa-ystavyydesta.html

http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/02/paikka-jossa-ne-hyvanmakuiset.html

"Paikka, jossa ne hyvänmakuiset lehmäkarkit eivät koskaan lopu kesken" on joulukuussa 2012 kirjoittamani novelli. Henkilökohtaisesti pidän sitä yhdestä parhaimmistani.

Teksti osallistui science fictionia ja fantasiaa julkaisevan Portti-lehden novellikilpailuun syksyllä 2013. Valitettavasti menestystä kisassa ei tullut. Syistä en ole varma, mutta veikkaillahan voi. Kilpailuun osallistui tiettävästi tällä kertaa ennätysmäärä osanottajia, joiden joukossa paljon ammattilaisia. Kilpailun tulosten kunniamainintasijoillakin vilisi pitkälti ammattilaisten nimiä, joten taso lienee ollut hyvin korkea. Omia mahdollisuuksiani heikensivät myös väärin valittu fonttikoko ja riviväli. Periaatteessa ainoa ehto on, että A4-liuskalla on noin 30-35 riviä, mutta oma fonttikokoni oli jälkikäteen ajatellen ja yleiset käytännöt huomioiden liian suuri. Lisäksi tarina on pääosin realistinen ja vain lopun pehmolelukoiran henkiinherääminen on fantasiaelementti. Osallistuin kahdella novellilla ja laitoin kummatkin menemään samalla nimimerkillä, mikä oli samoin virhe (joskaan tätä ei suoraan novellikilpailun ohjeissa sanota). No, virheistä oppii, parempi menestys ensi kerralla.

Koska teksti on liian pitkä tänne Galleriaan, sen voi tsekata mahdollisesti kiinnostaessa oheisesta linkistä.

Ihmiset haukkuvat tipatonta tammikuuta, mutta se on tehnyt minulle hyvää! Pidin tipattoman jo toista kertaa peräkkäin. Koska yksi kuukausi juomatta on tiettävästi aika turhaa, pidin myös juhlattoman joulukuun: olin siis myös vuoden viimeisen kuukauden juomatta. Tiedetään, juhlaton joulukuu on nimityksenä todella pölhö, (eihän silloin ole muuta kuin itsenäisyyspäivä, joulu ja vuosikin päättyy) mutta ainakin keksimässäni nimityksessä on tipattoman tammikuun tavoin alkusointu. Yeah.

2012 ja 2013 tämä tipaton kaksi kuukautta oli rankka kokemus. Keksin kuitenkin porsaanreiän kiertää sitä: uudenvuoden vaihteessa tulin ottaneeksi pikkuisen, kun keksin, että jossain muualla vuosi on jo vaihtunut: vaikka Suomessa elettiin vielä joulukuuta 2012, jossain muualla oli jo vuosi 2013, mutta koska elimme joulukuuta, oli periaatteessa joulukuu 2013, jolloin voi ottaa. Kätevää eikös? Lisäksi keksin, että esimerkiksi muslimeilla ajanlasku on erilainen, ja siellä on menossa 1400-luku vuosissa. Enhän minä luvannut itselleni olla juomatta joulukuussa 1400-luvulla, vai mitä? ;)

Tällä kertaa kaksi kuukautta oli lähestulkoon iisibiisi homma. 1. joulukuuta heräsin kaverini Marjutin tupareiden jälkimainingeissa niin kauheassa kohmelossa, että alkoholiton kausi tuntui enemmänkin itsestäänselvyydeltä kuin teolta, jota tarvitsisi harkita. Siinä mielessä vuoden 2013 juomiskausi (1. helmikuuta - 30. marraskuuta) oli tietynlainen ympyrän sulkeutuminen: se starttasi Marjutin tupareissa tammikuun viimeinen päivä (kyllähän noin tärkeän asian takia juopottelun uudelleen aloittamista voi päivällä aikaistaa!) ja päättyi Marjutin kolmansiin tupareihin marraskuun viimeinen päivä. Legendaarista, sanoisinko.

