IRC-Galleria

Selittämätön haluni katsella maailmaa alkaa hiipumaan. Tunnen sen viimeiset lämpimät hiilet sormieni alla. Haluan asettua aloilleni, haluan rauhoittua. Haluan tuntea sen mitä monet muut kutsuvat rauhaksi. Olen väsynyt, niin väsynyt. Tahdon vain unohtua ja unohtaa. Maata tässä hiljaa ja saada sinut vierelleni. Olla ihan hiljaa sanomatta sanaakaan. Ja jos haluan, tiedän että voin aina painautua viereesi ja kuunnella sydämesi sykettä. Olla onnellinen.

Mutta kuten aina, olen sotkenut maailmani. Olen saanut raiteiltaan sen junan, jota elämäksi kutsutaan. Ja enää se ei ole hallinnassani. Se vain menee ja puskee läpi pimeyden, tuhoaa kaiken tielleen sattuvan. Sen voima on liian suuri. Se pysähtyy aikanaan, kun aika ja paikka on otollisia. Se on juna läpi pimeyden, läpi ajan. Sen määränpää on kuolema ja sen kyydissä olen minä. Tuijotan maisemia sen ikkunoista ja vaeltelen itseni eksyksiin sen käytävillä. Etsin sinua sen monien penkkien viidakosta. Tunnen kuinka juna alkaa jarruttamaan ja tiedän päätepysäkin olevan pian.

Odottaako minua laiturilla kukaan? Onko paikalla enää ketään, kun olen matkani päässä?

~Mangobus~

Noh siellähän on Kiss:n keikka :)

Eli Pirjo Tuonela ja Retu Perällä vauhdissa taas. Kuva materiaalia ilmaantunee sivutolle vielä tämän illan aikana, mutta sen verran on kova meno tällä hetkellä, että joudutaan odottamaan. :D

Eli virvoitus pemaa ja kasvomaalit... Ja tietenkin kaksi umpi hullua kuva-artesaania tarvitaan tämän mummojen pelettelun multihuipentuman luomiseen. Ja kuinka ollakkaan kesken parhaan töhertämisen huomaammekin, että avot kiskaltahan TARVITAAN jotain... Eli eikun tuonne syyssateeseen tällä naamalla hakemaan... En olisi halunnut olla se kioskin myyjä todellakaan :D

Mutta meno senkun paranee ja naamat hurjenee, joten palailemme astialle :)

~Mangobus~

Niinpäs niin... Syysloma ja mitään tekemistä... Laiskottelen siis luovasti, vai kuinka tämän nyt muotoilisi silleen nätisti. No huomennapahan se tämäkin loppuu kun alkaa taas olla tekemistä enemmän kuin jaksaisi tehdä... Mutta ennen sitä kirjoittelempa tänne ylös vähän ajatuksiani...

Käynnistän auton. Sen moottori pauhaa kuin ukkonen. Ratti tuntuu jotenkin ihmeellisen vieraalle ja irralliselle, mutta ei se haittaa olen viimeinkin vapaa. Polkaisen kaasua, ykkönen sisään ja kytkin ylös. Se liitää kuin unelma. Maisemat alkavat vaihtua silmissäni ja kuuntelen moottorin urinaa. Vielä muutama lisäkierros ja kakkonen, heti kolmonen ja siitä viitonen ja urku auki. 80...90...100...110... Mittarin lukemat juoksevat ylöspäin. Puristan rattia entistäkin kovempaa ja painan kaasua. 120... Hellitän viimeinkin jalkani kaasulta. Osaan lentää, osaan kaiken, tämä metalli tottelee minua ja vain minua. Minun voimani on sen käsky toimia ja se tottelee. Väännän auton stereot lujempaa. Nyt moottorin pauhua ei enää kuulu, mutta sydämeni hakkaa kahta kiivaammin. Sydän huutaa. Minä, vain minä määrään.

