Joskus vain miettii moneltakin kantilta kaikkea paskaa.
Joku kiinnostuu, joku haluaa, mutta toinen vain on.
Toinen monesti miettii, että josko tai ehkä. Joskus toinen myös on arka lähentyäkseen. Aika monesti parittelubileet päätyy siihen, että uros EI tohdi sanoa tai tehdä sitä aloitetta, koska poltetut sormettimet. Ja itseinho. Kasvollinen menetys.
Siitä pääsemmekin pointtiini; MISSÄ ovat naiseudet, jotka osaavat kommunikoida haluaan, eivätkä peittele sitä perimmäistä tarvettaan? Onko se OIKEASTI miehen tehtävä olla ns. DOMINA, vaikka lopussa se tarina aina kääntyy toiseen? Lopussa naaras
aina otetaan, jos vain itse osaa ja haluaa.
Konsensus; naiseus ei ole haaraelimesi vietti, vaan halun pitää konkretisoitua myös keskustelu- ja fysiikkapohjalla ilman miehen ilmeistä intressiä, koska kaikkien resurssit ei riitä pelkojen alittamiseen. Tai edes ylittämiseen.
Jokainen leppä on kova jos osaa, jokainen tie koettava, ettei aika aja ohitusleikkisaareen.
Olenhan Jumala.