IRC-Galleria

Modernin ufoilmiön katsotaan alkaneen vuonna 1947, mistä lähtien ufot - tunnistamattomat lentävät kohteet - ovat hämmentäneet ihmisten mieliä. Aiheesta on kirjoitettu tuhansia kirjoja ja lukemattomia lehtiartikkeleita. Marko Kananen on kirjoittanut Ultran sivuille artikkelin, jossa valotetaan ufologian, eli ufotutkimuksen, ja tieteen välisiä suhteita kansainvälisesti ja erityisesti Yhdysvalloissa. Päälähteenä on käytetty brittiläisten ufotutkija Jenny Randlesin ja astronomi Peter Warringtonin kirjaa Science and the Ufos.
http://www.ultra-lehti.com/kolumnit/kol-2007_7.html

Seikkailen nyt Tampereella ja matka jatkuu tästä vielä pohjoiseen ennen kuin palaan takaisin Helsinkiin. Ensi viikolla pitäisi olla suuri comeback ennen Fringe Science Picniciä. Sen jälkeen onkin sitten heti muutto uuteen asuntoon. Yritän kuitenkin ehtiessäni kirjoittaa jonkinlaisen raportin tästä seikkailustani. Kiitos kaikille, jotka ovat minut matkan varrella majoittaneet - hotelleihinhan minulle ei ole varaa, hyvä jos pystyn sääolosuhteista syntyneet ylimääräiset kustannukset maksamaan. Ja lahjoituksiahan otetaan toki vastaan, yleensäkin paratutkimuksen tiimoilta (ks. alla).

Eli lahjoituksia otetaan vastaan.. Matkasuunnitelmat menivät osittain säiden vuoksi hieman uusiksi, mutta luovuttaa en toki aio, vaikka budjetin rajoja koetellaankin nyt. Käyn kyselytutkimuksen ohessa tekemässä muutamia tutkimushaastatteluja eräiden mielenkiintoisten tapausten merkeissä, joita olen tässä päiväkirjassani sivunnutkin jo aiemmin. Tämä tutkimusretkeni saattaa tietää paljonkin uutta suomalaiselle ufotutkimukselle ja parapsykologialle. Lisäksi käyn metsästämässä lisäaineistoa työn alla oleviin kysymyksiin.

[alustava versio, palautteet ovat enemmän kuin suotavia]

Tämä julistus on osoitettu jokaiselle, joka kokee paranormaaliin liittyvien kysymysten tutkimuksella olevan jotain annettavaa yhteiskunnalle ja katsoo itsellään olevan jonkinlaisia, pienempiä tai suurempia, edellytyksiä tämän työn edistämiseksi. Julistuksen tarkoitus on ohjata paratutkimusta sekä siitä tiedottamista hedelmälliseen suuntaan ja toimia samalla terveen kriittisiä lähtökohtia korostavien tahojen yhteisenä irtisanoutumisena niin ilmeisistä pseudotieteistä kuin eräänlaista skientismiä (tieteisuskoa) edustavasta kovapintaisesta skeptismistäkin.


1. Terveet tavoitteet

Paranormologian tavoitteet voidaan jakaa rakenteellisiin ja toiminnallisiin päämääriin. Jotta nämä tavoitteet olisivat realistisia ja tasapainossa yleisen kehityksen kanssa, erilaisiin strategioihin liittyviä kustannuksia vertailtava suhteessa niistä saavutettaviin hyötyihin [1].

Rakenteelliset tavoitteet koskevat paratutkijoiden ja muiden kiinnostuneiden alanharrastajien verkostoitumista sekä paranormaalin tieteellisen tutkimuksen institationalisoimista osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Nämä edellyttävät toimivaa perustason organisaatiota, verkostoitumiskykyisiä yksilöitä sekä verkostoitumisen pohjalle rakentuvia tutkija- ja muita ryhmiä, jotka toimivat kontaktipintana yhteiskunnan eri instituutioihin. Yhteiskunnan puolelta tasapainoinen kehitys edellyttää riittävää valveutuneisuutta, jota voi tuskin olla ilman tehokkaasti kohdennettua valistustoimintaa, jota käsitellään tarkemmin viimeisessä luvussa. Paratutkijoiden verkostoitumista ja tutkimusjärjestöjen toimintaa käsitellään puolestaan enemmän neljännessä luvussa.

Toiminnallisesti paratutkimuksen kehittämisen tarpeet liittyvät tutkimustarpeiden ja tutkimuksen kohtaamiseen sekä resurssien laadun huomioimiseen tutkimukseen liittyvien toimintojen kohdistamisessa. Käytännön tutkimustarpeita, resursseihin liittyviä näkymiä sekä raameja omien kykyjen kohdentamiselle käsitellään tarkemmin toisessa ja kolmannessa luvussa.

Paratutkimuksen institationalisoimisen suhteen keskeisinä kulmakivinä voitaisiin pitää alan tutkimuksen systematisoitumista entistä tiiviimmäksi kokonaisuudeksi, tieteellisen julkaisutoiminnan laajentumista, aiheeseen kytkeytyvän koulutuksen organisoitumista sekä alaan kytkeytyvän professuurin perustamista. Käytännössä tutkimuksen systematisoitumista voi odottaa tapahtuvan vain hedelmällisen yhteistyön merkeissä, joka merkitsee jotakuinkin tutkimusohjelmaa vastaavaa tilannetta, jonka puolesta on kovasti ponnisteltukin [2], vaikkakaan ei erinäisistä syistä johtuen aivan toivotulla menestyksellä. Tutkimustoiminnan järjestelmällisyyden kasvun kannalta keskeisiä haasteita on saada myös yhteiskunta ja muut rahoituslähteet ymmärtämään tähän liittyvät hyödyt, jonka suhteen on myös tarkoituksenmukaista toteuttaa yhteisiä ponnisteluja [3]. Suuria haasteita tutkimuksen verkostoitumiselle ovat asettaneet myös tutkimusalueen arkaluontoisuuteen liittyvät asenne-ilmaston ilmiöt ja erilaiset satunnaisluontoiset vastoinkäymiset [4, 5]. Tällaiset ongelmat eivät vain korostu kärjistyneellä tavalla valtamedioissa vaan myös periaatteessa hyvin koulutettujen ihmisten joukossa löytyy runsaasti varsin näkyviä henkilöitä, joiden käsitykset ovat heppoisempia kuin he uskoisivatkaan [5]. Valitettavasti tämä niin sanottujen auktoriteettien liika uskonvarmuus vaikuttaa osaltaan siihen pilkalliseen ja vääristyneeseen asenneilmastoon, jota monessa suhteessa ehkä liiankin auktoriteettiuskoiset päätiedotusvälineet ylläpitävät.

Käytännössä lähes tyhjästä ponnistanut tieteellinen julkaisutoiminta on puolestaan laajentunut kansainvälisestikin mitattuna varsin kohtuullisiin mittoihin, mutta sen systemaattisuus ja aineiston kokonaislaajuus ei ole vielä sitä tasoa, johon voitaisiin pohjata laajempaa koulutusta [6]. Ehkä parhaiten tätä asiaa ovat toistaiseksi ajaneet ParaNet ry:n järjestämät seminaarit ja konferenssit sekä Suomen Ufotutkijat ry:n koulutustilaisuudet, joiden tarjontaa on korkeakoulutasoisten tutkintojen yhteydessä pienimuotoisesti hyödynnetty [7]. Myöskään aihetta sivuavat pienimuotoiset akateemiset kurssit eivät ole mahdottomuus ja sellaisia on jo satunnaisesti järjestettykin. Tässä tilanteessa voidaan sanoa, että aihetta lievästikin sivuavan professuurin perustaminen on tavoitteena riittävän realistinen, jotta sen suhteen kannattaa nähdä vähän vaivaakin [8]. Suhteessa Suomen oloihin on pyritty panostamaan tajunnantutkimuksen professuurin perustamiseen, jonka voitaisiin odottaa osaltaan edistävän parapsykologiaa sivuavan akateemisen koulutuksen kehittymistä ja suhteiden ylläpitoa naapurimaamme Ruotsin ammattimaisempiin parapsykologeihin [37]. Tämä on varsin toimiva ratkaisu, sillä tajunnantutkimus on Suomessa hyvissä asemissa, ja alalla on liitäntäkohtansa myös parapsykologiaan, jolla on puolestaan ollut ja on toki edelleenkin varsin keskeinen asema paranormaalin tieteellisessä tutkimuksessa – ainakin Suomessa ja muissa länsimaissa [9].


2. Asiantuntemuksen hankkiminen

Toiminta minkä tahansa harrastuksen tai ammatin puitteissa edellyttää aina jonkinlaista tietoa siitä, mitä toiminta koskee ja näkemystä sen suhteen, kuinka voisi henkilökohtaisesti tehokkaimmin kanavoida omia kykyjään kyseisen asian eteen. Mitä enemmän asia vie aikaa ja resursseja yksilön elämässä, sitä paremmin hänen voisi odottaa tietävän asiaa koskevista peruskysymyksistä, vaikka vapaaehtoisten toimijoiden panokseen pohjaava ala, jota juuri paratutkimuskin yleishyödyllisenä ja varsin vähäisen julkisen rahoituksen alana pitkälti on, ei sisälläkään samanlaisia tulosvaatimuksia kuin ammatillinen työskentely.

Paratutkimuksen tapauksessa aiheeseen liittyvän asiantuntemuksen kannalta oleellisia kysymyksiä on kahdentyyppisiä. Ensinnäkin ovat tutkimustarpeet, joita tullaan tässä artikkelissa käsittelemään vain melko yleisluontoisesti [10, 11]. Toisena on perustieto niistä asioista, jotka asettuvat tutkimustarpeissa ja henkilökohtaisen kiinnostuksen suhteen kärkisijoille. Tutkimustarpeita koskevan yleiskäsityksen ja tämän perustiedon avulla on mahdollista haarukoida tarkemmin sitä, missä kohteessa omat kyvyt hyödyttäisivät parhaiten yleishyödyllisiä tavoitteita, ellei sitten tarkoituksena ole yksinomaan tyydyttää omaa uteliaisuutta ja jonkinlaista ”kiinnostavan tekemisen tarvetta”.

Aihetta koskevaa perustietoa on saatavissa muutamista Internetissäkin julkaistuista aineistoista [12, 13, 14] ja laajemmin paranormologiaan liittyvästä kirjallisuudesta sekä tieteellisistä julkaisuista [6, 15]. Kirjallisuutta koskevat esittelyt ovat tosin vielä kovin hajanaisia [16], mutta alan kirjallisuusluetteloista lienee saatavissa jonkinlainen yleisnäkemys tarjonnasta [17]. Mikäli omat resurssit eivät mahdollista kovin merkittävää osallistumista, merkittävä asiantuntemuskaan ei ole välttämätöntä, ellei tavoitteena ole painottua erityisesti oman ympäristönsä valistamiseen. Yleensäkin paratutkimukseen liittyviä toimintamahdollisuuksia on tarjolla varsin moninaisissa muodoissa, ja voidaan sanoa, että myös asiaan vähemmän syvemmin tutustuneilla henkilöillä olisi paljon annettavaa monilla sektoreilla.

Nämä käytännön puitteet rakentuvat pitkälti sen mukaan, mitkä ovat ajankohtaiset tarpeet tutkimuksen ja sen tukitoimintojen suhteen sekä minkälaisia käytännön resursseja on olemassa näiden tarpeiden tyydyttämiseksi. Koska paratutkimuksessa on kyse pitkälti vapaaehtoistyölle pohjaavasta toiminnasta, ensi sijalle inhimillisten resurssien suhteen asettuvat luonnollisesti yksilölliset kiinnostuksen kohteet ja toimintamahdollisuudet. Terveessä toimintaympäristössä tämä tapahtuu kuitenkin siten, että käytettävissä olevia vapaaehtoistyön resursseja pyritään kohdentamaan tehokkaasti, jotta toiminta paitsi tuottaa mielihyvää itse tekijöille, myös tyydyttää parhaalla mahdollisella tavalla yleishyödyllisempiä tarpeita.

Tällä hetkellä toiminnalliset tarpeet keskittyvät erityisesti systemaattisen tutkimustoiminnan ja olemassaolevien tiedonvälityskanavien kehittämiseen sekä suomalaisen tutkimuksen integroimiseen osaksi kansainvälistä kehitystä tarpeettomien päällekkäisyyksien välttämiseksi [3, 18]. Tässä on kyse paitsi tutkimuksen itsensä tarpeista, myös tutkimuksen tukitoimintoihin liittyvistä tarpeista, joista ensin mainittu määrittää yhdessä käytännön toimintaolosuhteiden kanssa viimeksi mainittua. Tiekarttana rakentavaan toimintaan luodaan seuraavassa luvussa pieni yleiskatsaus näihin tarpeisiin.


3. Oikeanlainen sitoutuminen

Jotta suunnitelmallista yhteistoimintaa voitaisiin koordinoida luotettavasti, on tärkeää, että toimijat sen puitteissa kykenevät asettamaan itselleen realistisia tavoitteita ja toimimaan järkevän aikataulun puitteissa niiden eteen. Tämä edellyttää jonkinasteista ennakkoon määritettyä sitoutumista tärkeäksi katsomiinsa toimintoihin, jotta jokaisen kykyyn esimerkiksi hoitaa oman osuutensa ennalta sovitulla tavalla voidaan riittävällä tavalla luottaa. Tämä ei tietenkään tarkoita, eikä sen tule tarkoittaa epärealistisia tai joustamattomia odotuksia toimijoiden panoksen suhteen varsinkin silloin kun kyse on ennen kaikkea vapaaehtoispohjalta lähtevästä toiminnasta. Päinvastoin jokaista tulisi tukea itsensä toteuttamiseen siten, että huomioidaan joustavasti mahdolliset elämäntilanteen muutokset, eikä esitetä epärealistisia odotuksia yksilön panoksen suhteen. Tämä koskee myös terveistä tavoittaista lähtevää paratutkimusta.

Vaikka kynnys paratutkimukseen harrastuksena voidaan tehdä tarvittaessa hyvinkin pieneksi, ja tilanteen tulee ollakin tämä, on silti pidettävä mielessä, että sitoutuessaan toimimaan yhteisten tavoitteiden hyväksi, kuten nyt vaikkapa paratutkimuksen piirissä, jokaisen tulisi huomioida riittävästi se kokonaisuus, jonka hyväksi toimii. Mikäli omakohtainen toiminta on suhteellisen riippumatonta muiden toiminnan suhteen, eivätkä henkilökohtaiset vastoinkäymiset voi esimerkiksi aiheuttaa muiden työskentelyn viivästymistä, voidaan ottaa varsin vapaat kädet omien tavoitteiden suhteen, eikä mitään kovin tarkkoja sitoutumisia tai aikatauluja tarvita. Kun tällainen riippuvuussuhde on, pitäisi harkita riittävän tarkkaan, minkälaisia ovat omat edellytykset kokonaistavoitteen saavuttamiseksi.

Kovin merkittäviä henkilökohtaisia vastuita ei toimintojen valtaosaan kuitenkaan paratutkimuksessa sisälly. Tärkeimpänä poikkeuksena tämänsuuntaiseen linjaan ovat viralliset järjestötoimet, jotka on pyritty paratutkimuksen alalla toteuttaa mahdollisimman kevyessä muodossa. Niissä on kuitenkin silti jo ennalta asetettu toimintoihin sitoutuneiden resurssien mukaan ne raamit, joita toiminnan tulisi myöhemmin noudatella. Tällaisia raameja on välttämätöntä asettaa jossain määrin myös käytännön tutkimustoiminnassa, joka nauttii ulkopuolisesta rahoituksesta. Tutkimuksen tukitoiminnot ovat puolestaan varsin pitkälle joustavia, eivätkä merkittävätkään muutokset tilanteessa ole mikään katastrofi, toisin kuin tiettyjen ennalta asetettujen raamien puitteissa etenevät suunnitelmallisemmat toiminnot, ellei näitä raameja ole valmisteluvaiheessa asetettu riittävän joustaviksi.

