Tulin sitten viettämään juhannusta tänne Helsinkiin kun muut suuntaavat päinvastoin maalle. Enpä tosin kovin pitkälle vielä ehtinyt ollessani liikenteessä, päätin kierrellä tässä pääkaupunkiseudun ympäristössä näin alkuun. Huomenissa menen varmaankin sitten Saloon ja jatkan siitä kierrostani jos sää vain sallii.
Olisi kovin hienoa saada nyt viimein tutkittavaksi jokin selkeä tapaus, mihin liittyisi mahdollisesti useampikin (miel. toisistaan riippumaton) todistaja tai fysikaalista todistusaineistoa, ja joka ei osoittautuisi vain normaaliksi virhehavainnoksi jostain luonnonilmiöstä. Ei pitäisi olla aivan tavatonta löytää tällaista tapausta, vaikka useimmiten paranormaaleissa kokemuksissa pitääkin luottaa yhden henkilön kertomukseen ja muistikuviin sen lisäksi, että monesti tapausten taustalta osoittautuu jokin varsin tavanomainen ilmiö ellei sitten itse tapaus osoittaudu puutteellisten tietojen vuoksi mahdottomaksi selvittää. Työtä se silti vaatii löytää mielenkiintoisia tapauksia, itse asiassa enemmän työtä kuin olisin alun perin uskonutkaan tätä harrastusta aloitellessani...
Omassa lähipiirissäni näet näitä paranormaaleita kokemuksia tuli säännöllisesti esille nuoruuteni aikana jo ennen kuin ympäristöni tiesi pahemmin kiinnostuksestani näitä asioita kohtaan alan järjestäytyneeseen toimintaan osallistumisesta puhumattakaan. Vuosien kuluessa minulle kävi hiljalleen selväksi, että hyviä tapauksia ei yksinkertaisesti ollut niin paljon kuin lähipiirini kokemusten perusteella voisi odottaa, sen lisäksi etteivät ihmiset kovin mielellään ulkopuolisille näistä asioista puhu. Sen lisäksi mielikuvat varsinkin lähipiirin kokemuksista saattavat helposti muodostua todellisuutta vahvemmiksi, koska sitä ei niin helposti kyseenalaista läheisten tulkintoja, vaikka usein kuitenkin nämä kokemukset kerrotaan niin arkisissa tilanteissa etteivät ne sisällä kovin yksityiskohtaisia tapahtumaolosuhteiden kuvauksia niin että ulkopuolinen kuulija voisi itsekin pohtia eri selitysmahdollisuuksia. Itse olen luonnostani kriittinen, joten pyrin selvittämään kaikissa tapauksissa yksityiskohdat siinä vaiheessa kun uskalsin puhua avoimemmin omasta kiinnostuksestani paranormaaleja ilmiöitä kohtaan - vaikka osassa tapauksista olikin kulunut jo jonkin aikaa, onnistuin mielestäni hyvin lukuunottamatta yhtä Ruotsissa asuvaa tuttua, joka kuoli ennen kuin ehdin haastattelemaan häntä.
Vaikka tältä osin onnistuinkin mielestäni välttämään perusteettomia mielikuvia, olen alkanut epäilemään että ehkä lähipiirini kokemukset ovat osittain myös epävarmojen muistikuvien tulosta, jolloin ihminen on taipuvainen joskus valitsemaan alkuperäiseen tulkintaansa sopivia mielikuvia sen sijaan että myöntäisi muistikuviensa epätarkkuuden. Tiedä häntä, mutta joko on puhtaasti sattumaa että lähipiirissäni sattui noin paljon merkittäviä kokemuksia tai sitten kyse on sellaisesta, että lähipiirille esitetään helposti hätiköityjä johtopäätöksiä ja sitten jälkikäteen kasvojen menettämisen pelossa esitetään kaunisteltu kuva asioista tai vältetään vesittämästä omaa kokemusta esimerkiksi myöntämällä, ettei muista enää kaikkia olennaisia yksityiskohtia... Tämä vaihtoehto tuskin kantaa kovin pitkälle, mutta sekin on otettava huomioon, vaikka todennäköisemmin oli yksinkertaisesti vain sattumaa, että lähipiiriini sattui niin merkittävästi kokemuksia. Osaksi kyse voi toki olla siitäkin, että ihmiset välttelevät puhumasta paranormaaleista kokemuksistaan enemmän kuin uskonkaan, mutta tämä tuskin selittää kaikkea sen valossa mitä olen tavallisia ihmisiä haastatellut.