Hälytysajoneuvojen valot piirtyvät mustale asfaltille. Vettä sataa. Discomainen ilotulitus loistaa pimenevään yöhön mustasta vedestä. Joku huutaa ohjeita karkealla äänellä. Liikenne pysäytetään. Ihmiset nousevat autoistaan katsomaan. Metsästä loistaa kahdet valot, mutta jotenkin niiden sijoittuminen on omituinen. Ambulanssi kuski juoksee pimeyteen valojen luokse. Puhee sorinaa, hiljaisuutta ja ilmaa viiltävä huuto...

On valkoista. Kaikki on niin valkoista. Valkeaan piirtyy nauha. Punainen nauha. Sydänfilmi liikkuu ja pomppii siksakkiaan. Piip piip piip, sen ääni halkoo ilmaa. Kuvia... Irtonaisia kuvia lentää viivan päällä. Kuvia minusta ja muista. Kuvia sieltä täältä, kunnes tausta muuttuu mustaksi. Punainen nauha muuttuu suoraksi. Piiiiii... Pimeys laskeutuu ja laittaa lämpimän viittansa minun päälleni.

Avaan silmäni. On pimeää. Kokeilen kasvojani. Ne ovat paikallaa. Pulssi on pilvissä. Kosketan jotain märkää kasvoillani. Kyyneleitä. Kuuntelen pimeyttä. Käännän päätäni ja yritän tarkentaa pimeyteen katsettani. Nyyhkytys saa oloni tuntumaan heikolta ja pimeys kurista kurkkuani. Pian silmäni tottuvat hämärään ja alan nädäkkin jotain. Se on kuvani ikkunasta. Noen mustat silmät kalpeilla kasvoilla, valuen poskille ja siitä yöpaidalleni. Silmissäni ei ole elämää, ne ovat pysähtyneet. Yritän koskettaa kuvaa, mutta osun vai kylmään lasiin. Unta se kaikki olikin vain unta...

~ Loppu ~

Että semmoista saa aikaan luova laiskuuteni. Kertomuksia unistani. Painajaisista joita olen alkanut nähdä taas uudestaan. Mietin vain mistä nämä painajaiset tulevat... No kaikkea ei ihmisen tarvitse tietää. Ehkä ne on tarkoitettukin järkyttämään pientä mieltäni, että oppisin jotain... Kukapa tietää. Mutta kuitenkin osaan jo arvostaa pieniä asioita ja kunnioittaa sitä mitä saan. Taitaa olla kasvunpaikka taas edessäni. Sitä aikuiseksi muuttumista.

Mutta nyt tämä Mangobus menee ja tekee jotain kivaa. Olen sen ansainnut.

Palaillaan asitialle...

*hymysuin koneelta poistuu*

~Mangobus~

P.S. Olette minulle tärkeitä, jotka luette päiväkirjaani

Tahdon oikeesti olla sinun,
enkä vain leikisti rakastaa,
Kanssas oikeesti kokea kaiken,
mikä ollut on unelmaa,
Tahdon syliisi painaa pääni,
tahdon lämpöösi nukahtaa,
Olla kanssasi oikeesti onnellinen,
sua oikeesti rakastaa...

~Finlanders - Oikeesti~

Niinpä niin... Tätä synkkää ja sateista perjantaita iskuskellaan ja kuunnellaan kuinka sade ropisee ikkunaan... Sinä siellä jossain ja minä täällä koneella yksinäni... Katselen katuvalojen luomaa valoa ja pohdin näkyykö se sielläkin, vain toivonko vain sinun seisovan tuossa. Kuvittelen kuinka nojailet ja puhaltelet käsiisi. Pitkä kaulaliinasi hipaisee maata ja nostat katseesi. Näen kasvosi ja hymyilet... Ja kun taas räpäytän silmiäni on valokeila tyhjä ja vain lehdet sen juurella leijailevat. Laittaisin sinulle viestin, ellen tietäisi sinun olevan kiireinen juuri tänään. Muistan kuinka sanoin kaipaavani sinua, ja jo nyt tuntuu kuin kuolisin tähän ikävään. Olen kai sitten ihmisriippuvainen...