Vastuu siitä, että ennalta raamitetussa toiminnassa tavoitetaan riittävä joustavuus, on osaltaan jokaisella toimintaan osallistuvalla, mutta luonnollisesti varsinkin niin sanotuilla vastuuhenkilöillä. Tällöin on tärkeää huomioida erityisesti oma henkilökohtainen elämäntilanne ja valvoa myös osaltaan sitä, että muut osapuolet eivät aseta itselleen liian raskaita tavoitteita. Käytännössä oikeanlainen sitoutuminen tarkoittaa sitä, että huomioidaan oman elämäntilanteen tarjoamat mahdollisuudet sekä varaudutaan mahdollisiin tilanteen muutoksiin. Tärkeintä on antaa kohtuudella aikaa myös itselleen – ei ole yleensä juuri mitään järkeä sitoa omaa vapaa-aikaansa täysin jonkin tietyn harrastuksen tai edes usean harrastuksen yhteyteen, ellei elämään sitten sisälly vastapainona ainakin jonkinlaista mahdollisuutta myös ottaa vähän rennommin ja asettua vaikkapa niin sanotusti viihteelle. Lievästi varoittavana esimerkkinä voitaisiin leikkimielisesti pitää tämän artikkelin tekijää, jonka elämänlaatua on parhaalla tahdollakaan vaikea arvioida edes tyydyttäväksi paratutkimuksen kaltaisten, tärkeäksi koettujen asioiden vuoksi [4].

Tämä kertoo osaltaan jotain siitä, miten resurssit suomalaisessa toimintaympäristössä yleensä jakautuvat. Asia on tunnetusti usein tiivistetty toteamukseen, että erilaisissa järjestöissä ja toimintaryhmissä monesti se suuri enemmistö jää ihmettelemään vierestä kun pieni vähemmistö toimii. Eikä tämä ilmiö ole toki täysin tuntematon myöskään työelämässä. Kyse ei ole pelkästään laiskuudesta, vaan osittain myös ajan ja tiedon puutteesta. Vaikka olisikin aikaa, ei tiedetä millä keinoilla sitä voisi käytännössä parhaiten antaa tärkeäksi kokemiensa asioiden hyväksi. Paratutkimuksen tapauksessa ongelmana on osaksi myöskin se, että odotukset ovat epärealistisia tavalla, jolla saattaa olla pientä taipumusta passivoida ihmisiä perusteettoman odottavalle kannalle. Tällaiset epärealistiset odotukset liittyvät ennen kaikkea tutkimuksen rahoitukseen ja käytettävissä oleviin resursseihin. Vähemmän oma-aloitteisilla tahoilla odotetaan, että tilanteessa tapahtuu käänteetekevä muutos harvojen aktiivisten yksilöiden tuella ja tämän jälkeen omatkin toimintamahdollisuudet avautuvat ikäänkuin tarjottimella tarjottuna. Jotkut periaatteessa oma-aloitteisemmat yksilöt taas odottavat, että aktivointitoimenpiteillä ja aktiivisella rahoituksen haulla olisi saatavissa jonkinlainen käänteentekevä muutos toiminnan laatuun ja määrään. Kun odotukset eivät sitten täysin toteudukaan, tulee alkuinnostukseen jälkeen pettymys ja itse toiminta jääkin kenties taka-alalle. Tällaiset tekijät ovat korostuneet myös siksi, että erinäisten edistysaskelten [19] jälkeen käteen onkin todellisuudessa jäänyt pettymyksiä toistensa jälkeen ulkoisten paineiden ja katteettomien lupausten tuloksena. On selvästi tarvetta edistää realistisempaa yleiskäsitystä sen suhteen, etteivät alan rahoituksen näkymät ole läheskään niin hyvät kuin jotkut uskovat, eivätkä resurssitkaan ole toistaiseksi todellisuudessa lähelläkään kohtuullista tasoa ja että myös kielteiseen asenneilmastoon sekä tähän liittyviin vastoinkäymisiin pitää varautua. Toisaalta tämä ei saa kuitenkaan tarkoittaa täydellistä pessimismiä – tulevaisuuden suhteen pitää olla aina riittävän avoin, vaikka odotukset sisältäisivätkin tiettyjä varauksia.

Ne resurssit, jotka ovat nykyisin käytettävissä, ovat lopulta varsin rajallisia ja niitä tulisi pyrkiä täydentämään aina kun mahdollista, jotta ei tarpeettomasti päädytä tilanteeseen, jossa erinäiset tehtävät kasautuvat yksittäisten henkilöiden vastuulle. Kehittämisen ja perustyön tarpeita vastaavia tehtäviä voidaan luetella varsin moninaisia. Tutkimuksen tukitoimintojen suhteen nämä liittyvät erilaisiin kartoituksiin, tiedottamiseen, erilaisten aineistojen valmistamiseen ja käännöstehtäviin, tutkimusvälineiden ja –puitteiden kehittämiseen sekä erilaisiin yleisiin valmistelutöihin, unohtamatta myöskään tutkimuksen rahoitusta. Tähän mennessä työ näiden tukitoimintojen eteen on ollut varsin monipuolista [19, 20]. Keskeisimmät tarpeet itse paranormaalien ilmiöiden tutkimuksessa jakautuvat puolestaan lähinnä parapsykologiaan liittyvien laboratoriokokeiden, väitettyjen paranormaalien kykyjen tutkimuksen sekä spontaanitapauksia koskevien selvitysten järjestämiseen. Tämä luokittelu heijastelee sitä seikkaa, että paranormaaleista ilmiöistä voidaan periaatteessa hankkia tietoa paitsi tutkimalla toistuvia tai toistettavissa olevia tapahtumia, myös keräämällä informaatiota henkilökohtaisisten kokemusten sekä väitetysti paranormaalilla tavalla saadun tiedon välityksellä. Lisäksi paranormaalin tutkimuksessa voidaan käsitellä kysymyksiä, joissa ei pyritä selvittämään mitään niinkään todellisen maailman ilmiöistä vaan paranormaalia käsitteleviin inhimillisiin ilmiöihin (yksilöllisiin kokemuksiin, uskomuksiin, tietoon, kulttuuriin tai itse tutkimukseen). Nämä seikat ovat merkityksellisiä siksi, että niitä koskevien tutkimusten välityksellä voidaan hankkia tietoa ikään kuin käänteisesti siitä, minkälaisten luonnollisten prosessien tuloksena voi syntyä harhakuvia paranormaaleista ilmiöistä ja edelleen siitä, mistä paranormaaleja ilmiöitä ei kannata etsiä. Vaikka jotkut ovatkin kovasti sitä mieltä, että alan tutkimus ei ole edistynyt, tiedon ja alan problematiikan tarkentuminen kertoo toista [39].

Parapsykologisissa laboratoriotutkimuksissa erityisen lupaavia näkymiä on toistaiseksi havaittavissa elektronisilla laitteilla toteutettavissa psykokinesia-kokeissa (mikro-PK), vastaavanluontoisissa transkommunikaatioon liittyvissä kokeissa (EVP/ITC) sekä Ganzfeld-kokeissa (auto-GZ). Suomen olosuhteissa on parhaat puitteet kahta ensimmäistä koskeviin toistokokeisiin ja osittain myöskin niihin liittyvien, täysin uudentyyppisten proseduurien (tutkimusprosessien) läpiviemiseen. Yrityksiä myös pienimuotoisten Ganzfeld-kokeiden järjestämiseen on tehty ainakin Psykobiofysiikan Instituutissa, mutta kyseisen tahon muuton myötä menetetyt edellytykset asettivat tämän kehityslinjan toistaiseksi jäihin.

Väitettyjen parapsykologisten kykyjen tutkimuksessa on puolestaan muistettava se, etteivät näkymät läheskään kaikkien kykyjen tapauksessa ole lupaavia, kyseisen tahon itsensä haluttomuuden ja/tai väitettyjen kykyjen ilmeisen katteettomuuden vuoksi. Tämä tarkoittaa, että osaa väitetyistä kyvyistä ei saada testeihin ja osa lopuista osoittautuu väitteineen varsin heppoisiksi tapauksiksi jo epämuodollisissa ja alustavissakin olosuhteissa. On kuitenkin väärin kuvitella, että väitteiden heppoisuus johtuisi yksinomaan tahallisesta, herkkäuskoisten ja naiivien ihmisten huijaamisesta vaan monessa tapauksessa kyse on myös itsepetoksesta, eli henkilö itse todella uskoo väitettyihin kykyihinsä, jotka on lopulta selitettävissä luonnollisilla prosesseilla, joita itse väitetty parakykykään ei huomaa hyödyntävänsä (tai tämä luulee näitä tekijöitä paranormaaleiksi). Myös paratutkimuksen historia kertoo, että paranormaalin olemassaololle poikkeuksellisen merkittävää tai periaatteessa jopa vastaansanomatonta tieteellistä evidenssiä tuottaneet kyvyt ovat olleet hyvin harvinaisia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että harvat käytettävissä olevat resurssit on kykyjen tutkimuksen tapauksessa keskitettävä niihin tapauksiin, joiden väitetyille paranormaaleille kyvyille on löydettävissä eniten katetta. Spontaanitapauksien tutkimukseen on alettu kiinnittämään viime aikoina runsaasti huomiota [21] ja aiheeseen liittyviä tutkimustarpeitakin on niin ikään pyritty kartoittamaan [22]. Ensisijaisesti suomalaisten tutkijoiden tähtäimessä ovat reaaliaikaisesti tutkittavat tapaukset, mutta käytännössä resursseja on jonkin verran myös jälkikäteen toteutettavia analyyseja varten ainakin merkittävimpien spontaanitapausten osalta.

Tässä esille otetuista suuntaa-antavista näkymistä pitäisi olla mahdollista tehdä johtopäätöksiä ja löytää uusia ideoita sen suhteen, minkälaisia muotoja tutkimuksen tukitoimintoihin liittyvät käytännön toimet voisivat konkreettisesti saada. Tämän yleiskäsityksen pohjalta pitäisi olla myöskin helppoa arvioida omaa suhdettaan tämän alan tutkimukseen. Omien toimintamahdollisuuksien arviointia saattaa kuitenkin vaikeuttaa, mikäli tuntee huonosti oman potentiaalinsa ja erityisesti sen rajoitukset. Ongelma tästä muodostuu silloin kun itsetuntemus on huonompi kuin luulee, mikä ei ole välttämättä mitenkään harvinaista, jos tarkastelee julkisuuden antamaa kuvaa siitä, kuinka yleistä on yliarvioida omat henkilökohtaiset kykynsä. Tärkeintä onkin lähteä liikkeelle mahdollisimman varovaisesti, välttäen sitoutumista sellaisiin tavoitteisiin, jotka saattavat lopulta osoittautua liian vaativiksi. Toisaalla on kuitenkin korostettava, että tämä ei saa tarkoittaa passiivisuutta. Varovaisuus sitoutumisten suhteen ei tarkoita sitä, että pitäisi jotenkin vähentää omaa aktiivisuuttaan – siitä riippumatta, kuinka paljon sitä aikaa sitten todellisuudessa yhteisiin ponnistuksiin paratutkimuksen ja tieteellisen tietopohjamme laajentamisen merkeissä riittääkään.


4. Verkostoituminen

Todelliseen toimintaan ei kuitenkaan joka suhteessa riitä, että omaa jonkinlaista yleistä asiantuntemusta kohteena olevasta asiasta ja tuntee omat kykynsä sekä niiden rajat. Paratutkimus on nimittäin käytännön syistä pitkälti yhteistoimintaa, vaikkakaan sen ei tarvitse sitä olla kaikille, varsinkin jos pitää enemmän yksin työskentelystä kuin minkään tyyppisestä ”tiimityöstä”. Verkostoituminen on kuitenkin päivän sana ja siksipä sitä tässäkin yhteydessä pyritään lyhyesti käsittelemään.

Verkostoituminen tulee kyseeseen esimerkiksi tutkimustyössä, jonka toteuttamiseksi ei ole mahdollista ponnistella yksin, ainakaan aivan jokaisessa vaiheessa. Niin ikään verkostoituminen palvelee muita yhteisiä tavoitteita, kuten esimerkiksi erilaisten tilaisuuksien järjestämistä, sellaisia tutkimuksen tukitoimintoja, jotka voidaan jakaa usean tahon kesken, julkaisutoiminnan organisoimista tai vain epämuodollista tiedonvaihtoa. Verkostoitumisella on merkitystä myös siinä mielessä, että siinä samalla muodostuu eräänlainen vertaisryhmä, joka saattaa joissain tilanteessa ehkäistä omien kykyjen yliarviointia ja muita virhearvioita. Tämä rooli saattaa korostua erityisesti, mikäli verkostoitumisen yhtenä tarkoituksena on lisätä tiedonvaihtoa. Jotta verkostoitumiselle olisi mielekkäät edellytykset, tässä luetellaan joitakin perustason organisaatioita ja ryhmiä, joissa on kohtuullisen valmiit puitteet verkostoitumiselle.

Organisaatioiden tarjoama perusta on Suomessa tällä hetkellä hieman hajanainen, mutta neljä olemassaolevaa, valtakunnallisesti merkittävää tutkimusjärjestöä [23] tarjoavat silti kokonaisuutena kohtuullisen toimivan pohjan, jossa kukin toimijoista tarjoaa verkostoitumisen edellytykset tietyntyyppisiä tavoitteita ajaville yksilöille. Näistä organisaatioista toistaiseksi kuitenkin vain ParaNetillä on sellainen asema, jota periaatteessa edellytetään paranormaalin tieteellistä tutkimusta ja kansallisen sekä kansainvälisen tason yhteistyötä edistävältä järjestöltä. Tätä asemaa se ei olisi onnistunut saavuttamaan ilman useimpien tälle toiminnalle alun perin asetettujen tavoitteiden lunastamista [10, 24, 25, 38] – vielä on toki silti runsaasti työtä tehtävänä järjestötasollakin [5, 26], varsinkin kun huomioi viime aikaiset vastoinkäymiset [4, 27]. Vaikka muut näistä järjestöistä eivät kokonaisuudessaan olekaan niin ansioituneita tieteellisen tutkimuksen edistämisessä, niillä on silti tärkeä rooli tiedon popularisoinnissa ja tutkimuksen verkostoitumisessa. Varsinkin Skepsis-järjestöllä on tärkeä rooli myös pseudotieteiden vastustamisessa, vaikka sen edustajia joskus syytetäänkin skientismistä, eikä ehkä täysin perusteetta.

Erilaisten tutkimusryhmien olemassaolosta on tähän mennessä myöskin onnistuttu tiedottamaan varsin kattavasti ParaNetin kautta [28], joten niitä lienee tarpeetonta tässä yksityiskohtaisemmin käsitellä. Mainittakoon kuitenkin erityisesti Kuopion Yliopiston fysiologian laitos ja Turun Yliopiston uskontotieteen yksikkö, jotka ovat tahollaan tehneet merkittävää pioneerityötä, vaikka viimeksi mainittu joutuikin taannoin vetäytymään paranormaalien spontaanitapausten tutkimushankkeen vetovastuusta. Turun alueella on ollut muutoinkin aktiivista tutkimustyötä varsinkin parapsykologian tiimoilta. Jonkinlaista epämuodollista aktiviteettia on nähtävästi myös Tampereen yliopistossa. Yliopistojen ulkopuolella merkittävin tutkijoiden keskittymä on tietenkin pääkaupunkiseutu. Järjestötasolla Suomessa puolestaan toimii mainittujen neljän seuran lisäksi useita paikallisia yhdistyksiä, joista eritoten parapsykologisten seurojen periaatteellisiin tavoitteisiin kuuluu myöskin tutkimuksen tukeminen, mutta joiden toiminta on kuitenkin käytännössä jäänyt tai hiipunut esitelmien tasolle, joista monet eivät kaiken lisäksi liity mitenkään parapsykologiaan, laadusta puhumattakaan.

