IRC-Galleria

Kamalaa on huomata voivansa pahoin, tietämättä varsinaista syytä, ja silti olo on ja pysyy. Kamalampaa on, kun se tapahtuu päivä toisensa jälkeen ja pyrkii kaoottisuutta pakenemaan. Kaikista kamalinta on kuitenkin kohdata pelon tila, astua kynnyksen yli ja nähdä ihmiset tilaa ympäröivinä.

Joka päivä, joka ainut aamu sen kohdatessaan alkaa etsiä syitä, miksi? Päänuppi on sekoamaisillaan ja olo muuttaa muotoaan epäuskottavan kurjaksi. Toivoen, että omistaisi ennennäkemättömiä kykyjä, jotta voisi olla edes hetken näkymätön. Ja vaikka kuinka toivoisi, ei kyvyt ole yhtään sen mullistavammat kuin aiemminkaan.

Mitäs se sitten on, kun jokainen nauru on sinuun kohdistettu ja kaikki arvostelevat katseet hakeutuvat keskuuteesi? Määrittelyistä olisi varaa valita, mutta tällä kertaa häpeä ja pelko ovat oikeat sanat viittaamaan kyseistä tapahtumaa. Tuskinpa noinkaan on. Mielikuvitus tekee jäyniä peräjälkeen ja pian olet totuuden ja epä sellaisen rajamailla, ja pian totuutta ei enää olekaan.

Lopulta koittaa ilta ja voit hetken hengähtää, kunnes palaat päivääsi ja hetkessä se muuttuu ahdistavaksi, etkä haluaisi edetä seuraavaan, koska aina voi käydä huonommin. Peiton uumeniin turvautuen ja kippuraan käpertyen yrittää huutaa Nukkumattia viimein saapumaan, jälleen koet unohduksen ja kristallit poskiasi koristaen katoat yön uumeniin.