Joka tapauksessa, lähipiirini mielenkiintoiset kokemukset saattavat kiinnostaa muitakin, joten mainittakoon nekin nyt tässä yhteydessä. Itsellänikin on pari mielenkiintoista kokemusta, jotka olen aiemmin selostanut toisaalla. 1986 syksyllähän lähietäisyydeltä yläpuoleltani lensi raketin muotoinen ufo, joka myös osaltaan vaikutti myöhemmin heränneeseen kiinnostukseeni ufoihin ja paranormaaliin. Tuossa vaiheessa en vielä ollut kuullutkaan ufoista, en ainakaan niin että olisin osannut havaitsemaani niihin yhdistää kuin vasta paljon myöhemmin, luettuani ensin jostain Kenneth Arnoldista ja lentävistä lautasista sekä myöhemmin muusta ufoilmiöstä. Kun olin ennen Arnoldia käsitellyttä juttua lukenut lentävistä lautasista lähinnä Aku Ankasta ja tuo ensimmäinen lukemani lentäviä lautasia koskenut juttukin oli luonteeltaan kovin ivaileva, syntyi minulle jotenkin aluksi sellainen mielikuva ettei lentävät lautaset ovat vain yhden miehen havaintoihin perustuvaa hassutusta eikä sillä ole mitään tekemistä ainakaan oman havaintoni kanssa. Ottamatta tässä kantaa Arnoldin havaintoon, en vielä silloin täysin tajunnut, että ihmiset voisivat naureskella aivan todelliselle asialle vain siksi etteivät ymmärrä sitä. Näin ollen luonnollinen johtopäätös oli että lentävät lautaset ovat oikeastikin niin naurettavia kuin ensimmäinen hämärästi muistiini jäänyt ufojuttu antoi ymmärtää ja että todellisilla ufoilla ei ole mitään tekemistä näiden lentävien teevatien kanssa. Olin tuolloin kai noin kahdeksan vanha ja olin tietenkin kuullut jo ohimennen puhuttavan ufoista, vaikka en varmaan täysin ymmärtänytkään mitä se oikeastaan tarkoitti. Lähinnä mieleeni tulivat kai itse havaitsemani kaltaiset erikoiset esineet ja erilaiset oudot valoilmiöt.
Ensimmäisen kerran kuulin kai puhuttavan oudoista ilmiöistä kun edesmennyt isoäitini puhui vanhemmilleni havaitsemastaan valoilmiöstä samalla mökillä, jossa olin itsekin tehnyt oman havaintoni. Tämä havainto oli ilmeisesti saman vuoden kesänä kuin omakin havaintoni ja siinä oli kyse puhtaasti erikoislaatuisesta valoilmiöstä, joka näkyi hänen mukaansa selvästi metsätaustaa vasten, eli se oli horisontin alapuolella eikä voinut olla esimerkiksi kuu. Tämän tosin sain selville vasta haastateltuani häntä havainnon tiimoilta vuonna 1996, joten hänen muistikuviinsa ei välttämättä ole luottamista. Joka tapauksessa hän pelästyi ilmiön kirkkautta, eikä jäänyt tarkkailemaan ilmiötä pihalle vaan kiirehti nopeasti asioilleen ulkovessaan ja palatessaan mökille hän vain kiinnitti huomiota siihen, että ilmiö oli edelleen samassa paikassa. Kuu saattaa joskus yllättää pimeään tottuneen silmän, jolloin se näyttää odottamattoman kirkkaalta, eikä ole tavatonta myöskään se, että kuun yksityiskohtaiset piirteet jäävät esimerkiksi pilven taakse, jolloin se näyttää jokseenkin vain kirkkaalta valopallolta. Tämä selitys murenee kuitenkin viimeistään siinä vaiheessa jos ilmiö todella näkyi pellon takana olevaa metsää eikä taivasta vasten. Koska havainnon tarkkaa ajankohtaa ei ole tiedossa, kuun asema havainnon ajankohtana ei ole tarkistettavissa, joten tämä tapaus riippuu kokonaan isoäitini muistikuvien oikeellisuudesta.