Kansainvälisellä tasolla voisi nostaa esille viisi erityyppistä paranormaaliin ja seminormaaliin liittyvää toiminta-aluetta, joilla kullakin on omat järjestönsä sekä kannattajansa ja niille luonteenomaiset verkostot. Näiden toiminta-alueiden, jotka ovat parapsykologia, ufologia, kryptozoologia, fortilaisten ilmiöiden tutkimus sekä valistuspainotteinen skeptismi, lisäksi löytyy erilaisia irrallisia kysymyksiä, joilla ei ole juurikaan kytkentää edellä mainittuihin alueisiin. Lisäksi fortilaisten ilmiöiden tutkimus kattaa laajassa merkityksessään, missä sitä yleensä käytetäänkin, myös kryptozoologian ja ufologian alaan kuuluvia kysymyksiä [29]. Jotkut liittävät siihen myös parapsykologian alaan kuuluvia kysymyksiä. Lukuunottamatta juurikin fortilaisten ilmiöiden tutkimusta, kaikki edellämainitut ovat tutkimusaloja, joihin liittyvää tutkimusta harjoitetaan melko systemaattisesti akateemisellakin tasolla – parapsykologiaa pidetään tämän systemaattisuuden ja tutkijayhteisön laajuuden johdosta jopa omana tieteenalanaan [9].

Merkittäviä tieteellisiä järjestöjä ei kansainvälisellä tasolla ole kovin montaa, mutta jos mennään merkittävimpiin kansallisen järjestöihin (Euroopan, Yhdysvaltain, Venäjän, Kiinan tai Japanin), toimijoiden määrä lisääntyy varsin mittavasti. Tärkeimpiä kansainvälisiä toimijoita alalla ovat Center for UFO Studies (CUFOS), Society for Scientific Exploration, Parapsychological Association, Society for Psychical Research ja International Society of Cryptozoology. Suurin skeptikkojärjestö on puolestaan Committee for Scientific Investigation of the Claims of the Paranormal (CSICOP). Näillä ja monilla pienemmilläkin vastaavansuuntaisilla järjestöillä on omat kotisivunsa Internetissä.


5. Valistus

Näin tämän kirjoituksen lopuksi on hyvä todeta muutama sananen valistuksesta, tosin sillä vaatimattomalla korostuksella, että valistuksella ei tässä tarkoiteta sellaista ”valistusta”, jota jotkut skeptikkoina itseään pitävät tahot ovat taipuvaista esittämään, puhumattakaan siitä pseudotieteellisestä ”valistuksesta”, jota erinäiset uususkontojen ja perinteisempienkin uskomusjärjestelmien kannattajat ovat joskus taipuvaisia tieteen nimissä esittämään.

Valistus on tärkeää, jotta julkinen keskustelu voisi olla tasapuolista ja välttyisi perustumasta edellä mainitun kaltaiselle ”valistukselle”. Paratutkimukseen ja paranormaaliin liittyvistä asioista on olemassa monenlaisia myyttejä [30], joista ehkä tärkeimpänä voisi mainita käsityksen, ettei paranormaalin ja seminormaalin olemassaolosta olisi yhdenkään väitetyn ilmiön tai kohteen osalta olemassa minkäänlaista evidenssiä.

Usein myös sekoitetaan todisteen (tai todistusaineiston) ja todistamisen (tai todistuksen) käsitteet keskenään [31]. Todiste kun tarkoittaa mitä tahansa asiaa, jonka selityksenä nollahypoteesi voidaan arvioida epätodennäköisemmäksi kuin todistettava hypoteesi ja todistusaineisto (yleensä kaikista) todisteista koostuvaa aineistoa. Lisäksi voidaan mainita viitteellisen todisteen käsite, jolla viitataan mihin tahansa asiaan, joka vastaavalla tavalla kyseenalaistaa nollahypoteesin asemaa todistettuna tai ”varmistettuna” teoriana. Toisin sanoen paranormaalin ja seminormaalin tapauksessa todiste (jos ei oteta huomioon mainittua viitteellisen evidenssin käsitettä) on mikä tahansa asia tai asiakokonaisuus silminnäkijälausunnoista fysikaalisiin aineistoihin, jonka valossa minkä tahansa normaaliselityksen (sattuma ja valehtelu mukaan luettuna) löytyminen on epätodennäköisempää kuin se, että sen selitys on ainakin osaksi jokin aidosti anomaalinen ilmiö tai kohde. Sattuman ja valehtelun huomioiminen tarkoittaa, että todisteen täytyy olla asiakokonaisuutena riittävän kattava, jotta niidenkin poissulkemisesta voidaan varmistua. Todistaminen eli ”todistetuksi tekeminen” taas viittaa käsitteenä todistettuihin hypoteeseihin eli teorioihin (tai yleensä todistettuihin asioihin) ja todistus käsitteenä puolestaan aineistoon, joka tekee asian todistetuksi (riittävä evidenssi). Todistettavuuteen ei riitä jokin yksittäinen todiste, jonka valossa todistettava hypoteesi on todennäköisempi kuin nollahypoteesi. Tämähän nimittäin tarkoittaisi, että todistamiseen riittäisi evidenssi, jonka valossa ”ykköshypoteesi” on nollahypoteesia todennäköisempi eli riittäisi kun ensin mainitun todennäköisyys olisi todisteiden valossa vähänkin yli 50%. Tästä puolestaan seuraisi, että pahimmillaan olisimme lähes joka toisessa tapauksessa väärässä, mikäli hyväksyisimme todisteen kriteerit myös todistamisen kriteereiksi.

Tässä välissä on syytä muistuttaa, että empiiriset tieteet perustuvat ennen kaikkea todennäköisyyksien arviointiin. Empiirisissä tieteissä ei käytännössä ole sellaista asiaa kuin ”absoluuttisen varma todiste”. Jos empiirinen tiede tarjoaisi tällaisia absoluuttisia varmuuksia, meidän olisi tietenkin helppo edellyttää todistamiselta, että hypoteesi olisi osoitettu nollavirhemarginaalilla ja sadan prosentin varmuudella, varsinkin jos tuo absoluutti olisi riittävän helposti saavutettavissa. Valitettavasti tällainen ei kuitenkaan ole mahdollista formaalisten tieteiden ulkopuolella (joihin kuuluu esimerkiksi matematiikka), ainakaan äärellisten evidentiaalisten prosessien tapauksessa (ja äärettömän pitkiä prosesseja ei meidän elinaikanamme, eikä kenenkään muunkaan, sattuneesta syystä kyetä toteuttamaan), jolloin meidän on tyydyttävä johonkin vähemmän absoluuttiseen todistukseen empiriaa koskevan tieteellisen tiedon kriteerinä [32].

Käytännössä mitään universaalia kriteeriä ei toistaiseksi ole, mutta yksittäisten kokeiden tapauksessa virhemarginaali on asetettu yleensä viiteen prosenttiin, erinomaisesta evidenssistä voidaan kenties puhua kun virhemarginaali on alle yhden prosentin. Tämä todennäköisyys koskee kuitenkin vain kokeiden muodollista toteutusta, eikä ota käytännössä niinkään kantaa mahdollisiin tieteellisiin huijauksiin tai jopa tutkijoiden huomaamatta jääneisiin virheisiin, joiden todennäköisyyttä on monesti hyvin vaikea lähteä arvioimaan kovin eksaktisti. Tällöin myöskään näiden tekijöiden vaikutusta virhemarginaaliin ei osata vielä kaikissa tapauksissa kovin hyvin arvioida. Yleensä lähdetäänkin jotakuinkin ”worst case” skenaarion tapauksesta eli jos inhimillisen virheen todennäköisyys on pahimmissa arvioissa vaikkapa yli viisi prosenttia, lähdetään siitä, ettei ilmiötä ole vielä todistettu.

Nykyaikainen todistamisen prosessi ottaa yleensä huomioon myöskin asian, jolle ollaan hankkimassa evidenssiä. Mitä keskeisemmästä asiasta on kysymys yhteiskunnan ja sitä palvelevien sovellusten kannalta ja mitä kalliimmaksi mahdolliset virheet tulisivat, sitä tiukemmalle vedetään yleensä kriteerit uusien asioiden todistamiselle. Toisaalta tämä sinänsä perusteltu lähtökohta kuitenkin hankaloittaa entisestään yksiselitteisen todistamisen kriteerin löytämistä. Ensin pitäisi löytää sellainen algoritmi, jonka valtaosa tiedemaailmasta hyväksyy ja joka tekee asioista, joista voi olla suuriakin arvoihin perustuvia erimielisyyksiä, puhtaasti laskennallisia kysymyksiä. Tämän jälkeen pitäisi löytää vielä entistä tehokkaammat välineet todellisen virhemarginaalin laskemiseksi, jossa on huomioitu myös monimutkaiset inhimilliset tekijät. Edellä mainitut arvokysymykset liittyvät oleellisesti siihen, kuinka paljon kukin on valmis maksamaan virheiden minimoinnista. Tämä ”virheiden hinta” ei puolestaan riipu pelkästään virheiden yleisestä kustannustasosta vaan myös virheiden merkityksestä yksilöille (joiden keskiarvo tuo yleinen kustannustaso oikeastaan on). Virheiden hinta muodostuu siis paitsi virheen objektiivisesta luonteesta, myös yksilöiden arvostuksista. Tässä on aina jonkinlaista yksilökohtaistakin vaihtelua, se ei ole pelkästään yhtenäistä markkina-arvoa, jota jokainen tahollaan orjallisesti noudattelisi.

Tämä edellyttää jonkinlaisen kompromissin löytymistä erilaisten arvomaailmojen välillä, jonkinlaista virhemarginaalin markkina-arvoperusteista laskentaa, mutta se lienee välttämätöntä, jotta tässä kysymyksessä voitaisiin päästä edes likimääräiseen yksimielisyyteen. Sinänsähän se, että jokin asia luokitellaan todistetuksi, ei estä ketään suhtautumasta siihen keskiarvoa kriittisemmin ja asettamaan mahdolliset tutkimukselliset lähtökohtansa sen mukaisesti (kunhan ei kuitenkaan tule todistusaineistoa koskevassa kriittisyydessään väittäneeksi, etteivät todisteet ja niiden virhemarginaalit olisi sinänsä todellisia ja perusteltuja). Yksiselitteisissä todistamisen kriteereissä on etunsa, jonka vuoksi sen tulisikin olla tieteenfilosofian työlistalla aivan ylimpien ongelmien joukossa, mieluiten jopa tunnustetusti kaikista tärkeimpänä probleemana. Yksi asia on, että todistamisen käsite kytkeytyy erottamattomasti tieteellisen tiedon käsitteeseen. Toinen edellisestä tavallaan seuraava seikka puolestaan on, että tieteiden ja pseudotieteiden raja, joka on nykyään yhtä häilyvä kuin nämä kriteeritkin, voitaisiin saada selkeytetyksi. Ilman yksiselitteistä kriteeriä sota pseudotieteitä vastaan jää varjonyrkkeilyksi, jossa pahimmillaan jokainen väittää kiistakumppaniaan pseudotieteilijäksi, mikä merkitsee käsitteelle sen suuruusluokan inflaatiota, jota ei sille sen todellisen merkityksen ja arvon vuoksi toivoisi. Akuutin asiasta tekee se, että tätä inflaatiota on jo merkittävässä määrin tapahtunut, erityisesti eräiden ”skeptikoiden” retoristen tempausten toimesta, jonka seurauksena on luultavammin myöskin hylätty asioita, joille on todellisuudessa ollut mitä painavinta todistusaineistoa. Kolmas huomioon otettavan arvoinen seikka tässä on se, että riski harhaanjohtavien väitteiden hyväksymiselle tiedemaailmassa pienenisi kenties oleellisestikin, joka tarkoittaa käytännössä paitsi tapauksia, joissa pidetään vastoin uudempia todisteita kiinni vanhentuneista käsityksistä, myös sitä, että hyväksytään uusia käsityksiä heppoisen evidenssin pohjalta, koska väitteitä osataan vaikkapa evidenssistä riippumatta markkinoida tehokkaasti tai koska itse asia on riittävän karismaattinen. Lisäksi tästä seuraa sellainen ongelma, ettei oikeastaan tiedetä kovin tarkkaan, mikä on kulloinkin todistetun teorian pätevyysalue. Tästä seuraa puolestaan rajanveto-ongelmia sen suhteen, mikä on anomalia eli teorioiden ennusteista poikkeava asia ja mikä vain sellainen uusi asia, joka on ollut teorian pätevyysalueen ulkopuolella. Koska paranormaalit ilmiöt ovat yhden tyyppisiä anomalioita [33], seuraa tästä myös jonkinlaisia ongelmia paranormaalin eksaktin määrittelyn suhteen.

Universaalin määritelmän puuttuessa voi olla varsin monenlaisia hyvinkin perusteltuja käsityksiä väitteiden todistamisen suhteen; toinen väittää, että jotakin asiaa ei ole todistettu ja toinen taas väittää täysin päinvastaista. Ja edelleen; toinen vetoaa todistamisen taakkaan kun taas toinen katsoo, että hänen taakkansa on evidenssin valossa siirretty jo vastapuolen harteille. Tämä oli pakostakin tuotava esille tässä, koska tämä ilmiö korostuu paranormaalin ja seminormaalin kaltaisissa kysymyksissä, jotka nostavat voimakkaita tunteuta häiritsemään asioiden objektiivista arviointia. Tämän tekstin kirjoittajan näkökulmasta voidaan kyllä perustellusti sanoa, että joidenkin paranormaaleja ja seminormaaleja ilmiöiden (ja kohteiden) olemassaolosta olisi riittävästi evidenssiä, jotta niitä voitaisiin pitää todellisina [34].

Itse evidenssin olemassaolo on sen sijaan helpompi pala, vaikka senkin arvioimisessa nousevat esille edellä mainitut ongelmat: Ei ole kovin tehokkaita välineitä, joilla voitaisiin arvioida riittävän eksaktisti erilaisten inhimillisten virhetekijöiden (eritoten tieteellisen huijauksen) todennäköisyyksiä, vaikka muodollisesti kokeen perusteella voidaankin arvioida varsin eksaktisti erilaisten ”luonnollisten” virhetekijöiden todennäköisyydet. Vaikka kuitenkin käytettäisiin aiemmin mainittua ”worst case” skenaariota kun pyritään poissulkemaan nollahypoteesi evidenssille asetettujen, luvun alussa käsiteltyjen kriteerien mukaisesti, jää silti käteemme varsin runsaasti aineistoa, joka täyttää käytännössä tiukimmatkin evidenssille asetetut vaatimukset [34]. Lähteitä muun muassa tätä evidenssiä koskevan asiantuntemuksen hankkimiseen käsiteltiinkin jo siinä määrin laajalti kakkosluvussa, että tässä on tarpeetonta sivuta sitä kovin laajasti, jotta kirjoituksen pituus ei karkaisi lopullisesti käsistä.

Tärkeimpinä todisteina paranormaalista ja seminormaalista pidetään kirjoittajan käsityksen mukaan tällä hetkellä lähinnä parhaimpia ufotapauksia (esimerkiksi tapaukset Lakenheath-Bentwaters ja Cash-Landurum, Belgian ufoaalto sekä Hessdalenin alueen ilmiöt), aineistoa Jetin kaltaisen tuntemattoman elämänmuodon olemassaolosta (esimerkiksi tuntemattomasta eläimestä saatujen näytteiden DNA-analyysi Yhdysvalloissa ja samalta alueelta saadut tiedot uuden ihmislajin löytymisestä yhdistettyinä paikallisten asukkaiden aiempiin havaintoihin vastaavasta ”kääpiöihmisestä”), jo aiemmin mainittuja parapsykologisia laboratoriokokeita (mikro-PK:n, ITC:n, Ganzfeldin puitteissa, unohtamatta kuitenkaan CIA:n Remote Viewing -kokeita), tiettyihin parapsykologisiin kykyihin kohdistuneiden tutkimusten tuloksia (mm. skeptikko Richard Hodgsonin testit Leonore Piperilla, meedio Daniel Homeen kohdistuneet testit, erinäisiin psykokineetikkoihin, erityisesti lapsiin kohdistuneet testit sekä eräät ajatusvalokuvauskokeet meedioilla) sekä parhaimpia parapsykologisia spontaaneja tapauksia (esimerkiksi Rosenheimin tai Miamin poltergeistit, niin sanotun Houdinin koodin löytyminen, eläinten massapako suurten luonnonkatastrofien edellä ja vaikkapa äskeittäinen dokumentoitu ilmestys Hampton Courtin palatsissa).

