IRC-Galleria

Kevät tekee taas tuloaan; aurinko paistaa ja vettä sattaa. houkutukset yhteen sun toiseen asiaan kasvavat samalla nopeudella, kuin lumi sulaa maan pinnalta. yhteydet pääni sisällä kuhisevat armottoman vilkkaasti. lopputulos on jälleen sama, sitä ei ole. mikä vie yöunet ja vastaanottaa lisää perhosia vatsanpohjaan ja saa posket punoittamaan? arvatenkin vastaus on itse kullekin selvä.

Sydän pamppailee vimmatusti ja heti sen alkaessa koetan suunnata ajatukset toisaalle. pyrin muuttumaan järki-ihmiseksi tunneihmisyyden sijaan ja se vaatii suunnattomia määriä henkisiä voimavarojani. ja ollessani en niinkään suuri ihminen, ne voimallisuuden varat eivät ole järin valtaisat. tiedän, on pakko ponnistella.

Tämä päivä voi olla pelastukseni, sillä vesisade lamaannuttaa kaikenlaiset aistit eikä anna sen tähden järjen juoksennella niin kovasti ympäriinsä.toisaalta ehkä yksi päivä ei voi merkitykseltään olla niin valtavanmoinen, että noin vain pääsisin pinteestäni pakoon. haluaisin todentotta paeta. tuntuu kuin seinät ympärilläni puristaisivat minuuttani kasaan, vaikka tiedän, etteivät seinät voi liikahdella hevin helpolla.

Haluaisin irti kahleista, mutta jos pääsen, en voi päästä takaisin. ei kai kukaan haluakaan. saatan silti olla poikkeustapaus. haluaisin saada kaiken mahdollisen ja mahdottoman, tiedän etten saa kumpaakaan ja arvaan, etten varsinkaan molempia. ristiriidat käyvät loputonta sotaa sisimmässäni. enkä tuurillani viitsi veikata mitään, en kuitenkaan voittaisi.

Joskus pohdin, että voisiko todelliselta maailmalta päästä piilon, edes hienoiseksi hetkeksi. miksi joku sitä paitsi tuli todellisuuttani muuttamaan, en pyytänyt sitä. siellä toisessa maailmassa vain joskus harvoin unelmoin siitä. ehkä kaksi päivää sitten oli se päivä, kun unelmani alkoivat viimein käydä toteen, valitettavasti(ko?) todellisuudet sekaannuttaen. luulen että tästä minun on vain jollain konstein selviydyttävä.