En muista, oliko tästä minun läsnäollessani puhetta ennen vai jälkeen ufohavainnon, mutta ainakaan en ollut kiinnittänyt siinä vaiheessa millään tavoin huomiota ufoihin, sillä selittäessäni omaa havaintoani pian tapahtuman jälkeen äidilleni, olin lähinnä ihmetellyt mikä mörkö se oikein oli. Eikä äitinikään siinä vaiheessa ruvennut puhumaan ufoista vaan sen sijaan hän yritti lähinnä rauhoittaa minua, ettei mitään mörköjä ole olemassa ja että oli se esine mikä hyvänsä, se ei enää tulisi takaisin pelottelemaan minua. Sitä en tiedä, mitä äitini oikeastaan tuolloin ajatteli kertomastani, koska eipä hänkään ollut niin ufoista kiinnostunut. Tämä ufohavaintoni on nyt sikäli ajankohtainen, että aion mennä nyt tekemään lisätutkimuksia tuolta alueelta, erityisesti kyselemään josko naapurit olisivat nähneet tuolloin jotain jos sieltä vielä löytyy alueen vanhoja asukkaita.
Tämän jälkeen kestikin sitten vuosia ennen kuin tuo Ruotsissa asunut tuttuni mainitsi vierailunsa yhteydessä ohimennen jossakin keskustelussa näkemästään valoilmiöstä keskellä öistä järveä. Valoilmiö oli hänen mukaansa seurannut venettä kunnes se oli jossain vaiheessa sitten kadonnut. En nyt enää muista, selittikö hän jotain siitä katoamisesta ja valoilmiön liikkeistä, joten on aika vaikea arvioida mistä olisi saattanut olla kyse. Samoihin aikoihin sain käsiini ensimmäiset rajatietoon liittyvät kirjat (olisiko ollut Landemannin mysteerien maailman osa "kummitukset" ja valittujen palojen kokoelmateos), eikä kestänyt kovin pitkään kun löysin näitä kirjoja sitten lisää enoni kokoelmista. Tuohon aikaan olin kuitenkin varsin ujo yleensäkin vieraiden ihmisten seurassa ja koulussa en esimerkiksi puhunut käytännössä lainkaan (mielsin tämän vain äärimmäisenä ujoutena, mutta myöhemmin selvisi, että tällä on oikein nimikin, mutismi); opettajien ehdotuksesta aloin sitten lopulta kommunikoimaan paperilappujen välityksellä. Tämän kaiken valossa ei ole ihme, että en puhunut paranormaaleista ilmiöistä juuri edes vanhempieni kanssa, vaikka he tiesivätkin jo ala-asteella kiinnostuksestani kyseisiin asioihin, puhumattakaan että olisin alkanut tenttaamaan ketään paranormaalien kokemusten tiimoilta. Siskoanikin, jolla oli kaksi ufohavaintoa tammikuussa 1994 ja keväällä 1995, haastattelin vasta joskus syksyllä 1995 kun uskaltauduin ottamaan näitä asioita enemmän esille; joskus seuraavana keväänä sitten liityinkin Suomen ufotutkijoihin ja Turun paraseuraan. Keväällä 1995 hän oli nähnyt jonkinlaisen valopisteitä täynnä olevan pallon, joka lensi päivänvalossa muutaman sadan metrin päässä hänen sijantipaikastaan, metsän laidassa, noin polkupyörän nopeudella. Vuonna 1994 hän oli nähnyt vain jonkun lentävän vilaukselta ikkunansa ohi; tuolloin en ollut puhunut missään yhteydessä ufoista hänen kanssaan (kuten en oikein muunkaan perheen kanssa), joten minulta hän on tuskin siinä vaikutteita saanut. Joka tapauksessa, vaikka havainto oli hyvin epämääräinen ja tapahtui pian hänen herättyään, hän pelästyi kovasti ilmiötä. Mahdollisesti kyse oli kuitenkin jonkinlaisesta hypnagogisesta näystä, joita sattuu silloin tällöin unen ja valveen välimaastoon, varsinkin nuorena. Vuoden -95 havainto onkin sen sijaan haasteellisempi; olen usein vitsaillut sillä, että ufot tuntuvat oikein viihtyvän minun liepeilläni, eikä se nyt välttämättä täysin vitsikään ole...