Evidenssiin ja muihin kysymyksiin liittyvien myyttien ohella mahdollinen valistus voisi ja sen tulisikin kohdistua myös henkilöihin, jotka katsovat itsellään olevan omakohtaisia selittämättömiä kokemuksia, joilla voisi olla suurtakin merkitystä paranormaalin ja seminormaalin tutkimuksen kannalta. Tiedetään hyvin, että tämänkaltaisilla alueilla toteutettava tutkimus saa suuren osan innovaatioistaan juuri spontaanien tapausten antamien vihjeiden perusteella [35]. Kuten ylempää käy ilmi, spontaanitapauksilla on merkitystä myös tieteellisen evidenssin hankkimisen kannalta.

Kaiken tämän valistustoiminnan yhteisvaikutuksena myös rahoittajien pitäisi kyetä ymmärtämään tärkeiden tutkimusalueiden todellisen arvon, kunhan muistetaan, että asiat eivät yksinkertaisesti puhu puolestaan sillä tavoin kuin usein sanotaan. Markkinoinnilla ja asioiden esilletuonnilla on merkitystä, varsinkin paranormaalin tutkimuksen kaltaisella voimakkaita tunteita herättävällä alueella. Siksipä onkin näin lopuksi syytä muistuttaa, etteivät maltillisen viestinnän perustaidot ole koskaan pahitteeksi, vaikka tietty retorinen terävyyskin on joskus tarpeellista [36].



Viitteet

[1] Strategioiden optimoinnin perusteista lisää esimerkiksi osoitteesta http://www.sal.tkk.fi/Opinnot/Mat-2.148/
[2] Lue lisää paranormaalin tutkimusohjelmaa koskevasta tiedotteesta (ParaNet ry 2003): http://www.rajatiede.org/paradocs/uutisia/lassila2003d.htm
[3] Tällaisten yhteisten ponnistelujen hyödyistä merkityksestä lisää artikkelissa Lassila, Jani & Jarkko, Kari: Paranormaalin tutkimusohjelma – tutkimustarpeet (ParaDocs 2004). Koko artikkeli:
http://www.rajatiede.org/paradocs/tutkimuksia/kari_et_lassila_2003.pdf
[4] Viime aikaisia vastoinkäymisiä on kattavasti käsitelty artikkelissa Lassila, Jani: Paratutkimus – puolesta ja vastaan (julkaisematon, 2004). Artikkeli löytyy ainakin osoitteesta http://groups.yahoo.com/group/paratutkimusarkisto/message/12
[5] Katso ParaNet ry:n kannanotto ”asiallisuutta akatemioihin” (ParaDocs 2003): http://www.rajatiede.org/paradocs/keskustelua/lassila2003a.html
[6] Paranormaalin tieteellinen julkaisutoiminta on Suomessa keskittynyt ParaDocs-julkaisun ympärille, joka löytyy osoitteesta http://www.rajatiede.org/paradocs. Suomalaiset tutkijat ovat myös jossain määrin julkaisseet alaan liittyviä tutkimuksiaan kansainvälisissä julkaisuissa.
[7] Näitä tilaisuuksia on hyödynnetty jonkin verran ainakin opinnäytetöissä. Muun muassa Turun yliopistossa on tehty yksi paranormologian tutkijayhteisöä tarkastellut tutkielma keskeisenä otantanaan ParaDigma 2003 -konferenssi.
[8] Paranormaalin tieteellinen tutkijaverkosto (ParaNet ry) valmisteli joitakin vuosia sitten kansalaisvetoomuksen, johon saatiin parin vuoden säteellä noin tuhat allekirjoitusta. Hankkeen liitännäistavoitteet ovat kuitenkin osittain vielä toteuttamatta, eikä vetoomusta ole siten luovutettu vielä eteenpäin.
[9] Suomessa on toiminut kaksikin valtakunnallista parapsykologista tutkimusjärjestöä (toinen suomen- ja toinen ruotsinkielinen), mutta kumpikaan näistä seuroista ei enää ole aktiivinen tutkimustoiminnan suhteen (näistä ruotsinkielisen seuran toiminta on hiipunut käytännössä täysin). Kansainvälisellä tasolla parapsykologia on ainoa ala paratutkimuksen alueella, jota voitaisiin pitää itsenäisenä tieteenalanaan (parapsykologian kansainvälisestä kentästä lisää, ks. http://moebius.psy.ed.ac.uk/~info/)
[10] Ks. Kari, Jarkko: Paranormaalin tutkimuksessa kehittämisen tarvetta (ParaDocs 1998). Koko artikkeli: http://www.rajatiede.org/paradocs/keskustelua/kari1998.html
[11] ParaDocsissa julkaistaneen vielä tässä kevään kuluessa artikkeli Lassila, J. Peter: Yleiskatsaus paranormaalin tutkimustarpeisiin.
[12] Paranormaalin tutkimuksen ”usein kysytyt kysymykset” antaa hyvän peruskäsityksen siitä, mitä paranormologia oikein on ja mitä sen tutkimukseen liittyy. Dokumentti on löydettävissä osoitteesta http://tinyurl.com/63hfz
[13] Hyvän yleiskatsauksen aiheeseen liittyvään historiaan antaa paratutkimuksen kronologia, jonka suomenkielinen versio löytyy muun muassa osoitteesta http://groups.yahoo.com/group/paratutkimusarkisto/message/10
[14] Perustiedot paranormologiaan liittyvistä käsitteistä antaa teos Lassila, Jani: Paratutkimuksen sanasto (Suomen paratutkimusarkisto 1998, 2000). Päivitetty versio sanastosta löytyy, joskaan ei vielä aivan kokonaisuudessaan, osoitteesta: http://www.fulldisklosure.org/wiki/index.php?title=Fin
[15] Paranormaalin tieteellisiä kausi- ja muita julkaisuja löytyy muun muassa osoitteesta http://www.rajatiede.org/paraindex/kirjallisuutta.html
[16] Hyviä suomenkielisiä kirjaesittelyjä löytyy ainakin ParaNetin (http://www.rajatiede.org/paradocs/arvioita.html), UFO-Finlandin (http://www.ufofinland.org/index.php?id=3&pid=502) ja Ultra-Lehden (http://www.ultra-lehti.com/kirjat/kirjaluettelo.html) sivuilta. Alan kirjallisuuden kansainväliseen tarjontaan liittyviä esittelyjä voi alkaa metsästämään Amazon-Nettikirjakaupan sivuilta (http://www.amazon.com).
[17] Ks. esimerkiksi viitteessä 15 mainittu paranormaalin bibliografia ja ParaNetin kirjaston tietokanta http://www.rajatiede.org/kirjasto.html
[18] Toimivia yhteyksiä Suomesta on käytännössä jokaiseen maahan, jossa harrastetaan kansainvälisen mittaluokan paratutkimusta. Tämän verkostoitumisen hedelmiä on nähtävissä muun muassa ParaDocs-julkaisun artikkeleissa. Tällä hetkellä suomalaisen paratutkimuksen kannalta tärkeistä kansainvälisistä kanavista voisi mainita Psi Research -ryhmän (http://groups.yahoo.com/group/psi_research).
[19] Ks. ParaNet ry:n tiedote ”tiedemaailma vastasi paranormaalin haasteeseen” (ParaDocs 2003): http://www.rajatiede.org/paradocs/uutisia/lassila2003b.html
[20] Katso esim. ParaNetin ajankohtaista-sivu: www.rajatiede.org/ajankohtaista.html
[21] Ks. esimerkiksi http://groups.yahoo.com/group/kenttatutkimus
[22] Näistä tutkimustarpeista lisää artikkelissa Lauerma, Hannu: Voiko poltergeist-ilmiötä järkiperäisesti tutkia? (Skeptikko 1/2002 ss. 12-15).
[23] Nämä järjestöt ovat Paranormaalin tieteellinen tutkijaverkosto – ParaNet ry, Skepsis ry, UFO-Finland ry sekä Suomen Ufotutkijat ry.
[24] Ks. Kari, Jarkko: Toiminnan kehittämisestä (ParaDocs 1999). Koko artikkeli: http://www.rajatiede.org/paradocs/keskustelua/kari1999c.html
[25] Edellisen viitteen täydennykseksi voisi suositella artikkelia Kari, Jarkko: Tutkimusarkisto (ParaDocs 1999). Koko artikkeli:
http://www.rajatiede.org/paradocs/keskustelua/kari1999d.html
[26] Ks. esimerkiksi Kari, Jarkko: Paranormaalin tieteellinen tutkimus ja ParaNet ry (ParaDocs 2004). Koko artikkeli:
http://www.rajatiede.org/paradocs/keskustelua/kari2003.html
[27] Henkilökohtaisuuksiin menevistä mustamaalauksesta ja osin myös sisäisistä kiistoista ovat kärsineet jossain määrin kaikki mainituista järjestöistä, mutta erityisen kiusallisten vastoinkäymisten kohteeksi ovat joutuneet Suomen Ufotutkijat ja ParaNet taannoin ilmenneiden väärinkäytösten myötä.
[28] Keskeiset alan tutkimukset on koottu ja luokiteltu ParaNet ry:n WWW-sivuille:
[29] Perinteisiä fortilaisia ilmiöitä ovat olleet muun muassa oudot yhteensattumat, odottamattomat pimennykset, omalaatuiset sateet taivaalta tippuvien eläinten, kivien, isojen jääkimpaleiden tai erilaisten esineiden muodossa sekä erilaiset, lähinnä kivettyneen aineksen sisältä elossa löytyneet eläimet. Ilmiöt on nimetty niitä alkujaan tutkineen lehtimiehen Charles Fortin mukaan.
[30] Tällaisia myyttejä luetellaan kattavasti lähiaikoina julkaistavassa dokumentissa ”usein esitetyt myytit”.
[31] Mielenkiintoisia huomioita todisteisiin ja todistamiseen liittyen http://www.netn.fi/397/netn_397_peuh.html. Mainittakoon, että artikkelissa käsitelty naturalismi on filosofisesti aprioristinen lähtökohta, ja sille on esitetty vaihtoehtoa mm. transnaturalismin suunnalta, jonka lähtökohtia ei tässä nyt yksityiskohtaisemmin käsitellä. Mainittakoon myös, että suurin osa todistamisen ja evidenssin käsitteitä käsittelevistä WWW-sivuista liittyy tavalla tai toisella niin sanottuun demarkaatio-ongelmaan, josta lisää osoittesta http://www.skepsis.fi/jutut/tiede-pseudotiede.html
[32] Tämänhetkisiä käsityksiä tieteestä ja tieteellisestä tiedosta kuvataan kohtuullisesti, joskin lyhyesti osoitteessa http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/tiede.html
[33] Paranormaalin käsitteelliseen sisältöön voi tutustua varsin kattavasti osoitteessa http://fi.wikipedia.org/wiki/Paranormaali_ilmi%C3%B6
[34] Tämän evidenssin parhaimmistoa luetellaan kattavasti lähiaikoina julkaistavassa kirjoituksessa, joka kulkee tällä hetkellä työnimellä ”parhaat todisteet”.
[35] Spontaanitapausten merkityksestä lisää artikkelissa Kiviniemi, Olavi: Paranormaalit kokemukset hyötykäyttöön (ParaDocs 2003). Koko artikkeli: http://www.rajatiede.org/paradocs/keskustelua/kiviniemi2003.html
[36] Viestintätaidon ja argumentaation perusteita voi opetella esimerkiksi osoitteesta http://www.simoh.net/argumentaatio/
[37] Ks. ParaNet ry:n tiedote ”parapsykologialle professuuri Ruotsiin” (ParaDocs 2003): http://www.rajatiede.org/paradocs/uutisia/lassila2003c.html
[38] Ks. Kari, Jarkko: Kokousraportti 16. 1. 1999 (ParaDocs 1999). Koko artikkeli: http://www.rajatiede.org/paradocs/keskustelua/kari1999b.html
[39] Ajankohtaisesta problematiikasta saa varsin kattavan kuvan paratutkijan kysymyspakista, jonka ajanmukainen versio löytyy tällä hetkellä osoitteesta: http://www.nakokulma.net/keskustelu/index.php?topic=4205.msg156908#msg156908

...ainakin jos rajatiedon näkymiin on uskominen. Kuluvana kesänä juhlivat merkkivuotta niin parapsykologit, ufotutkijat kuin teosofitkin. Maaliskuussa 1907 Suomeen perustettiin Arvi Grotenfeltin ja muiden arvostettujen tiedemiesten toimesta yksi maailman vanhimmista parapsykologisista seuroista, Sällskapet för Psykisk Forskning, ja pian sen jälkeen kansainvälinen teosofinen seura antoi siunauksensa seuran perustamiselle Suomeen – joskin teosofisia looseja toimi Suomessa jo ennen tätä ja teosofien keskuksessa toimiva Suomen vanhin rajatiedon kirjastokin perustettiin jo vuonna 1895. Näiden esimerkkien myötä innostuivat myös sen aikaisesta spiritismistä kiinnostuneet järjestäytymään, joskaan tämä kiinnostus ei kestänyt sisällissodan melskeissä ja sittemmin spiritualismin nimellä tunnettu liike rantautuikin Suomeen pysyvästi vasta Helmi Krohnin toimesta, viettäen 60-vuotisjuhlaansa viime vuoden lopulla. Saman verran vuosia on takanaan myös modernilla ufoilmiöllä, joka sai varsinaisesti alkunsa kesän 1947 ufoaallosta. Useimmat nykypäivänäkin ovat kuulleet varmasti Kenneth Arnoldin lautashavainnosta tai Roswellin ufomaahansyöksystä, jotka ovat juuri tuolta kesältä. Muutaman päivän sisällä näistä tapahtumista sai alkunsa myös MIB-myytti Mauryn saaren ufohuijauksesta.

Ihmiset ovat olleet kiinnostuneita paranormaaleista kokemuksista ja ilmiöistä aina, sen kääntöpuolena kuitenkin monilla ihmisillä on taipumusta hyväksyä heppoisetkin paranormaalia tukevat päätelmät ja ajatukset. Se ei ole yllättävää kun ajatellaan, että maailma näyttäisi kovin tylsältä ja epämiellyttävältä ilman paranormaaleja ilmiöitä. Rintamalinjat kriittis-tieteelliseen ja uskonnollis-filosofiseen toimintaan ovat siis jo kaukaista perua, vaikka kaikkein ilmeisimmäksi ne kävivätkin vasta sata vuotta sitten kun uskonnollisemmat järjestäytyivät valtaosin teosofian ja kriittisemmät parapsykologian ympärille. Nykyisin jälkimmäistä pyrkivät edustamaan myös ufotutkijat.

Laajojen kansanjoukkojen kiinnostuksen huomioiden olisi yllättävää, ellei paranormaalia ja siihen liittyviä kansanuskomuksia olisi tutkittu jo valistuksen ajoista lähtien. Ensimmäiset suomalaiset tutkimukset kansanuskomuksista julkaistiinkin jo 1700-luvun lopulla ja ne olettivat ajan hengen mukaisesti kaikki vähänkin erikoisemmat väitteet taikauskoksi. Tästä huolimatta tai juuri tästä johtuen 1800-luvulla alkoi Suomessakin nousemaan myös tieteellinen kiinnostus monenlaisiin aiemmin mielikuvituksen tuotteiksi leimattuihin ilmiöihin kuten aarnivalkeisiin, enteisiin, erikoisiin sateisiin, harvinaisiin mutaatioihin, ilmestyksiin, kummitteluun, mediumismiin, merihirviöihin, pallosalamoihin, poltergeisteihin, selvänäköön, susilapsiin, telepatiaan, yli-inhimillisiin kykyihin ja muihin ihmismieltä kiehtoneisiin mysteereihin. Maamme ensimmäiset rajailmiöihin kohdistuneet luonnontieteelliset tutkimukset lienevät peräisin noin 150 vuoden takaa. Kuitenkin valistuksen ajalta peräisin oleva mekanistis-materialistinen optimismi ja siihen sisältyvät lähtöoletukset vallitsivat tieteessä pitkään, joiden vuoksi kesti yllättävänkin kauan ennen kuin meteoriittien saati pallosalamoiden kaltaiset asiat alettiin hyväksymään tieteellisinä faktoina.