Poikkeuksen kylläkin tein, otin nimittäin vuoden viimeisenä päivänä lasillisen punaviiniä kaverini (Marjutin) luona päivällisellä ollessa. Eihän punaviini oikeastaan edes ole alkoholia! Lisäksi juuri vuoden vaihtuessa vetäisin alas kuohuviinilasillisen: olin luvannut olla joulukuun 2013 ja tammikuun 2014 juomatta, mutta kun vuosi vaihtuu, ei olla pieneen hetkeen kummankaan puolella. Kolikko on kyljellään, ei ole kruunaa eikä klaavaa, u know. Ei tämä mitään itsepetosta ole.

Onneksi nyt tämä tuska on päättynyt ja voin palata normaaliin päiväjärjestykseen. 1. helmikuuta join kahdet saunasiiderit (Bulmersin täyteläistä, makeaa omenasiideriä ja Thatchersin hedelmäistä marjasiideriä) ja tiistaina vein mäyräkoirani parin päivän (tai yön) pituiselle lenkille. TÄNÄÄN LÄHTEE TAAS, vaikka olen tainnut saada flunssan. Mutta hei, pakko saada juoda, nyt kun saan juoda.

Juopottelemattomuuden jännä puoli on se, että sen aikana tulee ostelleeksi paljon alkoholia. Joulun alla Alkoihin pamahtaneet harvinaisemmat liköörit, kuten Bols mansikan makuisena ja ranskalainen vadelmalikööri Chamborde, päätyivät kokoelmaani. Joululahjapaketista paljastui italialainen mantelilikööri Disaronno.

Kokonaisuudessaan olen hyvin tyytyväinen, että pidin tipattoman tammikuun. Kahden kuukauden täydellinen pidättäytyminen saa minut varmistumaan, etten ole riippuvainen alkoholista. Näin, että pystyn hyvin elämään ilman viinan iloja, eikä se myöskään pyöri jatkuvasti päässäni. Lisäksi raittius on tehnyt hyvää terveydelleni.

Itse asiassa niin paljon hyvää, että nyt se on aika ottaa takaisin.

---

// blogistani http://erkkipekka.blogspot.fi/2014/02/tipaton-on-ohi-viimeinkin.html

Parempi ihQutusbiisi soittolistalla kuin kymmenen virttä tietokoneella.

Tammikuun ihQuin biisi tulee Iso-Britanniasta. Englantilainen poikabändi Union J kappaleellaan Loving You Is Easy on mielenkiintoinen yhdistelmä korkeaa teinitenoriääntä ja tanssibiittiä. X Factorista pinnalle ponnahtanut Union J on ainakin keskivertoja poikabändejä parempi. Yhtye tapaa julkaista myös akustiset versiot kappaleistaan.



Tässä vaiheessa katseen voi luoda myös vuoden 2013 ihQutuksiin:
Tammikuu: The Script feat will.i.am - Hall of Fame
Helmikuu: The Rolling Stones - Doom and Gloom
Maaliskuu: Ismo Alanko - Vuoden turhin laulu
Huhtikuu: Shiney Ahuja feat Sayali Bhagat - Aaja Khatam Sabr (Ghost)
Toukokuu: T-ARA - Sexy Love
Kesäkuu: Frederik - Missä on jatkot
Heinäkuu: Austin Mahone - What About Love
Elokuu: Martin Solveig - The Night Out
Syyskuu: Porcelain Black - Pretty Little Psycho
Lokakuu: Musta Barbaari - Salil eka salil vika
Marraskuu: Jenni Vartiainen - Minä sinua vaan
Joulukuu: Calvin Harris feat. Alesso & Hurts - Under Control

IhQutukset voi kuunnella soittolistana Youtubesta: http://www.youtube.com/watch?v=mk48xRzuNvA&list=PLYDpU3FaaPD1xXnJyHM5JxCvG2tG7y_6M&feature=mh_lolz

Vuoden 2013 ihQutusten alussa nähtiin joukko lainauksia, jotka ovat intertekstuaalisia viittauksia pääasiassa suomalaisen kirjallisuuden klassikoihin. Useimmat lainaukset pyrkivät itseironisesti nauramaan monipuolisen musiikkimakuni surkeudelle. Joulukuun lainaus on kesäkuussa 2013 kirjoittamastani novellistani Paskaduuni. Osaako porukka arvailla, mistä kirjaklassikoista kukin teksti on revitty?

