IRC-Galleria

Suotta suonitta silmistä verkkoa rakennan, siimaviima kitarisaa kutittaa. Näin hiljalleen huuteli metsän keskellä Esko, joka kerrostalon pihalla piehtaroi vanjoja pakoon. Hänestä tuntui kuin elämä olisi huhuileva villikani seipään päässä, siis kuolasta märkä ja märkivä. Elokuvan lopussa oli joku kerran sanonut että viikareita täytyisi parkita, mutta kokemus osoitti niistä tulevan huonoja nahkakalsareita. Esko vaihtoi olinpaikkaa ja oli nyt entisensä.

Eskon viereen ilmestyi Esko. "Olen Esko kuten sinä, mutta kuuden vuoden päästä tästä. Pane merkille sanomani, sillä se on muokkaava polkusi ja kukkapenkkisi. Ja pöyhivä tyynysi, täyttävä jääkaappisi sekä virkkaava sukkasi. Siispä mene ja ota, en tohdi tarpeeksi painottaa sen tärkeyttä, viljan kasvua kuule, kun asfaltista puhkeaa kärsäkäs. Vihdo vimmalla, älä pysähdy kuin tarpeen tullen. Jos hautaat itsesi, jätä tilaa vaimolle." Ja näin meni Esko pois ja Esko jäi kaksin katajan kanssa.

"Ihmisen poika onkin tyttö!" totesi Esko valaistuksen kourissa ja katajanmarjoihin syttyi huumaava valo. "Tahdon olla ananas, en Markku", sanoi kataja ja oli maassa mataja. Kaatui mokoma windowsin kannattaja. Esko lannistui ja meni uimaan. Pohtiessaan suuria kysymyksiä vihanneksista sattui osumaan lokkiin ja räjähti. Maailma oli jälleen sama, vaikka niin kovin eri. Virta vain vuolaana valui 360 astetta eri suuntaan, ja hyvä oli näin. Eskon luu ui hiljaa kohti pohjaa, kuin etsien vastausta kolmanteen kysymykseen, joka koski sen sukupuolta ja että tykkäsikö se enemmän valko- vai punaviinistä.