Vaikka tällaiset esimerkit ovat jo pitkään kovertaneet tieteen uskottavuutta, todellinen valmius taistella aktiivisesti skeptismin lieveilmiöitä vastaan saavutettiin vasta 1990-luvulla, jolloin usko skeptismin kaikkivoipaisuuteen tieteen kulmakivenä alkoi yhä vahvemmin rakoilla. Ironista kyllä, suuri merkitys tässä prosessissa näyttäisi olleen skeptismin eturintamana markkinoidulla järjestäytyneellä skeptikkoliikkeellä, sillä vasta tämän yhteydessä skeptismin lieveilmiöt ovat saaneet laajemmin huomiota. Prosessia on vahvasti myötävaikuttanut myös tietoyhteiskunnan synty, jonka avulla erikoislaatuisia ilmiöitä koskeva tieto on saavuttanut yhä suuremmat ihmismassat. Tämä kaikki on viimeistään osoittanut, että herkkäuskoisuus ei vaivaa ainoastaan monia rajailmiöhin uskovia vaan joillakin ihmisillä on taipumusta myös uskoa heppoisiin skeptismiin päätelmiin. Paranormaalit ilmiöt kun vaikuttavat niin selvästi arkijärjen vastaisilta, että ne on helpointa yksinkertaisesti sivuuttaa tai hyökätä niitä vastaan kun taas niiden ottaminen vähänkin vakavasti voi johtaa syyttä suotta vähittäiseen eristämiseen ja marginalisoimiseen.

Tästä huolimatta hiljalleen herännyt laajempi kriittisyys skeptismiä itseään kohtaan näyttää myös avanneen uusia mahdollisuuksia epäkoventionaalisempien kysymysten kuten ufojen ja paranormaalin tutkimukselle – joskin tuota porttia ovat osittain pitäneet auki postmodernit liikkeet, jonka vuoksi myös erilaiset pseudotieteilijät ovat pyrkineet hyötymään tilanteesta osin onnistuneestikin, mikä ei ole ollut omiaan parantamaan rajatieteiden huonoa mainetta. Näiden kysymysten tutkimuksessa on silti nähty melkoista edistystä viimeisen vuosikymmenen aikana, mistä voinee kiittää kriittisten tutkijoiden antaumuksellisia ponnisteluja. Niin ufojen kuin paranormaalien ilmiöidenkin tutkimuksen katsotaan elävän kansainvälisesti noususuhdannetta ja Suomessakin on näiden tiimoilta valmistumassa tai juuri valmistunut lähes kymmenen gradutyötä ja väitöskirjaa. Kuluvana vuonna on myös toimintansa aloittanut kolme parapsykologista järjestöä ja viime vuonna kaksi tieteen raja-alueisiin liittyvää aikakausjulkaisua. Toisaalta Suomessa ulospäin näkyvä aktiviteetti on vähentynyt toiminnan siirryttyä verkkoon ja sen saatua yhä moninaisempia muotoja.

Haasteita silti riittää. Ainakin Kuopion, Turun ja Tampereen yliopistot ovat ottaneet paikoin selvästi kielteisen asenteen paranormaalin tieteelliseen tutkimukseen, edes tutkijoiden omalla vapaa-ajalla. Tämä on tullut ilmi muun muassa ongelmina tutkimustilojen kanssa, ainakin kahden tutkimushankkeen keskeyttämisenä, tutkijoiden painostamisena ja alanharrastajiin yleensä kohdistuvana ajojahtina. Suurimmat paineet kohdistuivat kauan kaivattuun alan tutkijoiden yhteistyö- ja etujärjestöön ParaNetiin, mikä lopulta johti järjestön hajoamiseen eri toimintalinjoja painottaviin haaroihin. Osansa tässä prosessissa saattoi olla tosin myös keskeisten toimijoiden kykenemättömyydellä ennakoida tulevia ongelmia, tai ehkä pyrkimys marttyyrin asemaan, jolloin järjestö oli alttiimpi myös erinäisille väärinkäytöksille, hyväksikäytölle ja jopa rikoksille. ParaNetin väitetään olleen myös tiedustelupalveluiden seurannassa. Nykyisin ParaNet ei ole vahvaa akateemista painotusta lukuunottamatta muita paranormaalin yhteistyöjärjestöjä kummempi, sillä vahvana etujärjestönä sitä ei voi enää pitää jos se sellainen on merkittävistä pyrkimyksistä huolimatta koskaan ollutkaan.

Vähän vastaavanlaisen kohtalon joutui aiemmin kokemaan Sällskapet för Psykisk Forskning, joka sai huomattavan testamenttilahjoituksen 90-luvun lopulla käytettäväksi parapsykologiseen tutkimukseen. Tämän seurauksena järjestö tulkinnoista riippuen ajautui tai kaapattiin uusien henkilöiden käsiin, jonka jälkeen kyseisistä rahoista ei ole kuulunut mitään, eikä poliisitutkintakaan johtanut mihinkään, koska yhdistyksissä tapahtuvat mahdolliset vehkeilyt eivät kuulu rikoslain piiriin. Suomalaisella parapsykologialla ei ole muutenkaan ole ollut onnea tutkimusrahoituksen suhteen, sillä vuosisadan puolessa välissä Åbo Academin säätiö sai hallinnoitavakseen noin 400 miljoonan arvoisen jälkisäädöksen, jonka oli ilmeisesti tarkoitus hyödyttää myös parapsykologista tutkimusta, mutta tämä on kuitenkin jäänyt käytännössä kuolleeksi kirjaimeksi rajailmiöt huomioivaa erikoiskirjastoa lukuunottamatta. Tässä näyttää olevan jonkinlaista säännönmukaisuuttakin, sillä kun viimeksi Ruotsissa parapsykologia sai huomattavan lahjoituksen professuurin perustamiseen, ainoastaan Lundin yliopisto oli halukas ottamaan lahjoituksen vastaan sillä ehdolla, että siihen liitetään myös hypnologia. Tällä tempulla jotkut yliopiston hallinnossa pyrkivät ilmeisesti saamaan pääpainon testamenttilahjoituksen tekijän tahdon vastaisesti hypnoosin tutkimukselle, mikä ei onneksi kuitenkaan täysin onnistunut.

Haasteita tarjoavat myös erilaiset rajatiedon uskomukset, jotka vievät myös kriittisempien huomiota muusta toiminnasta. Varsinkin vaihtoehtohoidot ja niihin liittyvien markkinoiden holtiton kasvu ovat tuoneet mukanaan monenlaisia lieveilmiöitä, mikä on herättänyt huolta monilla tahoilla, eikä tämä ole jäänyt huomaamatta rajatiedon harrastajien piirissäkään. Monet vähemmän kriittiset tahotkin ovat alkaneet esittämään sellaisia äänenpainoja, että jonkinlaista kontrollia pitäisi näiden markkinoiden hillitsemiseksi saada jo pelkästään alan maineen vuoksi. Tässä ovat etunenässä olleet rajatiedon ilmiöiden tutkijat ja kriittiset alanharrastajat, joiden mielestä huuhaan näkyvä asema leimaa kaikkea keskustelua ufoista paranormaaleihin ilmiöihin. Niinpä ainakin vaihtoehtohoitojen asemaa laissa pitäisi tarkastella uudelleen ja mikseipä samalla mitä tahansa muutakin ns. huuhaatarjontaa. Koska suurimmat lieveilmiöt liittyvät lasten ja epätoivoisten ihmisten aseman hyväksikäyttöön, varsinkin näiden osalta kaupallisuutta ja patologisiksikin miellettyjä markkinailmiöitä olisi hillittävä.

Tieteelliseltä kannalta tämä rajatiedon juhlavuosi on kuitenkin avautunut erityisen mielenkiintoisissa merkeissä. Tärkeä keskustelunavaus nähtiin kun Tieteellisen seurain valtuuskunta otti erilaiset rajailmiöt huomioon tammikuussa pidetyillä Tieteen päivillä, joiden teema ”rajalla” veti Helsingin yliopistolle noin 15000 vierasta. Tämä osoittaa, että tieteen valtavirtakaan ei voi enää kovin helposti näitä asioita ohittaa, vaikka itse tapahtuman tieteellinen anti rajailmiöiden osalta jäikin lopulta varsin yksipuoliseksi näkökulman painottuessa pitkälti filosofisiin kysymyksiin ja esiintyjiksi kutsuttujen tutkijoiden tietojen osoittautuessa puutteellikseksi tai paikoin jopa vääriksi. Raja-alueella tällainen on erityisen kohtalokasta, sillä vaikka ilmiöitä ei saisi hyväksyä liian heppoisin perustein, ne ovat liian tärkeitä myöskään hylättäväksi liian heppoisin perustein. Asiantilan toivotaan kuitenkin hiljalleen muuttuvan, esimerkiksi ensi syksylle suunniteltu parapsykologian peruskurssi on askel oikeaan suuntaan, jotta rajailmiöiden suhteen pätevät tutkijat erottautuisivat selkeästi muista. Toistaiseksi raja-alueella kun ovat olleet vahvasti kuvioissa erilaiset subjektiiviset mieltymykset tutkijoiden ja tutkimusten pätevyyttä arvioitaessa, varsinkin populaarissa julkisuudessa, mutta myös tieteen piirissä.

Suomalaisessa raja-alueen tutkimuksessa on puolestaan avattu kokonaan uusia lehtiä. Viime vuonna suurella kohulla julkistetun, väitetysti ufoa esittävän infrapunavideon tutkimukset eivät ole välttyneet dramaattisiltakaan käänteiltä kun Rajavartiolaitos päätti kesäkuun alussa aloittaa tutkinnan filmin ufotutkijoille luovuttaneesta henkilöstä, jonka oletetaan työskennelleen rajavartioston palveluksessa ennen eläkkeelle jäämistään. Henkilön epäillään käyttäneen rajavartioston välineistöä luvattomiin tarkoituksiin. Tapauksen tieteellinen arvo ei ole niinkään itse videomateriaalissa, joka ei juuri voisi epämääräisempää olla ja siten tieteellisen ufotutkimuksen näkökulmasta lähes arvotonta, vaan siinä minkälaista huomiota tapaus on saanut ulkomailla asti yksinomaan siksi, että materiaali on tullut ufotutkijoille ”viralliselta” taholta. Näin käy miltei aina kun ufotapausten todistajina on viranomaisia, vaikka tiedetään hyvin etteivät viranomaiset ole välttämättä havaitsijoina sen luotettavampia kuin tavalliset ihmisetkään.

Uforintamalla eletään muutenkin mielenkiintoisia aikoja. Ufotutkijoille on tullut äskettäin tutkittavaksi harvinaislaatuinen kuva Varkaudesta, joka liittyy havaintoon pallosalaman kaltaisesta ilmiöstä. Se olisi aidoksi osoittautuessaan ensimmäinen Suomesta saatu pallosalaman kaltaista ilmiötä esittävä valokuva, jotka ovat maailman mittakaavassakin harvinaisia. Savosta tiedetään muutenkin huomionarvoisia tapauksia, sillä vanhoista arkistoista löytyy jopa uutistietoja kahdesta kuolemantapauksesta, joihin liittyy mahdollisesti pallosalama, toinen Iisalmesta ja toinen Heinäveden vanhan kirkon palon yhteydestä. Muistakin kuolemantapauksista on huhuttu, mutta niiden alkulähdettä ainakaan allekirjoittanut ei ole onnistunut jäljittämään. Sen sijaan pallosalamaan liitettyjä loukkaantumisia tiedetään sattuneen, viimeisin muutaman vuoden takaa, jossa kaksi Vantaan steinerkoulun oppilasta loukkaantui lievästi pallosalaman osuttua silminnäkijöiden mukaan heihin. Tosin täytyy muistaa, että tavallisen salaman aiheuttamia ilmiöitä luullaan joskus pallosalaman aiheuttamiksi ja joskus pimeällä lähelle iskenyt salamakin voi aiheuttaa pallomaisen jälkikuvan verkkokalvolla. Tästä johtuen harhaanjohtavaa spekulointia pallosalamalla on nähty uutisoitavan kuluvanakin kesänä.

Ufotutkijoilla on myös tutkimuksen alla kaksi aluetta, joista on säännöllisesti raportoitu erikoisista pallomaisista valoilmiöistä. Näistä varsinkin Paasselän alueella havaittu ”Paasiveden piruksikin” nimetty ilmiö on herättänyt laajaa kiinnostusta, sillä kyseisen valoilmiön tiedetään esiintyneen kyseisellä alueella ainakin kahdensadan vuoden ajan ja uusia havaintoja kertyy joka vuosi lisää, onpa julkisuuteen tullut kaksi videotakin joiden väitetään esittävän kyseistä ilmiötä. Paasselkä tunnetaan myös siitä, että se on syntynyt vanhaan meteoriittikraateriin ja alueella on havaittu sen vuoksi muun muassa magneettisia häiriöitä.

Viime vuoden lopulla Englannissa julkistettiinkin salainen raportti, jonka mukaan suuri osa merkittävimmistä ufotapauksista ovat erikoisten sääilmiöiden tulosta, jotka ovat usein luonteeltaan sähköisiä. Vaikka osa valoilmiöistä johtuukin todennäköisesti pikemminkin geologisista ilmiöistä, raportti on oikeilla jäljillä sillä noin puolet merkittävistä ufohavainnosta koskee todellakin erilaisia valoilmiöitä. Se toinen puoli merkittävimmistä ufotapauksista onkin sitten erilaisia laitehavaintoja, joiden esitettiin olevan itse asiassa sotilaallista alkuperää kuten salaisella Aurora-lentokoneella tehtyjä lentoja. Vaikka ns. ET-hypoteesi pysyykin joissakin tällaisissa tapauksissa varteenotettavana vaihtoehtona, on myös viitteitä siihen suuntaan, että salainen sotilasteknologia olisi vuosia, joissakin tapauksissa ehkä jopa vuosikymmeniä siviilitason tiedettä edellä. Suomessa tällaisista merkittävistäkin laitehavainnoista keskustelu on kuitenkin ufokytkentöjensä vuoksi vahvasti värittynyttä, mikä lienee osittain myös perua siltä ajalta kun näitä havaintoja yritettiin julkisuudessa vähätellä Neuvostoliiton pelossa, olihan se todennäköisin lähde mahdollisille tiedustelulaitteille. Asiaan saattaa olla tulossa kuitenkin lisävaloa, sillä vajaa viikko sitten tuli Suomessa esille muutamia toisistaan riippumattomia ufohavaintoja entisen Neuvostoliiton loppuajoilta, jotka voisivat viitata laitteiden teknologian ja käyttäytymisen puolesta idästä peräisiin oleviin kauko-ohjattuihin tiedustelulaitteisiin. Tutkimukset ovat kuitenkin tältä osin vasta aluillaan.

Kuluva vuosi on muutenkin ollut merkittävä vanhojen ufohavaintojen kannalta. Uutta valoa on tullut muun muassa Pudasjärven tunnettuun ufoaaltoon, jonka merkittävimmästä tapauksesta, Saapungin ufotapauksesta on suoritettu viime vuosina uusia tutkimuksia, jotka julkistettiin vuodenvaihteessa ja pian sen jälkeen ilmeni, että tapaukseen liitetty ufojälki saattaakin olla aivan inhimillistä alkuperää, mutta aivan eri syistä kuin tunnettu kuututkija ja tiskivesimies Birger Wiik spekuloi. Itse ufohavainnon uudet laskelmat puolestaan osoittavat olleen mahdollisesti talviukkosen tai salamoinnin yhteydessä syntynyt pallosalaman kaltainen ilmiö.