Kaikuvat sävelet yössä kitaran kielillä punoen yhteen... Niin ne laulaa radiossa. Ja minä jatkan ajatuksieni punomista sinun ympärillesi. Rakennan mieleeni paikan sinulle. Rakenna paikan sydämeeni sinulle. Sinne jatkoksi niiden joille olen tilaa elämääni tehnyt... Mutta tällä kertaa rakennan sinne jotain uutta, sillä vihdoinkin haluaisin tämän onnistuvan. Rakennan sinne paikan myös itselleni. Luon sinne paikan meille...

Viisaat ihmiset kutsuvat sitä kasvamiseksi... Aikuistumiseksi. Mutta kuinka voin olla aikuinen, kun en ymmärrä vieläkään puoliakaan tästä maailmasta. En ymmärrä edes puoliakaan itsestäni... Jospa sinä opettaisit minulle sen mitä minulta puuttuu... Tai sitten käännät selkäsi ja kävelet pois... ja minä katson perääsi ja huudan äänettömästi niin kovaa, että halkean. Kuinka voin olla aikuinen, kun ajatukseni ovat kuin lapsella? Maailmani kuin suuri kysymys, johon etsin vastausta...

Kertoisitko minulle?

*pimeään kahvikuppinsa kanssa katoaa*

~ mangobus ~

Koulut alkaa ja vettä sataa. Kaikkia vituttaa ja flunssaisia on vaikka muille jakaa...

Helpottais vaan tää oma olotila niin vois ehkä harkita nauttivansakkin elämästä edes hiukan! Nyt on vain tyhjä ja yksinäinen olo... kaipaan edelleen asioita ja tulen kaipaamaan todennäköisesti vielä kauan... Kumpa voisin unohtaa, muta en vaan voi.

Sitä kun antaa sydämensä revittäväksi niin täväksi...

No mutta tämä reipas kuva-artesaani menee nyt nukkuun... Kuhan vain purin pahaa mieltäni tännekkin... jotenkin helpottaa kuitenkin tuota yksin nukkumaan menemistä...

~ Surullisena sänkyynsä kömpii ~

Mangobus

Niin vaeltaa Mangobus edelleen jossain omissa maailmoissaan. Syvällä synkissä syövereissään. Miettien maailmaa ja itseään osana tätä kokonaisuutta. Kuinka paljon onkaan hajalla ja kuinka paljon on vielä ehjänä. Kuinka paljon vielä sattuu...

En unohda koskaan. Anteeksi annan vain jos katson sen olevan aiheellista. Edes itselleni en moista iloa suo... Itse asiassa kaikkein vähiten annan anteeksi itselleni. Minun vikaanihan tämä elämä on. Kukaan muukaan kun ei voi tätä elää... Se on minun elämäni ja itsepähän olen kuvioni sotenut ja sydämeni hajoittanut. Itse rakensin linnani, ja rakensin muurini. Itse tein tyrmät ja kaivoin kellariin sellit, itse astuin sinne sisään ja itse hukkasin avaimen...

Kuitenkin pieni valo paistaa aina aamuisin sinnekin synkkään paikkaan.

En ole saanut aikaiseksi edes niitä kuvia tänne... NO oiskai sitä voinu jos olisi kerennyt. Minnen ole!

*varjoihin katoaa*

~Mangobus~

Särkyneitä ovat ajatukseni.
Särkyneitä haaveeni.
Unissani vain voin olla kanssasi.
Unissani painautua viereesi.
Ikävöin sinua kovasti.
Ikävöin sinua liikaa.
Et koskaan sanonut mitään.
Et edes hyvästi.
Siksi olen jumissa.
Siksi olen lukossa.