Joskus yläasteella itsellänikin oli joukko epämääräisempiä kokemuksia kuten se, että näin kummallisen heijastuksen kaltaisen ilmiön seinässä, joka tuntui oudolla tavalla heijastuvan sellaiselle alueelle seinässä, johon ei ikkunasta olisi voinut suoraan mitään heijastua, eikä huoneessani ollut myöskään peilejä. Aluksi seinässä ollut valo oli niin pieni, että luulin sen tulevan seinän raosta naapurihuoneesta, jossa äitini työskenteli kirjan parissa. Mutta pian äitini kuitenkin poistui sammuttaen valon huoneesta (se valo näkyi kyllä oven raosta, mutta ei heijastunut mihinkään) eikä seinässä oleva valo hävinnyt mihinkään. Painuin tämän jälkeen hetkeksi peiton alle ja kun noin kymmenen minuutin kuluttua uskaltauduin katsomaan uudestaan, tuo valo oli kasvanut ja saanut jonkinlaisen muodon, joka sai sen muistuttamaan pelottavalla tavalla ihmistä. Sen jälkeen yritin saada unta ja osittain onnistuinkin, mutta ennen lopullista nukahtamista katsoin vielä peiton raosta, jolloin havaitsin, että valoilmiö oli kasvanut entisestään ja siirtynyt sellaiselle seinälle, josta ei minkään valon kuvittelisi heijastuvan. Siinä vaiheessa minulle riitti ja pysyttelin peiton alla piilossa kunnes sain lopulta unen päästä kiinni. Tuolloin olin noin 13-vuotias ja muutenkin arka, joten ei voinut kuvitellakaan, että olisin noussut sängystä tutkimaan, mistä se valo mahdollisesti heijastuisi. Harkitsin toki, mutta pelkäsin, että ilmiö osoittautuisikin joksikin ihan muuksi, eikä pelkoani helpottanut myöskään tieto, että vanhempieni ja siskoni huoneet sijaitsivat aivan toisella puolella taloa... En vielä tänäkään päivänä tiedä, mistä se valo oikein heijastui, vaikka jonkinlainen heijastushan se saattoi olla. Mitenkään paranormaalina sitä ei ainakaan ole tällä tietoa syytä pitää.
Joskus vuonna 1994-1995 minun lähistölläni ilmeni puolestaan omituisia koputuksia, joille en löytänyt mitään selitystä useista yrityksistä huolimatta. Koputukset ilmenivät joskus ulko- ja joskus sisäseinässä. Niiden kesto oli muutamasta sekunnista muutamaan kymmeneen sekuntiin. Epäilin aluksi, että kyse on jonkinlaisesta eläimestä, mutta koputus ei kuitenkaan loppunut vaikka olisin pitänyt meteliä kyseistä seinää vasten. Kerran kun koputus ilmeni ulkoseinässä, ehdin käymään myös ulkona seinän vastakkaisella puolella koputuksen vielä jatkuessa, ennen kaikkea tarkistaakseni ettei kyse ollut hulluksi tulleesta tikasta. Eläimen olisi pitänyt olla kuuro tai harvinaisen peloton. Joka tapauksessa ääni-ilmiöitä ei esiintynyt kuin muutaman kuukauden, jonka jälkeen ne lakkasivat. Vaikka ilmiön piirteet sopivatkin tyypilliseen poltergeistiin, en pystynyt koskaan poissulkemaan varmasti sitä vaihtoehtoa, että kyse olisi ollut jonkinlaisesta eläimestä, jopa poikkeuksellisen kovaäänisestä hyönteisestä, niin epätodennäköiseltä kuin se kaiken tuon valossa tuntuukin. Mistään talon putkien ääntelystä ei voinut olla kyse, koska äänien paikka vaihteli jatkuvasti ja niitä sattui eri puolilla melko isoa omakotitaloamme, eikä minkäänlaisia vastaavia koputusääniä sattunut enää koskaan sen jälkeen, eikä sitä ennen. Erikoista oli myös se, että ääniä tuntui esiintyvän aina lähellä minua, mutta se saattoi olla toki harhaakin, koska enhän ollut muualla kuuntelemassa niitä, eikä niistä tullut juuri puhetta muiden kanssa paitsi mitä saatoin kysellä mahdollisista eläimistä, jotka voisivat pitää tuollaisia ääniä. Kun näistä ilmiöistä tuli lopulta tarkemmin puhetta, äitinikin mainitsi nuoruudessaan kuulleensa enon kanssa erikoista meteliä tyhjältä ullakolta, tiedä sitten mikä äänen aiheutti - mitään eläintä ei ullakolle ainakaan ollut päässyt.