Lisäksi julkisuuteen ovat tulleet rajavartioston tekemät tutkimukset Pyyvaaran ja Saapungin ufotapausten yhteydessä, jotka löytyvät sota-arkistoista. Sieltä löytyvät niin ikään maailman ensimmäisen viranomaisten suorittaman ufotutkimuksen tiedot koskien ns. kummituslentokoneita, joita nähtiin 30-luvulla koko pohjoisen Fennoskandian alueella ja pieniä määriä muuallakin. Aikoinaan ne leimattiin osin perusteetta mielikuvituksen tuotteiksi, koska niitä ei pudonnut kertaakaan maahan tai jäänyt muuta konkreettista todistusaineistoa, vaikka havainnot viittasivatkin neuvostoliittolaiseen alkuperään. Näistä tuli pari vuotta sitten julkisuuteen uutta tietoa kun paljastui, että Mannerheimin salaisena asiamiehenä toiminut Vilho Tahvanainen oli kopioinut salaisista asiakirjoista tietoja, joiden mukaan Mannerheim oli tietoinen kummituslentokoneiden alkuperästä. Valitettavasti vain Tahvanaisen lähteenään käyttämät alkuperäiset asiakirjat on ilmeisesti tuhottu, joten varmuutta niiden sisällöstä tullaan tuskin koskaan saamaan. Viime aikoina rajavartiolaitosta ja ilmavoimia on yritetty painostaa myös ufotapauksiin liittyvien uudempien tietojen julkistamisessa, toistaiseksi kuitenkin tuloksetta.

Kaikki edistysaskeleet raja-alueen tutkimuksessa Suomessa eivät kuitenkaan liity ufoihin. Vaikka parapsykologia eli varsinaista nousukauttaan vuosituhannen vaihteessa ParaNetin perustamisen myötä, mitään suuria tieteellisiä läpimurtoja ei tuolloin juuri tapahtunut – Venäjän tiedeakatemiasta markkinoitu torsionkenttäkin paljastui allekirjoittaneen toimesta oleellisilta osin huijaukseksi. Tuolloin kenties kuitenkin asetettiin jo siemen tuleville löydöille, sillä samaan aikaan kun alalle nousi kokonainen joukko uusia, Olli Erjannin, Kirsi Hännisen, Jarkko Karin, Pasi Klemettisen, Alex Kaivaraisen, Sergei Kolmakowin, Leo Näreahon, Jaakko Närvän ja Matti Pitkäsen kaltaisia aktiivisia tutkijoita, Suomeen perustettiin alan tieteellinen julkaisusarja, maassamme alettiin järjestämään säännöllisiä tutkijatapaamisia joihin osallistui myös ulkomaisia tutkijoita ja Turkuun perustettiin parapsykologian instituutti.

Tosin joku voisi pitää jonkinlaisena läpimurtona allekirjoittaneen vuosituhannen vaihteessa tunnistamaa simulaatio-argumenttia, jota aloin soveltamaan psi-hypoteesien kehittämisen yhteydessä ja jonka maailmankuulu filosofi Nick Boström keksi ja lanseerasi sittemmin minusta riippumatta. Muuten läpimurrot antoivat kuitenkin odottaa itseään. Viime vuodet ovat kuitenkin tuoneet mukanaan huomiota herättäneitä löytöjä kuten esimerkiksi allekirjoittaneen toimesta menetelmän henkisen oman kapasiteetin kasvattamiseksi, laitteen jolla voisi olla mahdollista nostaa kohteena olevan yksilön parapsyykkistä herkkyyttä, keinon manipuloida fysiikan lakeja eli tuottaa keinotekoisia yliluonnollisia ilmiöitä (joskaan ei ole vielä tiedossa riittääkö koko maailmankaikkeuden kapasiteetti idean toteuttamiseen) sekä mahdollisen ikuisen elämän lähteen, joka ei tosin sijaitse tässä universumissa...

Nämä kaikki läpimurrot ovat tapahtuneet sen jälkeen kun allekirjoittaneeseen otettiin kolmisen vuotta sitten yhteyttä taholta, joka väitti Pentagonin jatkaneen taannoisia tutkimuksiaan parapsykologian saralla ja työskentelevän nykyisin telepaattisen mielenhallinnan, erityisesti kollektiivisiin mielialoihin vaikuttamisen saralla. Ikäänkuin vakuuttaakseen omaavansa sisäpiirin tietoa, tämä taho kertoi samassa yhteydessä Pentagonin raportista, jossa arvioitiin ilmastonmuutoksen seurauksia pahimmillaan ja siihen sisältyviä sotilaallisia uhkia rinnastettiin ydinaseiden leviämisen uhkiin – presidentti Bushin harmiksi tämä raportti päätyi sitten muutamaa viikkoa myöhemmin kansainväliseen julkisuuteen.

Rajatieto kohtaakin siis merkkivuotensa haasteiden mutta myös edistysaskeleiden merkeissä. Alan juhlatapahtumat alkavat kuluvana viikonloppuna ufojen merkeissä, sillä ufotutkimuksen 60 vuoden virstanpylvästä vietetään virallisesti tänä viikonloppuna. Suomessa tämä näkyy Kuortaneella pidettävien Ultrapäivien ufoteemana ja kansainvälisesti merkittävin ufotapahtuma on Roswellissa pidettävät ufofestivaalit. Roswell on muutenkin ollut jälleen esillä tiedotusvälineissä, sillä merkkipäivän alla julkisuuteen ovat tulleet luutnantti Walter Hautin väitteet hänen allekirjoitettuaan ennen kuolemaansa todistuslausunnon, jonka mukaan Roswellissa todella tapahtui ufomaahansyöksy. Ensi viikolla puolestaan Suomen teosofit juhlistavat satavuotista historiaansa, jonka yhteydessä Suomessa pidetään kansainvälinen teosofinen kongressi. Heinäkuun lopussa 27. päivä juhlivat puolestaan parapsykologit sadan vuoden virstanpylvästä, hieman pienemmissä puitteissa tosin. Parapsykologian merkkitapahtumaa juhlistetaan alalle sopivaan tyyliin julkistamalla tietoja eräistä viime aikaisista läpimurroista; tapahtumaan pääsevät mukaan vain ennakkoilmoittautuneet. Joillekin rajatiedon harrastajille kuluva kesä tosin tietää enimmäkseen työtä, sillä esimerkiksi allekirjoittanut kiertää kesäistä Suomea suorittamalla tutkimuksia ja haastatteluja eräiden rajailmiöiden merkeissä.

Ensi syksyllä aiotaan puolestaan käynnistää laaja paranormaalien kokemusten keräyskampanja, jonka edistämisen Suomessa toimivat raja-alueen seurat toivon mukaan ottavat yhteiseksi asiakseen. Vaikka tutkijat ottavat spontaanitapauksia koskevia ilmoituksia vastaan milloin tahansa, keskitetty keräys on omiaan parantamaan suuren yleisön tietoisuutta siitä, miksi kokemukset ja silminnäkijälausunnot ovat niin tärkeitä alan tutkimukselle, mihin saatuja tietoja käytetään sekä tärkeimpänä, minne näistä kokemuksista voi ilmoittaa. Juhlavuoden toivoisi muutenkin merkitsevän käännettä alan seurojen profiilissa, joiden toiminnassa on ollut kehitystä yhä enemmän yleisen rajatiedon suuntaan ja kriittinen tutkimus on jäänyt valitettavasti lapsipuolen asemaan.

Loppuvuoden ohjelmasta voisi mainita erityisesti parapsykologian peruskurssin, jonka vetäjäksi on tämänhetkisten tietojen mukaan tulossa Lundin yliopiston parapsykologian ja hypnologian professorina toimiva Etzel Cardena. Sitä ennen on suunnitteilla myöskin valmentava parapsykologian opintopiiri, johon otetaan vain rajallinen määrä osallistujia ja jos kiinnostusta riittää, toiminta voi saada jatkoa ensi vuoden jälkeenkin avoimena lukupiirinä. Ensi syksynä paranormaalista kiinnostuneiden tutkijoiden olisi myös aika jälleen kokoontua yhteiseen tutkijatapaamiseen raportoimaan alan uusimmista virtauksista, mutta on vielä epävarmaa riittävätkö rahkeet tämän järjestämiseen vai siirtyykö tämä ensi keväälle. Syksyllä puolestaan rajatiedon harrastajille suunnatut perinteiset Hengen ja tiedon messut juhlistavat huomattavaa merkkipaalua, sillä ensimmäisistä vastaavista messuista tulee tuolloin kuluneeksi neljännesvuosisata.

Juhlavuodesta huolimatta on kuitenkin syytä muistuttaa raja-alueen tutkimuksesta kiinnostuneita, että vapaaehtoisten panos on rahoituksen vähäisyyden vuoksi eräs alan tutkimuksen elinehdoista. Jokaiselle mahdollisia tapoja osallistua ovat esimerkiksi alan tutkimuksesta tiedottaminen, parakokemusten kerääminen sekä erilaiset muut rutiiniluontoiset tehtävät. Kielellisistä osaamista voi tarjota puolestaan kansainväliseen yhteistyöhön tai vaikkapa tasokkaiden ulkomaisten artikkelien kääntämiseen, jossa vapaaehtoisille onkin erityistä tarvetta. Teknisesti suuntautuneet taas voivat tarjota apuaan vaikkapa tutkimusta hyödyttävien laitteistojen tai nettisivujen kehitystyön puitteissa. Panoksen ei tarvitse olla edes näin konkreettista, sillä alan tutkimus voi ottaa myös lahjoituksia vastaan esimerkiksi vasta perustetun parapsykologian juhlarahaston puitteissa.

J. Peter Lassila
050-9255877
jplassila@psilab.info


Linkkejä:
Paranormaalin perustietolomake http://www.psilab.info/kokemukset.html
ParaNetin keräys http://www.paranet.fi/kokemukset.html
Tietoja kokijoille http://www.paranet.fi/paradocs/keskustelua/kiviniemi2003.html
Keskustelua paranormaaleista kokemuksista http://disc.server.com/Indices/142035.html
Teosofinen kirjasto http://www.teosofinenseura.fi/kirjat/kirjasto.htm
Rajatiedon kirjasto http://www.rajatiedonyhteistyo.fi/sivut/kirjasto.shtml
Steinerbiblioteket http://www.abo.fi/instut/di/biblio.htm
ParaNetin kirjasto http://www.paranet.fi/kirjasto.html
Tieteen päivät 2007 http://www.tieteenpaivat.fi/
Teosofien kongressi ja satavuotisjuhla http://www.teosofinenseura.fi/tskongressi
ParaDigma-konferenssi ja parapsykologian peruskurssi http://www.paranet.fi/paradigma
Parapsykologisten seurojen ohjelmaa http://www.palvelin.com/paraseurat
Hengen ja tiedon messut http://www.rajatieto.fi
Tutkimusaineistoa http://www.paranet.fi/paraindex/aineistoa.html
Alan tietolähteitä http://www.paranet.fi/paraindex/kirjallisuutta.html
Rahoitusta parapsykologian tutkimukseen http://www.paranet.fi/paraindex/rahoitusta.html
Aiheeseen liittyvää tutkimusta http://www.paranet.fi/paraindex/tutkimusta.html
Tutkimusvälineitä http://www.paranet.fi/paraindex/valineita.html
ParaNetin keskustelulista http://groups.yahoo.com/group/paranet-fin
Kansainvälinen keskustelulista http://groups.yahoo.com/group/psi_research
Koehenkilöksi tutkimukseen: http://www.psilab.info/ilmoittautuminen.htm
Adressi uuden tieteenalan edistämiseksi http://www.adressit.com/paratutkimus

Löysin vanhan verkkosivun, jossa on parapsykologisen irc-kanavan esittely. Kanava ei ole enää toiminnassa, mutta joku aktiivinen irccaaja voisi hyvin perustaa sen uudelleen - kysyntää varmaankin löytyisi kunhan asiasta tiedotetaan.

Miksi?

Kanavan perimmäisenä tarkoituksena on keskustella aiheesta kuin aiheesta avoimin mielin ja ilman ennakkoluuloja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita kritiikittämyyttä, mutta koska se usein tuntuu olevan synonyymi ennakkoluuloille, niin tingimme ennemmin siitä.

"Kanava syntyi, koska sille oli tarve syntyä"

Mitä?

Puheenaiheeksi kelpaa mikä vain (mikä ei ole hyvän maun vastaista), vaikka mielellään näkisimmekin paljon kaikenlaisia rajatieteitä koskevia keskusteluita. Niille siis etuajo-oikeus.

Oppeja ja banneja jaetaan oman pään mukaan, joskaan ei päättömästi.

http://web.archive.org/web/20020805010127/http://www.kolumbus.fi/jamik/

Oletko kokenut jotakin selittämätöntä, jota ei ole mielestäsi mitenkään mahdollista selittää ilman yliluonnollisten tai paranormaalien elementtien mahdollisuutta? Mikäli vastauksesi ylläolevaan kysymykseen on myönteinen, pyydän sinua lukemaan tämän viestin tarkemmin.

Olen kiinnostunut poikkeuksellisista kokemuksista, jotka ovat kokijan näkökulmasta asettaneet todellisen haasteen ns. naturalistiselle maailmankuvalle (eli maailmankuvalle, joka ei sisällä, eikä lähtökohtaisesti voi sisältää yliluonnollisia elementtejä). Ensisijaisesti kohdistan viestini henkilöille, joiden maailmankuva kirjaimellisesti muuttui tällaisen kokemuksen myötä, mutta kokemuksesi voi olla myöskin tapahtuma, joka on lähinnä vain vahvistanut jo aiemmin muodostunutta käsitystä maailmasta. Toisin sanoen, omalla maailmankuvallasi ennen kokemusta ei ole niinkään merkitystä – oleellisinta on, että kokemus on mielestäsi, mieluiten ilman vähäisintäkään epäselvyyttä luokiteltavissa yliluonnolliseksi. Hyvä määritelmä hakemalleni kokemukselle on se, että kuka tahansa tapahtuman kokisikaan (vaikkapa ihmiskunta kokonaisuudessaan), ilman älyllistä epärehellisyyttä tällä ei ole mitään mahdollisuuksia kyseenalaistaa siihen liittyviä paranormaaleja tai yliluonnollisia elementtejä.

Tällaiset kokemukset ovat luonteenomaisesti sellaisia, että niiden todistusvoima on ulkopuolisille hyvin rajallinen, varsinkin kun tapahtuman todistajien määrä on tyypillisesti hyvin pieni, mutta kokijat tai kokija itse on voinut huomattavalla varmuudella poissulkea kaikki luonnolliset selitykset kyseisen tapahtuman osalta. Vaikka tällaiset, kokonaisen maailmankuvan kannalta hyvin haastaviksi koetut tapahtumat ovat melko yleisiä, niistä ei kuitenkaan haluta puhua kovinkaan julkisesti. Syynä tähän ovat juuri niiden vähäinen todistusvoima ulkopuolisille ja niiden ”radikaali” luonne: On monille helpompaa hylätä kokija lausuntoineen hulluna, valehtelijana tai typeryksenä kuin edes kuunnella hänen kertomuksensa loppuun… Vaikka ilmapiiri onkin parantunut jonkin verran ja asiallisia, luotettavia kokijoita osataan kunnioittaa toisella tavoin (eli vaikka ei oltaisikaan valmiita hyväksymään hänen lausuntoaan, ollaan kuitenkin valmiita tunnustamaan, ettei hän ei ole hullu tai valehtelija ja kunnioittamaan hänen kertomustaan siltä pohjalta, ettei asiasta voi ulkopuolisen näkökulmasta sanoa mitään suuntaan tai toiseen), on tällainen leimaaminen silti vielä aivan liian yleistä. On siis tämäntyyppisten sosiaalisten paineiden vuoksi ymmärrettävää, että kokijat ovat äärimmäisen varovaisia, varsinkin harkitessaan todistamiensa yliluonnollisisten tapahtumien kertomista omalla nimellään.