Taas päivä jolloin olen surullinen. En ole nukkunut juuri lainkaan ja nekin unet joita näin... *huokaus* Tuntuu etten saa mistään otetta. Ajatukseni kulkevat samaa loputonta rataa. Haluaisin nähdä hänet taas. Sen tutun hymyn ja ne kädet, ne tutut kengät ja jutut... Kaiken sen minkä jätin taakse, kun polkaisin autooni kaasua ja laitoin sisään ykkösen. Lähdin pois, kuten toivoit. Nyt tuntuu, että kuolen ikävään. Tai kenties olen kuollut jo ja nämä kyyneleet joita itken vuoksesi ovat vain kuolleita ajatuksia sisältäni.

Taidan rakastaa häntä.

Tai sitten en vain osaa tulkita kaipuutani. Tapahtui liian paljon, liian nopeasti. Hukkasin pääni ja järkeni, se tuntui niin oikealta. Sitten menetin sen, jota eniten olen halunnut ja eniten toivonut. Se oli raskasta. Sinä et sanonut mitään. Tein matkan itseeni ja kadotin sinut. Oli pakko mennä, sillä sisälläni oli niin valtaisa aukko, tyhjiö. Kuitenkin tulin takaisin, mutta sinä et ollutkaan enää samanlainen. Sinä olit muuttunut. Joko unohtanut tai sitten... En tiedä mitä tapahtui sinulle. Tiedän vain mitä minulle tapahtui.

Yritin korjata asioita. Tein eteesi paljon. Tekisin enemmänkin, mutta sanoit ei. Nyt tuntuu, että menetän sinut kokonaan. Luisut luotani, mutta siltikään et sano mitään. Vaikka jakaisit vuoteesi toisen kanssa, et kertoisi minulle. Vaikka maailma antaisi sinulle kauneimman rakkauden, et kertoisi siitä minulle... Olet hiljaa. Olet vaiti. Ja kaikkeen sinun hiljaisuuteen minä hukun, tukehdun.

*huokaus* Oli kai pakko purkaa vähän asioita pois sisältään! Sydän sanoi poks poks... Ja sen sirpaleita en jaksa enää kerätä. Olkoon siellä. Polkeutukoon maahan ja kadotkoon iäksi. En kaipaa sydäntäni, olenhan jo muutenkin puoli kuollut ja luovuttanut....

Mangobus on kotiutunut kesälomareissultaan... Oli varsinainen etelän matka sekin. Tampere on ihan nätti kaupunki, joskin sangen iso tämmöiselle maalaismangobusille. Autokin pelaa... Ainakin erissä ja lompakossa on julmetun kokoinen vekki... syynä bensan hinta! Miksei ne keksi minulle auto, joka kulkisi sanotaan nyt vaikka mummoenergialla. Mummoja Suomessa piisaa ja kaiken lisäksi ne on uusiutuva luonnonvara... Aina kun yksi mummo kuolee tulee tilalle uusi. Näin ollen autoni kulkisi aina :) Jeesus olenkohan mä seonnut nyt lopullisesti....

Niin ei tosiaan tartte olla hullu, että asuu meillä, mutta on siitä oikeasti ihan pirusti hyötyä. Magobus saa loisto idean lähteä ajamaan Tampereelle siinä about 23.08 ja on autossa matkalla siinä 00.20... Että siihen meni kauan siihen päätökseen! On siis aivan kaheli tämä Mangobus. Samanlaisia "loisto" ideoita on ollut tässä ilmassa enemmänkin. Kuten hei nyt siivotaan! Jeah Great... Muutenkaan ole kovin järjestyksen ihminen, mutta luulempa tuon auringon pehmittäneen pääni... Tai juu minäpä ajettuani 400km takaisin Kumpuun alan leipomaan... Öööö oikeasti se ken lukee tätä niin sanokaa nyt perkeleessä, et minnoon seonnu!

