IRC-Galleria

Minulla on sinulle asiaa...
Kysymyksi miksi?
Miksi luulet, että se satuttaa vähemmän jos ensin annat toivoa ja sitten viet sen pois?
Miksi pelkäät, koska jos et anna milloinkaan millekkään mahdollisuutta ei mitään tapahdukkaan?
Miksi teet tämän minulle...

Olen niin väsynyt. Niin puhki ja niin turta, että en näe edes itseäni peilistä. Sattuu, joka kohtaan sattuu. Ei ole valoa tässä pimeydessä. Ei toivoa tässä synkkyydessä. Olen vain minä ja yö, joka laittaa minut nukkumaan ja toivottaa luisella sormellaan hyvää yötä. Sen jokainen kosketus paleltaa ja minä tärisen kylmyyttäni yksin. Kuolema kyttää verhon takana ja odottaa. Ei sillä kiire ole, se tietää minut saavansa. Todennäköisesti pikemmin kuin minä teidänkään.

Muistan sinut liian hyvin. Osaan piirtää kasvosi paperille ja niin teenkin. Yhä uudelleen ja uudelleen piirrän ne tutut kasvot samaan asentoon. Sen pienen hymyn, josta pidän, piirrän kauniisti ja silmäsi vielä kauniimmin. Muista ihan liikaa pieniä asioita, joita sinä teet. Muistan kuinka silmäkulmaasi tulee pieni ruttu kun hymyilet tai kuinka suupielesi kääntyy, kun ihmettelet. Muistan kuinka heilautat hiuksiasi aina tietyin väliajoin. Muistan kuinka aamulla aivastat. Ja jokainen muistoni on nyt noen musta. Ennen ne olivat aarteeni, nyt ne vievät minusta viimeisenkin elinvoiman. Ne ovat valottomia, ne ovat kuolleet.

Elämässäni on paikka auki ihmiselle, jonka kanssa minä voin jakaa asioita. Joku jonka kanssa katsella ja ihmetellä maailmaa. Kävellä käsikädessä, kun sataa lehtiä taivaalta. Nostaa maasta sen kauniin kiven, vain siksi että voin antaa sen sinulle, koska se on yhdessä löydettu ja koettu. Antaa veneen lipua usvaan, kun ei voi nähdä edes omaan kättään ja istua viereen lämmittelemään. Katsella nuotiota ja sen kipunoita yö taivaalla ja olla sanomatta sanaakaan. Tarvitsen jonkun jota kutsua vielä vuodenkin päästä nimellä rakas. Oliko se liikaa toivottu?

Ei mikään tässä maailmassa saa maailmaani korjaantumaan. En ole kokonainen enää koskaan. Mutta olisin vain halunnut, että minulla on aamulla syy herätä. Halunnut saada sinut illan viimeiseksi ja aamun ensimmiseksi ajatukseksi. Ja niinä aamuina, kun en halua vielä herätä, käpertyä viereesi vielä hetkeksi. Kuunnella hengitystä ja sydämen lyöntejä, kunnes rauhoitun ja vaivun uneen. Hiljaa vain olla lähellä...

Minulla ei ole kuin tämä rikki revitty iteseni. Ja nämä seinät jotka huutavat nimeäsi pimeään. Jokainen muistoni saa kyyneleen silmääni. Jokainen sekuntti tuntuu ikuisuudelta. Jokainen minuutti vuodelta. Toiset laskevat elämäänsä kuinka paljon on tullut lisää. Minä lasken paljonko minulla on vielä tätä helvettiä jäljellä. Jokainen minuutti on vähemmän kestettävää. Annan ajan valua tiimalasissa ja toivon hiekan loppuvan pian. Tulisi jo se pimeys ja antaisi minulle rauhan.

Satakooon vettä, routikoon maat, puhaltakoon pohjoistuuli, sillä pian koittaa aika kun minuun ei enää satu.

What´s the point of living if I can´t feel alive? You are not my fairytale, not anymore, never ever again...

~ Mangobus ~