Poikkeuksellisten kokemusten raportoinnista on ilmeistä hyötyä tutkimustiedon saavuttamiseksi, hyvinkin monien eri tieteenalojen kannalta, joissa voi olla edustettuna monia eri näkökulmia. Kuitenkin luonnontieteellinen näkökulma on jäänyt varsin rajalliselle huomiolle. Yliluonnollisiksi luokiteltujen hyvin spontaanien (satunnaisten) tapahtumien kohdalla tämä on ymmärrettävää, koska tällaisia on erityisen vaikea tutkia – ja tiettävästihän väitetyt tapahtumat ovat sattuessaan yleensä hyvin huonosti ennakoitavissa. Tämä pitää erityisesti paikkansa, kun puhutaan kokeellisesta tai havainnoivasta tutkimuksesta, mutta myös jälkikäteen tehdystä luonnontieteellisestä analyysista, jossa pyritään hankkimaan todistusvoimaa yliluonnollisten ilmiöiden olemassaololle. Tämän näkökulman lisäksi voidaan kuitenkin tarkastella väitetyn ilmiön yliluonnollisuutta itsessään, sen todistusvoimasta riippumatta. Tällä ei ole tietenkään välitöntä luonnontieteellistä arvoa, mutta tieto tällaisten kokemusten olemassaolosta voi helpottaa muiden kokijoiden tilannetta, ja voidaan myöskin pitää hyvin mahdollisena, että yliluonnollisteksi luokiteltavien väitettyjen tapahtumien kerääminen ja arviointi mahdollistaa tällaisten ilmiöiden paremman ennakoinnin. Raporteista suoraan saaduilla tiedoilla ja tiedoilla, joita voidaan saavuttaa toisistaan riippumattomien raporttien vertailemisella on siis mahdollista saavuttaa näin ollen tutkimuksellista hyötyä myös luonnontieteiden kannalta, mitenkään väheksymättä muiden tieteenalojen näkökulmaa, ja mahdollinen arvo on niinkin suuri, ettei tätä tilaisuutta voida sivuuttaa. Myös vertaistuen näkökulma on tärkeä tiedotettaessa tällaisten kokemusten olemassaolosta, sillä tällaisten kokemusten ja sosiaalisen ympäristön asenteiden välinen ristiriita voi olla hyvinkin repivä.

Ongelma on kuitenkin ollut, että kokemuksista kertovat tiedot ovat hyvin hajanaisia ja myöskin mahdollisuuden niiden arviointiin ovat olleet rajattuja. Nyttemmin on onneksi perustettu yhdistyksiä, jotka ovat ottaneet asiakseen tällaisten kokemusten keräämisen, mikä on mielestäni merkittävä askel järjestäytyneen tutkimuksen suuntaan yliluonnollisiin, tai laajemminkin kaikkiin poikkeuksellisiin tapahtumiiin liittyvien memoraattien ja todistusaineistojen hyödyntämiseksi. Tärkeimpänä tällaisista yhdistyksistä lienee Paranormaalin Tieteellinen Tutkijaverkosto (ParaNet), joka ei ole esimerkiksi ufotutkijoiden tavoin keskittynyt mihinkään yksittäiseen kysymykseen poikkeuksellisiin ilmiöihin liittyen. Toistaiseksi kuitenkin tietojen keskittäminen ja yhteistyö tämän tiimoilta on alkuvaiheessaan, ja varsinkin Internetin kautta saatavat tiedot ovat hyvin sekalaisia siinäkin mielessä, että itsessään hyvin vakuuttavat kokemukset on raportoitu yhteyksissä, joissa on raportoitu sekalaisesti vähemmän vakuuttaviakin kokemuksia ja jossa esiintyy jopa selvää pilailua ilman minkäänlaista karsintaa tai tapausten arviointia.

Siispä tarjotakseni kokijoille omalta osaltani paremman tilaisuuden saada jonkinlaista vertaistukea sekä mahdollistaakseni paremmat lähtökohdat luonnontieteelliseen tutkimukseen, olen keräämässä nyt tietoja yliluonnollisista kokemuksista. Tätä tarkoitusta silmälläpitäen saadut selostukset kokijoiden ilmoittamista tapauksista tullaan julkaisemaan koosteena (ensisijaisesti Internetissä) sen jälkeen kun ne ovat käyneet läpi ennakkoarvioinnin, jossa aineistosta karsitaan selvät pilat ja tapaukset, jotka ovat vastoin kokijan näkemystä todennäköisesti kuitenkin selitettävissä luonnollisesti. Tässä yhteydessä tarkoituksena ei ole ottaa kantaa tapauksen yleiseen todistusvoimaan, vaan ainoastaan tarjota koostettua tietoa tällaisista kokemuksista aiemmin selostettua tutkimushyötyä ja vertaisaineistoa silmällä pitäen. Tarkempia tutkimuksia vaikkapa juuri todistusvoiman suhteen on kylläkin mahdollista tehdä lähinnä silloin, jos kokija on valmis ilmoittamaan kokemuksestaan luottamuksellisesti tutkijoille erillisen tutkimuslomakkeen välityksellä, jossa on puolestaan mahdollisuus tuoda tarkemmin esille tapaukseen liittyvä todistusaineisto, muut silminnäkijät ja tehdä tarvittaessa tapaukseen liittyen erillisiä tutkimuksia.

Mikäli sinulla on yliluonnollisia tai paranormaaleja kokemuksia, voit selostaa sen/ne tässä yhteydessä (vastauksena tähän viestiin) tai lähettää selostuksen yksityisesti sähköpostiosoitteeseeni, josta se kulkeutuu edelleen yllä mainittuun koosteeseen asianmukaisesti anonymisoituna, mikäli käsitykselle ilmiön yliluonnollisuudesta löytyy perusteita. Vaihtoehtoisesti voit ilmoittaa kokemuksestasi myös tähän tarkoitetulla keskustelupalstalla (http://disc.server.com/Indices/142035.html). Selostuksesta tulee ilmetä pääpiirteittään kokemukseen liittyvät tapahtumat, erityisen tarkkaan selostuksessa on tietenkin huomioitava yksityiskohdat, jotka mielestäsi selkeimmin osoittavat, ettei tapahtumaa voida selittää ilman supranaturalistisia (yliluonnollisia) tai paranormaaleja aineksia. Selostukset käsitellään siis anonymisoituna, mutta jos haluat, että selostuksesta on tässä selostettua laajempaakin hyötyä (niin luonnontieteellisistä lähtökohdista toteutetun aineiston vertailun ja analyysin kannalta, kuin esimerkiksi uskontotieteen, folkloristiikan, informaatiotutkimuksen tai muiden tieteenalojen kannalta), voit ilmoittaa tapahtuman yksityiskohtaisemmin tutkijoille siihen tarkoitettujen tutkimuslomakkeiden välityksellä. Ponnisteluni yliluonnollisista tapahtumista kertovien selostusten keräämiseksi on kohdistettu tämän hankkeen yhteydessä myös niille, jotka eivät ole syystä tai toisesta halukkaita raportoimaan kokemuksistaan omalla nimellään edes asianmukaiseen vaitioloon sitoutuneille tutkijoille taikka eivät ole anonyymistikaan halukkaita näkemään vaivaa asian eteen tutkimuslomakkeiden edellyttämällä yksityiskohtaisuudella. Tässä ilmoituksessani haluan painottaa erityisesti sitä, että mielestäni erilaiset selittämättömät ilmiöt (ml. yliluonnollisiksi katsotut tapahtumat) tarjoavat monien tässä lueteltujen elämänalueiden kannalta aivan liian tärkeitä tietoja, jotta ne jäisivät vain yksittäisten kokijoiden hämmästeltäväksi.

Standardisoidun perustietolomakkeen kokemusten ilmoittamiseen löydät osoitteesta:
http://www.psilab.info/kokemukset.html

Selvyyden vuoksi tarjoudun kiittämään jo etukäteen kaikkia, jotka antavat oman pienen panoksensa tämän asian puitteissa – suurkiitokset!

J. Peter Lassila
jplassila@psilab.info

Tulin sitten viettämään juhannusta tänne Helsinkiin kun muut suuntaavat päinvastoin maalle. Enpä tosin kovin pitkälle vielä ehtinyt ollessani liikenteessä, päätin kierrellä tässä pääkaupunkiseudun ympäristössä näin alkuun. Huomenissa menen varmaankin sitten Saloon ja jatkan siitä kierrostani jos sää vain sallii.

Olisi kovin hienoa saada nyt viimein tutkittavaksi jokin selkeä tapaus, mihin liittyisi mahdollisesti useampikin (miel. toisistaan riippumaton) todistaja tai fysikaalista todistusaineistoa, ja joka ei osoittautuisi vain normaaliksi virhehavainnoksi jostain luonnonilmiöstä. Ei pitäisi olla aivan tavatonta löytää tällaista tapausta, vaikka useimmiten paranormaaleissa kokemuksissa pitääkin luottaa yhden henkilön kertomukseen ja muistikuviin sen lisäksi, että monesti tapausten taustalta osoittautuu jokin varsin tavanomainen ilmiö ellei sitten itse tapaus osoittaudu puutteellisten tietojen vuoksi mahdottomaksi selvittää. Työtä se silti vaatii löytää mielenkiintoisia tapauksia, itse asiassa enemmän työtä kuin olisin alun perin uskonutkaan tätä harrastusta aloitellessani...

Omassa lähipiirissäni näet näitä paranormaaleita kokemuksia tuli säännöllisesti esille nuoruuteni aikana jo ennen kuin ympäristöni tiesi pahemmin kiinnostuksestani näitä asioita kohtaan alan järjestäytyneeseen toimintaan osallistumisesta puhumattakaan. Vuosien kuluessa minulle kävi hiljalleen selväksi, että hyviä tapauksia ei yksinkertaisesti ollut niin paljon kuin lähipiirini kokemusten perusteella voisi odottaa, sen lisäksi etteivät ihmiset kovin mielellään ulkopuolisille näistä asioista puhu. Sen lisäksi mielikuvat varsinkin lähipiirin kokemuksista saattavat helposti muodostua todellisuutta vahvemmiksi, koska sitä ei niin helposti kyseenalaista läheisten tulkintoja, vaikka usein kuitenkin nämä kokemukset kerrotaan niin arkisissa tilanteissa etteivät ne sisällä kovin yksityiskohtaisia tapahtumaolosuhteiden kuvauksia niin että ulkopuolinen kuulija voisi itsekin pohtia eri selitysmahdollisuuksia. Itse olen luonnostani kriittinen, joten pyrin selvittämään kaikissa tapauksissa yksityiskohdat siinä vaiheessa kun uskalsin puhua avoimemmin omasta kiinnostuksestani paranormaaleja ilmiöitä kohtaan - vaikka osassa tapauksista olikin kulunut jo jonkin aikaa, onnistuin mielestäni hyvin lukuunottamatta yhtä Ruotsissa asuvaa tuttua, joka kuoli ennen kuin ehdin haastattelemaan häntä.

Vaikka tältä osin onnistuinkin mielestäni välttämään perusteettomia mielikuvia, olen alkanut epäilemään että ehkä lähipiirini kokemukset ovat osittain myös epävarmojen muistikuvien tulosta, jolloin ihminen on taipuvainen joskus valitsemaan alkuperäiseen tulkintaansa sopivia mielikuvia sen sijaan että myöntäisi muistikuviensa epätarkkuuden. Tiedä häntä, mutta joko on puhtaasti sattumaa että lähipiirissäni sattui noin paljon merkittäviä kokemuksia tai sitten kyse on sellaisesta, että lähipiirille esitetään helposti hätiköityjä johtopäätöksiä ja sitten jälkikäteen kasvojen menettämisen pelossa esitetään kaunisteltu kuva asioista tai vältetään vesittämästä omaa kokemusta esimerkiksi myöntämällä, ettei muista enää kaikkia olennaisia yksityiskohtia... Tämä vaihtoehto tuskin kantaa kovin pitkälle, mutta sekin on otettava huomioon, vaikka todennäköisemmin oli yksinkertaisesti vain sattumaa, että lähipiiriini sattui niin merkittävästi kokemuksia. Osaksi kyse voi toki olla siitäkin, että ihmiset välttelevät puhumasta paranormaaleista kokemuksistaan enemmän kuin uskonkaan, mutta tämä tuskin selittää kaikkea sen valossa mitä olen tavallisia ihmisiä haastatellut.

Joka tapauksessa, lähipiirini mielenkiintoiset kokemukset saattavat kiinnostaa muitakin, joten mainittakoon nekin nyt tässä yhteydessä. Itsellänikin on pari mielenkiintoista kokemusta, jotka olen aiemmin selostanut toisaalla. 1986 syksyllähän lähietäisyydeltä yläpuoleltani lensi raketin muotoinen ufo, joka myös osaltaan vaikutti myöhemmin heränneeseen kiinnostukseeni ufoihin ja paranormaaliin. Tuossa vaiheessa en vielä ollut kuullutkaan ufoista, en ainakaan niin että olisin osannut havaitsemaani niihin yhdistää kuin vasta paljon myöhemmin, luettuani ensin jostain Kenneth Arnoldista ja lentävistä lautasista sekä myöhemmin muusta ufoilmiöstä. Kun olin ennen Arnoldia käsitellyttä juttua lukenut lentävistä lautasista lähinnä Aku Ankasta ja tuo ensimmäinen lukemani lentäviä lautasia koskenut juttukin oli luonteeltaan kovin ivaileva, syntyi minulle jotenkin aluksi sellainen mielikuva ettei lentävät lautaset ovat vain yhden miehen havaintoihin perustuvaa hassutusta eikä sillä ole mitään tekemistä ainakaan oman havaintoni kanssa. Ottamatta tässä kantaa Arnoldin havaintoon, en vielä silloin täysin tajunnut, että ihmiset voisivat naureskella aivan todelliselle asialle vain siksi etteivät ymmärrä sitä. Näin ollen luonnollinen johtopäätös oli että lentävät lautaset ovat oikeastikin niin naurettavia kuin ensimmäinen hämärästi muistiini jäänyt ufojuttu antoi ymmärtää ja että todellisilla ufoilla ei ole mitään tekemistä näiden lentävien teevatien kanssa. Olin tuolloin kai noin kahdeksan vanha ja olin tietenkin kuullut jo ohimennen puhuttavan ufoista, vaikka en varmaan täysin ymmärtänytkään mitä se oikeastaan tarkoitti. Lähinnä mieleeni tulivat kai itse havaitsemani kaltaiset erikoiset esineet ja erilaiset oudot valoilmiöt.

Ensimmäisen kerran kuulin kai puhuttavan oudoista ilmiöistä kun edesmennyt isoäitini puhui vanhemmilleni havaitsemastaan valoilmiöstä samalla mökillä, jossa olin itsekin tehnyt oman havaintoni. Tämä havainto oli ilmeisesti saman vuoden kesänä kuin omakin havaintoni ja siinä oli kyse puhtaasti erikoislaatuisesta valoilmiöstä, joka näkyi hänen mukaansa selvästi metsätaustaa vasten, eli se oli horisontin alapuolella eikä voinut olla esimerkiksi kuu. Tämän tosin sain selville vasta haastateltuani häntä havainnon tiimoilta vuonna 1996, joten hänen muistikuviinsa ei välttämättä ole luottamista. Joka tapauksessa hän pelästyi ilmiön kirkkautta, eikä jäänyt tarkkailemaan ilmiötä pihalle vaan kiirehti nopeasti asioilleen ulkovessaan ja palatessaan mökille hän vain kiinnitti huomiota siihen, että ilmiö oli edelleen samassa paikassa. Kuu saattaa joskus yllättää pimeään tottuneen silmän, jolloin se näyttää odottamattoman kirkkaalta, eikä ole tavatonta myöskään se, että kuun yksityiskohtaiset piirteet jäävät esimerkiksi pilven taakse, jolloin se näyttää jokseenkin vain kirkkaalta valopallolta. Tämä selitys murenee kuitenkin viimeistään siinä vaiheessa jos ilmiö todella näkyi pellon takana olevaa metsää eikä taivasta vasten. Koska havainnon tarkkaa ajankohtaa ei ole tiedossa, kuun asema havainnon ajankohtana ei ole tarkistettavissa, joten tämä tapaus riippuu kokonaan isoäitini muistikuvien oikeellisuudesta.