Tammikuu: "Alussa oli suo, kuokka ja ihQutusbiisi."
Helmikuu: "Kaksi ahdistunutta miestä istui autossa. Laskeva aurinko häiritsi heidän silmiään pölyisen tuulilasin lävitse. Yllättäen tielle loikkasi ihQutusbiisin poikanen, jonka päälle toinen miehistä ajoi. Toinen jäi paikan päälle ja piti ihQutuksesta hyvää huolta ja vietti sen kanssa ainutlaatuisen vuoden."
Maaliskuu: "Taas kerran, nuoren kauniin ihQutusbiisin elämä päättyi noin viikon päivät sen julkaisun jälkeen kuukauden vielä ollessa nuoremmalla puolellaan.
Huhtikuu: "Minä, Erkki, julkaisen tämän ihQutusbiisin. En ylistääkseni popmaailman jumalia, sillä jumaliin olen kyllästynyt. En ylistääkseni poppareita, sillä heidän tekoihinsa minä olen kyllästynyt. Vaan itseni tähden minä tätä kirjoitan. En mairitellakseni kriitikoita, en mairitellakseni laulajia, en pelosta, enkä tulevaisuuden toivosta. Sillä elämäni aikana olen niin paljon kokenut ja menettänyt, ettei turha pelko minua vaivaa, ja kuolemattomuuden toivoon olen kyllästynyt, niinkuin olen kyllästynyt jumaliin ja kuninkaihin. Vaan itseni tähden minä tämän ihQutusbiisin julkaisen ja siinä luulen eroavani kirjoittajista niin menneisyydessä kuin tulevaisuudessa. "
Toukokuu: "Tähän mennessä on tapahtunut:
Alussa julkaistiin ihQutusbiisi.
Tämä on herättänyt suurta myötähäpeää, ja sitä on laajalti pidetty huonona siirtona."
Kesäkuu: "Kaikki hyvät kappaleet ovat toistensa kaltaisia, jokainen ihQutusbiisi on onneton omalla tavallaan."
Heinäkuu: "Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi kuuntelemahan kaikota, biisii Erkin popittaman, ihQuviisuu ihannoiman, laatulauluu laulattaman. Sanat sieluuni sattuvat, sävel sontaan sekoittuvi, korvihini kummutessa, tärykalvon turtuessa. Erkki perkele sinä saatana, teitkö sie sen taas toteen! Lopeta jo ihQutukset, turhaa turbaa ol tämäkin, paljon ootettu pettymys, nyrkil ansaitsisit naamaas!"
Elokuu: "Samana aamuna, jolloin Muumipeikon isä sai äänentoistojärjestelmän asennustyöt valmiiksi, keksi pikku otus Nipsu erään kummallisen asian. Hän löysi ihQun biisin."
Syyskuu: "Niin kuin hyvin tiedetään, on Erkki kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas. Niinpä hän oli aikoinaan antanut julkaista kuukauden ihQutusbiisin eräässä kerrostalokaksiossa lähellä Helsingin kaupunkia. Tapansa mukaisesti koettivat ihmiset kaikkensa ponnistaen keskeyttää hänen työnsä, mutta järkähtämättä hän soitatti biisiään niin kovalla volyymilla kuin katsoi tuleviin tarkoituksiinsa sopiviksi."
Lokakuu: "Aliide Truu kuunteli ihQutusbiisiä ja ihQutusbiisi kuunteli takaisin."
Marraskuu: "Heli lakaisi kellastuneita vaahteranlehtiä katse tieltä kääntyvään autoon nauliintuneena. Hän oli kuulevinaan kuljettajan vierestä ulkomaalaiselta kuulostavan ihQutusbiisin sävelen."
Joulukuu: "Maailma ei ole koskaan sitä, miltä se näyttää ulospäin. Minä tiedän sen. Olen hullun armoilla. Olen mielipidevanki Suomessa vuonna 2013. Minut on pakotettu kuuntelemaan ei-ihQua musiikkia. En tiedä, kuunteleeko kukaan tuota kappaletta koskaan. Tuskin. Toivon silti, että joku kuuntelisi. Haluan tehdä selväksi, ettei se ole sitä, mitä siitä on väitetty. Olen täysin normaali, täysissä järjissäni oleva ihminen. Olen Tarja Sievinen, 23-vuotias dj Kuusmäeltä, ja tämä on minun tunnustukseni ja näkemykseni siitä, mikä biisi oli ihQutus joulukuussa 2013."