Moona neiti on mielissään reissaamisesta... Uusista ystävistään ei niinkään innoissaan, mutta meneehän noi näköjään vähän pitkinhampain nekin. Neiti kun on tottunut olemaan ainoa huomioitava ja tuntee arvonsa. Esim: Muiden harrastamat pallo ja juoksu leikit eivät meidän Moonaan tehoa. Ainoa kaveri, joka saa vanhukseen lisää virtaa onkin sitten Poo, oma pentu ja rakkain telmintä kumppani... Mutta Poon ollessa reissussa on Moona rauhoittunut ja vähät välittää moisista hommista. Tosin se kaipaa pientä Pootaan... Mutta aletaan me tässä jo kaksista naisin pärjäillä. Tai ainakin siihen asti, kun Poo palaa kotiin :)

Nyt on sitten moikattu kaverit tälle kesälle ja on aika paneutua töihin... Kiinnostaa kun kilokiviä! Mullon jotenkin vaan niin yksinäistä täällä... Vaikka onkin perhettä lähellä, niin ne ei korvaa sitä ystävää tai rakasta, jonka kanssa haluaisi olla vaikka 24/7... Tai perun puheeni tuosta 24/7... Mutta ees 12h päivässä. Tuntea kuuluvansa jonnekkin. Olen niin irrallani täällä, kun en kuulu oikein mihkään. Mullei ole semmoisia ystäviä joidenka kanssa viettäisin aikaa... Tai siis on, mutta ne on kaikki jossain muualla. Kämppis armaani on kesälaitumilla.... Ja kun on tottunut elämässään siihen, että vierellä tai lähellä on joku toinen niin on vaikeaa opetella elämään ilman läheisyyttä, lämpöä ja nukkukaveria. Kaippa se on myönnettävä vain itselleen, ettei Mangobusit tykkää olla yksin. Saatika nukkua yksin... Kuten kellon ajasta voi päätellä kukun edelleen valveilla... 02.02. näyttää tietokoneen kello... Onkohan olemassa semmoista jokakodin nuija nukutinta? Meinaan minä ostasin semmosen heti. Aina puolilta öin kojauttaisi minut sänkyyn ja nollaisi tuon nupin niin, että saankin sitä unta... Eli nyt sitten JOS joku tietää jotain moisesta vekottimesta niin antaa kuulua :D

Mut joo... Täh minäkö tuon kirjoitin! Tarttuu näemmä sanontoja muilta minullekkin :) Hän tietää ken tuota käyttää! Mutta nyt Mangobus pakkorauhoitetaan sängynpohjalle, koska huomenna on paljon tehtävää ja töitä ja kaikkea hienoa ja vähän vähemmän hohdokasta.

P.S. Peitosta itselleen nukkukaverin värkkää
~Mangobus~

Luontotutkijamme Piepu on siis uhrannut 23,5-vuotta elämästään Mangobusin tutkimiseen ja tutkielmat ovat pitkät...

Varhaislapsuudessaan Mangobus on hyvinkin määrätietoinen. Yleensä leikkiessään Mangobus on aina äiti hahmo tai kaupunginjohtaja. Mangobusilla on aina selvä käsitys leikkien säännöistä ja varsinkin siinä vaiheessa jos on itse tappiolla. Sääntöjä muutetaan aina siten, että Mangobusilla on hyvä mieli. Jostain kumman syystä tämä sangen pieni, mutta pippurinen olento, saa muut vakuuttuneeksi siitä, että juuri näin asioiden kuuluu mennä ja olla. Harvemmin kukaan kyseinalastaa Mangobusin tekemät päätelmät. Joskin olenekko syy sitten koston pelossa vai kenties amatsooni Mangobusin ulkoisessa olemuksessa.

Mangobus tykkää liikunnasta. Tosin hän on pettämätön joukkue pelaaja, sillä juuri näillä varhaislapsuuden taidoilla hän puhuu tuomarin ympäri ja saa paitsiosta itselleen vapaa potkun. Mangobusin lempi harrastuksia ovat joukkuelajit ja kävely. Se ken on Mangobusin joskus polkupyörän kanssa nähnyt ymmärtää varmaan miksei Mangobusit pyöräile. Sauvakävelystä joskus innostunut Mangobus on peloittavinta mitä voit metsässä kohdata. Punainen, ähisevä, sauvoilla sinnetänne hosuva ja pirun kiukkuinen Mangobus saattaa olla jopa vaarallinen. Älä ainakaan mene ja ärsytä sitä enää lisää.