En muista, oliko tästä minun läsnäollessani puhetta ennen vai jälkeen ufohavainnon, mutta ainakaan en ollut kiinnittänyt siinä vaiheessa millään tavoin huomiota ufoihin, sillä selittäessäni omaa havaintoani pian tapahtuman jälkeen äidilleni, olin lähinnä ihmetellyt mikä mörkö se oikein oli. Eikä äitinikään siinä vaiheessa ruvennut puhumaan ufoista vaan sen sijaan hän yritti lähinnä rauhoittaa minua, ettei mitään mörköjä ole olemassa ja että oli se esine mikä hyvänsä, se ei enää tulisi takaisin pelottelemaan minua. Sitä en tiedä, mitä äitini oikeastaan tuolloin ajatteli kertomastani, koska eipä hänkään ollut niin ufoista kiinnostunut. Tämä ufohavaintoni on nyt sikäli ajankohtainen, että aion mennä nyt tekemään lisätutkimuksia tuolta alueelta, erityisesti kyselemään josko naapurit olisivat nähneet tuolloin jotain jos sieltä vielä löytyy alueen vanhoja asukkaita.

Tämän jälkeen kestikin sitten vuosia ennen kuin tuo Ruotsissa asunut tuttuni mainitsi vierailunsa yhteydessä ohimennen jossakin keskustelussa näkemästään valoilmiöstä keskellä öistä järveä. Valoilmiö oli hänen mukaansa seurannut venettä kunnes se oli jossain vaiheessa sitten kadonnut. En nyt enää muista, selittikö hän jotain siitä katoamisesta ja valoilmiön liikkeistä, joten on aika vaikea arvioida mistä olisi saattanut olla kyse. Samoihin aikoihin sain käsiini ensimmäiset rajatietoon liittyvät kirjat (olisiko ollut Landemannin mysteerien maailman osa "kummitukset" ja valittujen palojen kokoelmateos), eikä kestänyt kovin pitkään kun löysin näitä kirjoja sitten lisää enoni kokoelmista. Tuohon aikaan olin kuitenkin varsin ujo yleensäkin vieraiden ihmisten seurassa ja koulussa en esimerkiksi puhunut käytännössä lainkaan (mielsin tämän vain äärimmäisenä ujoutena, mutta myöhemmin selvisi, että tällä on oikein nimikin, mutismi); opettajien ehdotuksesta aloin sitten lopulta kommunikoimaan paperilappujen välityksellä. Tämän kaiken valossa ei ole ihme, että en puhunut paranormaaleista ilmiöistä juuri edes vanhempieni kanssa, vaikka he tiesivätkin jo ala-asteella kiinnostuksestani kyseisiin asioihin, puhumattakaan että olisin alkanut tenttaamaan ketään paranormaalien kokemusten tiimoilta. Siskoanikin, jolla oli kaksi ufohavaintoa tammikuussa 1994 ja keväällä 1995, haastattelin vasta joskus syksyllä 1995 kun uskaltauduin ottamaan näitä asioita enemmän esille; joskus seuraavana keväänä sitten liityinkin Suomen ufotutkijoihin ja Turun paraseuraan. Keväällä 1995 hän oli nähnyt jonkinlaisen valopisteitä täynnä olevan pallon, joka lensi päivänvalossa muutaman sadan metrin päässä hänen sijantipaikastaan, metsän laidassa, noin polkupyörän nopeudella. Vuonna 1994 hän oli nähnyt vain jonkun lentävän vilaukselta ikkunansa ohi; tuolloin en ollut puhunut missään yhteydessä ufoista hänen kanssaan (kuten en oikein muunkaan perheen kanssa), joten minulta hän on tuskin siinä vaikutteita saanut. Joka tapauksessa, vaikka havainto oli hyvin epämääräinen ja tapahtui pian hänen herättyään, hän pelästyi kovasti ilmiötä. Mahdollisesti kyse oli kuitenkin jonkinlaisesta hypnagogisesta näystä, joita sattuu silloin tällöin unen ja valveen välimaastoon, varsinkin nuorena. Vuoden -95 havainto onkin sen sijaan haasteellisempi; olen usein vitsaillut sillä, että ufot tuntuvat oikein viihtyvän minun liepeilläni, eikä se nyt välttämättä täysin vitsikään ole...

Joskus yläasteella itsellänikin oli joukko epämääräisempiä kokemuksia kuten se, että näin kummallisen heijastuksen kaltaisen ilmiön seinässä, joka tuntui oudolla tavalla heijastuvan sellaiselle alueelle seinässä, johon ei ikkunasta olisi voinut suoraan mitään heijastua, eikä huoneessani ollut myöskään peilejä. Aluksi seinässä ollut valo oli niin pieni, että luulin sen tulevan seinän raosta naapurihuoneesta, jossa äitini työskenteli kirjan parissa. Mutta pian äitini kuitenkin poistui sammuttaen valon huoneesta (se valo näkyi kyllä oven raosta, mutta ei heijastunut mihinkään) eikä seinässä oleva valo hävinnyt mihinkään. Painuin tämän jälkeen hetkeksi peiton alle ja kun noin kymmenen minuutin kuluttua uskaltauduin katsomaan uudestaan, tuo valo oli kasvanut ja saanut jonkinlaisen muodon, joka sai sen muistuttamaan pelottavalla tavalla ihmistä. Sen jälkeen yritin saada unta ja osittain onnistuinkin, mutta ennen lopullista nukahtamista katsoin vielä peiton raosta, jolloin havaitsin, että valoilmiö oli kasvanut entisestään ja siirtynyt sellaiselle seinälle, josta ei minkään valon kuvittelisi heijastuvan. Siinä vaiheessa minulle riitti ja pysyttelin peiton alla piilossa kunnes sain lopulta unen päästä kiinni. Tuolloin olin noin 13-vuotias ja muutenkin arka, joten ei voinut kuvitellakaan, että olisin noussut sängystä tutkimaan, mistä se valo mahdollisesti heijastuisi. Harkitsin toki, mutta pelkäsin, että ilmiö osoittautuisikin joksikin ihan muuksi, eikä pelkoani helpottanut myöskään tieto, että vanhempieni ja siskoni huoneet sijaitsivat aivan toisella puolella taloa... En vielä tänäkään päivänä tiedä, mistä se valo oikein heijastui, vaikka jonkinlainen heijastushan se saattoi olla. Mitenkään paranormaalina sitä ei ainakaan ole tällä tietoa syytä pitää.

Joskus vuonna 1994-1995 minun lähistölläni ilmeni puolestaan omituisia koputuksia, joille en löytänyt mitään selitystä useista yrityksistä huolimatta. Koputukset ilmenivät joskus ulko- ja joskus sisäseinässä. Niiden kesto oli muutamasta sekunnista muutamaan kymmeneen sekuntiin. Epäilin aluksi, että kyse on jonkinlaisesta eläimestä, mutta koputus ei kuitenkaan loppunut vaikka olisin pitänyt meteliä kyseistä seinää vasten. Kerran kun koputus ilmeni ulkoseinässä, ehdin käymään myös ulkona seinän vastakkaisella puolella koputuksen vielä jatkuessa, ennen kaikkea tarkistaakseni ettei kyse ollut hulluksi tulleesta tikasta. Eläimen olisi pitänyt olla kuuro tai harvinaisen peloton. Joka tapauksessa ääni-ilmiöitä ei esiintynyt kuin muutaman kuukauden, jonka jälkeen ne lakkasivat. Vaikka ilmiön piirteet sopivatkin tyypilliseen poltergeistiin, en pystynyt koskaan poissulkemaan varmasti sitä vaihtoehtoa, että kyse olisi ollut jonkinlaisesta eläimestä, jopa poikkeuksellisen kovaäänisestä hyönteisestä, niin epätodennäköiseltä kuin se kaiken tuon valossa tuntuukin. Mistään talon putkien ääntelystä ei voinut olla kyse, koska äänien paikka vaihteli jatkuvasti ja niitä sattui eri puolilla melko isoa omakotitaloamme, eikä minkäänlaisia vastaavia koputusääniä sattunut enää koskaan sen jälkeen, eikä sitä ennen. Erikoista oli myös se, että ääniä tuntui esiintyvän aina lähellä minua, mutta se saattoi olla toki harhaakin, koska enhän ollut muualla kuuntelemassa niitä, eikä niistä tullut juuri puhetta muiden kanssa paitsi mitä saatoin kysellä mahdollisista eläimistä, jotka voisivat pitää tuollaisia ääniä. Kun näistä ilmiöistä tuli lopulta tarkemmin puhetta, äitinikin mainitsi nuoruudessaan kuulleensa enon kanssa erikoista meteliä tyhjältä ullakolta, tiedä sitten mikä äänen aiheutti - mitään eläintä ei ullakolle ainakaan ollut päässyt.

Edellisenä vuonna olin myös nähnyt mielenkiintoisen ilmiön, joka muistutti jonkinlaista satelliitin hajoamista ilmakehässä ja saattoi ollakin sellainen. Ilmiö kesti muutamia sekunteja, jonka aikana pienestä valopisteestä laajeni pieni tuskin alkuperästä pistettä juuri suurempi melko yhtenäinen rykelmä eri värisiä valopisteitä, jotka näyttivät ikäänkuin syöksyvän suoraan kohti koska ilmiössä ei tapahtunut havainnon aikana liikettä mihinkään suuntaan. Tämä tapahtui joskus myöhään talvi-iltana, joten ilmiö näkyi hyvin kun satuin katsomaan juuri silloin ikkunasta ulos ja kotimme sijaitsi maaseudulla, jossa ylimääräiset valot eivät juuri tuottaneet liikoja valosaasteita. Vuosi taisi olla sama, jolloin kuulin eräältä myöskin Ruotsissa asuvilta sukulaisilta erikoisen tapauksen. Ruotsissa asuvan mummon kuolinhetkenä oli heidän asuntoonsa ilmestynyt jokin pikkulintu, joka lenteli hetken asunnossa ja katosi sitten toiseen huoneeseen. Selitystä ei luonnollisestikaan löytynyt, mistä lintu oli tiensä sisälle löytänyt saati että mistä se olisi päässyt ulos, ja vaikka olisikin, jo itsessään tuon tapahtuman ajoittuminen mummon kuolinhetkeen ei riitä enää oikein pelkkä sattuma. Tuolloin en vielä tiennyt, että samanlaisia havaintoja on ollut muillakin, mikä toisaalta tietenkin nostaa luontevasti myös esille sen viimeisen skeptikkojen oljenkorjen, että he olisivat keksineet koko jutun lohduttaakseen surevia sukulaisiaan tms.

Itselläni on oikeastaan kaksi kokemusta, joihin on hyvin vaikea löytää minkäänlaisia tavanomaisia selityksiä, jotka olisivat edes mahdollisuuksien rajoissa. Ufokokemukseni jo mainitsinkin ja toista voisi kuvata eräänlaiseksi etiäiseksi, vaikka ilmiö olikin luonteeltaan enemmän psykokineettinen ja se, että ilmiö osui juuri samaan hetkeen kun äitini tuli takaisin pieneltä hiihtoretkeltä, saattoi olla sattumaakin. Olen kirjoittanut näistä kokemuksistani lyhyesti Suomi24-palstalla, jossa mainitsin myös ruumiista irtautumiskokemuksista, vaikka omat kokemukseni ovatkin kokemuksen aikaisen havaintoaineiston epämääräisyyden vuoksi selitettävissä aivan luonnollisesti.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=679&posting=22000000007237715

Oman ufohavaintoni tiimoilta olen nyt ennen kaikkea kiinnostunut pohtimaan sitä mahdollisuutta, että kyse olisi voinut olla jonkinlaisesta aivan maanpäällisestä tiedustelukoneesta, niin epätodennäköiseltä kuin se vaikuttaakin... Onhan idässä kuin lännessäkin tapahtunut epäilemättä asioita, joista emme tiedä välttämättä täysin vielä vuosikymmenien päästäkään. Nyt kun CIA päätti julkistaa menneitä laittomuuksiaan (ainakin 80-lukua edeltävältä ajalta), tulee ehkä jotakin valoa myös ufojen arvoitukseen kuten jo tuossa viimeistä edellisessä kirjoituksessani hieman uumoilinkin. En vain osannut odottaa, että tällainen ulostulo tapahtuisi jo heti samalla viikolla, mutta enpä minä sitä vastustakaan. Saa nyt nähdä, löytyykö CIA:n julkistamasta aineistosta mitään uutta valoa esimerkiksi paljon puhuttuun kysymykseen ufotutkijoihin kohdistuneesta vakoilusta tai muunlaisesta sotkeutumisesta ufo-ongelmaan. Niin tai näin, aineistolla tulee olemaan varmasti paljon historiallista merkitystä ja toivottavasti se myös opettaa vastaisuuden varalta olemaan luottamatta liikaa tiedustelupalveluihin, mikäli niille antaa liian vapaat kädet... Joskus se on joidenkin mielestä jopa poliittista realismia, vaikka sitä ei avoimesti myönnetäkään, että tällaisilta asioita suljetaan silmät aivan tarkoituksella, koska ne ovat toimenpiteitä, jotka katsotaan tarpeellisiksi vaikka heikkohermoiset kansalaiset eivät niitä koskaan valtuuttaisikaan. Näin ei tietenkään saisi olla ja enkä kyllä soisi joutuvani sellaiseen tilanteeseen, jossa tällaista poliittista realismia olisi pakko soveltaa.

Näin tällä kertaa. Erinomaista juhannuksen jatkoa!

Suomalainen parapsykologia täyttää kuluvana vuonna sata vuotta ja samalla Psykobiofysiikan instituutti on nyt pienen tauon jälkeen viimein virittelemässä uutta toimintaa Helsinkiin, jonka yhteydessä nimemme muuttuu virallisesti parapsykologian instituutiksi. Olemme nyt avanneet satavuotisjuhlarahaston parapsykologian tutkimuksen kustannusten kattamiseksi. Lisätietoja: http://www.psilab.info

Mainittakoon nyt tässä välissä sekin, että olen suunnittelemassa pienimuotoista näyttelyä paranormaalin ja sen tutkimuksen historiasta Suomessa merkittävien juhlavuosien merkeissä (mm. parapsykologia ja teosofia täyttävät sata vuotta Suomessa, ufot 60 vuotta, Hengen ja tiedon messut neljännesvuosisadan). Aion esitellä kyseisen näyttelyn Hengen ja tiedon messuilla sekä tarjota sitä sitten Rajatiedon keskukseen, jos se herättää kiinnostusta. Minulla jo olevan aineiston lisäksi yritän kerätä muilta ihmisiltä erilaisia historiallisia kuvia, muistiinpanoja, kirjeitä, julkaisuja, tutkimuslaitteita sekä laitteita ja välineitä, joiden väitetään tuottavan efektejä (esimerkiksi mittaus- tai parantamistarkoituksessa) joita mainstream-tiede ei tunnusta jne. Pääasia on, että aineistolla on jonkinlaista historiallista merkitystä, Suomen kokoisessa maassa kyse ei tarvitse olla välttämättä mistään erityisen suuriin massoihin vaikuttaneesta asiasta tms. Alkuperäisten lisäksi kopiotkin käyvät.

Vain muutaman mahdollisen näyttelyn valikoimaan mahdollisesti sopivan asian mainitakseni, sellaisia voisivat olla esimerkiksi kuvat erilaisista yleisötilaisuuksista ja merkittävistä tapahtumista, erilaiset aiheeseen liittyvät muistiinpanot jotka valaisevat merkittävien historiallisten tapahtumien taustoja tai tuovat uutta mielenkiintoista tietoa, merkittävien rajatiedon tai paranormaalin tutkimuksen vaikuttajien yksityiset kirjeenvaihdot jotka vain sopivat julkistettavaksi, sellaiset julkaisut joita on nykyisin hyvin vaikea saada mistään, erilaiset vapaan energian laitteet, parantajien käyttämät välineet, maasäteilyn metsästämiseen käytetyt ilmaisimet, kaikki vähänkin erikoislaatuisemmat tai harvinaisemmat tutkimuslaitteet joita on hyödynnetty alan tutkimuksessa sekä muut aineistot, joilla on mieluiten jokin kytkentä myös Suomeen tai suomalaisten historiaan. Nämä ovat luonnollisesti sitä arvokkaampia, mitä kauemmaksi ajassa mennään, mutta olen kiitollinen mistä tahansa tarjotusta näyttelyesineestä ja lupaan vähintäänkin vakavasti harkita kaikkea mitä minulle tarjotaan, vaikka en voikaan taata että kaikki minulle tarjotut asiat lopulta mahtuvat itse näyttelyyn.