Edellisenä vuonna olin myös nähnyt mielenkiintoisen ilmiön, joka muistutti jonkinlaista satelliitin hajoamista ilmakehässä ja saattoi ollakin sellainen. Ilmiö kesti muutamia sekunteja, jonka aikana pienestä valopisteestä laajeni pieni tuskin alkuperästä pistettä juuri suurempi melko yhtenäinen rykelmä eri värisiä valopisteitä, jotka näyttivät ikäänkuin syöksyvän suoraan kohti koska ilmiössä ei tapahtunut havainnon aikana liikettä mihinkään suuntaan. Tämä tapahtui joskus myöhään talvi-iltana, joten ilmiö näkyi hyvin kun satuin katsomaan juuri silloin ikkunasta ulos ja kotimme sijaitsi maaseudulla, jossa ylimääräiset valot eivät juuri tuottaneet liikoja valosaasteita. Vuosi taisi olla sama, jolloin kuulin eräältä myöskin Ruotsissa asuvilta sukulaisilta erikoisen tapauksen. Ruotsissa asuvan mummon kuolinhetkenä oli heidän asuntoonsa ilmestynyt jokin pikkulintu, joka lenteli hetken asunnossa ja katosi sitten toiseen huoneeseen. Selitystä ei luonnollisestikaan löytynyt, mistä lintu oli tiensä sisälle löytänyt saati että mistä se olisi päässyt ulos, ja vaikka olisikin, jo itsessään tuon tapahtuman ajoittuminen mummon kuolinhetkeen ei riitä enää oikein pelkkä sattuma. Tuolloin en vielä tiennyt, että samanlaisia havaintoja on ollut muillakin, mikä toisaalta tietenkin nostaa luontevasti myös esille sen viimeisen skeptikkojen oljenkorjen, että he olisivat keksineet koko jutun lohduttaakseen surevia sukulaisiaan tms.
Itselläni on oikeastaan kaksi kokemusta, joihin on hyvin vaikea löytää minkäänlaisia tavanomaisia selityksiä, jotka olisivat edes mahdollisuuksien rajoissa. Ufokokemukseni jo mainitsinkin ja toista voisi kuvata eräänlaiseksi etiäiseksi, vaikka ilmiö olikin luonteeltaan enemmän psykokineettinen ja se, että ilmiö osui juuri samaan hetkeen kun äitini tuli takaisin pieneltä hiihtoretkeltä, saattoi olla sattumaakin. Olen kirjoittanut näistä kokemuksistani lyhyesti Suomi24-palstalla, jossa mainitsin myös ruumiista irtautumiskokemuksista, vaikka omat kokemukseni ovatkin kokemuksen aikaisen havaintoaineiston epämääräisyyden vuoksi selitettävissä aivan luonnollisesti.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=679&posting=22000000007237715
Oman ufohavaintoni tiimoilta olen nyt ennen kaikkea kiinnostunut pohtimaan sitä mahdollisuutta, että kyse olisi voinut olla jonkinlaisesta aivan maanpäällisestä tiedustelukoneesta, niin epätodennäköiseltä kuin se vaikuttaakin... Onhan idässä kuin lännessäkin tapahtunut epäilemättä asioita, joista emme tiedä välttämättä täysin vielä vuosikymmenien päästäkään. Nyt kun CIA päätti julkistaa menneitä laittomuuksiaan (ainakin 80-lukua edeltävältä ajalta), tulee ehkä jotakin valoa myös ufojen arvoitukseen kuten jo tuossa viimeistä edellisessä kirjoituksessani hieman uumoilinkin. En vain osannut odottaa, että tällainen ulostulo tapahtuisi jo heti samalla viikolla, mutta enpä minä sitä vastustakaan. Saa nyt nähdä, löytyykö CIA:n julkistamasta aineistosta mitään uutta valoa esimerkiksi paljon puhuttuun kysymykseen ufotutkijoihin kohdistuneesta vakoilusta tai muunlaisesta sotkeutumisesta ufo-ongelmaan. Niin tai näin, aineistolla tulee olemaan varmasti paljon historiallista merkitystä ja toivottavasti se myös opettaa vastaisuuden varalta olemaan luottamatta liikaa tiedustelupalveluihin, mikäli niille antaa liian vapaat kädet... Joskus se on joidenkin mielestä jopa poliittista realismia, vaikka sitä ei avoimesti myönnetäkään, että tällaisilta asioita suljetaan silmät aivan tarkoituksella, koska ne ovat toimenpiteitä, jotka katsotaan tarpeellisiksi vaikka heikkohermoiset kansalaiset eivät niitä koskaan valtuuttaisikaan. Näin ei tietenkään saisi olla ja enkä kyllä soisi joutuvani sellaiseen tilanteeseen, jossa tällaista poliittista realismia olisi pakko soveltaa.
Näin tällä kertaa. Erinomaista juhannuksen jatkoa!