Mangobusin luontaisen olemuksen seurauksena on myös hyvin todennäköistä, että hän on edessä. Leffateatterissa kankaan tai takanaistuvan, kaupassa jonoissa, liikenteessä tulppana. Tämä on sangen mielenkiintoinen ominaisuus seurata. Yleensä tämä olento ei edes itse tajua sitä. Mangobusilla on taipumus haahuilla sinnetänne, joten hän oikein vetää puoleensa tilanteita joissa on tiellä. On kuitenkin sangen kummallista, että tämä olento ei tästä pahemmin hermostu. Muutenkin arvaamattomana tunnettu Mangobus on tyynenrauhallinen kun häntä pyydetään suksimaan suolle. Tutkimuksen tämän käyttäytymis mallin selvittämiseksi ovat vielä kesken...

Eli siinäpä tuas sangen sekava teksti teille purtavaksi... Tai siis sinulle joka ainoana päiväkirjaani luet! :D

~Mangobus~

Luontotutkija Piepu on saanut päätökseen tutkimuksensa erittäin harvinaisesta los Mangobusista. Tämä muinaista amatsooni naista muistuttava olento on erittäin harvinainen ja vaarallinen. Älä siis perkmelleessä ärsytä sitä!!! Tai herätä nukkuvaa Mangobusia, sillä jossain sen alkukantaisessa mielessä ovat säilyneet muinaiset selviytymisriitit ja taidot. Parhaiten tämän harvinaisuuden bongaa sisätiloista. Jääkaappi ja sänky ovat osoittautuneet kaikkkein varminmmiksi bongauspaikoiksi. Luonteeltaan arvaamaton Mangobus on kuitenkin rauhanmiehiä sisimmässään. Tämän luontomme aarteen käyttäytymistä on sangen vaikea ennakoida, mutta pääsääntönä toimii, mitä ikinä se tekeekin se rauhoittuu ruualla. Mangobus suojelee lähimmäisiään ja rakkaimpiaan, jotka lukee perheeseensä. Joskus jopa liiankin suojelevaksi heittäytyvä Mangobus saattaa käydä ihmisten hermoille, mutta hyvää se vain tarkoittaa. Mangobus lajina on myös kehittänyt itselleen sangen terävän ja kärkevän kielen, jolla se sivaltaa sanansälöjä pahaa aavistamattoman uhrinsa sisimpään. Toisinaan tämä julma amatsooni ei edes häpeile käyttää tätä ominaisuuttaan. Varsinkin tilanteessa, jossa Mangobus kokee olonsa uhatuksi hän turvautuu suoranaiseen vittuiluun. Runsaiden valokuvatodisteiden ja ääninauhojen turvin olen myös havainnut, että Mangobus pitää musiikista. Sen äänekästä "laulua" voi kuulla, tai luultavimmin kuuleekin vaikkei haluaisi, sen touhutessa omiaan. On vain harvoja hetkiä jolloin tämä amatsooni on hiljaa kokonaan. Petalwing huomasi yllätyksekseen, että täysilautanen iskettynä tämän pedon nenän eteen hiljentää sen tyystin. Mangobus vaipuu eräänlaiseen syömistranssiin ja on aivan hiljaa koko toimituksen ajan. Toinen tosin ei niin varma tilanne on silloin kun Mangobus nukkuu. En kuitenkaan luottaisi siihen, sillä havaintojen perusteella tämä laji puhuu unissaan.

Loppu yhteen vetona voimme todeta, että tutkijamme Piepu on uhrannut 23,5 -vuotta elämästään, suunnattomanmäärän filmiä ja aikaansa, tutkimukseen josta nyt ei loppujen lopulta ole mitään muuta sanottavaa kuin vi*** mikä eläin. Olet tarkkaillut itseäsi ja saanut kirjoitettua siitä suunnattoman määrän shaissea... No voispa sulla mennä huonomminkin...

*Varjoista puunalta huiskuttaa* ~ Amatsooni Mangobus ~